Laavavirtaa

Kuva : Jaana M.

Meela sai viikonloppuna Jaanalta oman juoksusetin, joten tällä viikolla olemme käyneet pari kertaa juoksemassa. Pikkusheltti on hirveän innoissaan touhusta, ja alkeisopetus on ottanut hyvin tuulta alleen. Ei epäröi juosta alustalle pidempääkään matkaa. Tänään otettiin aika pitkiäkin pätkiä, kun oltiin Annan kanssa Lykkärillä kävelemässä. Anna meni muun lauman ja namien kanssa edeltä pitkät pätkät ja Meela sai sitten vetää muun porukan kiinni. Se ohitti mallikkaasti myös muita juoksijoita.
Ässää!

Tiistaina käytiin Viivin ja malinoisien kanssa tekemässä tokoja Pataluodon kentälle. Liikkuroin ensin EVL:n ja pohdin itse, mitä shelteille tekisin. Päädyin ottamaan käsittelyyn ensin Mintun, joka teki paikallaistumista ja -makaamista. Sillä oli kuitenkin hirmusti virtaa, joten teimme treenin vähän sen mukaan: viiden minuutin seuraaminen (falskasi alussa mutta skarppasi nätisti loppuun, hyvä vire läpi treenin), EVL-ruutua (jossa ensin teki superhyviä toistoja mutta sitten alkoi tarjota maahanmenoa kesken ruutuunmenon, vaikkei sitä kertaakaan pyydetty ruudussa maahan? Minttuuu...) ja noutoa.
Hirveän hyvä moodi tehdä hommia, eikä edes pahemmin ottanut häiriötä ympäröivästä vilkkaasta elämästä.

Meelan viikkoteemaksi olin päättänyt ottaa erilaiset ajatustyötreenit ja häiriöt, joten niitä piisasi tälläkin kertaa. Ruudulle mennessä oli merkkejä matkalla hieman sotkemassa pienen sheltin päätä, mutta niihin se ei haksahtanut.
Sen sijaan ruutu tunnarin takana oli eripaha juttu. Lähti ensin tunnarille, sitten tsekkaamaan merkit ja ruutuun, josta palautin pikkupossun takaisin perusasentoon ja tekemään niitä oikeita juttuja. Sittenpä se tekikin oikein nätin tunnarin. Tunnaritreenissä panostettiin erityisesti palautuksia, jotka ovat Meelalla epävarmoja - paljon on palkattu haistelusta ja ihan vaan oman tökkäämisestä, joten ei ihmekään. Nyt palautti pienen öö pitikö tehdä jotain?-tutkiskelun jälkeen nätisti. Joku seuruutreeni taidettiin myös ottaa ja kaukoja, joissa Meela oli jostain syystä saavuttanut sellaisen ei saa häiriintyä mistään-mielentilan. En valita, se on hyvä mielentila se!

Kuva : Inka R.

Keskiviikkona käytiin moikkaamassa Islan pentuja Utrassa, josta riensimme shelttiporukalla agilitytreeneihin. Purettuani viikonlopun kisasuorituksia Jaanalle, oli minulle luvassa ohjaustekniikkaa ja Meelalle ajatteluhommia. Tekniikkapätkä oli sellainen ällöttävä niistoihin ja valsseihin perustuva hässäkkä, jossa suurin ongelma oli loppuviimein minun tapani sipsuttaa epämääräisesti valsseja pidempien askelten sijaan.
Askellustreenejä minulle!

Pikku-Maasun possuiluun puutuimme sitten tutkimalla ensin irtoamisia renkaalla (irtoaa hyvin eteen, sivuttaissuunnassa huonommin) ja sitten siirryimme tuhraamaan laavakenttätehtäviä. Käytännössä tämä tarkoitti neljää hyppyä, jotka Meelan tuli suorittaa siksak-kuviossa siten, että minä liikuin vain rajatulla alueella laavakentän ulkopuolella, eli ensin viimeisen esteen takana ja sitten esteiden sivulla.
Tämäpä se menikin jo hankalaksi! Meelaa alkoi kyrsiä yli kaiken tehtävä, jossa sen piti olevinaan keskittyä ja ajatella, eikä vain juosta lujaa ja pitää hauskaa. Koiran ilme olikin näkemisen arvoinen, kun se istui äärimmäisen happamana ensimmäisen esteen takana ja mulkoili minua pahasti. Luokse se tuli aina ravaten, takuuvarmasti hiljaa mielessään minua ja Jaanaa solvaten. Onnistuneista suorituksista se sai palkaksi patukkaa, joka ansaitsi tässä treenissä ihan ekstrakuritusta pikkusheltiltä.
Neljän esteen sarjasta saimme onnistumaan kolme hyppyä, mutta neljäs hyppy oli ihan liikaa ja hypyillä 1-2 tapahtui aina ongelmointia. Treeniin!
Sama harjoitus sivuttaissuunnasta oli Meelalle helpompi, kun sen vain selkeästi sai työnnettyä kauempana olleille hypyille.

Lopuksi tehtiin vielä putki-putki irtoamista, jossa oli tarkoitus leijeröidä kepit väliin. No hiemanko oli vaikea! Sekä minulle että koiralle, sillä omalla rytmityksellä oli ihan jäätävän paljon merkitystä. Lopulta päädyimme helpottamaan tehtävää ja liikuttamaan putkia hieman enemmän tyrkylle, jolloin Meelalta onnistui heti vallan mainiosti. Lisätreenejä tähänkin.

Treenien päätyttyä pieni sheltti oli hyvin väsynyt ja hämmentynyt, että mitähän tämä tämmöinen tylsä agility on? Näköjään juuri sitä, mitä pienet sheltit ohjelmistoonsa hieman kaipailisivatkin.

Koska keskiviikko oli varsin meelapainotteinen, kävimme tänään hieman spontaanisti tekemässä lykkärilenkin jälkeen tokoja vesisateisella pesiskentällä. Viivi ja Anna olivat koirineen mukana, joten häiriötä piisasi ja saatiin kivasti kasailtua kentälle kaksi ruutua ja paljon merkkejä! Minttu sai tehdä ensin, ja sitä juoksuttelin lähinnä kahden eri ruudun väliä ja palkkailin ahkerasti oikeista paikoista. Mii teki myös jääviä, metskun kanssa perusasentoja ja paikkista sillä välin kun liikkuroin ohjattua noutoa.
Harmi kyllä syksy tulee ja sitä myötä myös pimeys, joten Meelalle ei pahemmin tokotreenejä tälle päivälle osunut.

Myös tänä viikonloppuna kisaillaan, nimittäin kokonaiset kaksi päivää Lieksassa! Aika rankka rupeama on tiedossa, joten taidan jo valmistautua koitokseen kaivamalla suurimman termarin kaapin perukoilta.
Kofeiini voi tulla tarpeeseen.

Juoksemista ja lampaita

Kuva: Miia Kierikki-Malinen, Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry

Viikonloppu oli melkoisia yllätyksiä täynnä.
Sunnuntaina totesimme, että Minttu juoksee - viimeinkin! Astutusreissua kaavaillaan siis reilun viikon päähän, joten nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin että saamme syyskylvön suoritettua.

Meelan kanssa reissattiin Savonlinnaan. Pikkumerle oli radoilla ihan haistatteluasenteella, eikä kyllä omakaan ohjaus ihan toiminut ratojen ollessa sellaisia, että ohjaajan olisi pitänyt pystyä melkoisiin nopeuksiin tai koiran irrota hyvin esteille. En juossut kovaa, eikä koira irronnut vaan kääntyi aina näyttämään keskisormea jos olin rahtusenkaan myöhässä. Siinäpä se sitten menikin ihan turaamiseksi, ja saldona 10 - hyl - hyl (lentokeinu). Ainakin löytyi paljon aiheita treeniin, jos ei muuta!

Paluumatkalla saimme idean mennä käymään Jaanan luona hakemassa marsuille heinää ja moikkaamassa lampaita. Sheltit eivät olekaan aiemmin nähneet lampaita kuin hyvin kaukaa, joten kaikki olivat hieman ihmeissään kun veimme ne katsomaan sisätiloissa olleita pikkulampasia. Yksi kerrallaan nostelimme koiria tekemään lähempää tuttavuutta lambien kanssa samalla, kun Jaana yritti saada lampaat liikenteeseen ja edes jotain reaktiota koirista irti. Tämä kokeilu ei palauttanut uskoani shelttiin paimenkoirana: Meela häiriintyi viereisen karsinan lampaista ja muista ympäristön asioista liikaa voidakseen keskittyä The Lammaslaumaan, Myrn oli lähinnä että miksi täällä pitää hengailla näiden määkijöiden kanssa? ja Minttu yllätti olemalla suorastaan kiinnostunut lampaista ja liikkumalla niiden perässä, muttei sitäkään kyllä lammastilalle työkoiraksi haluttu ostaa.
Itse en luonnollisestikaan paimennushommista mitään ymmärrä, mutta eiköhän tämä riitä meidän elukoiden tee-se-itse paimennustaipumustestiksi vallan mainiosti.
No, ainakaan kukaan koirista ei pyörtynyt ja kuollut. Näinkin olisi voinut käydä.

Lammastreffien jälkeen käytiin koko huikean koiralaumamme kanssa vielä rämpimässä metsikössä ja pusikoissa, kuvaamassa ylväitä luontokuvia paikallisten nähtävyyksien yhteydessä ja nauramassa rumille koiratarvikkeille.
Kaikenkaikkiaan tähän huikeaan maakuntaturneeseen saimme upotettua yksitoista tuntia. Mikä ettei.

Lammaskoirat ja kohteet.

Timi

Viime viikon vietimme ylläolevalla kokoonpanolla. Vanhempani lähtivät vaeltamaan Norjaan, ja saimme leikkiä rivitaloasukkaita kokonaiset viisi päivää. Kaikenlaista siihen ehtikin mahtua, nimittäin menopelini Rellu sanoi näin kolmivuotisen taipaleemme jälkeen sopimuksen irti ja siitä katkesi jakohihna.
Toistaiseksi olemme ajaneet pikkuveljeni Opelilla, joka suureksi surukseni on henkilöauto. Neljä koiraa ja sellainen pikkuprutku vaan eivät toimi yhteen. Melko tuskaista.

Utraviikko oli mukavaa vaihtelua koko laumalle. Timi sai leikkiä iltamyöhään tyhjässä koirapuistossa meidän laumamme kanssa, lisäksi pesin ja harjasin pappakoiran huolellisesti. Sheltit saivat hieman vaihtelua lenkkimaastoihin meidän tarpoessamme Utran harjujen lenkkipolkuja, ja käväistiin sitä "naapurissa" sheltinpentujakin katsomassa pariin otteeseen.
Timi oli kuuleman mukaan viikon jälkeen vähän väsyneen oloinen, ja välillä pappa näyttikin siltä, ettei oikein enää jaksaisi nuorempien kotkotuksia.

Viime aikoina olemme myös hyödyntäneet kovasti vakiofyssarimme Heli Kapanen-Lappalaisen palveluita. Viikko sitten hän kävi fiksaamassa Mintun kuntoon (jotain peruskireyttä, ei mitään vakavampaa) ja nyt torstaina Meelan. Meelalle olin kaavaillut ammattihierontaa vasta kisarupeaman jälkeen, sillä osaan itsekin jonkun verran hoitaa koirieni lihaksistoa Helin kurssilla käytyäni. Meela kuitenkin arpoi tokokokeessa hyppyä, joten totesin tilanteen vaativan ammattilaisen apua - omat hierontaotteeni kun eivät aivan vastaa Helin taikanäppien kosketusta.
Oli todella onni, että Meelalle oli varattu huoltoaika, nimittäin se oli todella jumissa. Onneksi lihaksisto vastasi hyvin käsittelyyn ja jumiutuneet kohdat saatiin pehmitettyä.

Meelan hierontapäivän aamuna sain töihin viestin, että Minttu ontuu. Itsehän jätän loppulauman aamuisin sängylle nukkumaan kun itse lähden töihin, ja näin ollen en ollut koiran liikkumista päässyt havainnoimaan. Minttu ei varannut jalalle painoa laisinkaan, eikä tassustakaan löytynyt mitään ihmeellistä.
Heli tsekkasi pikaisesti Mintunkin läpi ja löysi pari triggerpistettä sen lapojen takaa, samoin kipeä jalka oli hieman jumissa. Lihaksia hoidettiin, kylmättiin ja lämmitettiin BOT-takilla, ja päivän levon jälkeen Minttu ei illalla enää oireillut. Säikähdyksellä selvittiin.

Viikonloppu tuli nopeammin kuin odotin, ja sitä myötä myös agilitykisat! Savonlinnassa olisi tarkoitus juosta kolme rataa Meelan kanssa sunnuntaina. Saas nähdä, mitä siitä tulee.

Särkiselän luontopolku

Hupsis, Minttu, Myrn, Meela, Savu, Kami & Taika

Sunnuntaina käytiin kaikessa rauhassa patikoimassa ja syömässä vähän eväitä luonnon helmassa. Outokummusta löytyi mukava Särkiselän luontopolku, jolle suuntasimme yhdessä oman laumamme sekä Jaanan paimentimien kanssa. Jotenkin mystisesti onnistuimme riipaisemaan tuosta seitsemän kilometrin lenkistä lopulta 13km patikkareissun. Olkoonkin, että jossain vaiheessa päätimme lenkin olevan liian lyhyt ja kävimme hakemassa lisäkilometrejä hieman reitiltä poikkeavalta rengaspätkältä ja juoksemalla edes-takaisin ties mitä hiljentymisreittejä ja saaria.
Rattoisasti meni päivä siinä, koirilla oli kivaa ja juttukin luisti koko kuusituntisen reissumme ajan!

Pahasti alkaa vaikuttaa siltä, ettei tänäkään kesänä päästä toteuttamaan yön yli vaellusreissua, vaikka sellaista niin kovin odotimme. Yhden viikonlopun olin jo retkelle kalenteroinutkin, mutta kolmeenkymmeneen kivunneet hellelukemat eivät suuremmin houkutelleet eräilemään.
No, vielä olisi tarkoitus käydä uusimassa viime syksyinen Suomun kierto ja toteuttaa kenties pari muutakin pidempää päiväretkeä, joten kenties näillä saisi hieman lievitettyä vaelluskuumeilua!

Tämä mäki oli ihan hervottoman iso ja jyrkkä, mutta jotenkin tässä kuvassa se näyttää aika... laimealta.

Nurmeksen tokokoe

Lol joku nouto! T. Maasu

Lauantaina päräytettiin Nurmekseen vallan tokokokeeseen. Shemeikan Erkki tuomaroi, ja päivä oli aivan erityislaatuisen jännittävä - Myrnin ensimmäisen koe!

Kaikesta selvittiin, jopa kymmentuntisesta kisareissusta. Mainetta ja kunniaakin niitettiin, tosin tuo talouden pikkumusta hoiti sen homman hieman merlesisarustaan paremmin. Meelamaiseen tapaansa se paukautti yhden liikkeen nollille, tällä kertaa yllärillä noudon. Lempiliikkeensä. No mikäs siinä, jos siltä tuntuu. Suureksi riemukseni viitseliäisyys kaukoihin kuitenkin löytyi, ja ne Meela jaksoi suorittaa vaikka toimitsijat tiputtelivat sen takana rasioita pöydältä - aivan takuula pientä shelttiä häiritäkseen. Juoni ei kuitenkaan onnistunut. Erävoitto!

Seuraamiseen en kuitenkaan ollut tyytyväinen. Ihme laamailua ja häiriöihin menemistä. Vaaditaan häiriötreeniä, tylsien suorien hinkkaamista (nykyisellään kun tehdään paljon actionia ja lyhyitä pätkiä), vaatimista siihen työskentelyyn mihin moottori ja osaaminen löytyy, että näyttäisi parastaan siellä tokokentälläkin. Kokeen meininki oli vähän sellaista takki auki naureskelua ja löysäilyä. Hauskasti Meelan ja Myrnin asennoituminen näkyi kokeen jälkeisessä käytöksessäkin: Myrn todella panosti työskentelyyn ja teki täysillä, ja olikin sitten ihan kuitti kehästä tullessaan. Meela paukutteli henkseleitään ja katseli maisemia, kokeen jälkeen olisi voinut käydä vaikka heittämässä kolme rataa aksaa (muttei kuitenkaan tokoa, koska se on vähän tylsää hommaa). Voi porsas.

Pisteitä:
Paikalla makaaminen 10 - Vieressä nousi valkkari seisomaan ja toisella puolella koira istumaan. Mutta Meelapa on varma paikkistelija, eikä sitä ahdistanut edes vaikka piilo oli pensasaidan takana, yhden tien yli koulun pihaan, eli ihan superkaukana!
Seuraaminen taluttimetta 8,5 - No meni ihan taivasteluksi. Paikka oli ihan ok, yhdessä välissä jäi istumaan ja katselemaan maailman menoa ja piti käskyttää kahdeksi. Hirveän huonoa, ei todellakaan edes keskitasoa Meelan seuraamisista.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 - Sellainenhan se.
Luoksetulo 8 - Todella hyvä luoksari, stoppi saisi olla nopeampi. Omaan silmään oli nätti, ei koiran mielestäni tarvitse lukkojarrutusta noista nopeuksista tehdäkään.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 - Lähti valuskelemaan miten sattuu.
Noutaminen 0 - No niin? Mitä? Oli kuulema istunut ihan sen näköisenä, että ei saa nyt häiriöihin mennä. About miljoonannella käskyllä ja käsimerkillä sitten nouti. Aina ei voi pientä shelttiä ymmärtää.
Kauko-ohjaus 9 - No vau! Teki mieli käydä leikittämään koiraa saman tien kun se ensimmäisen kerran hilautui istuma-asentoon, mutta maltoin mieleni. Purkkihäiriöt taustalla ja niitä katsoi, mutta teki vielä liikkeitäkin. Kaksoiskäsky yhteen maahanmenoon.
Estehyppy 7 - Todella haluton. Kolisutti ja oli sen oloinen, ettei haluaisi hypätä. Jumeja? Onneksi saatiin fyssariaika heti ensi viikolle.
Kokonaisvaikutus 8 - Ääntely liikkeiden välissä rokotti.

156p ja AVO2, sija 2/5 ja palkinnoksi huikean hieno hainevämäinen lasiviritelmä.

Seuraavaksi istuin sitten autoon jännittämään Myrnin kisasuoritusta, etten vain läsnäolollani sekoittaisi pikkumustan kisavirettä. Jo paikallamakuu tarjosi hurjaa jännitystä, kun yksi koirista lähti tutustumaan paikkiskaveriin ja muutakin häslinkiä saatiin mukaan. Myrn makasi kuitenkin kympin arvoisesti!
Itse liikkeetkin olivat aivan parhautta. Myrn tekee aivan valtavan tyylikkäällä vireellä, tarkasti ja aidosti tokosta nauttien. Se keskittyy, on iloinen, energinen ja vauhdikas. Ihan huippu! Se teki kympin seuraamisen, jonka kanssa on ihan hurjasti tehty töitäkin. Ja ykköstuloksen, ihan ensimmäisestä kokeestaan.
Enpä olisi voinut tästä koirakosta ylpeämpi olla - Myrn on aivan valtavan mahtavaluonteinen koira, jossa on huikeasti harrastuspotentiaalia, jonka Anna on saanut hienosti kaivettua esiin.
Parhautta! On hirveän kivaa olla mukana avustamassa tätä kaksikkoa kohti erikoisvoittajaluokkaa, koska sinne epäilemättä vielä tähdätään.

Vielä Myrnin suorituksenkaan jälkeen ei kotiin päästy, nimittäin kisapäivä venyi pitkälle viimeisiin koirakoihin asti. Kyytitoverimme Viivi & malikka Rintti kävivät tehtailemassa voittajasta ykköstuloksen. Hienoja ykköskoiria kelpasikin käydä juhlistamassa paikallisella abc:llä roskaruokailun merkeissä!

Tokokokeista innostuneina ilmoitimme Annan kanssa molemmat sheltit vielä ensi kuun alkuun Savonlinnassa järjestettäviin tokokokeisiin. Meelan kanssa työstetään virettä, häiriöitä ja tylsien juttujen täysillä tekemistä. Sillä on mainio tekninen osaaminen, joka pitäisi vielä siirtää sinne kisatilanteeseen. Ykköstulos on näääääin lähellä, ja vielä tulee se koe jossa aivan kaikki menee nappiin.

Sieltä tulee nolla!

Lauantai oli suuri päivä - Meela starttasi ensimmäistä kertaa sitten mammalomailunsa ihan oikeissa agilitykisoissa. Myös Minttu ehti vielä mukaan skaboihin kolmelle radalle. Heti alkuunsa iski kuitenkin ongelma: päivästä tulisi pitkä ja kuuma. Huono yhtälö, jos puhutaan koirista ja autolla odottamisesta.

Onneksi kelpo kennelhenkilöni kuitenkin auliisti lupautui kuskiksi, ja kumpikin koira sai odottaa toisen luokan aikana kotosalla jäisen kongin parissa askarrellen. Muutoin autoon oli varattu viileitä pyyhkeitä ja runsain mitoin vettä, lisäksi uittopaikkaa kulutettiin ahketaan - oli niin kuuma, että jopa Minttu ui!

Ensin startattiin Meelan kanssa. Radat olivat juostavat, sellaiset että selviytyisimme ongelmitta.
Jostain syystä ohjaajan pää ei kuitenkaan toiminut odotetulla tavalla. A-radalla ohjasin koiran pitkin väärää rataa ja ihmettelin, miksi tuomari puhalsi hyllyä pilliin. B-radalle mennessä iski paniikki, että en muista rataa. Palauttelin sen mieleeni, mutta kesken radan iski taas hämmennys. Sain homman kasattua, mutta jäin ratkaisevasti ohjauksessa jälkeen, ja vienti putkelle oli huono. Kielto ja vitonen, jolla napsahti luokkavoitto.

Kokonaisuudessaan tosi hyviä ratoja koiran osalta, eikä ohjaaminenkaan tuntunut pahalta. Pyrin tekemään ne valinnat ohjauksiin, jotka tekisin jos olisi kyseessä treenit. Tässä tapauksessa siis persjättöä ja sensellaista, jotka olisin voinut korvata kököillä valsseillakin, jos olisin halunnut varmistella. Pysyin kuitenkin suunnitelmassani, ja hyvä niin. Meela selvitti useat kohdat jotka muille osoittautuivat ongelmallisiksi, ja oma tuntuma radoilta oli hyvä. Tämän vuoden kisarutiini ja kehittyminen radoilla konkretisoitui siinä vaiheessa, kun kummallakin radalla kepit onnistuivat virheettömästi. Aiemmin olen aina kiirehtinyt ja pilannut sisäänmenon omalla toiminnallani, mutta nyt olen näköjään viimein sisäistänyt, ettei mulla ole mikään hätä siellä radalla. Ei edes Meelan kanssa.
En malta odottaa, että pääsemme kisaamaan lisää!

Mintun kanssa jatkettiin kolmosiin, joissa ratoja tarjoilivat yhteensä kaksi eri tuomaria.
A-rata oli todella juostava ja kiva, mutta Minttu päräytti jostain syystä lentokeinun ja otettiin sieltä sitten hylly.
B-radalla tehtiin todella hyvin töitä yhdessä eikä siinä mitään kovin pahaa tunarointia ollutkaan. Hieman ansaesteitä ja sensellaista, joista kyllä selvisi tiukasti kääntämällä. Minttu tuli kuitenkin vähän hitaanlaisesti alas A:lta ja olin itse niin pahasti edessä, että rytmitys putkelle mennessä ei toiminut ja Minttu häiriintyi minun stoppaamisestani (seinä vastassa :D) niin, että teki putkelle kiellon. Tällä radalla alku oli mielenkiintoinen, hankala keppikulma muurilta. Olin itse kuitenkin luottavaisin mielin, sillä en nähnyt siinä mitään, mitä Mintun kanssa ei voitaisi selvittää. Hieman varmisteluvaihtoehdon kepeille kuitenkin valitsin kun valssasin, mutta se sopi kyllä siihen kohtaan ihan hyvin. Ja se selvitettiinkin tosi näppärästi, ilman ongelmaa!
C-hyppyrata oli myöskin alkupäästä kinkkinen, sillä siinä oli kohta johon oli mahdollista tehdä esimerkiksi välistäveto. Itse päädyin takaakiertoihin ja backlappiin, jota ei kyllä olla varmaan ikinä kisoissa tehty. Ja se toimi! Vähän hidas ja takkuinen, mutta tehtiin kuitenkin. Loppurata suoritettiin varmasti loppuun asti ja -0,66s alle ihanneajan - se oli nolla! Minttu on ehkä paras.

Kuuma päivä alkoi painaa niin koiraa kuin ohjaajaakin, ja asenne viimeiselle radalle mennessä oli että ei kyllä vois vähempää kiinnostaa. Onneksi kuitenkin menin!
Parasta kisapäivässä olivat myös kontaktit, jotka olivat Mintulta ihan ykkösluokkaiset. Hän on paras.
Videolla vielä nollarata.

Kisojen jälkeen pakattiin koirat ja kamppeet autoon, jonka nokka suunnattiin kohti Liperiä. Rentouttava viikonloppu parhaimmillaan: hyvää ruokaa, kaunista säätä, uimista, saunaa, leffailtaa ja metsäilytouhuja. Koirat saivat olla koko viikonlopun ulkoruokinnalla, ensin lauantaina kisojen jälkeen lampaanluiden parissa ja sunnuntaina sitten mätin kaikki raksut pihalle nurmikon sekaan että saivat porukalla vähän käyttää nenäänsäkin.
Sheltit uivat viikonlopun mittaan hurjasti, eikä unta tarvinnut pahemmin iltaisin kysellä. Tänään katselimme elokuvaa parven tietokoneelta ja jätimme oven auki niin, että koirat saivat itse mennä ulkosalle tai pysyä sisällä. Loppuviimein kaikki löytyivät sohvalta nukkumasta.

Kävimme myös sienimetsässä, Minttu sai ilmaista tutulta sienipaikalta kanttarelleja. Hyvin haki ja ilmaisi, vaikka kyseessä oli ensimmäinen kerta tänä vuonna metsässä ja tuoreilla sienillä! Ainekset yhteen kanttarellikastikkeeseen noukin talteen, loput jätin odottamaan muita poimijoita ja seuraavaa kertaa. Toivottavasti vielä ehdimme sieniretkelle tämän syksyn aikana.

Sieniretkestä innostuneina keräsimme myös reilun litran mustikkaa. Vähän huonolta sato vaikutti, mutta ei kyllä hirveän pitkään maltettu metsässä ollakaan. Erityisesti shelttien nuoriso-ostasto osallistui marjanpoimintaan pistämällä hirmuista kyytiä mustikkaa poskeensa... Hirveän avuliasta :)

Kun viimeinenkin uintiretki oli heitetty, auto imuroitu ja pesty ja mökki siistitty siihen kuntoon että vanhemmat uskaltaa taas päästä sinne jahka kotiutuvat, oli aika pakata vastentahtoiset koirat kyytiin ja ajella kotiin.
Ensi viikko kokeillaankin rivitaloelämää Utrassa. Toivottavasti säät suosivat ja saan kauan kaipaamiani kuvia Timistäkin pitkästä aikaa!

Myrn testailemassa uusia pelastusliivejään. Hyvin toimivat!

Kisakenraalit

Tässä on Hupsis. Hupsis on syönyt vaatteitani about tonnin edestä, ja nyt Hupsis osallistuu ylläolevalla kuvalla HelsiTarin valokuvakisaan. Hupsis on siellä tällä hetkellä sijalla kaksi.
Olisi ihan huikentelevaisen mahtavaa, jos jokainen blogin lukija viitsisi klikata tykkää-nappulaa naamakirjan puolella!
Jos Hupsis voittaa, se saa ehkä hieman tuhoamisiaan anteeksi - ja minä uuden treeniliivin edellisen (jo syödyn) tilalle.

Klikkaa tästä ja käy tykkäämässä!

Ja sitten muihin aiheisiin.

Tällä viikolla koiramaista tekemistä on riittänyt, eikä kotona ole juuri ehtinyt istua. Maanantaina käytiin tyttöjen kanssa peräti oman ryhmän agitreeneissä, joissa tahkottiin välistävetoja (hrr!) ja päällejuoksuja sekä keppijuttuja.

Treeniseuralaiset eivät viihtyneetkään paikalla odotettua puoltatoista tuntia, joten teetin koirille vähän tokojakin. Meelalle kaukoja siten, että ensimmäisestä istumisesta sai palkaksi lähteä putkeen. Tosi hyvä vire ja nätit nousut.
Mintulle noutoa putken kautta ja hyppynoutoa. Jostain syystä tässä vaiheessa joku palikka naksahti päässäni, ja löysin koirasta hyvittelyn ja rauhoittelun jälkeen vaihteen, jolla myös hyppynouto sujuu täysin hiljaisesti. Vähänkö oli tyhmä olo, miksen ole tajunnut aikaisemmin!
Ei voi aina osata.

Tiistaina oli lähicittarin pihalla mätsärit, joissa pyörittelin joutessani yhteensä neljä koiraa. Minttu oli ihan porsas, mutta nuoriso-osaston Myrn ja Meela esiintyivät kauniisti. Jopa niin kauniisti, että Meela sijoittui lopulta sijalle SIN4.

Suurin yllättäjä oli kuitenkin Timi kymmenenvee, joka tuli hoopoilemaan vetskuluokkaan. Se oli ihan liekeissä ja käyttäytyi valtavan kauniisti! Timi voitti kuin voittikin parinsa (kehiä kiertänyt brasilianterrieri) iloisen luonteensa ansiosta, ja lopulta koko luokan ollen PUN1. BIS-kehästä seropi käteltiinkin sitten saman tien ulos, mutta kylläpä se oli hieno ja jaksoi paljon.
Ensi viikosta on muuten tulossa varsin timipainotteinen, sillä vanhempani lähtevät Norjaan vaeltamaan (kateellisuus!) ja meidän lauma muuttaa Utraan pappakoiran seuraksi. Ohjelmaan varasin jo pesu- sekä harjaushetken, sillä kukaan muu harvemmin huoltaa näitä asioita kuin minä.

Keskiviikon ohjelmaan kuuluikin sitten agilitymöllit. Ilmoitin koiria sekä mölli- että kisaradalle, tavoitteena Mintun kontaktit kisatilanteessa ja Meelalle vaan kisasuorituksia pohjalle.
Lisäksi Anna starttasi ensimmäistä kertaa laina-Tillansa kanssa, mikä oli huikean jännittävää - onhan kyseinen ohjaaja likimain kokonaan minun kouluttamani tapaus.

No hirveän hyvinhän ne möllit sitten menikin! Minttu sai paljon ruokaa kontakteista ja suoritti pääsääntöisesti hyvin. Mölliradalla se viipyi putkissa jotenkin ihan erityispitkään (vai iskikö vain vauhtisokeus Meelan jälkeen?) ja kisaradalla irtosi randomhypylle minun ilmeisesti asettuessa niin, ettei koira nähnyt keppejä kunnolla. No ei haitannut, kun loppurata oli niin hieno.

Meela oli ihan parhautta! Möllirata oli suoraviivainen ja minulla oli kamala perässäpysymisongelma. Se oli niin suuri, että yhteen kohtaan suunnittelemani valssi muuttui ei-niin-onnistuneeksi takaaleikkaukseksi (tai kuten Jaana kommentoi: mikä se oli se yks kohta missä sä et tehny niin yhtään mitään?) ja kieltohan sieltä napsahti. Kontaktit otti nätisti.
Kisarata menikin sitten oikein sujuvasti, Meela irtosi ihan nätisti putkiin vaikka ensin piti vähän kommentoida, että oikeestikko pitäs irrotta?!? Nollaratana tehtiin ja sillä irtosi peräti voitto.
Siitäpä tämä videokin.


Sellainen on Meela! Palkinnoksi saatiin varsin juoksevan olomuodon saavuttanutta suklaata ja kuivaherkkuja koirille juuri oikea määrä: jokaiselle jotakin.

 Hyvällä fiiliksellä kohti lauantain kisoja. Varsinkin, kun kuuden (!!!) agilityradan juoksemisen jälkeen tietää pääsevänsä pulahtamaan mökkirannasta järveen.

Ei-niin-cool paluu kisakentille

Sunnuntaina käytiin tosiaan tokokokeessa pyörähtämässä yhden aivan kammottavan suorituksen verran. Lämpöä oli sen 26 astetta, tunkkainen ilma ja hiki valui ohjaajalla jo pienen lämmittelykävelyn jälkeen. Tuomarina toimi Tuire Marjamäki, joka oli paikoin tiukka, paikoin hyvinkin löysä.

Olosuhteista huolimatta Meela oli kuitenkin ihan hyvällä draivilla liikenteessä, mutta tällä kertaa koko homma kosahti mystisesti kentän ulkopuolisiin häiriöihin. Kehän laitamilla oli collieleiri, jossa koirat omistajineen katselivat kisasuorituksia. Koirat eivät mielestäni käyttäytyneet mitenkään erityisen häiritsevästi, vaan katselivat kilpailua rennosti. Tietysti mukana oli myös leikkikaveri Lennu-nahka, joka voi olla osasyy siihen, miksi keskittyminen herpaantui  collieosaston puoleen. Hassua kyllä, koska Lennun ja monien muiden koirien kanssa ollaan kyllä tehty tokoja, mutta ehkäpä tilanne jossa koirat vain katselivat suoritusta olikin pikkusheltille rankempi kuin jos toiset olisivat treenanneet samaan aikaan?

Liikkeiden välillä Meelan huomio herpaantui jatkuvasti muihin koiriin, ja sama näkyi myös aloituksissa. Perusasennon jälkeen se saattoi jäädä katselemaan maisemia, ja käskyt kaikuivat kuuroille korville.
Liikkeet myös aloitettiin usein hyvin kaukaa edellisen liikkeen päättymispaikasta, joten välissä oli paljon aikaa duunata kaikenlaista turhaa, sillä välit koira on saanut kokeissa liikkua rennommalla "tule nätisti"-käskyllä. Olisi varmaan pitänyt seuruuttaa paikasta toiseen, niin olisi pakka pysynyt paremmin kasassa.
Itse liikkeet Meela kuitenkin suoritti pääsääntöisesti hyvin, kunhan vain pääsi liikenteeseen.

Paikalla makaaminen 7 - Kamala sählinki! Meela oli ensimmäinen koira kehässä ja me pääsimme juuri omalle paikallemme, kun kakkoskoiran kohdalla tuli juoksuepäily. Viitisen minuuttia tuomari ja kilpailijat kävivät keskustelua siitä, lasketaanko ehkä juoksuinen narttu kisaamaan. Koska AVO oli viimeinen luokka ja luokassa vain yksi uros jolle järjestely oli ok, päätettiin paikallamakuupaikat siirtää aivan kehän reunaan ja narttu reunimmaiseksi. Tässä vaiheessa Meela oli jo ihan käpynä siellä kehässä - miksei mitään tapahdu? Paikat siirrettiin ja uusi paikallamakuuväli oli ehkä 1,5m vaaditun kolmen sijaan, mutta tuomari ei tässä vaiheessa siitä huomauttanut.
Liikkurin onko valmis? valmis-käskytyksen jälkeen jouduimme myös odottamaan melkoisen pitkään ennen maahan-käskytystä, sillä yksi koirakko vielä sääti perusasentoaan. Tässä välissä Meelan kontakti putosi ja vaadittiin kolme käskyä (joista yksi sen nimi), että kävi makuulle. Paikkiksen suoritti kuitenkin nätisti, mitä nyt oli pitänyt jotain silmäpeliä viereisen bokserin kanssa.
Seuraaminen taluttimetta 8 - Todella nättiä seuraamista, kunnes ihan loppuosassa herpaantui tuijottelemaan taakse ja unohtui perusasennossa matkasta, jolloin jouduin antamaan kaksi käskyä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 - Todella nätti suoritus. Tuomari sanoi ehkä nähneensä pienen käsimerkin, josta pudotti pisteen. Itse en käsimerkkiä tiedostanut, mutta hyvin useinhan nuo pienet eleet ovat sellaisia, joita ei itse huomaa.
Luoksetulo 8,5 - Tässä en tiedä mistä pudotti? Omasta ja yleisön mielestä oli todella nätti stoppi, vaikkei mikään lukkopysäytys ollutkaan. Videolta katsottaessa on myös ihan ok.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 7 - Tepasteli muutaman askeleen perääni, kuulin sen itsekin.
Noutaminen 7 - Kapulaa heitettäessä kääntyi katsomaan niitä collieita, eikä näin ollen lähtenyt ensimmäisellä käskyllä kapulalle. Toisella nouti, mutta räksytti mennessään. Takaisin tullessa laukkasi häntä pystyssä luokseni, mutta katsekontakti koko ajan yleisön koirissa. Onneksi kuitenkin palautti!
Kauko-ohjaus 0 -
Vaati kolme käskyä ensimmäiseen maahanmenoon, sillä kontakti putosi valmis-käskyn jälkeen ja piti ihan nimellä kutsua että palasi maan pinnalle. Odotetusti meni ihan lankaan takana oleviin häiriöihin eikä noussut, joten keskeytin liikkeen.
Estehyppy 7 - Jäi hypyn taakse katselemaan kehän laitaa eikä käynyt istumaan.
Kokonaisvaikutus 7 - Haukkui todella paljon liikkeiden välissä, mitä ei ole pitkään aikaan tässä mittakaavassa kokeessa tehnyt. Kontaktin puute varmasti sai suorituksen rakoilemaan, ja liikeiden aloitukset näyttivät törkyisiltä kun koiralla oli ajatukset ihan muualla kuin tekemisessä.

Kokonaispistemäärä 129,5p AVO3 ja sijoitus 3/5.

Aiemmat ongelmakohtamme olivat kivasti korjaantuneet, kun suurin osa liikkeistä onnistui kuitenkin joten kuten kunhan vain alkusählingistä selvittiin. Erityisen tyytyväinen olin luoksarin stoppiin. Koiran ihmeellinen olemattomiin häiriöihin meno oli kuitenkin melkoinen pettymys, mutta ainakin tietää mihin ehkä varautua seuraavaan kokeeseen mennessä.
Minulle tultiin kehän jälkeen jopa ehdottamaan, että ystäväni Annin kameran suljinääni olisi ollut koiraa häirinnyt tekijä, mutta itse uskon niiden koirien olleen suurempi paha - Meelaa kuitenkin kuvataan todella paljon, ja se tekee tokoa treeneissä myös kameran laukoessa otoksia. Jos koira ei tuolloin häiriinny sulkimesta, niin tuskin kisapaikallakaan. Varsinkin, kun tarjolla on paljon suurempiakin häiriönaiheita.

Kiitokset Annille kuvaamisesta, Jaanalle salavideoinnista ja synninpäästöstä sen suhteen, että nyt en kyllä itse ainakaan pahemmin mokaillut kehässä! :D

Kovasti tulee.

Taitavasti pysähtyy.

Kävin hakee tän kapulan kun sain kaks käskyy ja sit räksytin sen kuoliaaksi!!1

Ai istua? No en mä kyl nyt jaksas!

Kouluttautumisia

Minttu viilentyy.

Huomista tokokoetta odotellessa päätin raivata to do-listaani tilaa poistamalla sieltä kohdan "päivitä blogia". On nimittäin treenailtu viikolla siihen tahtiin, että jotain on hyvä laittaa ylöskin! Olen ollut tämän viikon loppupuoliskon keskenäni koirien kanssa, ja iltaohjelma onkin mennyt pitkälti tokokentällä haahuiluun ja metsälenkkeihin.

Tänään käytiin kuitenkin uimassa Nooran & Pinnan sekä Anskun & Cnutin kanssa. Aiemmin tekemäni valokuvauskeikka poiki yhden kivan koiranuittopaikan lisää, ja päätettiin käydä porukalla koeajamassa se. Pitkään jatkuva mahtava hiekkaranta mahdollisti koirien sekä kuvaajan kahlailun pitkälle kohti järven selkää, ja koko porukka nauttikin vesileikeistä täysin siemauksin. Jopa Minttu tuli vapaaehtoisesti uimasille, kun ranta oli sopivan matala ja mukava hänen herkkähipiäisyydelleen.
Pari tuntia rannalla tuli vietettyä, ja kun loppumatkasta Ansku tarjosi kaikille vielä jäätelötkin, oli ilta kutakuinkin täydellinen.

Alkuviikosta oli kuitenkin Saija Mustosen agilityvalmennus, johon osallistuin Meelan kanssa. Meela vakuutti taas kerran nopeudellaan ja osaamisellaan, ja vaikka rata ei mikään supervaikea ollutkaan, sai siinä ihan tosissaan tehdä hommia. Yksi suurimmista ongelmista löytyi jo esteeltä numero 4, kun olisi pitänyt osata tehdä järkevästi sylkkäri hankalaan kohtaan. Koko ryhmä takkusikin juuri tässä kohdassa ensimmäisen kierroksen aikana.
Myös kepeillä saatiin aikaiseksi säätöä, kun itse minulle tyypilliseen tapaan lähdin aivan liian aikaisin kaartamaan pois oikealta linjalta, jolloin kepit jäivät kesken kun ohjaajan tuki loppui.
Onnistumisia saatiin hurjat määrät, ja oli kiva kuulla pikkusheltin olevan edelleen kouluttajan mieleen.

Treenien loppupuoliskolla oli minuutti aikaa, ja minun piti sitten kuluttaa se juoksemalla rata läpi... Ihan sama jos tuli virhe, se korjattiin ja matka jatkui. 30 estettä, hullu helle (onneksi semiviileä halli!), aiempi treenirupeama pohjalla... no sitten mentiin! Kaksi kertaa tein jonkun mokan ja nekin sattuivat radan loppupuoliskolla, kun rehellisesti sanoen jalkoihin koski ja kunto meinasi loppua.
Hyvin kuitenkin taisteltiin kumpikin rata maaliin asti!

Muuten onkin sitten tehty viimeisteleviä tokotreenejä kisoja varten - ne ovatkin sitten huomenna! Lämpöä on luvattu 27 astetta ja Meela starttaa kello 13, joten veikkaanpa ettei parasta virettä tulla kehässä näkemään.
Kaukot on tökkineet ihan urakalla, ja melko varmasti lämpötila + muutenkin kökkö liike + kokeen loppua kohden laskeva vire eivät tuota kovin kaksista comboa, mutta katsellaan.

Ilmoitin molemmat koirat vielä JOAn kisoihinkin. Ensi viikolla jos kävisi kokeilemassa kisamaisia suorituksia epiksissä ja sitten hyvällä fiiliksellä itse kisapäivään.
Ihana elokuu ja alkusyksy, kun on niin paljon koiramaista ohjelmaa!