lauantai 20. syyskuuta 2014

Agarwaen-tiimin kisaseikkailut

Viime aikoina Agarwaen-sheltit ovat päässeet loistamaan niin näyttelyissä kuin hupailuharrastuksissakin. Viime viikonloppuna seuran agilitykilpailuissa talkoillessani sain viestiä Turun pentunäyttelystä, jossa Teemo ja Katja olivat ensimmäistä kertaa kehässä!
Vielä karvojaan kasvatteleva kakara oli hienosti voittanut 5-7kk urospennut varsin kivalla arvostelulla:

5kk ikäinen. Vielä hyvin niukassa karvassa. Oikeat mittasuhteet. Hyvin taittuvat korvat. Tyypillinen ilme. Hyvät takakulmaukset, edessä saisi olla enemmän. Hyvä väritys. Edessä liikkeet korkeat & löysät. Hyvin kannettu häntä. Varsin hyvä ulottuvuus sivulla.
Tuomarina Pirjo Aaltonen.


Tänään olimme myös hienolla edustuksella liikenteessä Pohjois-Karjalan ensimmäisissä rally-tokokilpailuissa, jotka järjesti oma kotiseuramme PoKS ry. Omista koiristamme mukana olivat Minttu ja Myrn, kasvattiedustusta puolustivat harrastemaailmaan palailevat Inka & Isla.
Alun perin olin ilmoittanut kisailuun mukaan Meelan, mutta koska se ei juoksujen takia pääse osallistumaan moisiin hupailuihin, pääsi Minttu lennosta mukaan koitokseen.

Mintun kilpailuvuoro oli aivan toisen ryhmän loppupäässä, joten odottelua päivälle kertyi enemmän kuin tarpeeksi. Sain kuitenkin kaikessa rauhassa katsella niin Annan koirien kuin Islankin suoritukset - kaikille hyväksytyt tulokset! Ratakaan ei vaikuttanut kovin vaativalta, vaan se sisälsi lähinnä eteenpäin kävelemistä, käännöksiä ja pujotteluja. Etukäteen hieman kammoksumiani eteenmenoja oli vain yksi kappale, onneksi. Tämän liikkeen kasailin Mintulle oikeastaan viikon aikana, eikä se ole kovin nätti. Pieni tokosheltti ei kykene ymmärtämään, miksi se halutaan istumaan eteen, ja tarjoileekin mieluummin kurre-istuntaa kuin sitä mitä pyydettäisiin.


Kisasuoritus Mintun kanssa oli mukava ja rento. Se oli kivasti kuulolla, vaikka ei selvästikään ihan tajunnut, mitä tässä nyt oltiin oikeastaan suorittamassa. Juosten suoritetun pujottelun aikana alkoivat kierrokset nousta ja Mii alkoi haukkua, mutta ilmeisesti tuomari ei kokenut tätä kovinkaan häiritsevänä. Eteenmenot, käännökset ja jopa se saksalainen täyskäännös remmi kädessä onnistuivat mallikkaasti, ja Minttu sai suorituksestaan palkkioksi ison annoksen märkäruokaa!
Hauska kyllä, tokokisoista tullessa koira vetää aina suoraan autolle loppupalkalle, mutta nyt tämä ei kyllä yhtään tajunnut että tässä oikeasti suoritettiinkin jotain, heh.

Minttu raapi kasaan hienot 98/100 pistettä, joissa pistevähennys oli ääntelystä. Kaikki kyltit siis suoritettiin ihan okein!
Tällä tuloksella sijoitus oli 7/40.

Agarwaen Aysla "Isla" - hyväksytty tulos 86/100p.
Minttu - hyväksytty tulos 98/100p.
Myrnin ja Hupsiksen kisasuorituksista voi lukea lisää ja katsella videoita Annan blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti