keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Edward 7 viikkoa


Tiistaina pikkumerle täytti jo seitsemän viikkoa. Hieman haikeana pohdiskelin, että tässä vaiheessahan sen voisi jo luovuttaa uuteen kotiinsa. Pentu tulee kuitenkin pyörimään laumassa vielä pari viikkoa lisää, joten kenties ehdin siinä ajassa viimein saada tarpeekseni tästä omapäisestä villikosta.

Seitsenviikkoinen on päässyt mukaan lyhyille metsäretkille vaihtelevaan maastoon muun lauman kanssa. Se kipittää aikuisten koirien perässä minkä jaloistaan pääsee ja ratkoo eteensä tulevat ongelmat nopeasti. Komentaa röyhkeästi muita leikkimään kanssaan eikä epäröi vaatia huomiota - olkoonkin, ettei se kyllä huutamalla ikinä sitä saa. Tänään Edward - tai kuten sitä uudessa kodissaan kutsutaan, Teemo - pääsi mukaan agilityhallillekin. Pentu katseli hetken ympäriinsä ja juoksi sitten perässäni, kun tutkailin rataa. Siinä sivussa teimme ensimmäiset hurjat treenitkin. Kakara sai paljon ruokaa mukana kulkemisesta ja luoksetuloista, jonka lisäksi leikimme vähän vetoleikkejä sen omalla lelulla.

Helle on vähän rajoittanut lauman kanssa liikkumista, kukaan ei nimittäin meinaisi jaksaa treenata tai ulkoilla näillä keleillä. Maanantain agilityissä teetinkin lähinnä pieniä ohjaustekniikkajuttuja, ja loppulämmittelyiksi molemmat koirat pääsivät uimaan jokeen. Tuli ilmeisesti tarpeeseen, sen verran mielellään sheltit vedessä lutrasivat.

Tälle illalle olin varannut hallin treenejä varten, sillä säätiedotus lupasi pitkälle iltapäivään, että kyllä illaksi tulee ukkonen. Kuten arvata saattaa, mitään ukkosen tapaistakaan ei päästy näkemään, ja ilma oli iltasellakin vielä tuskaisen hiostava. Ajoin kuitenkin hallille kun kerran olin treenit jo suunnitellutkin, ja merlet pääsivät tekemään vähän tokojuttuja (ruutu, tunnari ja seuraaminen) ja Minttu vielä kontaktejakin.
Kovin paljon ei vaadittu, että jaksaminen loppui tukalassa ilmanalassa, vaikka hallissamme melko viileää onkin.
Tulisi vaan se ukkonen! Raikastuisi luonto sen verran, että siellä jaksaisi taas samoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti