Kaltimon kierto

Näkymiä ensimmäisen vaaran huipulta. Oletan tuon lammikon olevan se Kaltimonjärvi, joka tässä oli tarkoitus kiertää.

Patikkakärpäsen puraistua eivät edes huonolta näyttäneet sääennusteet voineet estää meitä suunnittelemasta yhtä hieman pidempää erästelyretkeä. Viikonloppu muuttui kuin muuttuikin yhden äkin aurinkoiseksi, kun Annan ja Jaanan kanssa pakkasimme rinkat selkään ja karautimme Enoon Kaltimon kierrolle.
Koirista mukana olivat vain Meela, Myrn, Savu ja Hupsis.

Idea retkeen lähti kesällä, kun sosialisoin työpaikaltani valtaisan määrän lähialueiden patikkareittien karttoja. Kaltimon kierto on 25km pitkä rengasreitti, josta löytyy harmillisen vähän informaatiota netistä. Joensuun kaupunki tarjoilee kuitenkin jokusen karttalinkin, joiden lisäksi turvauduimme tämän blogin sisältöön.
Reissun aikana saa kiivetä peräti seitsemän vaaran (joista korkein 268m korkuinen Mustavaara) ylitse, eikä kahteenkymmeneenviiteen kilometriin ole saatu sijoitettua kuin kaksi laavua, joista toinen typerästi aivan reitin alkupäässä. Kierros on nousujen ja laskujen mukaan luokiteltu haastavaksi, eikä sitä ihan hirveän ripeästi kykene taittamaan. Ensimmäisen päivän aikana kävelimme 14km ja siihen kului aikaa noin kahdeksan tuntia. Toisena päivänä taitettavaksi jäi 11km, ja se sujui nopsakkaasti helpomman maaston ansiosta.
Kiertosuunnaksi valitsimme myötäpäivään etenemisen, toiseen suuntaan laskut olisivat voineet alkaa tuntua melkoisen itsetuhoiselta.

Vaikka infoa ei hirveästi reitistä löytynytkään, oli se sen verran hyvin merkitty, ettei edes meidän kaltaisemme ryhmä onnistunut matkan varrella eksymään.
Olimme suunnitelleet yöpymisen Suppuranvaaraan laavulla, joka soveltui tähän tarkoitukseen mainiosti. Viimeinen lasku tosin meinasi viedä hengen itse kultakin, mutta laavulle pääsy oli kertakaikkisen palkitsevaa.

Seuraa hyvin paljon kuvia:

Toistaiseksi iloiset retkeilijät ensimmäisen vaaran huipulla.

Eräopas taukoilee ensimmäisellä laavulla. On rankkaa olla Työkoira!

Kuvittelin omistavani rinkan, mutta se paljastui vain suureksi repuksi. Ergonomiaa parannellaksemme kävimme läpi monet erilaiset viritelmät siitä, kuinka "rinkan" voi sitoa selkään pelkästään koiran monitoimihihnalla! Huh.
Kuvassa Jaanan taidonnäyte siitä, kuinka makuupussi köytetään kiinni ilman että se heiluu.

Spöltit kivellä.

Kummitustalo keskellä metsää! Lapinkoiraa ei pelota, vaan Eräopas käy tsekkaamassa reitin turvalliseksi.

Taas sitä ollaan jossain huipulla. Paljon oli pihlajaa ja ruskaa!

Olen vahvasti sitä mieltä, että reitti pääsee oikeuksiinsa erityisesti syksyllä. Kovin olisi tylsä maisema ilman tuota ruskaa!

Eno sijaitsee käytännössä Siperiassa. Todisteena siitä lumiset laikut syyskuussa. SYYSKUUSSA.

Tässä tullaan alas joltain mäeltä.

Taiteellisesti sommiteltu puu, kenties Mustavaaran huipulla.

Toisinaan polut ja tiet myös tulvivat, eikä märiltä kengiltä vältytty. Tämä oli suurin tulvakohta, kun vettä vallan virtasi tielle. Ilmeisesti reitti osaa olla melkoisen kostea muutenkin, sillä blogilähteessä oli kerrottu heidän kahlanneen vedessä.

Tuolta mäeltä tultiin alas! Aika jytäkkä.

Reitiltä löytyi paitsi paljon polulle kaatuneita puita, myös tällainen helkkarinmoinen louhos! Siinä meinasi usko loppua muiltakin kuin Meelalta. Itse konttasin kalliota pitkin ylös, sillä en olisi surkeine reppuineni pysynyt pystyssä.

Louhoksen toinen rinne. Tätä pitkin ei sentään tarvinnut edes yrittää kavuta.

Tässä välissä tapahtui yö. Ja ilta, jonka aikana paistoimme valmispinaattilettuja ja muhjuunnuimme laavussa. Vessakin löytyi, joskin sinne käveleminen oli melkoinen projekti. Yön ohjelmistoon kuului myös letunpaistoa, mutta minua ja trangiaa ei ole luotu siihen hommaan: kymmenen letun pakkauksesta kolme ei palanut totaalisen pahasti kiinni pohjaan, vaikka eivät kyllä ihan ehjiäkään olleet.
Yö laavussa meni melkoisen kylmissä merkeissä, ja kaivauduimme Meelan kanssa samaan makuupussiin joskus aamuyön pimeinä tunteina, vaikka koirilla olikin toppamanttelit jokaisella. Pakkasta ei kuitenkaan ollut, vaikka aamusellakin ilma oli varsin kirpeä. Täydellinen sää hinkata pohjaan palaneita lettuja irti pannusta ja tiputtaa lusikkansa lammen pohjaan.

Näkymiä laavulta, aamutiskin aikaan.

Aamiaista! Lifestylesti puuroa ja kahvia pinkistä muovimukista. Huomatkaa myös minun itse sytyttämäni nuotio.

Puurosen ja italianpadan jälkeen matkaan. Meelaa vähän arveluttaa, mutta metsää ainakin riittää.

Taiteellinen puu.

Jossain vaiheessa matkaa tulimme siihen tulokseen, että komeimmat maisemat tuli nähtyä jo eilen. Tasaista metsää riitti, eikä parin pienen vaaran laeltakaan oikein nähnyt mitään. Paljon metsäautotietä ja lopuksi tasaista pururatapohjaa. Nopea oli kävellä.

Viimeinen suklaatauko ja hieman väsyneet matkaseuralaiset.

Sunnuntain suurin nähtävyys: pitkospuut, jotka eivät olleet aivan totaalisen lahonneet!

Sellainen oli vuoden viimeinen patikkaretki! Seuraavaksi siirrämme suunnitelmat ensi kevääseen, jos vaikka olisimme metsikössä vallan kaksi yötä. Pieniä tarvikehankintoja tämä missio kuitenkin edellyttää, sillä toista kertaa en taida haluta joutua köytetyksi talutushihnalla rinkkaani.

Koko viikko kivituhkaa

Huhhuh! Kovin on agilitypainotteinen viikko jälleen takana. On ehditty treenata irtoamisjuttuja, tuskastella ratatreeneissä ja vielä vähän Mustosen Saijan opeissakin.
Sillä välin kun Meela on askarrellut näitä asioita, on Minttu noutanut pahvisia kahvikuppeja, askarrellut takajalkajuttuja ja seuraamisen käännöksiä. Niistä asioista on minun treeniviikot tehty.
On muuten nerokas otsikkokin blogille - Pärnällä on kivituhkaa, Poksin hallin pihalla on kivituhkaa. Siellä on seikkailtu.

Maanantaina Nooran ja Emmin kanssa hallilla tehtiin eteenpäin irtoamista siten, että matkan varrella oli näitä erikoisempia esteitä kuten rengas ja koko suora päättyi putkeen. Lisäksi ihan perus hyppy-ympyrää ja keppien avokulmaa. Siinäpä se ilta sitten vierähtikin, ja hallilta oli lähdettävä kotosalle että selviytyisi seuraavasta työpäivästä.

Keskiviikon myöhäisilta sujuikin Pärnällä Jaanan seurassa. Jostain oli löytynyt seuraavanlainen laavatreeni (kaikki keltaisen ristikon alueella on laavaa!), ja päätettiin tehdä sitä koirinemme. Suurin haaste oli tuo 2-3 väli ilman, että koirat valuivat välissä olevalle hypylle. Liikettä vaatii, sekä itseltä että koiralta!

Sheltit kuitenkin osoittautuivat tehtävässä yllättävän päteviksi, ja treeniaikaa oli hurjasti jäljellä, joten siirryimme pohtimaan seuraavaa operaatiota toisen puolen radan merkeissä.Pikaisen pohdinnan jälkeen totesimme haluavamme treenata eri toten välistävetoja, ja muokkasimmekin sinne sen sorttisen 28 esteen radan, ettei meinannut tulla yhtään mitään. Kolme välistävetoa putkeen oli melkein mahdoton tehtävä, ja niiden lisäksi jäimme hinkkaamaan renkaalta sekä pituudelta kääntymisiä. Positiivisuuden nimissä todettakoon, että poispäinkäännöt ainakin alkavat toimia, samoin kuin keppien avokulma!



Perjantaina olikin vuorossa odotettu Mustosen Saijan treeni omalla hallilla. Radalta löytyi kyllä tekemistä vähän joka lähtöön. Heti ensimmäisillä esteillä pääsin testailemaan irtoamistreenien tulosta - ja se pätkä sujuikin ensimmäisellä yrittämällä niin hyvin, ettei ohjauksia jääty enää hinkkaamaan!
Keppikuvio olikin sitten haastavampi - oma maltti ei taas riittänyt odottaa että koira menisi suorittamaan estettä, ja eihän siitä sitten mitään tullutkaan. Kun sisäänmeno onnistui, onnistui putken leijeröintikin loistavasti, ja Meela palkattiin keppien jälkeen.
Ensimmäinen setti lopeteltiin keppien jälkeiseen hyppykuvioon, jossa hioimme Meelan kaarta pienemmäksi vastakäännöllä yhdelle hypylle, kun pelkkä linjaaminen ei tuntunut riittävän.

Toisella setillä keskityimme sitten ohjauskuvioiden treenailemiseen radan puolivälin paikkeilla. Saija oli luvannut että tässä on vaikeasti rytmitettävä japanilainen tai sitten viski paikallaan, niin tietysti halusin treenata molempia kun kerran oli mahdollisuus!
Erityisesti tässä treenissä muistuteltiin kiinnittämään huomiota koiran linjoihin. Minulla on paha tapa olla aina edessä, ja sekunteja tulee koiralle ihan turhaan omien linjojeni vuoksi. Aloitimme ensin japanilaisella, jonka rytmittäminen oli kuin olikin työn ja tuskan takana. Onnistumisiakin saatiin parit aikaiseksi, mutta kyllä se viski oli tuohon pyörityskohtaan paljon parempi vaihtoehto. Ohjauskikkailujen jälkeen pitikin olla tarkkana, että koira löysi putkelle eikä A:lle, jonka jälkeen maailman hirvein valssi (joka oli kuulema juuri hyvä, kun ei siihen muuta voisi työntääkään) ja tuskainen kieputus loppuradalle, jonka kulkua en oikeastaan enää edes muistanut ja improvisoin puolet päästäni. Huhhuh!

Koulutus oli kuitenkin mainio ja erityisesti noihin ohjauskuvioihin olinkin toivonut treeniä saavani. Meela oli jälleen kerran hurjien kehujen arvoinen raivokääpä.
Videolle on tuskaisella Youtuben ohjelmalla pätkitty parit onnistumiset radan varrelta, niin sopii fiilistellä niitä talven synkkinä hetkinä.

Siinäpä agilityä kerrakseen! Toivottavasti kelit vähän kirkastuisivat, niin tulisi sitä tokoakin hinkattua. Ensi viikolla pitäisi nimittäin kilpailla parissakin kokeessa, ja treenikertoja on takana säälittävän vähän... No, nyt juoksujen jälkeen pääsee taas omallekin hallille duunailemaan, niin eiköhän se siitä!

Agarwaen-tiimin kisaseikkailut

Viime aikoina Agarwaen-sheltit ovat päässeet loistamaan niin näyttelyissä kuin hupailuharrastuksissakin. Viime viikonloppuna seuran agilitykilpailuissa talkoillessani sain viestiä Turun pentunäyttelystä, jossa Teemo ja Katja olivat ensimmäistä kertaa kehässä!
Vielä karvojaan kasvatteleva kakara oli hienosti voittanut 5-7kk urospennut varsin kivalla arvostelulla:

5kk ikäinen. Vielä hyvin niukassa karvassa. Oikeat mittasuhteet. Hyvin taittuvat korvat. Tyypillinen ilme. Hyvät takakulmaukset, edessä saisi olla enemmän. Hyvä väritys. Edessä liikkeet korkeat & löysät. Hyvin kannettu häntä. Varsin hyvä ulottuvuus sivulla.
Tuomarina Pirjo Aaltonen.

Tänään olimme myös hienolla edustuksella liikenteessä Pohjois-Karjalan ensimmäisissä rally-tokokilpailuissa, jotka järjesti oma kotiseuramme PoKS ry. Omista koiristamme mukana olivat Minttu ja Myrn, kasvattiedustusta puolustivat harrastemaailmaan palailevat Inka & Isla.
Alun perin olin ilmoittanut kisailuun mukaan Meelan, mutta koska se ei juoksujen takia pääse osallistumaan moisiin hupailuihin, pääsi Minttu lennosta mukaan koitokseen.

Mintun kilpailuvuoro oli aivan toisen ryhmän loppupäässä, joten odottelua päivälle kertyi enemmän kuin tarpeeksi. Sain kuitenkin kaikessa rauhassa katsella niin Annan koirien kuin Islankin suoritukset - kaikille hyväksytyt tulokset! Ratakaan ei vaikuttanut kovin vaativalta, vaan se sisälsi lähinnä eteenpäin kävelemistä, käännöksiä ja pujotteluja. Etukäteen hieman kammoksumiani eteenmenoja oli vain yksi kappale, onneksi. Tämän liikkeen kasailin Mintulle oikeastaan viikon aikana, eikä se ole kovin nätti. Pieni tokosheltti ei kykene ymmärtämään, miksi se halutaan istumaan eteen, ja tarjoileekin mieluummin kurre-istuntaa kuin sitä mitä pyydettäisiin.

Kisasuoritus Mintun kanssa oli mukava ja rento. Se oli kivasti kuulolla, vaikka ei selvästikään ihan tajunnut, mitä tässä nyt oltiin oikeastaan suorittamassa. Juosten suoritetun pujottelun aikana alkoivat kierrokset nousta ja Mii alkoi haukkua, mutta ilmeisesti tuomari ei kokenut tätä kovinkaan häiritsevänä. Eteenmenot, käännökset ja jopa se saksalainen täyskäännös remmi kädessä onnistuivat mallikkaasti, ja Minttu sai suorituksestaan palkkioksi ison annoksen märkäruokaa!
Hauska kyllä, tokokisoista tullessa koira vetää aina suoraan autolle loppupalkalle, mutta nyt tämä ei kyllä yhtään tajunnut että tässä oikeasti suoritettiinkin jotain, heh.

Minttu raapi kasaan hienot 98/100 pistettä, joissa pistevähennys oli ääntelystä. Kaikki kyltit siis suoritettiin ihan okein!
Tällä tuloksella sijoitus oli 7/40.

Agarwaen Aysla "Isla" - hyväksytty tulos 86/100p.

Minttu - hyväksytty tulos 98/100p.

Myrnin ja Hupsiksen kisasuorituksista voi lukea lisää ja katsella videoita Annan blogista.

Agilityseikkailuja

Kuva: Jaana Makkonen

Syksyn mukana tulivat myös Meelan syysjuoksut, ja jouduin laittamaan kilpailukalenteria uusiksi ihan urakalla. Oman seuran syyskisoihin emme päässeet, samoin rallytokokilpailut jäävät pikkusheltin osalta nyt välistä. Onneksi sain heittää rallyyn lennosta mukaan Mintun - olkoonkin, ettei se ole moisia tehtäviä nähnyt edes sitä vähää mitä tyttärensä. Paniikkitreeneissä olen opettanut sille eteentuloa (kriteerinä, että koira istuu eikä pyydä kurre-asennossa...) ja takaa kiertämistä. Muissa tehtävissä en usko ongelmia tulevan, ja onpahan ainakin hupinumeroa yleisölle, kun esittelemme hienoa eteen kurre-osaamistamme kokeessa lauantaina.

Meelan juoksut tarkoittavat myös sitä, ettei omalle hallille ole mitään asiaa treenaamaan. Yleensä olen nähnyt juoksut positiivisena taukona harrastamisen keskelle, mutta nyt pitkän loman jälkeen en ollut valmis taukoilemaan heti perään, vaan ostin vapaatreenioikeuden naapuriseuran hallille. Pärnällä onkin käyty pari kertaa viikossa työstämässä juttuja ihan ajatuksen kanssa, ja meininki treeneissä on ollut hyvä.

Pärnätreenien pääteemaksi on kuin itsestään valikoitunut koiran itsenäisempi suorittaminen, irtoaminen ja ajattelu. Keskiviikkoisin olen treenannut Jaanan kurittaessa meikäläistä, ja ratatreeneistä ollaan siirrytty melko lailla pieniksi pilkottuihin harjoituksiin eri teemojen ympärille. Toissaviikolla tehtiin pikaisesti yksi rata, mutta koska se osoittautui helpoksi nakiksi, päädyimme tekemään leijeröintejä ja keppien avokulmaa. Treenit vaativat aina yhden muistuttelukierroksen, jonka jälkeen Meela alkoi irtoilla oikein nätisti etupalkalle.

Tällä viikolla taas Noora tuli pitämään MM-teemaiset treenit, joissa menimme minien rataa. Koko treenirupeama alkoi loistavasti: pimenevässä illassa rämmimme pitkin Pärnävaaran metsiä parin otsalampun valossa, milloin umpimetsässä, milloin ihan oikealla polulla. Moisen seikkailuelämyksen jälkeen ei yksinkertaisesti voinut olla muuta mahdollisuutta, kuin että treeneistä tulisi hirmuisen mainiot!

Meela tekikin hyvin hommia, ja ilahdutti minua erityisesti keinuosaamisellaan: lähetin sheltin keinulle, kirmasin itsekseni jo valmiiksi kauemmas esteiden taakse tekemään valssia, ja keinun suoritus oli kertakaikkisen mallikas!
Kepit sen sijaan vaativat vielä paljon työstöä vaativammissa olosuhteissa. Hankalasta kulmasta olisimme kyllä selvinneet, mutta kovin tyylipuhdas suoritus ei päällejuoksuni kepeille - saati sitten keinulle lähetys - ollut. Lopputreeneistä Meela kuitenkin teki taitavasti keinulle poispäinkääntöjä suoraan kepeiltä, kunhan vain kovasti tsemppasi ja kannusti. En olisi ihan heti arvannut!

Viimeiseksi päätimme tehdä kisanomaisen treenin, että rata loppuun vaikka mitä tapahtuisi. Tässä vaiheessa kello lähenteli puolta yötä, ja tehtyämme radalle useamman hylkäyksen, nauroivat sekä kouluttaja että treenikaverit vedet silmissä kentän laidalla meidän rävellyksellemme. Tosin myönnetään - siinä vaiheessa kun koira sujahti toiseksi viimeiseen putkeen väärän päähän ihan vain siksi että itse jäädyin seisomaan paikalleni, en voinut itsekään olla enää nauramatta moiselle.
Isoina myös meistä tulee maailmanmestareita.

Torstaina käytiin vielä Nooran ja Emmin kanssa hallilla tekemässä avokulmatreeniä kepeille sekä poispäinkääntöjä, ne kun eilen tuppasivat toisinaan vähän takkuilemaan. Minttu sai tehdä rallyharjoituksia muiden vuoroja odotellessa, ja esitteli vielä harvinaisen kuuliaista tokoakin siinä sivussa. Vähän väsynyt meininki treenissä kuitenkin oli, eikä ihmekään, sillä edellisen treenin jälkeen lyhyiksi jääneet yöunet ja työpäivä eivät ainakaan pahemmin virkistäneet.

Treeniviikko saatetaan päätökseensä tänään, kun käymme porukalla vetäisemässä kuuntelutreenit tokon osalta alta pois. Lauantaina Minttu kisaa rallya. Aika menee niin kamalan nopeasti.

Nuoriso-osasto

Meela 3½ vuotta

Myrn 2 vuotta

Teemo 5kk
Kuva: Katja Nikki

Kävimme pitkästä aikaa ottamassa koirista poseerauskuvia, sillä kerrankin ne on pesty ja harjattu kauniiksi. Mintusta ei valitettavasti tällä kertaa otettu kuvia, sillä trimmisaksia se koira ei ole nähnyt noin ikuisuuteen ja on hieman sen näköinenkin.
Mukana myös kuva ihanasta Teemosta viiden kuukauden rajapyykin ylityttyä. Nuorimies alkaa selvästi löytää raaminsa!

Ruotsipäiväkirjat

Minttu Storforsenilla.

Olin ottanut viikon lomaa ruotsinmatkailua ajatellen. Alkuviikko tosin meni vähän asioita kotosalla järjestellessä - koiria piti toimittaa hoitoon, vaihtaa laina-auto sellaiseen joka ei leviä heti kun päästään kotikylän ulkopuolella ja siivoilla asunto lähtökuntoon.
Saimmekin hoitaa pakollisia toimenpiteitä kaikessa rauhassa, sillä Minttu antoi odottaa tärppejään.

Päätimme kuitenkin lähteä hiljalleen ajelemaan kohti pohjoista ja Luleåta, jossa Tevin oli vierailemassa Kråkeslottets-kennelissä. Kuten talvisella astutusretkelläni, nukuimme tälläkin kertaa ensimmäisen yön Oulussa Marjutin luona ja jatkoimme vasta päiväsaikaan matkaa Luleån. Ruotsin puolella majoituimme vierasmajassa Lindan asunnon tontilla - tämä järjestely oli äärimmäisen ystävällistä ja viihdyimme jälleen kerran mainiosti!

Kuten jo aiemmin kerroin, vakuutti Tevin minut aivan täydellisesti. Se otti minut ja Annan hyväntuulisesti vastaan. Kun annoimme sen tutustua Minttuun pihamaalla, haastoi nuorempi uros deittinsä leikkimään kanssaan. Kumpikin jatkoi flirttailua, mutta siihen se ensimmäisenä iltana jäikin. Joka tapauksessa kaksikko tuli hyvin toimeen.

Luppoaikana käväisimme Luleån keskustassa kaupunkikävelyttämässä Minttua ja tutustumassa itsekin hieman kaupungin hulinaan. Sopivasti yhtä aikaa saapumisemme kanssa kaupunkiin oli rantautunut suuri ruokatapahtuma, joka käsitti valtavat määrät eri maista tulleita katuruokakojuja. Pienen sheltin kanssa ihmismassoissa kahlaaminen ei ollut ihan ykkösjuttujani, joten suosiolla jakauduimme Annan kanssa siten, että toinen odotteli koiran kanssa syrjemmällä samalla kun toinen kävi hakemassa ruokaa kojuista. Tehokkaasti kerjännyt Minttu saattoi saada oman osansa kasvis-nuudeliannoksestani ;)

Tämän maiseman ohitse ajoimme aina liikehtiessämme majapaikastamme johonkin suuntaan.

Seuraavana aamuna käväisimme Mintun kanssa progessa, ja eläinlääkärin soitellessa tuloksista hän totesi astutuksen onnistuvan aikaisintaan sunnuntaina. Viikonlopun aikana Piteåssa kilpailtiin agilityä, ja suurin osa Kråkeslottets-koirista oli ilmoitettu kilpailuun. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että minä ja Anna voisimme vallan mainiosti pitää taloa pystyssä sillä välin kun muut menisivät kisaamaan. Meidän kanssamme koirista jäivät tietenkin Minttu, mutta myös Lindan ihastuttavat soopelinartut Ragni ja Hera.

Kysellessämme suosituksia viikonlopun vierailukohteiksi, ehdotti Linda paitsi tietenkin agilitykilpailuja, myös Storforsen-koskella vierailua. Päätimme toteuttaa molemmat lauantaipäivän aikana, jotta koirillakin olisi jotain muuta tekemistä kuin nököttää kotona odottamassa muiden paluuta. Ja mikä parasta - myös Tevin kilpailisi Piteåssa, joten pääsisin näkemään sen menoa radalla!

Heti lauantaisena aamuna suuntasimme auton nokan kohti tuttua kisapaikkaa Piteåssa. Samoilla huudseilla kävimme viime kesänä tutustumassa Caddyyn ja kisaamassa itsekin. Kieltämättä pieni kisakärpänen olisi poltellut itseänikin, mutta päätin kuitenkin jättää tällä kertaa välistä - kisakokemukseni juoksuisen Mintun kanssa Lieksassa ei ollut kovin mieltäylentävä, joten mieluusti jätin esittelemättä koirani hormonioikkuilua ruotsalaisyleisölle.

Saavuimme parahiksi ykkösluokan loppuun, joten hyvin pian Tevin starttasi kakkosten hyppyradalla. Se oli huikeaa katsottavaa! Videoiltakin näkee että kyseessä on nopea koira, mutta kyllä livetilanne aina tallenteen voittaa. Heti perään starttasi B-pentueen Teemon isä Caddy, jota on niin ikään aina mukava morjenstaa. Lisäksi saimme seurata muutamien Caddyn jälkeläisten kisasuorituksia.

Aikamme kilpailua katseltuamme suuntasimme kohti Storforsenin luonnosuojelualuetta.
Storforsen on Euroopan suurin valjastamaton koski, mikä kävi hyvin selväksi jo sen ohitse autolla ajaessamme. Huikeat vesimassat vyöryivät alas isoon järveen, kauempaa katsottuna näky oli melkoisen mahtava. Itse paikkakin oli mielenkiintoinen: todella paljon sileää kalliota ja erilaisia kivimuodostelmia, pikku purosia ja kulkemista helpottamaan rakennettuja siltoja. Myös koirat pääsivät mukaan tutustumaan paikkaan, joskin itse koskea kävimme katsomassa yksitellen niin, etteivät koirat joutuneet lähikosketuksiin pauhaavan veden kanssa.

 

Kuvat eivät aivan tee oikeutta koskelle, joka oli livenä melkoisen vakuuttava.

Kaunis Kråkeslottets Hera poseeraamassa kivillä.

Koskiseikkailumme jälkeen kävelytimme koiria vielä hetken aikaa metsään tehdyllä reitillä, jonka varrella oli mahdollisuus tutustua erilaisiin vanhoihin asumuksiin ja perustyökaluihin aina tallirakennuksista ansaviritelmiin.
Iltasella tämä reitti olisi varmasti ollut ihastuttava, sillä puihin oli ripustettu valoja osoittamaan kulkijoille oikea kulkusuunta.

Sunnuntaina päätimme ottaa rennosti - olihan lauantai ollut aika raskas päivä kaikille autoiluineen kaikkineen. Koirat olivat tästä kuitenkin eri mieltä, sillä ne olivat hyvin nukutun yön jälkeen täynnä energiaa. Päädyimme kuitenkin vain leikittämään niitä pihamaalla kilpailijoiden paluuta odotellessamme.

Illemmalla Tevin sitten saapuikin, ja hyvin nopeasti saatiin myös onnistunut astutus. Koska oli niin myöhä, päätimme jäädä vielä yhdeksi yöksi ja jatkaa matkaa aamulla. Joensuu - Luleå-väli on autoillen yhdeksän tuntia, joten yötä myöten emme halunneet lähteä onneamme koittamaan.

Aamulla olikin sitten hyvästien aika. Yritin kovasti lupailla, etten ihan heti tulisi taas ruotsinvierailulle - onhan tässä vuoden sisään ehditty siellä suunnassa seikkaillakin.
Pieni agilitykilpailuinnostus kuitenkin nousi, joten saas nähdä, lähtisimmekö ensi kesänä taas pohjoiseen kilpailemaan... Se on kuitenkin vielä kaukainen suunnitelma, Tevinin ja Mintun lyhyen lomaromanssin jälkeen meillä on paljon jännitettävää vielä ennen ensi vuotta!

Pikkusheltit viihtyivät meidän ruotsilomailujemme aikaan maalla Jaanan hoteissa. Hyvin meidät pidettiin ajan tasalla, kun netti ja älypuhelin mahdollistivat likimain reaaliaikaisen seurannan hoitolasten kommelluksista.

Syyskylvö

Ruotsin reissumme onnistui odotetusti - varsin toisiinsa rakastunut parivaljakko sai toisensa, ja pieniä sheltinpentuja toivotaan syntyväksi isänpäivän tienoilla.
Tevin hurmasi allekirjoittaneen sekä apukuskin heti autosta ulos astuttuamme, enkä voisi olla tyytyväisempi urosvalintaan. Odotusten mukaan pikkutrikki oli hyvin avoin, riehakas, leikkisä ja iloluontoinen kaveri, jolla riittää vauhtia niin harrasteissa kuin normiarjessakin.

Retkemme oli kaikin puolin miellyttävä noin muutenkin. Tutustuimme paikalliseen luontoon, ihastelimme melkoista laumaa shelttejä ja käväisimme vielä agilitykilpailuissakin! Myös Tevin osallistui agilitykilpailuihin ja säväytti melkoisesti huikealla nopeudellaan.

Jatkan aiheesta ruotsipäiväkirjat jokin toinen päivä - tällä hetkellä matkaväsymys painaa aivan liikaa.