Vuoden loppupuolella minusta on aina mukavaa kaivella vähän menneitä ja muistella parhaita juttuja kuluneelta vuodelta. Kuten aiemminkin, ehti myös vuonna 2013 tapahtua paljon kaikenlaista.
Tänä vuonna en jaksa tehdä kuukausittaista katsausta kuluneesta vuodesta, vaan kirjaan ylös mieluummin...
Järjestys on täysin spontaani.
Kymmenen ikimuistoisinta tapahtumaa/asiaa vuodelta 2013
1. Roadtrip Pohjoiseen
Tämä retki palaa kerta toisensa jälkeen mieleeni. Meillä oli mahtavaa - upeita maisemia, uusia ihmisiä, hienoja koiria, paras mahdollinen matkaporukka, upeat shelttimme, Abisko... Vaikkei kisatuloksilla kehuttukaan, oli agilitykilpailu vieraassa maassa ja kisakulttuurissa jännittävä kokemus.
Meillä ei ollut turhaan kiire minnekään, eikä matkaa suuniteltu kovin tarkkaan etukäteen. Kävimme Norjassa vain toteamassa että siellä oli ihan kamala sää ja näimme valaita sattumalta pysähtyessämme metsästämään maisemia. Ajoimme läpi yön Abiskosta Helsinkiin ja sieltä takaisin kotiin. Nukuimme tienposkessa Norjassa, autossa huoltoaseman pihalla, homeisessa kennelkerhon tilassa.
Jotain, mitä aion ehdottomasti tehdä uudelleen.
2. Lieksan kisaviikonloppu
Mietin hetken, listaisinko myös Iisalmen kisat erikseen, mutta päätin mainita niistä tässä yhteydessä. Ne olivat kisat, joissa Minttu nousi kakkosiin. Joihin me lähdimme ihan mielettömän aikaisin Nooran ja Anniinan kanssa, ja joissa oli aivan järkyttävän kuuma. Vitsailimme mennessämme, että Minttu se nousee ekalta radalta ja sitten me ollaan siellä koko päivä - ja Minttuhan nousi.
Ja me oltiin koko päivä. Eikä se oikeastaan haitannut yhtään, kun virittelimme autoon lakanan varjoksi ja kävimme ostamassa kaupasta hedelmiä ja jäätelöä.
Tunnelmaltaan ja onnistumisiltaan ikimuistoisimmat ovat kuitenkin olleet nimenomaan nuo Lieksan kilpailut. Meelan kanssa turasimme ensin muutaman radan, mutta tuomari Tuija Kokkonen päätti muistaa meitä pienellä palkinnolla reilusta kilpahengestä koiran kanssa ja totesi, että vähän kun vielä kypsyy, niin hyvä teistä tulee.
Seuraavana päivänä Meela teki viimeisen nollaratansa ykkösissä ja nousi kakkosiin.
Samana päivänä Minttu juoksi nollavoittoon ja sai LUVAn kakkosista, mikä oli aivan huikean hieno juttu.
Lieksassa ehti myös riemuita muiden suorituksista, kisoissa kun oli melkein vain ja ainoastaan tuttuja koirakoita. Siellä halailtiin, iloittiin ja kannustettiin toisia täysillä.
3. Tapaus Rakvere
Rakveren näyttelyreissu huhtikuussa on se nimenomainen matka, johon palaan joka kerta, kun joku ehdottaa kanssani jonnekin lähtemistä. Ihan oikeasti,
kukaan ei voi saada matkalleen mahtumaan yhtä paljon epäonnea kuin me saimme.
Ei riittänyt, että autosta hajosi takalasi (mutta meitä ei ryöstetty!), vaan sen piti levitä loppumetreillä Jyväskylään. Hostelimme oli kammottava eikä navigaattoritta Virossa seikkailu ollut vielä tällä kertaa kovin turvallisen tuntuista hommaa. Me kuitenkin selvisimme reissusta voittajina kotiin, ja paluumatkalla autossa matkusti EE MVA-kessu, sekä pari sertiä pokannutta shetlanninlammaskoiraa.
4. Pieksämäen näyttely
Näyttely ajoittui epäonnisesti vihonviimeiselle tori-viikonlopulleni, jolloin minun täytyi olla töissä. Onneksi kotoani kuitenkin löytyi luottohenkilö, jolle koirani saatoin antaa esitettäväksi.
Olin koko päivän odottanut hermostuksissani tulostietoja näyttelystä. Niiden venyminen saattoi merkitä vain yhtä asiaa: koira pärjäsi, tai kehät olivat aivan helkkaristi myöhässä. Olimme roudaamassa äänikamoja pois lavalta, kun Anna viimein soitti, että koirasi voitti juuri kaikki ja sai sertin.
Ilmeeni mahtoi olla näkemisen arvoinen, sillä koko äänimiesporkukka ja työkaverini kääntyivät katsomaan ja huikkailemaan onnitteluja, vaikkeivät oikeastaan asiasta mitään ymmärtäneetkään.
Loppupäivän odotin aivan täpinöissäni kotiin pientä Maasua, joka oli juuri lunastanut paikkansa shelttilehden sertivoittajat-galleriassa.
5. Kanttarellikoira Minttu
Koiran hajuaistin hyödyntäminen on mielestäni pohjattoman mielenkiintoinen, mutta silti kovin vieras aihe minulle. Joka tapauksessa olin jo pari vuotta pyöritellyt mielessäni sienikoiran kouluttamista, ja nyt siihen tarjoutui parhain mahdollinen tilaisuus Vihmerän sienikurssilla.
Oppiminen oli mielenkiintoista ja koiralle mielekästä. Se omaksui asiat nopeasti, ja syksyllä harjoittelimme omassa metsässä tutulla sienipaikalla ihan oikeiden sienten ilmaisemista. Minttu löysi ne ja ilmaisi, mikä oli... no, ihan mielettömän siisti juttu!
Yksi porras koirankouluttajana saavutettu.
6. Joensuu KV
Joensuun näyttely on yksi vuoden suosikkinäyttelyistäni ihan jo siksi, että siellä ovat käytännössä kaikki. Meillä oli oma teltta pystyssä kehien laidalla, ja siellä vierailivat pitkin kaksipäiväistä näyttelyä vähän kuka milloinkin. Tärkeitä naamoja joka tapauksessa!
Sunnuntaipäivä meni ihan yli odotusten, kun Meela esiintyi upeasti sijalle PN4 ja sai VARA-CACIBIN. Ei haitannut, vaikka silloin satoi aivan järkyttävät määrät vettä, teltan kattoa piti olla tyhjäämässä jatkuvasti ettei se romahtanut veden painosta ja koiraakin suojella kastumiselta. Meillä on kuvia, joissa näkyy näyttelyaluetta ravistellut rankkasade. Ihan hullusti vettä!
 |
| Kuva: Sirpa Saari |
7. Messarireissu
Messukeskuksen Voittaja-näyttely on toinen vuoden suosikkinäyttelyistäni, vaikken koskaan aiemmin sinne ole koiria ilmoittanutkaan. Siellä on omanlainen tunnelmansa, ja noh, kuten Joensuussakin, on myös Messarissa yleensä käytännössä kaikki tutut naamat ja kaupan päälle myös ne, joita ei kovin usein vuoden varrella muutoin tule tavanneeksi.
Niin, ja ei varmaan tarvitse edes mainita kaikki niitä ihania kojuja ja näytöksiä, jotka kuuluvat oleellisena osana tähän näyttelyyn! Ostan hyvin harvoin koulutustarvikkeita tai muita juttuja muualta kuin Messarista, tämä on se hetki kun täydennän treenikampevarastoni tulevaa vuotta ajatellen.
Tänä vuonna retkeemme toi uuden vivahteen Myrnin pyörähtäminen kehässä. Pikkumusta menestyi yli odotusten ja ilo muiden menestyksestä oli niin ikään mahtavaa. Maikin ja kumppaneiden kanssa pyörähtäminen isossa kehässä Amor'jade kasvattajaryhmässä kruunasi lauantaipäivän, ja iltaa vietettiinkin iloisissa merkeissä ensin ravintolassa syöden ja sitten Afrikan tähteä parin virvokkeen parissa pelaillen. Sunnuntaina oli mukavaa vain keskittyä kehiin, näytöksiin ja shoppailuun, illan kohokohtana tietenkin paitsi isot kehät, myös ulkona porukalla syöminen.
Ensi vuonna uudestaan!
 |
| Ihan suosikki-harrastekuvani Mintusta! Kuva: Emmi Hirvonen |
8. Ja se oppiminen - kurssit ja koulutukset
Laskeskelin, että vuonna 2013 kävimme kuukausittain vähintään yksissä ulkopuolisen kouluttajan vetämissä treeneissä. Se on aika hyvä saldo näillä nurkilla, varsinkin kun omalla seurallamme ei vielä 2013 moista mahdollisuutta ollut järjestää kuin muutaman kerran valmennusten muodossa - niistä tosin olin enemmän kuin innoissani ja osallistuin jokaiseen tarjolla olevaan.
Viime vuosi oli Mintun osalta suurta kontaktiprojektia, ja opettelimme Meelan kanssa vielä toimimaan radalla yhdessä. Se johtikin siihen, että Meela sai toimia päätoimisena valmentautumiskaverinani, ja yhteinen sävel onkin viimein löytynyt. Meelan kanssa oppimiani asioita olen hyödyntänyt treeneihin Mintun kanssa, ja luottokoirani onkin tätä myötä tarjonnut entistä enemmän ehjiä ratasuorituksia ja onnistumisen tunteita.
Jokainen kurssi ja koulutus on ollut meille tärkeä. Kouluttajilta (ja ystäviltä!) saatu kannustava palaute on ollut tärkeä osa harrastuksen pitämistä motivoivana. Loppuvuotta lähestyttäessä kuulin yhä enenevissä määrin sitä, miten Meela lukee minua loistavasti ja kuinka me toimimme hyvin yhteen. Se ei olisi ollut mahdollista ilman kaikkia niitä tahoja, jotka ovat meitä matkan varrella avustaneet.
9. Kasvattien menestyminen ja niiden elämässä mukana oleminen
A-tiimiläisten kanssa olemme vuoden aikana ehtineet miitata kaksi kertaa ihan kunnolla, kun Fanny ja Noona ovat tulleet tänne susirajalle kisaamaan. Sääli sinänsä, ettei ensi vuonna varmaankaan ole enää mahdollista majoittaa kaikkia Agarwaen-tallilaisia tänne meidän asuntoomme, mutta eiköhän sitä muita ratkaisuita keksitä!
Rapiat kaksivuotiaina Isla ja Noona ovat saavuttaneet paljon. Yksi hienoimmista saavutuksista on ehdottomasti Inkan ja Islan menestys nuoren SM-kilpailuissa, joissa Isla sijoittui tokossa kolmanneksi ja agilityssä hopeasijalle. Kumpikin parivaljakko ehti laittaa vuoden aikana valiokellon tikittämään agilityn saralla, minkä lisäksi molemmilla tytöillä on valioitumiseen vaadittava näyttelytulos.
Ne olivat aivan loistavat kisat Joensuussa, kun Isla nousi kolmosiin. Odotettiin Inkan kanssa tuloksia ja siinä rytäkässä tuli toiselle kuhmu ja toiselle vekki huuleen. Sitä se teettää, kun innostuu :)
Noonan parhaita olen saanut seurata videolta, sekä myös kesällä Ruotsissa, vaikkei tuloksia tullutkaan, niin ihan mielettömän hienoa menoa siellä olikin. Tykkään katsoa siltä reissulta otettuja kisakuvia, niissä Noona on hirveän pätevänä.
Yksi huipuista jutuista on ollut myös molempien kasvattieni pentuprojekteissa mukana oleminen. On hienoa, että minut koetaan sellaiseksi kasvattajaksi, jonka kanssa voi pohtia omankin kasvatustyön aloittamista ja kysellä mielipiteitä uroksista.
10. Kennelnimi
Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä. Mintun tullessa taloon aloin haaveilla sen pennusta. Myöhemmin kasvattamisesta, jopa omasta kennelnimestä. Nimi Agarwaen vahvistettiin minun käyttööni ja liitettiin A-pentujen nimen eteen. Sain julkistaa B-pentueen suunnitelmat ja sitä myötä matkaan on tarttunut lisää mukavia tuttavuuksia jo nyt.
Seuraava haaste onkin pitää hyvä taso ja omat periaatteet kasvatustyössä vakiona, eikä sokeutua omille koirilleen ja lipsua valitsemaltaan polulta. Onneksi minulla on ympärilläni loistava tiimi, joka ei epäröi palauttaa meikäläistä maan pinnalle.
