Sillä välin kun Meela on askarrellut näitä asioita, on Minttu noutanut pahvisia kahvikuppeja, askarrellut takajalkajuttuja ja seuraamisen käännöksiä. Niistä asioista on minun treeniviikot tehty.
On muuten nerokas otsikkokin blogille - Pärnällä on kivituhkaa, Poksin hallin pihalla on kivituhkaa. Siellä on seikkailtu.
Maanantaina Nooran ja Emmin kanssa hallilla tehtiin eteenpäin irtoamista siten, että matkan varrella oli näitä erikoisempia esteitä kuten rengas ja koko suora päättyi putkeen. Lisäksi ihan perus hyppy-ympyrää ja keppien avokulmaa. Siinäpä se ilta sitten vierähtikin, ja hallilta oli lähdettävä kotosalle että selviytyisi seuraavasta työpäivästä.
Keskiviikon myöhäisilta sujuikin Pärnällä Jaanan seurassa. Jostain oli löytynyt seuraavanlainen laavatreeni (kaikki keltaisen ristikon alueella on laavaa!), ja päätettiin tehdä sitä koirinemme. Suurin haaste oli tuo 2-3 väli ilman, että koirat valuivat välissä olevalle hypylle. Liikettä vaatii, sekä itseltä että koiralta!
Sheltit kuitenkin osoittautuivat tehtävässä yllättävän päteviksi, ja treeniaikaa oli hurjasti jäljellä, joten siirryimme pohtimaan seuraavaa operaatiota toisen puolen radan merkeissä.Pikaisen pohdinnan jälkeen totesimme haluavamme treenata eri toten välistävetoja, ja muokkasimmekin sinne sen sorttisen 28 esteen radan, ettei meinannut tulla yhtään mitään. Kolme välistävetoa putkeen oli melkein mahdoton tehtävä, ja niiden lisäksi jäimme hinkkaamaan renkaalta sekä pituudelta kääntymisiä. Positiivisuuden nimissä todettakoon, että poispäinkäännöt ainakin alkavat toimia, samoin kuin keppien avokulma!
Perjantaina olikin vuorossa odotettu Mustosen Saijan treeni omalla hallilla. Radalta löytyi kyllä tekemistä vähän joka lähtöön. Heti ensimmäisillä esteillä pääsin testailemaan irtoamistreenien tulosta - ja se pätkä sujuikin ensimmäisellä yrittämällä niin hyvin, ettei ohjauksia jääty enää hinkkaamaan!
Keppikuvio olikin sitten haastavampi - oma maltti ei taas riittänyt odottaa että koira menisi suorittamaan estettä, ja eihän siitä sitten mitään tullutkaan. Kun sisäänmeno onnistui, onnistui putken leijeröintikin loistavasti, ja Meela palkattiin keppien jälkeen.
Ensimmäinen setti lopeteltiin keppien jälkeiseen hyppykuvioon, jossa hioimme Meelan kaarta pienemmäksi vastakäännöllä yhdelle hypylle, kun pelkkä linjaaminen ei tuntunut riittävän.
Toisella setillä keskityimme sitten ohjauskuvioiden treenailemiseen radan puolivälin paikkeilla. Saija oli luvannut että tässä on vaikeasti rytmitettävä japanilainen tai sitten viski paikallaan, niin tietysti halusin treenata molempia kun kerran oli mahdollisuus!
Erityisesti tässä treenissä muistuteltiin kiinnittämään huomiota koiran linjoihin. Minulla on paha tapa olla aina edessä, ja sekunteja tulee koiralle ihan turhaan omien linjojeni vuoksi. Aloitimme ensin japanilaisella, jonka rytmittäminen oli kuin olikin työn ja tuskan takana. Onnistumisiakin saatiin parit aikaiseksi, mutta kyllä se viski oli tuohon pyörityskohtaan paljon parempi vaihtoehto. Ohjauskikkailujen jälkeen pitikin olla tarkkana, että koira löysi putkelle eikä A:lle, jonka jälkeen maailman hirvein valssi (joka oli kuulema juuri hyvä, kun ei siihen muuta voisi työntääkään) ja tuskainen kieputus loppuradalle, jonka kulkua en oikeastaan enää edes muistanut ja improvisoin puolet päästäni. Huhhuh!
Koulutus oli kuitenkin mainio ja erityisesti noihin ohjauskuvioihin olinkin toivonut treeniä saavani. Meela oli jälleen kerran hurjien kehujen arvoinen raivokääpä.
Videolle on tuskaisella Youtuben ohjelmalla pätkitty parit onnistumiset radan varrelta, niin sopii fiilistellä niitä talven synkkinä hetkinä.
Siinäpä agilityä kerrakseen! Toivottavasti kelit vähän kirkastuisivat, niin tulisi sitä tokoakin hinkattua. Ensi viikolla pitäisi nimittäin kilpailla parissakin kokeessa, ja treenikertoja on takana säälittävän vähän... No, nyt juoksujen jälkeen pääsee taas omallekin hallille duunailemaan, niin eiköhän se siitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti