torstai 23. tammikuuta 2014

Meidän huudseilla


Itsenäisen opiskelun päivä sai uuden säväyksen, kun sattumalta kävikin ilmi, että muitakin koirakamuja oli tulossa Noljakkaan lenkkeilemään! Päätettiin lähteä ihan meidän nurkilta suoraan jäälle yhdeksän koiran ja neljän ihmisen voimin katsomaan, mihin asti jaksettaisiin taivaltaa. Kahdeksan kilometriä ja kaksi tuntia saatiin rattoisasti kulumaan porukalla, ja koirillakin näytti olevan huikean hauskaa.
Ei hassummat lenkkimaastot näin talvisin, vai mitä? ;)

Sitten vielä vähän perinteikkäämpiä riekkumiskuvia shetlannineläimistä, jotka tällä hetkellä makaavat ketarat oikosenaan pitkin lattioita.

Nooran mukaan kuuranaamainen Myrn näyttää aivan Rölli-peikolta
Meelaa kiukuttaa, kun Pinna lällättelee menemään keppi suussaan :D
Siinä oli hiihtomummoille ihmettelemistä, kun koirat poseerasivat hyvässä järjestyksessä.

9 kommenttia:

  1. Heh, kuvien perusteella näyttäis siltä, että kävitte just saman lenkin kun minäkin eilen :D 8km ja kaks tuntia meni itellänikin. Jännä ettei ikinä törmätä, vaikka samoja polkuja tallaillaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aavarannalle ja saari kiertäen takaisin! :D
      Tuo on kyllä yksi jäälenkkeilyn hienouksista - aika harvoin sattuu ketään vastaan tai jos sattuukin, niin ne näkee niin kaukaa että voi muuttaa suunnitelmia!
      Voitaisiin kyllä vaikka kimppalenkkeillä joskus, uudet lenkkikaverit ei oo ikinä pahitteeksi! Etenkin toi Hupsis varmaan nauttisi kun saisi vähän isompia riehumiskavereita :)

      Poista
  2. Mahtavia kuvia! Näissä on ihana tunnelma :)

    Kehitysehdotuksena toivoisin tuon koodivahvistuksen poistamista. Itselläni on kokemusta siitä, ettei sitä ole, eikä ole tullut roskakommentteja tms. Monet muut ovat huomanneet saman. Kannattaa ainakin kokeilla, sillä itsestäni on niin paljon kivempi kommentoida postauksiin ilman tuota typerää koodia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!

      Hei kiva kun huomautit! Mä kun en itse omaa blogiani kommentoi, niin en edes tiennyt moisen koodivahvistuksen olemassaolosta - lienee joku alkuperäisasetusten jäännös :D Täytyy korjata tilanne!

      Poista
  3. Teidät on haastettu! http://nettastage.blogspot.fi/2014/01/kuulumispostaus-liebster-blog.html

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia taas täällä! *peukku ylös* ☺ ♥

    VastaaPoista
  5. Tuosta koodivahvistuksesta sen verran, että itselleni tulee aika paljonkin roskapostia kun se ei ole käytössä. Milloin mitäkin mainoksia, mutta itselläni on käytössä myös kommenttien valvonta, niin voi kätevästi napsauttaa mainospostit samantien pois, eikä tule ollenkaan blogiin :)

    VastaaPoista