Meidän viikonloppu

Lieksan agiliykisoissa muistui taas mieleen, miksi agility on vaan niin parasta. Pienen osallistujamäärän (Meelan kanssa kilpailimme molempina päivinä kyytikaveriamme Melissaa vastaan, hyppyradalla olin yksin) ansiosta tunnelma kilpailuissa oli hyvin rento ja välitön - aivan ihana! Tuli tutustuttua uusiin ihmisiin, moikkailtua vanhoja ja vitsailtua kaikkien kanssa juuri niin rennosti, kuin kisakentillä kuuluisikin. Vaikka aina ei mennyt ihan putkeen, tuli joka radan jälkeen hurjasti positiivista palautetta ja kannustusta eri tahoilta. Viikonlopun jälkeen oli voimakas fiilis, että me osataan ja ollaan loistava tiimi, mulla on käsissä mahtavat koirat.

Lauantaina kisaamassa oli vain Meela, ja hyvä niin. Olin itse perjantaina puolille öin asti töissä Joen Yössä, joten yöunet jäivät harmittavan vähäisiksi. Pakka ei pysynyt kasassa sitten yhtään, vaikka tuomarina toiminut Tuija Kokkonen olikin loihtinut meille varsin simppelit rallatteluradat. Kävi perinteiset - kun oli liian vähän mietittävää, ne vähäisetkin keskittymisenrippeet katosivat ihan kokonaan ja tein radalla tyhmiä mokia, ihan omaa ansiota.

A-radalla Meela tuntui hieman tahmealta, liekö aikainen herätys painanut sitäkin. Rata oli todella helppo, pelkkää armotonta juoksua alusta loppuun, ja sekös sitten kostautui lopussa. Kolmanneksi viimeiselle esteelle olisi ihan pitänyt kääntää koiraa, sen hutiloin ja ohi mentiin. Vitosella maaliin, mutta tällä tuloksellakin päästiin ykköspallille.

B-radalla homma levisi heti alkuunsa, kun en ottanut koiraa kunnolla käsiin ja se ei päässyt kovassa vauhdissa taittumaan kepeille, vaikka oli oikean puolen hakenutkin. Keskivaiheella ohjaus oli kuitenkin ihan toimiva, mutta sitten mentiin taas yhdessä kohtaa oman lipsumisen vuoksi hypyn ohi, kymmenen virhepistettä. Koska nollaan mahdollisuus oli menetetty jo aikaa sitten, päätin lennosta ottaa loppuradan teemaksi kontaktien treenaamisen, ja niillä seisottelinkin Meelaa ihan antaumuksella. Tämän johdosta vielä vähän yliaikaa, vaan onpahan nyt treenttu!

Palkintojenjaossa minua odottikin iloinen yllätys; tuomarille oli annettu jaettaviksi parit ylimääräiset lahjakortit valitsemilleen koirakoille. Me saimme lahjakortin fyssarimme Helin allasterapiaan, sekä punastuttavan vuolain mitoin kehuja tuomarilta. Olemme kuulema lupaava koirakko, jolla on koulutustaso ja kontaktit kunnossa, asenteesta ja iloisesta tsempistä puhumattakaan. Kylläpä tuli hyvä mieli näistä sanoista, varsinkin kun kyseinen tuomari on todella tarkka koiran reilusta kohtelusta radalla!

Jäimme vielä Annan kanssa katsomaan kakkosia ja kolmosia, olihan siellä paljon tuttuja juoksemassa. Kotimatkalla allekirjoittaneella oli hereilläpysymisongelmia, onneksi oli kakkoskuski matkassa. Kotona päikkärit maistuivat niin kartturille kuin koirillekin, niin jaksoi vielä illalla lenkkeillä ja treenata pikaisesti tokoja.

Sunnuntaina starttailtiin vasta keskipäivällä, joten koirien kanssa saatiin nukkua ihanan pitkään. Kisapaikalle päästyämme Meela oli jo ihan täpinöissään, hyppi tasajalkaa ja komensi, että joko mentäisiin vähän juoksemaan! Oma fiiliskin oli huomattavasti kisoihin asennoituneempi, eikä yhtään hirvittänyt edes se, että kolmosissa ratoja juosseet tutut taivastelivat ratojen olleen haastavia kieputuksia. Parempi meille!

Tuoreet kakkosluokkalaiset

C-rata Meelan kanssa meni vähän hösläämiseksi. Anna ei ollut mukana, meidän vuoromme oli ensimmäisinä heti rataantutustumisen jälkeen ja minulla oli kamala kiire. Oma psyyke ei ollut sitä, mitä sen pitäisi radalle mennessä olla. Hermostutti ehtiminen, vaikkei mitään syytä olisi ollutkaan. Tuli olo, etten muista rataa ollenkaan. Aluksi rata menikin todella hyvin, mutta sitten koira tuli turhan kovalla vauhdilla kepeille, eikä taittunut oikeaan väliin. Sitten jäinkin jälkeen, ja loppurata meni säätämiseksi, juostiin putken ohi ja hyllytettiin.

D-radalle päätin tsempata itse, olla ihan rauhassa ja tehdä tarvittavat mielikuvaharjoitukset radan kulusta ensimmäisestä starttivuorostani huolimatta. Se menikin paljon paremmin! Meelan vauhti kasvoi koko ajan, hirmu hyvät kontaktit ja osaaminen muutenkin. Yksi hassu ohjausmoka minun puoleltani taisi tulla niin, että koira meni hypyn ohi, mutta viidellä virhepisteellä päästiin maaliin ja voitettiin luokka.

E-rata oli hyppyrata ja siitä oli hirmu varma fiilis heti alkuunsa. Sopivasti kieputusta, me osataan tämä! Ja niin me osattiinkin. Olin vähän myöhässä ja kalastelulta se suorittaminen tuntui, mutta nollana päästiin maaliin! Maasu oli niin hieno! Saatiin paljon kommenttia radan jälkeen siitä, että koira oli ihan hitsin pätevänä eikä rata ollut yhtään huonon näköinen muutenkaan. Aika haipakkaa mentiin myös, etenemä oli 4,66. Meillä oli radan varrella ihan kuvaajakin, mutta kuulema ei kovin montaa kuvaa ollut saanut räpsittyä, kun oli niin nopea koira.

Tämän nollan myötä noustiin siis kakkosiin. Meela on mahtava nuori koira, jonka kanssa ollaan jo hyvässä vauhdissa agilityuralla. Meillä ei ole kiire, nyt on tämän syksyn tavoite saavutettu. Kaikilla radoilla oli hyvä fiilis virheistä huolimatta, ja osattiin paljon asioita. Tästä on niiin hyvä jatkaa!
Videoitakin suorituksista on, mutta varsinkin sunnuntain radat on niin monessa osoitteessa, että täytyy käyttää hetki niiden kalasteluun ympäri tuttavapiiriä.

Minttu oli koko päivän ihan täpinöissään, oltiinhan me kisapaikalla! Vihdoinkin se pääsi tositoimiin, mikä oli Mintusta ihan huippujuttu. Odotellessa se haukkui ja pyöri ihan innoissaan, yritti tarjota erilaisia toimintoja ja palo radalle oli valtava. On se vaan niin ihana.

Hyppyradalla aloitettiin, ja Minttu sai toden teolla päästellä höyryjä. Rata oli ihan kivaa kieputusta, ja tässä vaiheessa jo alkoi tuntua siltä, ettei päässäni pysyisi enää yhtään monimutkaisempaa rataviritelmää. Kepeillemenon meinasin sössiä ihan itse, mutta taitava Minttu pelasti tilanteen lähtien kepittelemään mallikkaasti minun mokailuistani huolimatta. Loppukieputuksessa olisi voinut ohjata parempia teitäkin, mutta me päästiin nollana maaliin! Piti vielä varmistella, että olihan se nolla - viimeisillä hypyillä kuului epäilyttävä metallin kilahdus kynsien osuessa rimaan.
Loppuviimein Minttu oli vieläpä nollan saaneista nopein ja näin ollen kirmasi nollavoittoon ja sai ensimmäisen LUVAnsa kakkosista!

Agilityratoja juostiin tänään vain yksi, mikä oli hyvä sekä oman että koiran jaksamisen kannalta. Tässä vaiheessa rata meinasi kahteen otteeseen kadota päästä ja ohjaus oli huolimatonta, joten otimme esteiden ohitteluista kympit ihan minun oman säätämiseni vuoksi. Minttu on kuitenkin ihanan anteeksiantavainen - se oli vain iloinen yhdessä tekemisestä ja siitä, että sai tehdä lempijuttujaan. Meela olisi tuossa vaiheessa jo räyhännyt minulle pää punaisena, kun mokailen hänen korkeutensa agilitysuoritukset olemalla epäselvä ohjaaja. Kaikkein parasta oli kuitenkin kontaktit. Se otti ne! Pysähtymällä! Mitä! Katsojat naureskelivat kentän laidalla ilmeelleni, kun koira stoppasi oikeaoppisesti puomille, siinä meinasi mennä ohjaajalla pasmat sekaisin. Maailman paras taito-Matti! Kympillä sijoituttiin vielä toisiksi, joten melkoinen kasa palkintoruokaa ja lahjakortteja oli tämän päivän jälkeen kotiin vietävänä.

Huikea viikonloppu, huikeita koiria! Ihanat kisat ja tunnelma, kiitos siitä Lieksa :)