Torstaina shelteillä oli aivan huikeaa ohjelmaa, nimittäin saimme pitkästä aikaa kasattua vallan rallytoko-radan lähikentälle! Treeniseuraksi tulivat myös Jaana & sekalainen lauma paimeneläimiä, joka saattoi tarkoittaa vain sitä, että kentältä päästiin lähtemään vasta auringon laskiessa.
Molemmat merlet duunailivat rallyjuttuja oikein näpsäkkäästi, ainoastaan saksalainen on jotain niin mystistä, että se varmaan pitäisi ihan opettaa koiralle erikseen. Aika rankkaa!
Hihna on myös yksi häiriötekijä alokasluokassa, kun en sellaisen kanssa tule oikein juttuun lenkkeillessäkään. Hirveän hankala kapine, jatkuvasti jaloissa! Joensuuhun on kuitenkin uhkailtu järjestettäväksi jonkinmoisia rallykisailuja syksylle, joten voi olla, että täytyy ilmoittaa joku koira niihinkin kekkereihin kokeilemaan. Kenties se motivoisi moisen hupailun pariin hieman useamminkin.
Kuvan aihe lienee "pureta kätesi koiralla". |
Tokotreeneihin kaveriksi lähtivät Anni & Lennu , joten otettiin liikkeitä vähän vuorotellen. Kaikki nämä treenikuvat ovatkin nimenomaan perjantailta ja Annin ottamia, suurkiitos niistä!
Meelan kanssa treeniin valikoituivat nopeat perusasennot, oikein kunnon raivoon hetsattu seuraaminen ja luoksarin stopit. Meela oli hirveän mielissään päästessään tekemään, ja siltä tulikin oikein näpsäköitä suorituksia. Talvella ongelmoimani luoksarin haukkuongelmakin on jollain purkkaviritelmällä saatu korjattua, nimittäin pari kokonaista avo-luoksaria toimi hirvittävän nätisti! Innostuksissani raksin muutamia tokokokeita loppukesälle, että jos sitä suuntaisi mammalomilta tokokentille ja tuo Myrnkin starttaisi kisauransa...
Minttu pääsi puuhastelemaan ruudun, jäävien ja kaukokäskyjen parissa. Ruutuun oli tarkoitus hakea vähän vauhtia ja matkaa lähettämällä pallopalkalle, mutta jonkun aivopierun innoittamana Pötkö juoksi sisään aina vasemmalta laidalta, eikä etureunasta. Täytyi siis muuttaa strategiaa ja siirtyä lähelle muistuttelemaan sitä oikeaa sisäänmenotapaa ja paikkaa.
Jääviä tehtiin iloisesti niin, että juoksin ympäri kenttää ja huutelin koiralle käskyjä. Ihan hyvin erottaa kaikki kolme jäävää, vaikka istuminen saisi olla säpäkämpi.
Kaukoissa huikea 7m etäisyys ja sivupalkkana pallo, joka tosin oli tässä vaiheessa Mintun mielestä ihan kuivakka juttu. Seisomaannousut veeeenyyyyy eteen, mutta toisaalta se kyllä jotenkin kummassa kykenee taittelemaan itsensä vielä jalkoja liikuttamatta taakse makaamaan, joten se ei ole niin paha. Itse en kuitenkaan asennosta pidä, joten täytyy treenata kovasti vähän tasapainoisempaa seisomista!
Treenien jälkeen käytiin vähän vielä tallustelemassa Aavarannalla, joka tosin oli yllättävän ruuhkainen siihen aikaan illasta. Pentukoira sai juoksennella vapaana isojen ollessa remmissä, ja hienosti ylittyivät pikkueläimeltä puiset sillatkin, vaikka ensin vähän jännitti :)
Huomatkaa uusi pallo! Kelpaa! |
Haha ilme! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti