Miten voi pieni ihminen olla onnellinen saadessaan tietokoneensa takaisin toimivana, vieläpä valokuvat tallessa! Se innostus laantuikin sitten nopeaan, kun varta vasten pelastamaan pyytämäni tiedostot oli "palautettu" eli käännetty johonkin ihan hyödyttömään muotoon. Sinne meni nettisivujen koodit, onneksi on grafiikat tallella. Phyh.
Photaria tai muitakaan armaita ohjelmiani ei tässä masiinassa myöskään ole, joten ilman kuvia joudutte nyt kärvistelemään.
Tänään oli jännittävä päivä, sillä pakkasin treenikassiin ihan uudenlaisia vermeitä: nameja, naksuttimen ja lasipurkkeja joiden sisällä oli kanttarellejä. Suuntasimme Mintun kanssa Koirapalvelu Vihmerän järjestämälle sienikoirakurssille, jonne tunnistettavaksi lajiksi olin siis valinnut kanttarellin. Kouluttaja Irene esitteli hieman hajutunnistustouhuja oman koiransa kanssa ja kertoili kurssin sisällöstä. Tavoitteena olisi saada koirat toimimaan hajulla niin, että voisimme ihan lennosta näyttää sille uutta etsittävää asiaa ja se sitten lähtisi jäljelle. Saas nähdä, mihin asti me tämän viiden viikon rupeaman aikana ehdimme!
Kun koirat otettiin tositoimiin, oli tehtävämme seuraavanlainen: opeta koiralle nuuhkut eli haju, eli naksuttele sille purkissa olevan sienen tuoksuttelemista. Minttu tajusi parilla toistolla nokan tunkemisen lasipurkkiin ja hyvin nopeasti se ryhtyi myös haistelemaan sientä. Lähes huomaamatta se alkoi myös pidentää kestoa tehtävässä. Saimme paljon positiivista palautetta, ja kehotuksen siirtyä vaikeampaan harjoitukseen, nimittäin purkin liikutteluun ja maata kohti viemiseen. Tämäkin tehtävä onnistui hurjan helposti, ja naksuttelin vähän hajuradan läheisyyttäkin. Itse radalle varmaan edetään sitten ensi viikolla.
Lopputunnista päätettiin vielä kaikille ilmaisumenetelmä, itse valitsin maahanmenon. Mintun nopeaa maahanmenoa ihailtiin, ja naureskelin siinä vain, että kyllä tämmöisellä tokokoiralla nopsa maahan pitää ollakin. Myös Irene oli sitä mieltä että maahanmeno on ehdottomasti paras ilmaisumenetelmä Pötkölle, joten sillä mennään!
Tunnin sienestysrupeama oli kyllä pikkusheltille rankka. Yleensä kuulema yhden koiran kanssa työskennellään hajulla max 20 minuuttia, nyt meillä meni kevyesti puolisenkin tuntia. Muistin kuitenkin pitää välillä taukojakin, ettei koira kokonaan kyllästy.
Ensi viikkoa odotellessa! Olin itse niin innoissani, että naksuttelin sieniä talouden muillekin koirille hieman illan päätteeksi. Jännä nähdä, mitä tästä syntyy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti