Valmistautumista

Huhhuh!
Eilen tuli käytettyä viimeinen päivä JOA-korttiani. Voin kehua, että hyvä ostos oli: suurin kiitos siitä Jaanalle, Nooralle ja Emmille joiden kanssa aikaa hallilla tuli kulutettua!
Kuukauden rupeama keskittyi tosiaan koiran ajattelun tehostamiseen ja itsenäiseen suorittamiseen radalla. Edistyminen on ollut huikaisevaa, sillä tämänkaltaisiin harjoituksiin ei viikoittaisessa treeniryhmäpaikassani kovin usein ole mahdollisuutta.

Palataan kuitenkin ensin viime viikkoon. Keskiviikkona kävin perinteisesti tekemässä Jaanan kanssa ratatreenin hallilla. Siellä oli hieman muokattu versio Saija Mustosen viikonlopun valkkaradasta, ja vaikka numeroita radalta ei löytynytkään, saimme järkeiltyä melkoisesti ratapiirrosta vastaavan estejärjestyksen. Meidän versiossamme tosin kakkoshyppy oli takaakiertona ja 10 putkesta mentiin puomin alla olevaan putkeen, jonka jälkeen suhattiin suorissa putkissa ja 14/29 hypyn jälkeen oli tuon toisen suoran putken vieressä keinu, jonka jälkeen palattiin kohti kymppiputkea ja siitä putken, hyppyjen ja puomin kautta maaliin. A:ta ei radalla ollut ollenkaan.
Meela väläytteli ilahduttavaa osaamista: toisen hypyn merkkaus toimi ihan hirveän hyvin ja sain lähteä todella hyvissä ajoin liikkeelle ja koira suoritti esteen yksinään. Väliin 4-5 tullut valssi meinasi aina levähtää ja tätä hinkkasimmekin ihan urakalla, kunnes saimme järkevän kokoisen kaarroksen aikaiseksi. Keppeille haki loistavasti, eikä poispäinkääntö kepeiltä ja estesuora kepit ja putki leijeröiden tuottanut ongelmia. Itse asiassa Meela luukutti eteenpäin suoralla niin varmasti, että se olisi mieluiten kaahannut suoraan puomille, eikä kääntynyt ollenkaan putkeen numero 10. Putkille irtoamisissa ei ongelmaa, ja loppuun keinulta ennen putkeen menoa sain tehtyä hyvän persjätön, kun koiran uskalsi jättää rauhassa suorittamaan keinuaan.
Näissä treeneissä konkretisoitui oikein toden teolla se, mitä ollaan saatu viimeisen kuukauden aikana aikaiseksi.

Viikonloppuna käytiin vielä Pärnällä Emmin kanssa. Osteopaattikäynnin jälkeen agility oli pannassa, mutta Meela teki liikkuroidun AVO-treenin. Todella hyvä vire läpi luokan, eikä mitään erityistä perseilyä missään. Ainoastaan seisomisessa valui, mutta kaukoista olen ylpeä: puhelimeni pärähti kehän laidalla soimaan kesken treenin, mutta vaikka huomio herpaantui takana olleeseen puhelimeen, kykeni Meela palaamaan tehtävän pariin ja suorittamaan kaukokäskyt virheettömästi.
Jos tällä kaavalla mennään kokeessa viikonloppuna, niin se ykkönen kyllä napsahtaa helposti.

Maanantaina palasin oman agilitytreeniryhmäni pariin. Hallissa oli S-kirjaimen muotoinen irtoamisrata, johon ei pahemmin aikaa saatu kulutettua. Meelan treenin tein siten, että kävelin itse koiran perässä ja käskytin sitä mahdollisimman kauas edelle esteille. Irtosi hyvin.
Muokkasin alkuun yhden kauko-ohjaustreenin, mutta sekin osoittautui aivan liian helpoksi Meelalle. No, tulipahan ainakin onnistumisia alle jos ei muuta.

Eilen oli hyvin sateinen päivä, mutta siitä huolimatta kampeuduimme koko lauman voimin Nuuskujen tokotreeneihin. Ohjasin ensin itse arkitottelevaisuutta, jonka jälkeen siirryimme kilpailunomaisten treenien pariin. Liikkuroin joutessani alokkaita, ja lämmittelin sateessa happamana istuvan Meelan omaa suoritustaan varten. Se sai tehdä avoimen liikkeet liikkuroituina. Läpimärkä koira näytti siltä, että jos katse voisi tappaa, olisin jo kuollut. Liikkurina toimi Anna, jota pieni sheltti jäi välillä katselemaan. Meidän pitäisi saada vieraampia liikkureita, niin ajatus pysyisi oikeassa tehtävässä.
Meela teki kaikki liikkeet, mutta hyvin happamasti ja alhaisessa vireessä. Hypyllä se jopa otti vauhtia esteen päältä, ja kaukokäskyissä ei enää viitsinyt nousta ollenkaan. Kävin huomauttamassa asiasta, jonka jälkeen saatiin tehtyä hyvät kaukot ja siitä palkkaa. Oli kuitenkin positiivista huomata, että kylmistä ja märistä olosuhteista sekä märästä nurmikentästä huolimatta se pyrki kuitenkin tekemään liikkeet, vaikka ajatukset olivatkin enemmän auton ja kodin suunnalla kuin itse treeneissä.

Myös Minttu sai piipahtaa kentällä, ja lämmitellessä hiekkaisella parkkiksella se teki töitä todella hyvin. Korkea nurmikko kuitenkin verotti hajuineen ja tuntumineen melkoisesti sheltin työskentelymotivaatiota, ja monissa liikkeissä myös hämärä toi hankaluutta. Kapula ei meinannut löytyä pimenevältä kentältä, seuraamisessa piti väistellä epätasaisuuksia ja ruudun hahmottaminen ei toiminut sitten mitenkään toisen puolen kartioiden ollessa pienessä kuopassa. Hupsutteluksi meni, mutta menkööt!

Vaikka olin myös itse kastunut kentällä sukkiani myöten, päätin silti lähteä vielä Pärnälle treenaamaan. Siellä olikin valmiina kiintoisa rata, jolle mahtui niin päällejuoksuja, poispäinkääntyä kuin niistoja ja takaaleikkauksiakin. Meela sai lämmitellä leikkimällä muiden koirien kanssa, mutta oma lämmittelyni jäi puolitiehen ja se oli todella huono idea - kohmeinen oloni ei ainakaan helpottanut juoksemista vaativalla radalla.
Meela tuli nätisti päällejuoksuihin ja suoritti poispäinkäännön loistavasti, kun vain ennätin sitä ohjaamaan. Kepeille vienti vaati ohjaajalta tarkkuutta, mutta koira kesti loistavasti päällejuoksun keppien loppuun. Treenin lopuksi hinkattiin vielä urakalla irtoamista A:lle ja sitä, että esteen voi oikeastaan suorittaa loppuun vaikka kuppaisinkin taaempana. Oma hidastamiseni sai Meelan arpomaan kontaktia, ja se teki todella hitaasti. Etupalkalla saatiin kuitenkin kivoja suorituksia aikaiseksi.

Kuuden tunnin treenirupeaman jäljiltä meitä oli kaksi märkää ja kohmeista treenaajaa, mutta onneksi kotona odottivat kuuma suihku, kaapin perukoilta löytyneet jämäteepussit ja lämpöiset peitteet.