Näyttelyvuoden päätös

Melkein kehän täydeltä Amor'jadelaisia: Rhianna-sisko, Myrn ja Didi-sisko.
Kuva: Sirpa Saari

Myöhään perjantai yönä raahasimme kamppeemme jo useaan otteeseen vieraanvaraisesti majoituksenamme toimineen Tikki-toverin asuntoon jonnekin päin Koivukylää. Matkasta väsyneinä ei paljon juttua sinä iltana irronnut, vaan sekä koira että matkalaiset kävivät nukkumaan saman tien kun pedit saatiin pedattua. Se kyllä kannatti, nimittäin aamulla oli noustava aikaisin, laittauduttava kuntoon ja lähdettävä sumplimaan itseään julkisilla kohti Messukeskusta ja vuoden viimeistä näyttelykehää!

En ole koskaan aikaisemmin esittänyt koiriani Voittajassa - ne eivät ole olleet niin tasokkaita, että olisin katsonut järkeväksi maksaa kalliit ilmomaksut siitä, että se on arvostelu kouraan ja heihei. Meelan ja Myrnin laumaan liittymisen myötä ajatus siitä, että kaksikko voisi joskus isoissa näyttelyissä edustaakin on alkanut kolkutella mielessäni, sillä kumpainenkin on kehittynyt vain edukseen viime aikoina. Kun Maikki vielä ehdotti Amor'jade kasvattajaryhmän kokoamista lauantaille, oli homma selvä; Myrn lähtisi mukaan!

Ja kyllä kannatti! Näyttely on aina ollut mielenkiintoinen kehän laidalla tilannetta seuraten, mutta kyllä sitä ihan kunnolla pääsee sisään hommaan vasta, kun oma koirakin on mukana ja puunailet sitä häkkialueella kymmenien muiden shelttiharrastajien keskellä. Sitä kuuluu joukkoon, ottaa helpommin kontaktia vieraisiin ja saa vielä jännittää omaa tulostakin. Muu näyttelyn tarjonta jäi lauantaina vähän heikolle tutkimiselle, mutta onneksi olimme varanneet sunnuntaille shoppailupäivän, joten viikonloppu kokonaisuudessaan oli varsin onnistunut.

Lauantai lähti käyntiin amor'jadelaisten kannalta varsin lupaavasti, sillä Myrnin velipoika Luca kävi pokaamassa itselleen tittelin voittaen junioriluokan komeasti. Seuraavaksi seurueesta marssitettiin kehään siskotrio, joille jaeltiin arvosanaa erittäin hyvästä erinomaiseen, joten kasvattajaryhmä oli kasassa!

Kuva: Sirpa Saari

 Myrn itse oli miellyttävä esitettävä. Jos se vielä jokunen kuukausi aikaisemmin laittoi kehässä vähän ranttaliksi ja tuntui kärsivän keskittymisvaikeuksista, oli se nyt viimein sisäistänyt näyttelytoiminnan syvimmän merkityksen. Se esiintyi hirveän ryhdikkäänä ja itsevarmana, annoin ravata löysällä hihnalla ja pikku-Purkki vain venytti askeltaan. Seistessäkään ei tylsyys iskenyt ennen kuin joskus kilpailuluokan aikaan, mutta ryhdikäs asento löytyi aina, vaikka jalat välillä solmuun menivätkin.

Tuomarina toiminut Paula Heikkinen-Lehkonen arvioi Myrnin lopulta ERInomaiseksi rotunsa edustajaksi, sijoitti kilpailuluokassa neljänneksi ja palkitsi vieläpä SA:lla. Ei pöllömpi päätös junnukehille!

Hyvin kehittynyt, hyvät mittasuhteet. Sopiva koko. Reipas ja ryhdikäs. Hyvä pään profiili. Alaleuka voisi olla voimakkaampi. Tummat silmät. Hyväasentoiset korvat. Erinomainen luusto ja raajojen kulmaukset. Täyteläinen eturinta ja tilava, tarpeeksi pitkä rintakehä. Yhdensuuntaiset, vakaat liikkeet. Karva on hieman sileää, mutta värit puhtaat ja kauniit.
Paula Heikkinen-Lehkonen -  JUN ERI4 SA

Päivä huipentui vielä hienoon tulokseen Amor'jade D-pennuille, nimittäin sisaruksista koostunut kasvattajaryhmä palkittiin KP:llä rotunsa parhaaksi! Hyvän näköinen pentuehan tuo onkin, ja ryhmässä esiintyneet yksilöt varsin tasaista laatua, vaikka turkkitilanne tällä hetkellä nuorilla neitosilla hieman vaihteleva olikin. Onnea vielä Maikille hienosta saavutuksesta! :)

Kun kerran näin pitkälle oli päästy, oli tietenkin jäätävä odottamaan niitä isoja kehiä. Koska kasvattajaryhmät siellä tuomaroi rotutuomarimme, emme odottaneet muuta kuin läpijuoksua. Mutta hei, helkkarin hieno läpijuoksu se ainakin on, kun pääsee sinne isolle areenalle valojen loisteeseen!

Kuva: Sirpa Saari

Lunkisti tilanteen ottavat koirat torkkuivat häkkien päällä, kun odotimme esiarvostelukehän alkua. Kehään mennessä ne piristyivät, ja yrittipä Myrn laittaa leikiksikin milloin kenenkin kanssa.
Sitten odotettiinkin jo portin edessä valmiina H-hetkeen. Ja mentiin, ihan vitsin tyylikkäinä! Kotijoukot hurrasi katsomossa ja kaikki koirat ravasivat niin nätisti kehän poikki, hienolta näytti vielä kehän jälkeen videolta katsottunakin. Hyvä tiimi!

Päivästä väsyneinä myöhästyimme lopulta melkein junasta, pyörähdimme ehostautumassa ja suuntasimme kaupungille syömään, nauttimaan virvokkeita ja pelaamaan Afrikan tähteä koiramaisessa seurassa. Lauantaipäivän illanvietto on aina yksi mun lemppariperinteistä Messari-viikonlopuissa, ja siitä ei tingitä, vaikka miten väsy painaisi! Myrn sai tietenkin asiaankuuluvasti ison savustetun luun iltapuuhakseen, vaikka kovin paljon ei pikkumustankaan kohdalla tarvinnut unta odottaa.

Sunnuntai kului näyttelypaikalla rattoisasti iloiten muiden onnistumisista, shoppaillen ja pari näytöstä sekä isot kehät seuraten. Tämä viikonloppu shelttikehän laidalla sisälsi hirveän paljon sitä, mitä näyttelymaailmaan toivonkin: naurua, hymyjä, halauksia ja onnenkyyneleitä. Aitoa iloa toisten onnistumisesta. Sitä lisää, niin on kaikkien näyttelykäynnit ikimuistoisempia!

Näin päätettiin meidän näyttelyvuosi ja aloitettiin uuden suunnittelu. Saas nähdä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan!