maanantai 28. heinäkuuta 2014
Kesänviettoa parhaimmillaan
Lauantaina auto oli lastattu shelteillä, yhdellä lapikkaalla, läjällä ihmisiä ja mökkiromppeita. Vaihdettiin niin vapaille kuin vain voi ja vaihdettiin maisemaa Liperiin. Pieni löysäilyviikonloppu tuli kuin tulikin tarpeeseen, sillä takana oli toiminnantäyteinen viikko täynnä duunia, ruoskaniskuin höystettyjä agilitytreenejä, ylimääräisiä valokuvakeikkoja ja tuskaista kuumuutta.
Tällä kertaa mukaamme tosin valikoitui sen verran koiraton porukka, että ainoa vieraileva tähti olikin Teemo. Pikkukekkuli on kuitenkin aina tervetullut meille käymään, oli edellisestä tapaamisestamme viikko tai puoli vuotta aikaa!
Kakarasta on ehtinyt kasvaa melkoinen rimpulahonkkeli, joka kieltämättä aiheutti seurueessamme suurta huvitusta räjähtäneen näköisellä turkillaan ja pitkillä koivillaan. Hampaat ovat hyvää vauhtia vaihtumassa ja korvistakin taitaa tulla ihan esittelykelpoiset. Säkäkorkeutta nelikuisella on 31cm.
Teemo on edelleen yhtä reipas kuin aina ennenkin. Se muisti meidät ja koirat hyvin, eikä turhaan ujostellut. Melkoiset leikit kersa saikin äitinsä kanssa viriteltyä, kunhan Meela oli ensin pari kertaa näyttänyt röyhkeälle kakaralle, kuka talossa määrrää. Viimeisenä aamuna Teemo jopa livahti makuuhuoneeseemme herättämään varsin tutulla sänkyhepulillaan, ja oli kuulema painellut myrtsin näköisenä takaisin Katjan huoneeseen minun nakattuani sen niskapers-otteella ulos.
Superlämmin keli takasi mainiot olosuhteet uimiselle, ja järvessä viettivät aikaa niin ihmiset kuin koiratkin. Muuten puikkonokkien päivät kuluivat leikkiessä ja rapsuteltavina ollessa - aika tehokkaasti ne kiersivät läpi jokaisen sylin rapsutusten toivossa, kun iltasella vetäydyimme seuraamaan television kehittäviä ohjelmia aina koiradokkarista Sharknadoon.
Ihan huomaamatta tähän alle ilmaantui luvattoman suuri määrä kuvia. Ei oikeastaan edes harmita, onhan kyseessä minun blogini ja maailman kuvauksellisimmat shetlannineläimet!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Rimpulahonkkeli on muuttunut kovin sitten viimenäkemän! Suloinen Teemo! :)
VastaaPoistaT: Ira & tytöt
Ihan vähän vain! :D Seuraavan kerran pääsen itse moikkaamaan pikkukaveria livenä lokakuun puolella, mahtaa taas olla eri näköinen koira vastassa :)
Poista