lauantai 17. elokuuta 2013
Kilparetki Kuopioon
Tänään kisattiin Kuopiossa neljän startin verran Hukka-Putken kisoissa. Sää oli loistava ja tunnelma katossa, vaikka kyllä nämä puoli seitsemästä iltakuuteen kestävät kisapäivät on jotain ihan liikaa meikäläiselle.
Sekä Minttu että Meela oli ilmoitettu kahdelle agilityradalle. Tarjolla oli tänään pientä kieputusta jo ykkösissä, mutta kaikki radat kertakaikkisen ohjattavissa.
Meelan A-rata oli hieno, jos kokonaisuutta ajatellaan. Mutta: ensimmäinen rima. Videolta huomasin, kuinka vedin kättäni alas hitusen liian aikaisin ja koira kolautti sen johdosta riman alas takajaloillaan. No ei voi mitään, onneksi hyvä fiilis jatkui loppuun asti. Mitään kovin haastavia kikkailuita emme päässeet toteuttamaan, mutta ei se mitään.
Tällä suorituksella ja 4,22 etenemällä kirmattiin kuitenkin kakkosiksi!
B-radalla pikkumerle sikaili kontaktit menemään sen verran törkeästi, että haettiin niiltä sitten hylly. Ensin se tuli läpi puomista - näin, mutten rekisteröinyt tilannetta ja jatkoin rataa. Tästä riemastuneena sheltti paineli hirveää kyytiä keinulle, eihän mun tarvii pysähtyy, ja hieno lentokeinuhan se. Tässä olin itsekin jo messissä ja uusittiin este, silloin onnistui just eikä melkein.
Mintun A-rata sujui kivasti niin kauan, kunnes mokasin ohjauksen ja koira lähti takaakiertoon. No hyllyhän siitä. Loppuradalla treenattiinkin sitten A:n kontakti, kun tuo niin törkeästi sieltä loikki alas. Ei päästy tätäkään rataa loppuun asti.
B-radalla oli hyvä fiilis ja ohjauskuviot sujuivat näppärästi. Kepeiltä tuli vitonen ohjattuani hieman liian löysästi niille, loppupätkällä puomilta kontakti joten kymppi. Tällä tuloksella sijoituttiin kakkosiksi, joten nyt on yksi ilmainen startti Kuopioon hankittuna seuraavia kisareissuja ajatellen.
Jatkamme harjoituksia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti