Extremeurheilua

Viimeinen erä Inkan monttukuvia. Tarkoittaako tämä sitä, että minun pitäisi tarttua kameraan?

Nenähommiksi on mennyt tämä viikko. Ehkä myös vähän aksahommiksi, ja vielä vähemmän tokoiksi. Kuten aiemmin totesinkin, lähestyy kanttarellikausi uhkaavasti ja hommaa varten on pari shelttiä sytyteltävinä. Siispä tiistaina naksuttelin kummallekin ihan vain haisteluita samalla, kun opastin auspaikoirakon sienitreenien alkuun. Minttu muisti sienestykset todella hyvin, ja sille purkkia saattoi jo liikuttaa ympäriinsä. Meelalla ei soittanut kelloja, mutta tarjosi pitkiä nuuhkuja hyvin. Seuraavana iltana kakkossessioon lisäsin Mintulle irtosienen etsinnän olohuoneesta (löytyi) ja Meelalle purkin liikkeet. Äkkiä tässä edetään, kun homma on jo viime vuodelta tuttua.

Tiistaina satoi vettä, ja olin hallilla hyvissä ajoin ennen sienitreeneihin tullutta Melissaa. Luppoajan käytin sadetokon treenaamiseen, pitäähän sitä koiran toimia missä olosuhteissa tahansa! Tehtiin erilaisia noutotehtäviä pihamaalla, molemmat koirat metskulla ja Minttu yhden tunnarilla. Tarkoituksena pito ja vähän vaihtelun tuominen treeniin, ettei ole aina vaan sitä tylsää samaa huttua. Meela kävi vielä hallilla putken kautta tekemässä luoksarin stoppeja, jotka on hirveän hyvät näin tehtynä. Saisinko yhden agilityputken kokeeseenkin, kiitos?

Keskiviikkona olin luvannut vetää Annalle agilitytreenit, joita varten suunnittelin työpäivän lomassa pienen radanpätkän. Alku 1-5 on suoraan Saijan treeneistä, keppikulmaan hain samaa tuntumaa kuin SM-kisojen jollain radalla. Loppuosan sitten sovelsinkin paikan päällä valmiina olleista esteistä sillä ajatuksella, että treeniin saadaan mukaan mahdollisimman monta kontaktia.
Ratapiirroksessa lienee mittasuhdehäröjä.

Suurimmaksi haasteeksi tässä treenissä osoittautui -yllätys yllätys- keppikulma ja sen jälkeinen elämä. Lopulta sain omieni kanssa homman toimimaan poispäinkäännöllä ja takaaleikkauksella, kunhan vain rytmitys oli kohdillaan ja koiralla tarpeeksi tilaa mennä kepeille. Tämä kuvio onkin ollu meidän treenilistallamme pidemmän aikaa, joten kertakaikkisen hyödyllinen harjoitus!

Tällä radalla korostuivat myös koirien erot ohjauksen suunnittelussa. Meelan kanssa onnistui persjättö puomin jälkeen, mutta Mintulle piti tehdä takaaleikkaus ennen puomia. Meela teki helposti ja näppärästi vippauksia sitä vaatineisiin kohtiin, mutta samalla ohjauksella Minttu sinkosi jonnekin ihan muualle kuin olisi pitänyt. Sen kanssa niistot tai peruspyöritykset toivat paremman tuloksen niissä kohdissa.

Torstaista tuli odotetusti mejäpäivä. Töistä päästyäni nappasin vain koirat ja Annan kyytiin, ajelimme tuntemattomalle seudulle metsään ja aloimme pienellä porukalla vetää jälkiä metsään. Jo treenisuunnitelmaa tehdessämme katsoimme arvioiden tummia pilviä, jotka nousivat metsän takaa. Ihan nopeat treenit, lupasimme. Mutta mejähän ei ole koskaan nopeaa.

Olin opastamassa ensimmäistä koirakkoa jäljelle, kun vettä alkoi tulla kuin saavista kaataen. Puolivälissä jälkeä päällemme alkoi ropista valtavia rakeita, lisäksi ukkonen lähestyi uhkaavasti. Selvisimme ulos metsästä ja autoille, mutta siinä vaiheessa kumpikin oli jo niin märkiä, että päätimme jäädä sateeseen odottamaan Annaa ja Myrniä, jotka ajoivat omaa jälkeään samaan aikaan toisaalla. Pian ukkonen oli kuitenkin ihan päällä, ja meidän oli pakko luovuttaa sen verran, että menimme kumpikin omiin autoihimme odottamaan. Kun muita ei kuitenkaan kuulunut takaisin, aloimme jo hieman huolestua. Oliko myräkkä aiheuttanut jotain hässäkkää jäljellä?
Mitä vielä, vartin autoilla patsasteltuamme myös toiset liittyivät joukkoomme, ja pääsin treenaamaan viimein myös omia koiriani.

Mintulle oli vedetty ihan reilun pituinen jälki kaarteella ja parilla makauksella. Säästä huolimatta jäljesti hyvin ja tehokkaasti, alkuhöyryjen jälkeen rauhoittui hyvin hommiin. Merkkasi makaukset huolellisesti. Loppua kohden keskittyminen vähän herpaantui, mutta toisaalta jälki oli melkoisen pitkä näin ensimmäiseksi jäljeksi tauon jälkeen. Sorkasta kiinnostui ja maisteli, ei pitäisi jäädä ainakaan siitä kiinni, jos joskus kokeeseen eksymme!

Meela sai ajaa osan Mintun jäljestä ihan viimeisenä - Anna oli epähuomiossa kerännyt suurimman osan Mintun krepeistä pois, joten emme enää tienneet, mistä jälki meni. Onneksi viimeinen suora sentään säästyi, ja Meela pääsi tekemään lyhyen totuttelun jälkikoiran elämään.
Meela on äitiään suurpiirteisempi jäljestäjä, eikä se pysynyt aivan niin hyvin toivotulla reitillä, muttei kuitenkaan joutunut hukkaan. Makausta ei löytänyt, vaan kulki suoraan ohi. Seuraaviin treeneihin otammekin aiheeksi nimenomaan makaukset.

Kahden ja puolen tunnin metsässä rymyämisen jälkeen olin enemmän kuin valmis painelemaan kotiin kuumaan suihkuun. Shelteilläkään ei ollut suurempaa halua jatkaa sateisessa säässä ulkoilua, joten niitä ei tarvinnut kahta kertaa autoon kehottaa. Hyvä niin, nimittäin mielestäni teen juominen televisiosarjoja katsellen on huomattavasti mielekkäämpää sadepäivän ohjelmaa kuin hirvensorkan perässä pitkin metsiä rämpiminen!