Mennyt viikkoa on ollut pullollaan tottelevaisuutta. Oli Noutajakoirayhdistyksen kenttäkouluttajien kokous, keskiviikkotreenit, torstaitreenit, koko päivän kestänyt seuraamisklinikka ja vielä sunnuntaitokotkin. Hyvä treenitahti ja mikä parasta, on intoa pursuva Meelakin päässyt pitkästä aikaa mukaan kentälle.
Keskiviikkona työpäiväni venyi kahdeksaan ja suureksi harmikseni en ehtinyt osallistua viikoittaisiin ryhmätreeneihimme. Onneksi Anna oli kuitenkin tuonut myös merlesheltit mukanaan kentälle odottelemaan saapumistani, ja päätin kaikesta huolimatta heittää niiden kanssa pikaiset treenit, kun kerran siellä asti oltiin. Molempien kanssa teemana oli Annan luoma ihmishäiriö niin kontaktin, seuraamisen kuin noutoliikkeenkin kanssa. Noudon kohdalla Meela keksikin varsin hupaisan tempauksen, ja palautti kapulan minun sijastani hieman sivummassa seisoneelle Annalle. Onneksi se ei ole keksinyt tuota kertaakaan kokeessa, olisi voinut olla pokassa pitelemistä kun pikkusheltti olisi kiikuttanut kapulan liikkurille tai tuomarille!
Torstaina käväisimme hallilla treenaamassa seuruun käännöksiä Annan ja Melissan kanssa. Minttu vetäisi syystä taikka toisesta oikein ekstrapaineet siitä että paikalla oli Melissa koirineen, mutta loppuviimein onnistuneita pätkiä tuli paljon.
Päätimme testata hieman normitreeneistämme poikkeavaa tapaa tehdä noita käännöksiä, ja laittelin hallille rallykylteistä muodostuvan radan, joka sisälsi siis vain ja ainoastaan erilaisia käännöksiä seuraamisen yhteydessä. Harjoitus oli ihan toimiva, mutta vaatisi vielä hieman hiomista, jotta kehtaisin viedä sen esimerkiksi koulutettavan tokoryhmäni treeneihin testattavaksi.
Meela varsinkin kunnostautui tässä asiassa, ja suoritti radan ensin seuruu-käännöksillä ja runsaalla palkalla, myöhemmin uudemman kerran paikallaan käännöksillä ja tietenkin hienosta työstä kunnolla palkattuna.
Lauantain vietin itse opiskelijan roolissa, kun Mia Skogster saapui hallillemme luennoimaan seuraamisesta. Päivä meni hurjan nopeaan, ja kuten aina, myös tällä kertaa tarttui mukaan treenivinkkejä ja oivalluksia seuraamisesta. Samalla jo hetken aikaa hiljaiseloaan viettänyt iso koira-kuumeiluni nosti hieman päätään, sillä klinikan kaikki esimerkkikoirat olivat tyylikkäitä isoja palveluskoiria ja näytettävät videotkin sisälsivät yksinomaan upeiden malikoiden työskentelyä. No, malia meille tuskin koskaan tulee, mutta olen aivan varma, että esimerkiksi hollanninpaimenkoira sulautuisi laumaan näppärästi.
Seuruuklinikasta innostuneena olin jo menossa heti samaisena iltana treenaamaan omia koiriani, mutta lopulta Anna sai taivuteltua minut sunnuntaitreeneihin. Treenin aiheiksi valitsin sen seuraamisen, ruudun, luoksarin ja tunnarin. Tulipa siinä sitten tehtyä vielä pari hyppynoutoakin, Minttu metallisella ja Meela puisella kapulalla.
Meelan tunnari koki kolauksen, kun tyyppi alkoi mitä ilmeisimmin turhautumistaan hamuilla vääriä. Omaa se etsi, mutta ei se muiden kapuloiden maistelu työn lomassa ole mistään kohden sallittua. Lähti myös kapuloille vasta toisesta käskystä, mikä saattoi johtua pitkästä odotteluajasta ennen käskyn tuloa. Tämä treeniin, kisatilanteessa välimatka ja odotteluajat ovat kuitenkin melko pitkiä!
Meelan kohdalla on kyllä pakko ihastella sitä, miten helposti se omaksuu juttuja. Ihan ensimmäistä kertaa tehtiin sitä hyppynoutoa, ja pelkkä käsky "yli!" riitti lähettämään koiran suoraviivaisesti kapulalle ja nätisti esteen yli takaisin.
Näppärä tokokoira!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti