Mutta tulipahan tehtyä

Viikko sitten torstaina päivitin facebookkiin seuraavaa:

Rellu on lastattu shelteillä, cockerspanielilla, rätinällä, matkaherkuilla ja huonoilla jutuilla! Syysloman luksusmatka Vantaan kautta Rakvereen alkaa N-Y-T!

Matkaseurakseni Joensuusta lähtivät paitsi kaikki kolme talouden shelttiä, myös naapurin Annastiina cockerinsa Cnutin kanssa sekä herrasmiessheltti Ludo. Tällä kokoonpanolla saavuimme Vantaalle, jossa yövyimme Maijan ja Oonan luona. Lisäksi saimme joukkoihimme vahvistusta ensinnä mainitusta henkilöstä sekä tämän aussienarttu Naurusta. Näyttelyyn oli ilmoitettu 36 kappaletta shelttejä, joista suurin osa oli yllätys yllätys, suomalaisia! Kovin kummoisia tulostavoitteita en siis tohtinut asettaa, kun meininki oli kuin perus kotimaan kehissä konsanaan.

Ludo, Nauru, Minttu, Meela, Myrn & Cnut

Tällä porukalla starttailimme sitten Helsingin halki lauttaan ja Tallinnaan - ihan vaan huomataksemme, ettei navigaattori, jossa kuitenkin oli jotain Viron karttoja, tuntenut kuin pari turhaa kaupunkia koko maasta.
Hieno homma.
Onneksi edelliskerrasta viisastuneina olimme kirjanneet ylös ajo-ohjeet sekä majoitukseemme Koerussa että Rakveren näyttelypaikalle, joten hostellin löytäminen yhden tien varrelle rakentuneesta kylästä ei ollut tällä kertaa kovinkaan haasteellista.

Asetuttuamme taloksi, ulkoilutettuamme ja ruokittuamme nelijalkaiset päätimme panostaa välillä myös itseemme ja etsiä ihan oikeaa lämmintä ruokaa. Pian kävi kuitenkin selväksi, ettei Koerun kokoisessa kylässä ollut kuin yksi ruokapaikka, joka sekin toimi hostellimme yhteydessä ja oli mennyt kolmelta iltapäivällä kiinni. Paikan ikäjakaumasta kertonee, että lanka- ja kukkakauppa oli auki iltamyöhään, mutta ainoa pubi josta sai alkoholin lisäksi myös ruokaa, toimi vain päiväsaikaan.
Päätimme etsiä ruokaa myös lähitienoolta, mutta olimme sen verran landella ettei päämäärätön ajelu suuntaan taikka toiseen auttanut pätkääkään. Näin ollen jouduimme tyytymään marketin antimiin, jogurttiin, leipään ja sipseihin joita piti dipata dippipussin suosituksen mukaan maustamattomaan jogurttiin.
Miten paikalliset ravintolayrittäjät muka elättävät itsensä?

Lauantain näyttelypäivä alkoi vasta puolilta päivin, joten saimme nukkua ruhtinaallisen pitkään. Varasimme kuitenkin näyttelypaikalle siirtymiseen runsaasti aikaa ja hyvä niin, sillä Google Mapsin ohjeet vaikuttivat sen verran epäluotettavilta, että päätimme pelata varman päältä ja metsästää eilen matkalla vastaan tulleet Rakvere-kyltit. Pientä lenkkiä sai heittää, mutta löydettiinpähän perille!

Näyttelyalueelta löytyi näppärä nurkkaus, johon purkaa kamat ja laitella koirat häkkeihin odottamaan vuoroaan. Heitimme Ludon kasvattajalleen trimmiin ja valmistautumaan kehään ja siirryimme odottelemaan omien kehiemme alkua. Seuraa onneksi oli näyttelyiden suomalaiskansoituksesta johtuen tarjolla runsaasti, ja meininki kehän laidalla oli hirmuisen mukava!
Sheltit oli tällä kertaa sijoitettu hieman erilleen muista kehistä huoneeseen, jonka lattia olisi varsin hyvin voinut olla mustaksi maalattua vaneria muutaman hassun tukipilarin varassa, sen verran se nimittäin juostessa jymisi.

Omat koirani eivät olleet poikkeus: Myrn oli aaaaivan innoissaan ja paineli menemään häntä tötteröllä, Meela esitteli tuomarille liikkeiden jälkeen seisomaan aseteltaessa tasajalkapomppuja ja Minttu käyttäytyi röyhkeän huonotapaisesti sitä ystävällisesti esittäneen Maijan hoteissa. Minttu! Olin ihan pöyristynyt merleni käytöstavoista, onhan kyseessä sentään koira joka lykätään lapsille käsiin mätsäreiden lapsi & koira-kilpailuun, kun se on niin helppo esittää...

Tuomarina toimi varsin miellyttävä Dagmar Klein, jonka suurin tarve arvosteltaessa oli saada pöydällä oleva koira nuolemaan naamaansa. Varsinkin Myrnille täti tarjosi poskeaan niin, että herkuista hullaantunut pikkumusta katsoi parhaaksi pussailla pari kertaa, kun sitä nyt kerran niin kovin vaadittiin.

Suuresta koiramäärästä huolimatta meillä meni ihan kivasti: Myrn sijoittui junioriluokassaan neljänneksi saaden myös SA:n, bikinikuosiselle Mintulle odotetusti EH ja Meelalla meni serti yhdellä ohi neidin ollessa PN3. Ei paha!

Myrn
Excellent type. Beautiful head. Correct construction. Correct neck & topline. Correct front, anqulation behind. Substance & chest is development. Moves freely. Nice Temperament.
Dagmar Klein - JUN ERI3 SA

Meela
Excellent type. Beautiful head & expression. Correct muzzle, beautiful eyes. Correct coat texture. Moves correctly. Nice temperament. Well presented.
Dagmar Klein - AVO ERI2 SA PN3

Minttu
Correct type. Correct head & expression. Correct neck & topline. A bit heavy body. Elbows a bit loose. Correct angulation behind. Moves freely but quick a lot pass movement. Excellent nice temperament. Well presented.
Dagmar Klein - AVO EH

Seurueemme tähtiesiintyjä Cnut sen sijaan valittiin ROP-pennuksi, joten jäimme alueelle vielä odottelemaan ryhmäkehiä. Ilta venähti pitkäksi, kun ryhmien jälkeen käväisimme vielä porukalla Rakveren keskustassa syömässä astetta hienommin - tilanpuutteen vuoksi pääsimme VIP-huoneeseen aterioimaan. Olihan se aika hienoa illallistaa tyylikkään massiivipuupöydän ääressä suljetuissa tiloissa, eikä pöperöissäkään ollut moittimisen sanaa!

Tämän johdosta ajelumme kohti Koerua venyi myöhäisiltaan, ja sateinen sää oli muuttunut pikkupakkaseksi. Kuten arvata saattaa, oli tien pinnalla ollut vesi jäätynyt ohueksi mutta sitäkin liukkaammaksi jääkerrokseksi. Nastarenkaista huolimatta auto suti tiellä minkä kerkesi, ja köröttelimmekin koko illan huikeaa 50 kilometrin tuntivauhtia, paitsi jos onnistuimme löytämään suolatun tienpätkän. Lisäksi olimme ihan hukassa. Mistä me tultiin ja mihin piti mennä? No ihan varmasti tänne! Soitto kotisuomeen, yksi keikka huoltoasemalle kyselemään reittivinkkejä ja muutaman kymmentä kierrosta paikallisessa liikenneympyrässä, ja olimme jälleen oikeassa kurssissa. Huraa!
Tällä kertaa valikoimme pikkuteitä siinä toivossa, että matkamme lyhenisi aamuisesta. Onneksemme nämä tiet olivat myös hiekkaisia, joten automme pito parani huomattavasti. Myös paikallinen maaseudun arkkitehtuuri tuli tutuksi, kun kruisailimme menemään suoraan kauhuelokuvista repäistyn näköisten talojen keskellä. Viihdytimmekin itseämme parituntisen matkan aikana mm. erilaisilla kauhukertomuksilla autoista, joiden renkaat puhkottiin ties millä piikkilangoilla ja matkustajat teurastettiin kylmäverisesti, sekä paikallisen iskelmäkanavan annilla.

Kun viimein (kulutettuamme kaksi tuntia reilun viidenkymmenen kilometrin taittamiseen) olimme perillä hostellillamme, kohtasi meitä seuraava ongelma: avaimet eivät olleet siellä missä piti! Purettuamme kaikki roinamme autoon kerran jos toisenkin, vaivuttuamme epätoivoon ja kiroiltuamme hieman, päätti Maija tarttua härkää sarvista ja soittaa respaan. Huolimatta siitä, että kello oli 12 yöllä. Suureksi onneksemme kommelluksillemme vain naurettiin ja avaimetkin olivat hukkuneet aamutohinassa hostellin parkkikselle, joten mitään pahuutta ei ollut päässyt tapahtumaan.

Vietettyämme huomattavasti edellistä lyhyemmän ja kylmemmän yön (kukaan ei uskaltanut jättää huoneesta löytyneitä epäilyttäviä pikkupattereita päälle kovin pitkäksi aikaa) jälkeen nousimme aamuvarhain ja pakkauduimme laumoinemme autoon. Tai siis olisimme pakkautuneet, mikäli auton ovet eivät olisi lämpötilanvaihteluista kimmastuneina jäätyneet lukkoon. Allekirjoittanut aiheutti itselleen pienimuotoisen happivajeen hönkiessään etuovea auki, mutta hetken kuluttua koko auto saatiin avattua ja koirat kyytiin. Ei kun menoksi!

Tällä kertaa totesimme jo aamun auspaikehiä seuratessamme, että nyt on kuulkaas tiukka setä kyseessä. Arvosanoja sateli laidasta laitaan.
Tulostavoitteeni putosivat entisestään.

Tänään koirat olivat selvästi asennoituneita näyttelyhommiin ja esiintyivät jokainen hiljaisesti ja ilman ylimääräisiä temppuiluja. Hyvä niin, sillä tuomariherramme ei ehkä olisi arvostanut iloisen meluisia shetlantilaisiani.
Kävi selväksi, että korvat olivat tälle tuomarille tärkeä asia, samoin liikkeet. No, onneksi Meelalla on sentään ne asiat kohdillaan.

Ensimmäistä kertaa näyttelyhistoriani aikana Mintun korvat rankattiin pystyiksi. Sitä ei lue arvostelussa, mutta poistuessamme kehästä H-lappusen vilautuksen jälkeen tuomari nosti kädet korvikseen ja huikkasi minulle, että ears!  H:ta tosin itsekin povasin, en tosin korvien vuoksi, vaan ihan siksi että Mintun yleisvaikutelma kaljurottana on melkoisen karmaiseva.
Myrnin korvat olivat hyväksyttävät, ja sen esiintymisellä lohkesi EH.

Porukan loisteliain tähti oli taas kerran Meela, joka nappasi itselleen ERInomaisen! Noniin, nyt sitä mennään! Jatkokilpailussa pikkumerleä ei kuitenkaan enää poimittu jatkoon, joten tuloksemme narttushelttiporukassa jäi melkoisen laihaksi. Sen sijaan matkakumppanimme herrasmieskoira Ludo uusi lauantain tuloksensa ollen PU2 ja napaten Viron sertinsä, joten niin tuli meidän shelttilenkkikamusta Viron valio! Onnea vain kotijoukoille :)

Myrn
1 year. Good size. Good head. Acceptable ears. Good bite. Good neck. Too straight in front. Good topline + tail set. Normaly angulated in rare. Good colour + coat. Moved well.
Ole Staunskjaer - JUN EH

Meela
Good size. Nice head. Good expression. Good bite. Well set ears. Good topline. Need bit more angulation front + rare. Acceptable colour. Good coat. Moved well.
Ole Staunskjaer - AVO ERI

Minttu
Good size. Nice head. Good bite + expression. Acceptable topline. Needs more substance in body. Normaly angulated. Nice colour. Moved well.
Ole Staunskjaer - AVO H

Seurattuamme junnujen ryhmät ja viihdytettyämme itseämme erään herrasmiehen näyttelykertomuksilla pakkasimme koirat autoon ja suuntasimme kohti Tallinnaa. Matkan varrella täytyi luonnollisesti poiketa tutustumassa kauppakeskuksesta löytyneeseen eläintarvikeliikkeeseen ja pariin ruokamarkettiin, olihan oleellista hankkia paitsi virvoitusjuomia, myös kasapäin suklaata.

Ilman navigaattoriakin löysimme tiemme laivalle varsin näpsäkästi ja yhden aikoihin yöllä olimme taas Suomessa. Siitä alkoikin tuskien ja ylenpalttisen väsymyksen täyteinen kotimatka, puhumattakaan seuraavan aamun työrupeamasta, sillä kampeuduin toimistolle heti koirat kotiin nakattuani. Illalla uni maittoi sekä hihnanpäälle että shetlantilaisillekin siinä määrin, että jätettiin agilitytreenit välistä ja tutustuttiin mieluummin oman ihanan sängyn unitarjontaan.

Kotiin päästyäni totesin, etten ihan heti ole uutta reissua tekemässä, en ainakaan Viroon! No, ensi syksyyn ja sinne sijoittuviin näytelmäsuunnitelmiin on melkein vuosi aikaa, joten eivätköhän siihen mennessä ehdi paikallisen tiehuollon ja jääkylmien hostellien aiheuttamat traumatkin hälvetä mielestä.