Radanlukutaito 4/4

Alkuviikko otettiin koko lauman kanssa rennosti, mikä siis tässä porukassa tarkoittaa olohuonetokoja, takapäätreenejä sohvatyynyillä ja pitkiä lenkkejä metsikössä. Valitettavasti tässä vaiheessa syksyä pitkät lenkit tietävät myös valtavia määriä kuraa ja muuta moskaa sisätiloihin, joten suihkutilatkin ovat olleet ahkerassa käytössä.

Keskiviikkona käytiin tokoilemassa Annan kanssa. Minttu oli ihan intona siitä että pääsi treenikentälle, ja ensimmäisessä setissä keskusteltiinkin asiasta saako seuratessa edistää? sekä tehtiin huippuhienoja ja innokkaita ruutuja. Samaan syssyyn suoritettiin mainioita luoksarin stoppeja takapalkalla, ja ne toimivatkin sitten totuttuun tapaan hienosti.
Kakkossetti sisälsi kaukokäskyjä, jotka lopetettiin hyvin onnistuneeseen lyhyeen sarjaan. Tehtiin kaikki jäävät läpi ja tuli todettua, etteivät ne ainakaan mihinkään ole unohtuneet. Annan avustavan silmän kanssa vielä katsottiin Mintun seuraamisia läpi ja naksuteltiin oikeaa paikkaa, joka löytyikin nyt vähemmillä höyryillä hyvin.

Meela sai suorittaa niin ikään ruutua namialustalla, jonka olemassaoloa pikkumerle ei syystä tai toisesta ensin meinannut edes tajuta. Muutamat hyvät toistot saatiin kuitenkin loppuun tehtyä. Noutoa työstettiin palautusharjoituksilla onnistuneesti. Suurimman päänvaivan näissä treeneissä tuotti viime kokeessa hajonnut liikkeestä seisominen, jota sai vahvistella ihan urakalla, ettei koira a) kääntyillyt perään b) lähtenyt seilaamaan vierelle palattua. Onneksi vaikeudet on tehty voitettaviksi, kun vain osaa oikeat metodit ;)
Luoksarin stoppiin lähdetään kokeilemaan takapalkan merkiksi selästä silitystä, jolle luotiin pohjaa jo näissä treeneissä. Saas nähdä, minkälaista tulosta se tuottaa!

Torstaina oli viimeinen kerta radanlukutaitokurssia, ja siellä meidän päämme menoksi oli tehty rata, jonka kinkkisin kohta oli varsin kinkkinen avokulma kepeille, kun keppien takana oli imemässä ihanainen putkikin. Ihme kyllä sain Meelan kanssa alun keppikuviot ykkösellä oikein, vaikka kävinkin suoristamassa koiran kepeille. Lopputunnista hinkattiinkin sitten itsenäistä avokulmaa, joka ei ohjaajan osalta ottanut onnistuakseen. Milloin oli varpaat väärään keppiväliin, milloin en malttanut odottaa koiraa ja antaa tilaa, milloin sitten koetin kääntää sitä liian voimakkaasti. Paljon on treenattavaa sillä saralla, mutta kyllä sieltä onnistumisiakin tuli!

Keppien jälkeinen elämä - persjättö, simppeli valssi ja putkikuviot sujuivat hienosti. Meela lukee minua niin hyvin, ettei meille tuottanut vaikeuksia hankalampi pakkovalssilla hypylle ja siitä pimeään putkikulmaan samalla, kun kepit olivat kutsuvasti tyrkyllä. Hyvin sujui serpentiinikin, mutta lopun hyppykieputusta jäätiin sitten varioimaan useammalla eri tavalla suoritettavaksi. Kuulema persjätöt minun ohjauksessani toimii, joten niitä sovellettiin radalle niin usein kuin mahdollista.
Pätevä pieni sheltti selvitti haastavatkin kieputukset pikkuruisilla kaarroksilla, ja treeneistä lähtiessä oli valtavan hyvä fiilis!

Perjantain ryhmätreeneissä paikalla olimme vain Inka ja minä (ja Anna tekemässä tokoja), joten varioimme halliin eilisen kurssitreenin, sillä se sisälsi vain hyppyjä ja putkia. Meelan kanssa keskityttiin keppien treenaamiseen ja rallateltiin vähän muilla esteillä, mutta Mintun kanssa sai tehdä hommia tosissaan. Ilmeisesti ahkera irtoamistreeni on tehnyt tehtävänsä, ja nyt joudun hieman tekemään hommia sen eteen, että koira oikeasti työskentelisi myös tiiviisti pienissä kieputuksissa. Kepeille mennessä putki imi Mintun mukaansa kerta toisensa jälkeen, ja kaarroksia sai moneen kohtaan hinkata tiiviimmiksi.
Mii oli hirveän onnellinen radalle päästessään ja muutamiin pidempiin väleihin se kiihdytti aivan ilmiömäisiin nopeuksiin. Siis Mintun tasolla.

Viikonloppu näytti jo harvinaislaatuisen vapaalta, mutta sitten keksin sinne koiramaista aktiviteettia: Lena Dankerin luento nimittäin! Sunnuntaina Meela pääsee mukaani koirankopelointikurssille, joka toivottavasti on juuri niin mielenkiintoinen kuin monet tahot ovat antaneet ymmärtää.