![]() |
Lol joku nouto! T. Maasu |
Kaikesta selvittiin, jopa kymmentuntisesta kisareissusta. Mainetta ja kunniaakin niitettiin, tosin tuo talouden pikkumusta hoiti sen homman hieman merlesisarustaan paremmin. Meelamaiseen tapaansa se paukautti yhden liikkeen nollille, tällä kertaa yllärillä noudon. Lempiliikkeensä. No mikäs siinä, jos siltä tuntuu. Suureksi riemukseni viitseliäisyys kaukoihin kuitenkin löytyi, ja ne Meela jaksoi suorittaa vaikka toimitsijat tiputtelivat sen takana rasioita pöydältä - aivan takuula pientä shelttiä häiritäkseen. Juoni ei kuitenkaan onnistunut. Erävoitto!
Seuraamiseen en kuitenkaan ollut tyytyväinen. Ihme laamailua ja häiriöihin menemistä. Vaaditaan häiriötreeniä, tylsien suorien hinkkaamista (nykyisellään kun tehdään paljon actionia ja lyhyitä pätkiä), vaatimista siihen työskentelyyn mihin moottori ja osaaminen löytyy, että näyttäisi parastaan siellä tokokentälläkin. Kokeen meininki oli vähän sellaista takki auki naureskelua ja löysäilyä. Hauskasti Meelan ja Myrnin asennoituminen näkyi kokeen jälkeisessä käytöksessäkin: Myrn todella panosti työskentelyyn ja teki täysillä, ja olikin sitten ihan kuitti kehästä tullessaan. Meela paukutteli henkseleitään ja katseli maisemia, kokeen jälkeen olisi voinut käydä vaikka heittämässä kolme rataa aksaa (muttei kuitenkaan tokoa, koska se on vähän tylsää hommaa). Voi porsas.
Pisteitä:
Paikalla makaaminen 10 - Vieressä nousi valkkari seisomaan ja toisella puolella koira istumaan. Mutta Meelapa on varma paikkistelija, eikä sitä ahdistanut edes vaikka piilo oli pensasaidan takana, yhden tien yli koulun pihaan, eli ihan superkaukana!
Seuraaminen taluttimetta 8,5 - No meni ihan taivasteluksi. Paikka oli ihan ok, yhdessä välissä jäi istumaan ja katselemaan maailman menoa ja piti käskyttää kahdeksi. Hirveän huonoa, ei todellakaan edes keskitasoa Meelan seuraamisista.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 - Sellainenhan se.
Luoksetulo 8 - Todella hyvä luoksari, stoppi saisi olla nopeampi. Omaan silmään oli nätti, ei koiran mielestäni tarvitse lukkojarrutusta noista nopeuksista tehdäkään.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 - Lähti valuskelemaan miten sattuu.
Noutaminen 0 - No niin? Mitä? Oli kuulema istunut ihan sen näköisenä, että ei saa nyt häiriöihin mennä. About miljoonannella käskyllä ja käsimerkillä sitten nouti. Aina ei voi pientä shelttiä ymmärtää.
Kauko-ohjaus 9 - No vau! Teki mieli käydä leikittämään koiraa saman tien kun se ensimmäisen kerran hilautui istuma-asentoon, mutta maltoin mieleni. Purkkihäiriöt taustalla ja niitä katsoi, mutta teki vielä liikkeitäkin. Kaksoiskäsky yhteen maahanmenoon.
Estehyppy 7 - Todella haluton. Kolisutti ja oli sen oloinen, ettei haluaisi hypätä. Jumeja? Onneksi saatiin fyssariaika heti ensi viikolle.
Kokonaisvaikutus 8 - Ääntely liikkeiden välissä rokotti.
156p ja AVO2, sija 2/5 ja palkinnoksi huikean hieno hainevämäinen lasiviritelmä.
Seuraavaksi istuin sitten autoon jännittämään Myrnin kisasuoritusta, etten vain läsnäolollani sekoittaisi pikkumustan kisavirettä. Jo paikallamakuu tarjosi hurjaa jännitystä, kun yksi koirista lähti tutustumaan paikkiskaveriin ja muutakin häslinkiä saatiin mukaan. Myrn makasi kuitenkin kympin arvoisesti!
Itse liikkeetkin olivat aivan parhautta. Myrn tekee aivan valtavan tyylikkäällä vireellä, tarkasti ja aidosti tokosta nauttien. Se keskittyy, on iloinen, energinen ja vauhdikas. Ihan huippu! Se teki kympin seuraamisen, jonka kanssa on ihan hurjasti tehty töitäkin. Ja ykköstuloksen, ihan ensimmäisestä kokeestaan.
Enpä olisi voinut tästä koirakosta ylpeämpi olla - Myrn on aivan valtavan mahtavaluonteinen koira, jossa on huikeasti harrastuspotentiaalia, jonka Anna on saanut hienosti kaivettua esiin.
Parhautta! On hirveän kivaa olla mukana avustamassa tätä kaksikkoa kohti erikoisvoittajaluokkaa, koska sinne epäilemättä vielä tähdätään.
Vielä Myrnin suorituksenkaan jälkeen ei kotiin päästy, nimittäin kisapäivä venyi pitkälle viimeisiin koirakoihin asti. Kyytitoverimme Viivi & malikka Rintti kävivät tehtailemassa voittajasta ykköstuloksen. Hienoja ykköskoiria kelpasikin käydä juhlistamassa paikallisella abc:llä roskaruokailun merkeissä!
Tokokokeista innostuneina ilmoitimme Annan kanssa molemmat sheltit vielä ensi kuun alkuun Savonlinnassa järjestettäviin tokokokeisiin. Meelan kanssa työstetään virettä, häiriöitä ja tylsien juttujen täysillä tekemistä. Sillä on mainio tekninen osaaminen, joka pitäisi vielä siirtää sinne kisatilanteeseen. Ykköstulos on näääääin lähellä, ja vielä tulee se koe jossa aivan kaikki menee nappiin.
![]() |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti