Alkuviikosta otettu videopätkä sunnuntaisen illan piristykseksi.
Voihan pienet.
Voihan pienet.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
lauantai 29. marraskuuta 2014
Meela painaa duunia
Treenirikas viikko takana päin!
Torstaina oli jännät paikat, kun Noora ja Meela ilmoittautuivat möllikisoihin! Noora kilpailee Meelalla kolme rataa itsenäisyyspäivänä, sillä olen itse töissä. Ajatus kotikisojen missaamisesta harmitti, mutta onneksi aina naapurin bordercollieistin (onko tämä edes sana?) saa ylipuhuttua kaikenlaiseen yllytyshulluun toimintaan. JOAn kenttää käytiin kokeilemassa, ja siellä Meela sai juosta möllit ja kaksi kisaavien rataa.
Iloisena sain todeta, että hyvin se pikkumerle lähtee vieraammankin mukaan, vaikka olisin itse paikalla. Hieman kaksikolla oli yhteistyöhön totuttelemista, onhan pieni sheltti hitusen erilainen bortsun jälkeen. Tosi hyvin kuitenkin vetivät, ja varsinaisilla kisaradoilla meno oli likimain virheetöntä, jos kepeille menoja ei oteta lukuun! Totesimmekin, että kepit on niin ohjaajan omaa käsialaa aina, että se näkyy ohjauksessa. Meela meneekin ensi viikolla tekemään keppisulkeisia Nooran kanssa, niin kenties itsenäisyyspäivän kilparadat sujuvat kaksikolla hieman paremmin.
Perjantaina käytiin Annan kanssa hallilla tekemässä vähän tokoja. Yllärillä Melissa olikin paikalla vieraan tolleripennun kanssa, ja tästä saatiinkin oiva lisähäiriö kokeenomaiseen treeniin. Anna liikkuroi avoimen luokan meille, ja sen alussa Melissa tollereineen tuli kesken kaiken sisään halliin. Meela hieman katsoi, mutta malttoi kuitenkin keskittyä työntekoon. Näppärästi suoritti kaikki liikkeet, ja riemukseni on todettava että varsinkin luoksarin stoppi on mennyt isoin harppauksin eteenpäin!
Lauantaina illemmalla oli kauan odotettu Jenna Caloanderin valmennus. Olen kuullut Jennasta niin paljon hyvää, että toivoin ihan todella saavani hänet joskus Joensuuhunkin kouluttamaan. Nyt sitten oli treenit ihan omassa hallissa!
Rata oli hyppyratamallia, hyvin tekninen ja liikkuva. Saatiin tehtyä kaksi todella kivaa settiä, joista ensimmäisessä keskityttiin lähinnä seitsemännen hypyn käännöksen ja kokoamisen treenaamiseen ja toisessa keskityttiin ruoskimaan minut kuoleman partaalle. Meela tykkää luukuttaa raivokkaana eteenpäin, ja sille oli todella vaikeaa kasata itsensä seiskahypylle ja tehdä sievä pieni kaarros, mutta lopulta sekin saatiin onnistumaan!
Lopulta suurin ongelma olikin sitten oma jaksamiseni, nimittäin toisella kierroksella nollatreenissä alkoi kunto loppua ja ohjaus muuttui hätiköidyksi. Eikä kyllä ihmekään, sen verran monta kertaa kuului Jennan suusta tuttu "joo, ota sieltä seiskalta uudelleen!".
Meela oli kyllä hieno - jaksan edelleen ihailla irtoamistreenien tulosta siinä. Se teki tosi hienoja backlappeja, poispäinkääntöjä ja muita kuvioita. Japanilaisesta pitää rakentaa meidän lempiohjaus, sillä siihen Meela kääntyy todella hienosti ja pienellä kaarteella, kun taas puolivalssit laittavat vähän laukkailemaan omiaan.
Hirveästi se sai taas kehuja kouluttajalta, että tuollainen pitäisi sheltin olla ja ihanaa kun se on tuollainen haistattelija. Ja niinhän se on, aika ihana.
Videolla pätkiä kohtalaisen uupuneesta viimeisestä kierroksesta.
Torstaina oli jännät paikat, kun Noora ja Meela ilmoittautuivat möllikisoihin! Noora kilpailee Meelalla kolme rataa itsenäisyyspäivänä, sillä olen itse töissä. Ajatus kotikisojen missaamisesta harmitti, mutta onneksi aina naapurin bordercollieistin (onko tämä edes sana?) saa ylipuhuttua kaikenlaiseen yllytyshulluun toimintaan. JOAn kenttää käytiin kokeilemassa, ja siellä Meela sai juosta möllit ja kaksi kisaavien rataa.
Iloisena sain todeta, että hyvin se pikkumerle lähtee vieraammankin mukaan, vaikka olisin itse paikalla. Hieman kaksikolla oli yhteistyöhön totuttelemista, onhan pieni sheltti hitusen erilainen bortsun jälkeen. Tosi hyvin kuitenkin vetivät, ja varsinaisilla kisaradoilla meno oli likimain virheetöntä, jos kepeille menoja ei oteta lukuun! Totesimmekin, että kepit on niin ohjaajan omaa käsialaa aina, että se näkyy ohjauksessa. Meela meneekin ensi viikolla tekemään keppisulkeisia Nooran kanssa, niin kenties itsenäisyyspäivän kilparadat sujuvat kaksikolla hieman paremmin.
Perjantaina käytiin Annan kanssa hallilla tekemässä vähän tokoja. Yllärillä Melissa olikin paikalla vieraan tolleripennun kanssa, ja tästä saatiinkin oiva lisähäiriö kokeenomaiseen treeniin. Anna liikkuroi avoimen luokan meille, ja sen alussa Melissa tollereineen tuli kesken kaiken sisään halliin. Meela hieman katsoi, mutta malttoi kuitenkin keskittyä työntekoon. Näppärästi suoritti kaikki liikkeet, ja riemukseni on todettava että varsinkin luoksarin stoppi on mennyt isoin harppauksin eteenpäin!
Lauantaina illemmalla oli kauan odotettu Jenna Caloanderin valmennus. Olen kuullut Jennasta niin paljon hyvää, että toivoin ihan todella saavani hänet joskus Joensuuhunkin kouluttamaan. Nyt sitten oli treenit ihan omassa hallissa!
Rata oli hyppyratamallia, hyvin tekninen ja liikkuva. Saatiin tehtyä kaksi todella kivaa settiä, joista ensimmäisessä keskityttiin lähinnä seitsemännen hypyn käännöksen ja kokoamisen treenaamiseen ja toisessa keskityttiin ruoskimaan minut kuoleman partaalle. Meela tykkää luukuttaa raivokkaana eteenpäin, ja sille oli todella vaikeaa kasata itsensä seiskahypylle ja tehdä sievä pieni kaarros, mutta lopulta sekin saatiin onnistumaan!
Lopulta suurin ongelma olikin sitten oma jaksamiseni, nimittäin toisella kierroksella nollatreenissä alkoi kunto loppua ja ohjaus muuttui hätiköidyksi. Eikä kyllä ihmekään, sen verran monta kertaa kuului Jennan suusta tuttu "joo, ota sieltä seiskalta uudelleen!".
Meela oli kyllä hieno - jaksan edelleen ihailla irtoamistreenien tulosta siinä. Se teki tosi hienoja backlappeja, poispäinkääntöjä ja muita kuvioita. Japanilaisesta pitää rakentaa meidän lempiohjaus, sillä siihen Meela kääntyy todella hienosti ja pienellä kaarteella, kun taas puolivalssit laittavat vähän laukkailemaan omiaan.
Hirveästi se sai taas kehuja kouluttajalta, että tuollainen pitäisi sheltin olla ja ihanaa kun se on tuollainen haistattelija. Ja niinhän se on, aika ihana.
Videolla pätkiä kohtalaisen uupuneesta viimeisestä kierroksesta.
torstai 27. marraskuuta 2014
Kaksiviikkoiset
Pennut alkavat muistuttaa jo oikeita koiria! Ne osaavat jo vähän seistä ja kävellä - olkoonkin, että päätyvät yleensä ensimmäisen askeleen jälkeen nenälleen. Maailman liikuttavinta on katsoa kun tyypit yrittävät leikkiä keskenään. Vähän maistellaan hampaattomalla suulla kaverin korvaa ja läpsitään tassulla, ja tietysti aina kaadutaan itse ihan miten sattuu kun ei vielä tasapaino pelitä.
Pentujen Bio sensor-ohjelma on lopuillaan ja kynsiäkin on jouduttu jo lyhentelemään. Vähän tahtojen taistelua oli kynnenleikkuu varsinkin trikkityttösten kohdalla, mutta lopulta kakaroiden oli pakko luovuttaa ja suostua leikkausoperaatioon.
Kohtahan tässä pitää jo tosissaan alkaa suunnitella, millaisen laajennuksen kehittelen pupsien asumukseen, jahka alkavat laatikon laidat käydä turhan mataliksi!
 |
| Myrtti |
 |
| Virna |
 |
| Varpu |
 |
| Minttu toi kuvauksiin kesken kaiken pupulelun. Tässä Myrtti hurjana "leikkii" ensimmäistä kertaa lelulla. |
 |
| Äitikoira tuli huolehtimaan pikkumallien ravinnonsaannista kesken kuvausten. |
lauantai 22. marraskuuta 2014
Lakanaesittely osa 2
Ällösöpöjä lauantaikuvia sydänlakanoita taustakankaana käyttäen. Facebookin puolella jo epäiltiin minun hankkineen tällaiset vaaleanpunaisia sydämiä pursuilevat kankaat ihan vaan pentutaustoiksi, mutta kyllä meillä ihan oikeasti tällaiset rakkauden lakanat on sängyllä ihan käytössä asti toisinaan!
Pentukoirat kasvavat hurjaa vauhtia, eivätkä enää hae niin paljon tukea äidistään. Portti pentuhuoneeseen onkin ollut jo hieman raollaan, sillä aikuiset koirat kunnioittavat sen olemassaoloa eivätkä mene härkkimään pupseja, mutta Minttu voi halutessaan liikkua ympäri asuntoa.
Virna on alkanut availla hieman silmiään, muilla silmät ovat vielä visusti kiinni. Myrtti on porukan lihavin ja on alkanut hillitä tyypillistä nurinaansa käsiteltäessä. Varpusta taas on hyvää vauhtia kasvamassa varsinainen duracellpupu - siinä missä muita pentuja voi rauhassa kuvailla ja ne vain möhnäävät paikoillaan, alkaa Varpu saman tien mönkiä ympäri lakanaa niin nopeasti kuin puolitoistaviikkoinen pentu vain kykenee!
Pentujen lomassa ollaan yritetty keskittyä myös treenihommiin. Torstaina käytiin hallilla tekemässä Meelan kanssa tokoja, ja hirveän pätevänähän se siellä oli taas kerran.
Aloittelin ihan vaatimattomasti ohjatusta noudosta, jossa uhkarohkeasti kokeilin mitä tapahtuu, jos annan vain käskyn ota ja osoitan kädellä suuntaa, josta kapula tulee noutaa. Oikean haki todella näppärästi molemmista suunnista kun välimatka oli lyhyt, mutta pidemmällä välillä lähti arpomaan keskimmäistä. Aika hyvä alku, kuitenkin!
Seuraamisesta tehtiin liikkeellelähtöjä ja sivuaskeleita, jotka olivat tosi hyvä setti. Vielä tuo vasemmalle askeltaminen on vähän hakusessa ja koira tykkää väistää vähän turhankin kanssa (olen varmaan polkenut sen päälle...) liikuttaessa, mutta hyvä siitä vielä tulee.
Ruutua askarreltiin puolipallotötsillä sekä näyttönä että läheltä ilman näyttöä, selvästi tämä lähestymistapa toimii Meelan kanssa paremmin kuin hyvin. Vähän meinasi pakkaa sekoittaa, kun Anna oli tulossa Myrnin kanssa ovesta sisään, ja ruutu tietysti oven vieressä... hienosti kuitenkin tsemppasi siitä yli ja saatiin onnistumisia loppuun.
Toisessa setissä otin luoksarin stoppeja siivekkeenkierron kautta, osa läpijuoksuina ja osa stoppeina. Hyvin lähti koko hallin läpi kiertämään kaukana ollutta siivekettä, ja pysähtyi kauniisti!
Tehtiin vielä kaukoja samalla kun Anna treenasi Myrnillä noutoa takana. Ajatuksena oli saada Meela häiriintymään treenaamisen äänistä, mutta ei sieltä tullut yhtään niin kovaa käskyä tai kolahdusta että koko huomio olisi kääntynyt siihen suuntaan. Virheitä ei siis saatu tällä kertaa kaivettua esille, vaan keskittyminen oli hyvin edessä.
Parasta treenata, kun on selkeitä ajatuksia kehityksestä ja homma etenee hyvin eteenpäin!
Parasta myös ulkoilla, kun lumentulo on saanut nuorimmaiset leikkimään hurjan riemukkaasti keskenään. Kumpikin saa metsäpoluilla hurrrjia hepuleita ja painaltaa menemään peräkanaa pitkin sammalikkoa.
tiistai 18. marraskuuta 2014
Viikko
Pienenpienet ovat nyt viikon vanhoja. Ne kaikki ovat tuplanneet painonsa, ja noh - toiset jopa vähän ylikin. Virna ja Myrtti ovat melkoisia pulleroita kumpainenkin, koko ajan syömässä tai möhnäämässä keskenään.
Minttukin alkaa hiljalleen olla toipunut äitiyden ensihuumasta, ja sen saa välillä pois pentulaatikosta ihan muuten vaankin. Varovasti aletaan pentujen kasvun myötä kasvattaa kuntoa ja lenkkien pituutta, jotta pysyy mieli virkeänä ja kroppa vetreänä.
Tänään unohdin salaman työpaikalle, mutta muutamia lamppuja virittelemällä saimme pentuhuoneeseen sen verran valoa, että jokunen kuva pikkuisista onnistui.
 |
| Läski :D |
Lisää kuvia pennuista täällä.
maanantai 17. marraskuuta 2014
Loskasadeleiri
Huhhuh! Melkoisen uuvuttava, mutta myös kaikin puolin hauska viikonloppu on takana päin. Olimme nimittäin porukalla leireilemässä Kuralan kartanotilalla tuolla jossain Yläneellä. Sinne ajaa semmoiset kahdeksisen tuntia autolla, joten reissussa oli jo retkeilyn makua!
Kesän lopulla aloin fiilistellä ajatusta leiristä. Agarwaen-porukalla yksistään lähteminen olisi toistaiseksi vähän tympeää, sillä maailmalla on huikeasti kolme (3) kasvattia, ja kustannukset näin pienen porukan leirille olisivat hankalat. Siispä löin hynttyyt yhteen toverini Maijan kanssa, ja päädyimme luomaan ihan oman syysleirin, jolle kutsuimme paitsi agarwaenilaisia, myös koirallisia kavereitamme!
Leirille löytyi mukavasti kouluttajia, ja lopullinen ohjelma kasattiin leiriläisten avulla lopulliseen muotoonsa. Hyvä tuli, vaikka itse sanonkin.
Perjantaina lähdimme puolilta päivin ajelemaan Joensuusta kohti Ylänettä. Suureksi onnekseni Jaanan talouteen oli shoppailtu jättiläismäinen auto tuossa joku kuukausi takaperin, ja saimme pakattua siihen neljä ihmistä ja viisi koiraa varsin kivuttomasti!
Äitini tuli meille pitämään taloa pystyssä ja hoitamaan koiria - Mintun ensimmäinen pentue kasvoi ensimmäiset viikkonsa vanhempieni luona ja äiti oli myös Teemon pikkupentuaikana meillä hyvin paljon, joten koirat saattoi hyvillä mielin jättää kotiin.
Automatka sujui pientä eksymisrumbaa lukuunottamatta mainiosti, ja useita "ettehän oo kuolleet ja eksyneet"-puhelua myöhemmin saavuimme Kuralaan yhdeksän aikaan illalla. Meille oli varattu kaksi mökkiä ja saunan oleskelutilat, koko autoporukkamme sekä Fanny koirineen ja Katja Teemon kanssa mahtuivat samaan mökkiin pienen häkkitetriksen jälkeen.
Perjantain iltaohjelmaksi olimme kehitelleet huikeat Etkokilpailut, joita varten porukka jaettiin kahteen joukkueeseen suorittamaan haastavia tehtäviä, ja eniten pisteitä kerännyt tiimi sitten voitti.
Ensimmäisenä oli vuorossa leluviesti: hallin toisessa päässä oli kasa leluja, joista kunkin koiran piti vuorollaan käydä hakemassa lelu joukkueensa luokse. Jos koira ei osannut noutaa lelua, sai ihminenkin käydä - kunhan se tapahtui neljällä jalalla koiratyyliin ;) Aika huikeita suorituksia saatiin nähdä!
Toinen tehtävä oli temppurata, joka niin ikään viestihenkisesti aikaa ottamalla suoritettiin joukkue kerrallaan. Tehtävät sai kukin suorittaa koiransa osaamistason mukaan, ettei mennyt turhan vaikeaksi. Ensimmäiseksi istu-maahan-vaihtoja, siitä pujottelemaan tötsiä ja kulman jälkeen maahanmeno, hyppyeste ja maaliin.
Viimeisenä haasteena oli nakinsyöntikilpailu, jossa taas kerran joukkueen kokonaisaika ratkaisi. Kymmenen herkkupalaa maassa meinasi olla Teemolle melkoisen rankka urakka, mutta kaikki koirakot selvisivät maaliin saakka. Voittajajoukkueelle oli palkinnoksi äärettömän ylväs diplomigeneraattorilla taiteilemani diplomi.
Lauantaina heräsimme aikaisin aamiaiselle, joka oli muuten melkoisen mainio! Aamupalalta lähdettiin suoraan etsimään jonkinlaisia lenkkireittejä, melkoisen heikoin tuloksin. Jossain tuolla lähistöllä olisi pitänyt olla retkeilyreittejä, mutta ilmeisesti niiden luokse olisi pitänyt ajaa jokunen tovi vielä autolla.
Yhdeltätoista alkoi meidän ryhmällämme Esa Lehdistön agilitykoulutus. Rata oli melko valssipainotteinen, ja siihen saatiin kokeilla viskiä melkoiselta välimatkalta, sekä tuskastella ihan urakalla tuplapersjättöjen ja -valssien kanssa! Allekirjoittanut oli huikeasti parempi persjättöpuolessa, mutta lopulta onnistuin vääntämään kaksi valssiakin samalle pätkälle. Toinen vain oli aina ihan jäätävän myöhässä, ja rehellisesti sanottuna valssatessani en todellakaan nähnyt koiraa missään vaiheessa vaikka olisi ilmeisesti ollut tarkoitus.
Treeni oli siinä mielessä onnistunut, että Nooran usean viikon ruoskimisen jälkeen oikeasti uskalsin heittää koiraa esteille ja luottaa että se ottaa ne, enkä turhaan varmistellut joka välissä.
Samassa ryhmässä olivat myös Fanny ja Noona, joiden menoa oli kiva katsella pitkästä aikaa livenä!
Osa porukasta lähti hakuilemaan, toiset katosivat hallille rallytokoilemaan ja minä lähdin hakemaan illan koiratanssikouluttajaamme Annaa bussipysäkiltä. Anna vetäisi meille illalla kattavan setin koiratanssista: ensin hieman teoriapuolta, sitten ohjaajien liikkumista musiikin tahtiin ja lopulta koirien kanssa yhdessä vähän musiikin mukana liikehtimistä ja siihen pienten temppujen yhdistämistäkin.
Koiratanssi on kyllä kiva laji, ja jos joku toisi minulla koreografiat ja musiikit valmiiksi niin voisin vaikka kilpaillakin - minusta on kivaa opettaa koirille turhia temppuja, ja yllättävän hyvin jopa Meelalle sai ketjutettua seuraamisen, ohjaajan ympäri pyörimisen ja pujottelun yhtenäiseksi setiksi.
Ilta menikin sitten porukalla saunalla pelaillen ja pienissä ryhmissä saunoskellen. Visaista koiratietoa ja Aliasta pelasimme pienissä joukkueissa, peleistä viimeksi mainitun voitimme Jaanan kanssa ylivoimaisesti!
Kierroksia nostattaneiden pelien jälkeen oli hyvä käydä saunassa rauhoittumassa ja kömpiä sitten nukkumaan.
Sunnuntaina suuntasimme heti yhdeksältä tokoilemaan Heikki Mäkisen opissa. Heikki oli loistava kouluttaja, ja yksi kerrallaan kaikki poistuivat tokohallista ihan huikeissa tokoeuforioissa ja hyvillä opeilla täytettyinä.
Ryhmämme oli kisapainotteinen, joten ihan aluksi vetäistiin kokeenomainen paikkis kehääntuloineen päivineen. Meela oli ihan menoillaan ja innoissaan tokoiluista, piti kontaktia ja odotti paikkiksessa todella hyvin, vaikka menimme lämpiöön oven taakse piiloon. Vähän yritti ennakoida perusasentoa, mutta korjasin ja palkkasin maahan.
Teimme treenit kahdessa vartin setissä, mikä oli oikein hyvä. Ensimmäiseen settiin otin alkuun kehäänmenon ja liikkuroitua seuraamista. Meela oli tänään todella hyvällä vireellä liikenteessä, ja teki mielettömän nättiä seuraamista. Kouluttaja kehuikin, että näin kaunista työskentelyä harvoin tämän rotuisilta näkee. Ainoa asia mitä hän halusi viilata, oli kontaktin putoaminen ensimmäisellä askeleella, joten lähdimme työstämään tätä. Liikkeellelähtöjä otettiin ihan puolen jalan mittaisilla askeleilla, ja koira sai palkkaa vain pitäessään päätä pystyssä. Ihan lopuksi kokeiltiin vielä, toimisiko koira paremmin jos lähtisin vasemman jalan sijaan oikealla... no sehän piti pään pystyssä ihan koko ajan!
Toisena liikkeenä katsottiin kaukoja, joissa häiriöt ovat olleet suurena ongelmana. Yleisö heitteli maahan kapuloita ja piti meteliä, jolloin Meela saatiin katsomaan taakseen. Aluksi yritin helpottaa koiran elämää liikaa, ja odotin että se kääntäisi huomionsa taas minuun. Heikki siinä sitten totesi, että vaadi nyt siltä eläimeltä jotain kunnon toimintaa, ja aloimme muistutella, että ylös on noustava vaikka silmät olisi missä suunnassa menossa. Meelalle tämä olikin tosi hyvä, ja tuloksiakin alkoi treenin aikana näkyä. Mikä siinä onkin, että aina ujostuttaa vaatia koiralta yhtään mitään?
Tauon jälkeen toisessa setissä otettiin ruutua. Tiukka analyysi oli, että koira hakee katseella lelua ja on epävarma ruudun paikasta. Lähdettiin kokeilemaan, mitä se sanoisi näyttöruutuun, vaikka sheltti kuulema yleensä vastaa sellaiseen aika heikosti. No Meelalle toimi ihan mielettömän hyvin! Saatiin ohjeeksi jatkaa harjoituksia siten, että läheltä lähetän sitä tyhjään ruutuun ja joka toisella kauempaa näyttöruutu, jolloin se oppisi hakemaan paikan paremmin ja nimenomaan tötsien, ei ruudussa olevan lelun mukaan.
Halusin kokeilla myös noutoa, jossa meillä on ollut ongelmana kapulalle lähtö nyt viime aikoina. Ilmeisesti kuitenkin aiempi treenini oli alkanut tuottaa tulost, sillä Meela teki kolme kipaletta täydellisiä noutoja, myös silloin jos kouluttaja vei kapulan eikä sitä heitetty (laukaisee saalisvietin). Kiva, että treeni tuottaa tulosta!
Ihan viimeiseksi ihmettelin vielä seuraamisen sivuaskeleita vasempaan päin. Ovat nimittäin ihan supervaikea asia meikäläiselle! Ohjeeksi sain siirtää ennen varsinaista ristiaskelta vasenta jalkaa hieman taaksepäin --> koira tajuaa että nyt mennänä vasemmalle ja samalla liikahtaa sekin hieman taakse, jolloin askeltaminen on helpompaa. No kappas kehveliä, en ollut tullut edes ajatelleeksi.
Koulutus oli todella antoisa, ja paljon hyviä vinkkejä saatiin taas omaa tekemistä ajatellen työkalupakkiin. Nyt on käyty syksyllä niin tiiviisti tokokoulutuksissa, että on talvi aikaa fiilistellä neuvoja ja rakentaa kilpailusuoritusta. Keväällä sitten toivon mukaan räjäytetään potti!
Treenien päätteeksi käytiin vielä juoksuttamassa mökkiporukkaa pellolla. Hieman saivat pienet eläimet purkaa paineitaan ennen pitkänpitkää automatkaa. Hyvät kirmailut sai shelttilaumamme aikaiseksi, ja siinä sivussa tuli viikonlopun ainoina edes hieman aurinkoisina hetkinä räpsittyä laumasta jokunen kirmailu- ja poseerauskuvakin.
Automatkalla olimme melkoisen väsyneitä jokainen, kaikki energia oli ihan leirielämään hukattu! Hyvin sitä kuitenkin sinniteltiin, kun kehittelimme autoversion Visaisesta koiratiedosta ja pelasimme sitä melkein kolme tuntia Jyväskylästä alkaen.
Kiitokset vaan kaikille kivasta leiristä, oli mukavaa nähdä kasvatteja ja uusiakin naamoja!
Katsellaan, mitä ainakin näiden shelttien kanssa puuhattaisiin sitten ensi vuonna, kun porukkaa olisi vähän enemmän mukaan otettavaksi... ;)
Kesän lopulla aloin fiilistellä ajatusta leiristä. Agarwaen-porukalla yksistään lähteminen olisi toistaiseksi vähän tympeää, sillä maailmalla on huikeasti kolme (3) kasvattia, ja kustannukset näin pienen porukan leirille olisivat hankalat. Siispä löin hynttyyt yhteen toverini Maijan kanssa, ja päädyimme luomaan ihan oman syysleirin, jolle kutsuimme paitsi agarwaenilaisia, myös koirallisia kavereitamme!
Leirille löytyi mukavasti kouluttajia, ja lopullinen ohjelma kasattiin leiriläisten avulla lopulliseen muotoonsa. Hyvä tuli, vaikka itse sanonkin.
 |
| Koko leiriporukka |
Äitini tuli meille pitämään taloa pystyssä ja hoitamaan koiria - Mintun ensimmäinen pentue kasvoi ensimmäiset viikkonsa vanhempieni luona ja äiti oli myös Teemon pikkupentuaikana meillä hyvin paljon, joten koirat saattoi hyvillä mielin jättää kotiin.
Automatka sujui pientä eksymisrumbaa lukuunottamatta mainiosti, ja useita "ettehän oo kuolleet ja eksyneet"-puhelua myöhemmin saavuimme Kuralaan yhdeksän aikaan illalla. Meille oli varattu kaksi mökkiä ja saunan oleskelutilat, koko autoporukkamme sekä Fanny koirineen ja Katja Teemon kanssa mahtuivat samaan mökkiin pienen häkkitetriksen jälkeen.
Perjantain iltaohjelmaksi olimme kehitelleet huikeat Etkokilpailut, joita varten porukka jaettiin kahteen joukkueeseen suorittamaan haastavia tehtäviä, ja eniten pisteitä kerännyt tiimi sitten voitti.
Ensimmäisenä oli vuorossa leluviesti: hallin toisessa päässä oli kasa leluja, joista kunkin koiran piti vuorollaan käydä hakemassa lelu joukkueensa luokse. Jos koira ei osannut noutaa lelua, sai ihminenkin käydä - kunhan se tapahtui neljällä jalalla koiratyyliin ;) Aika huikeita suorituksia saatiin nähdä!
Toinen tehtävä oli temppurata, joka niin ikään viestihenkisesti aikaa ottamalla suoritettiin joukkue kerrallaan. Tehtävät sai kukin suorittaa koiransa osaamistason mukaan, ettei mennyt turhan vaikeaksi. Ensimmäiseksi istu-maahan-vaihtoja, siitä pujottelemaan tötsiä ja kulman jälkeen maahanmeno, hyppyeste ja maaliin.
Viimeisenä haasteena oli nakinsyöntikilpailu, jossa taas kerran joukkueen kokonaisaika ratkaisi. Kymmenen herkkupalaa maassa meinasi olla Teemolle melkoisen rankka urakka, mutta kaikki koirakot selvisivät maaliin saakka. Voittajajoukkueelle oli palkinnoksi äärettömän ylväs diplomigeneraattorilla taiteilemani diplomi.
 |
| Kurki-mökin koiramme: Adya, Noona, Batman, Myrn, Meela, Paju, Savu ja Teemo |
 |
| Teemo harjoittelee siivekkeen kiertoja pentutreeneissä. |
Treeni oli siinä mielessä onnistunut, että Nooran usean viikon ruoskimisen jälkeen oikeasti uskalsin heittää koiraa esteille ja luottaa että se ottaa ne, enkä turhaan varmistellut joka välissä.
Samassa ryhmässä olivat myös Fanny ja Noona, joiden menoa oli kiva katsella pitkästä aikaa livenä!
Osa porukasta lähti hakuilemaan, toiset katosivat hallille rallytokoilemaan ja minä lähdin hakemaan illan koiratanssikouluttajaamme Annaa bussipysäkiltä. Anna vetäisi meille illalla kattavan setin koiratanssista: ensin hieman teoriapuolta, sitten ohjaajien liikkumista musiikin tahtiin ja lopulta koirien kanssa yhdessä vähän musiikin mukana liikehtimistä ja siihen pienten temppujen yhdistämistäkin.
Koiratanssi on kyllä kiva laji, ja jos joku toisi minulla koreografiat ja musiikit valmiiksi niin voisin vaikka kilpaillakin - minusta on kivaa opettaa koirille turhia temppuja, ja yllättävän hyvin jopa Meelalle sai ketjutettua seuraamisen, ohjaajan ympäri pyörimisen ja pujottelun yhtenäiseksi setiksi.
Ilta menikin sitten porukalla saunalla pelaillen ja pienissä ryhmissä saunoskellen. Visaista koiratietoa ja Aliasta pelasimme pienissä joukkueissa, peleistä viimeksi mainitun voitimme Jaanan kanssa ylivoimaisesti!
Kierroksia nostattaneiden pelien jälkeen oli hyvä käydä saunassa rauhoittumassa ja kömpiä sitten nukkumaan.
Sunnuntaina suuntasimme heti yhdeksältä tokoilemaan Heikki Mäkisen opissa. Heikki oli loistava kouluttaja, ja yksi kerrallaan kaikki poistuivat tokohallista ihan huikeissa tokoeuforioissa ja hyvillä opeilla täytettyinä.
Ryhmämme oli kisapainotteinen, joten ihan aluksi vetäistiin kokeenomainen paikkis kehääntuloineen päivineen. Meela oli ihan menoillaan ja innoissaan tokoiluista, piti kontaktia ja odotti paikkiksessa todella hyvin, vaikka menimme lämpiöön oven taakse piiloon. Vähän yritti ennakoida perusasentoa, mutta korjasin ja palkkasin maahan.
Teimme treenit kahdessa vartin setissä, mikä oli oikein hyvä. Ensimmäiseen settiin otin alkuun kehäänmenon ja liikkuroitua seuraamista. Meela oli tänään todella hyvällä vireellä liikenteessä, ja teki mielettömän nättiä seuraamista. Kouluttaja kehuikin, että näin kaunista työskentelyä harvoin tämän rotuisilta näkee. Ainoa asia mitä hän halusi viilata, oli kontaktin putoaminen ensimmäisellä askeleella, joten lähdimme työstämään tätä. Liikkeellelähtöjä otettiin ihan puolen jalan mittaisilla askeleilla, ja koira sai palkkaa vain pitäessään päätä pystyssä. Ihan lopuksi kokeiltiin vielä, toimisiko koira paremmin jos lähtisin vasemman jalan sijaan oikealla... no sehän piti pään pystyssä ihan koko ajan!
Toisena liikkeenä katsottiin kaukoja, joissa häiriöt ovat olleet suurena ongelmana. Yleisö heitteli maahan kapuloita ja piti meteliä, jolloin Meela saatiin katsomaan taakseen. Aluksi yritin helpottaa koiran elämää liikaa, ja odotin että se kääntäisi huomionsa taas minuun. Heikki siinä sitten totesi, että vaadi nyt siltä eläimeltä jotain kunnon toimintaa, ja aloimme muistutella, että ylös on noustava vaikka silmät olisi missä suunnassa menossa. Meelalle tämä olikin tosi hyvä, ja tuloksiakin alkoi treenin aikana näkyä. Mikä siinä onkin, että aina ujostuttaa vaatia koiralta yhtään mitään?
Tauon jälkeen toisessa setissä otettiin ruutua. Tiukka analyysi oli, että koira hakee katseella lelua ja on epävarma ruudun paikasta. Lähdettiin kokeilemaan, mitä se sanoisi näyttöruutuun, vaikka sheltti kuulema yleensä vastaa sellaiseen aika heikosti. No Meelalle toimi ihan mielettömän hyvin! Saatiin ohjeeksi jatkaa harjoituksia siten, että läheltä lähetän sitä tyhjään ruutuun ja joka toisella kauempaa näyttöruutu, jolloin se oppisi hakemaan paikan paremmin ja nimenomaan tötsien, ei ruudussa olevan lelun mukaan.
Halusin kokeilla myös noutoa, jossa meillä on ollut ongelmana kapulalle lähtö nyt viime aikoina. Ilmeisesti kuitenkin aiempi treenini oli alkanut tuottaa tulost, sillä Meela teki kolme kipaletta täydellisiä noutoja, myös silloin jos kouluttaja vei kapulan eikä sitä heitetty (laukaisee saalisvietin). Kiva, että treeni tuottaa tulosta!
Ihan viimeiseksi ihmettelin vielä seuraamisen sivuaskeleita vasempaan päin. Ovat nimittäin ihan supervaikea asia meikäläiselle! Ohjeeksi sain siirtää ennen varsinaista ristiaskelta vasenta jalkaa hieman taaksepäin --> koira tajuaa että nyt mennänä vasemmalle ja samalla liikahtaa sekin hieman taakse, jolloin askeltaminen on helpompaa. No kappas kehveliä, en ollut tullut edes ajatelleeksi.
Koulutus oli todella antoisa, ja paljon hyviä vinkkejä saatiin taas omaa tekemistä ajatellen työkalupakkiin. Nyt on käyty syksyllä niin tiiviisti tokokoulutuksissa, että on talvi aikaa fiilistellä neuvoja ja rakentaa kilpailusuoritusta. Keväällä sitten toivon mukaan räjäytetään potti!
Treenien päätteeksi käytiin vielä juoksuttamassa mökkiporukkaa pellolla. Hieman saivat pienet eläimet purkaa paineitaan ennen pitkänpitkää automatkaa. Hyvät kirmailut sai shelttilaumamme aikaiseksi, ja siinä sivussa tuli viikonlopun ainoina edes hieman aurinkoisina hetkinä räpsittyä laumasta jokunen kirmailu- ja poseerauskuvakin.
Automatkalla olimme melkoisen väsyneitä jokainen, kaikki energia oli ihan leirielämään hukattu! Hyvin sitä kuitenkin sinniteltiin, kun kehittelimme autoversion Visaisesta koiratiedosta ja pelasimme sitä melkein kolme tuntia Jyväskylästä alkaen.
Kiitokset vaan kaikille kivasta leiristä, oli mukavaa nähdä kasvatteja ja uusiakin naamoja!
Katsellaan, mitä ainakin näiden shelttien kanssa puuhattaisiin sitten ensi vuonna, kun porukkaa olisi vähän enemmän mukaan otettavaksi... ;)
 |
| Agarwaen-edustus |
 |
| Teemo 7kk pönöttää |
 |
| Noona 3½ vuotta |
torstai 13. marraskuuta 2014
Pieniä
Pennut ovat lähteneet kasvamaan vallan mainiosti. Ne ovat virkeitä, syövät hyvin ja Minttu hoitaa niitä loistavasti. Välillä vähän turhankin innokkaasti, sillä äitikoiran ruokailut meinaavat aina jäädä lyhyeen, kun kesken ruokakupillisen pitääkin yhden äkin ollakin putsaamassa ja huoltamassa lapsukaisia.
Hieman pentukuvasaastetta koko viikonlopulle. On ne vaan niin ihania!
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Prinsessoja
Eilen illalla saimme Agarwaen-tiimiin hieman vahvistusta kolmen ihanan tytön muodossa!
Pikkuprinsessat antoivat odottaa itseään, sillä tämä oli 65 vuorokausi astutuksesta. Synnytys oli juuri käynnistymässä, kun autohäkkejä hakemaan tullut Jaana saapui puolivahingossa sopivasti paikalle sekalaisten rottatarvikkeiden ja minttuleivosten kanssa. Hyvä kun tuli, sillä tämä synnytys opetti jälleen kerran uusia asioita nartun synnytyksestä.
Virna syntyi kello 20.17 yli tunnin yrittämisen jälkeen. Tässä vaiheessa oli jo lenkitetty koiraa, kilautettu kaverille ja näppäilty päivystävän eläinlääkärin numero puhelimeen valmiiksi, kun Minttu alkoikin ponnistaa kunnolla ja näkyviin tuli yksi takakäpälä ja hännänpää. Pentu oli tulossa takapuoli edellä! Kaiken hyvän lisäksi se oli hieman vinossa asennossa niin, ettei päässyt tulemaan sievästi ulos, vaikka Minttu miten yritti. Jaana kokeneena lampaansynnyttäjänä sai kuitenkin ujutettua pennun suorempaan asentoon ja autettua Minttua niin, että pentu saatiin elävänä ulos kanavaa tukkimasta.
Painoa Virnalla oli syntymähetkellä 275g, ja se on myös pennuista suurikokoisin - ei mikään helppo pala ensimmäiseksi syntyjäksi!
Myrtti syntyi kello 21.13, aika tarkalleen tunnin tauon jälkeen. Myös tämä pentu oli hieman hankalasti tulossa, mutta alkukankeuksien jälkeen mustanmusta trikki saatiin maailmaan. Soma tähtipää painoi syntyessään 260g ja oli niin ikään oikein eloisa tapaus. Tällä tytöllä on takakannukset, mutta se tuskin tulee hidastamaan menoa millään tapaa!
Varpu syntyi kello 22.33. Tunnusteltuamme Mintun mahaa kahden ultrassa varmasti näkyneen pennun jälkeen, osasimme odottaa vielä yhtä tulokasta. Pikkuruinen Varpu syntyikin helposti ilman sen suurempia ponnisteluja, lähes kenenkään huomaamatta - aivan kuin A-pentueen viimeisenä syntynyt Noona!
Vaikka Varpu painoi syntyessään vain 175g ollen selkeästi pienin pennuista, on se silti kova menijä eikä varmasti jää maitobaarilla sisaruksilleen kakkoseksi.
Pienet tytöt ja Minttu voivat hyvin. Nyt seuraillaan miten kakarat lähtevät kasvamaan ja pianhan ne jo kirmaavat ympäriinsä tuon mönkimisen sijaan!
maanantai 10. marraskuuta 2014
9/9
Yhdeksän viikon kokoinen maha. Ja päivän päälle.
Meillä vietetään rauhallista arkea: eilen Meelan kanssa vierailimme Utrassa isänpäivää juhlistamassa, ja pikkusheltti oli onnessaan saadessaan kaiken huomion itselleen. Timi ontui leikittyään liian rajusti labbisystävänsä Moonan kanssa. Ihanat kaverukset, ne ovat ihan saman ikäisiä ja tutustuneet pikkupentuina! Toivottavasti ilmeisesti lihakseen osunut vaurio paranee levolla, ja pappakoira pääsee kohta taas riehumaan ihan tosissaan.
Nuoret sheltit ovat lenkkeilleet ja telkunneet lomani jokaisena päivänä vähintään naapurin bc-Pinnan kanssa. Eilinen iltalenkki tosin meni tiiviisti remmissä, sillä hämärä ja hernerokkasumu ei ihan ollut paras yhdistelmä. Onneksi kuulaiset sheltit tulivat kutsusta luokse, vaikka sumun keskeltä pamahti vieras koirakko naaman eteen aivan parin metrin päästä!
Kerran lumen aikaan käytiin tokoilemassakin: noutoja ja tunnaria. Tunnari oli hyvä nakkailla aina hankeen, ja Meela löysi & palautti jokaisella kerralla. Hyvä Smaak!
Meillä vietetään rauhallista arkea: eilen Meelan kanssa vierailimme Utrassa isänpäivää juhlistamassa, ja pikkusheltti oli onnessaan saadessaan kaiken huomion itselleen. Timi ontui leikittyään liian rajusti labbisystävänsä Moonan kanssa. Ihanat kaverukset, ne ovat ihan saman ikäisiä ja tutustuneet pikkupentuina! Toivottavasti ilmeisesti lihakseen osunut vaurio paranee levolla, ja pappakoira pääsee kohta taas riehumaan ihan tosissaan.
Nuoret sheltit ovat lenkkeilleet ja telkunneet lomani jokaisena päivänä vähintään naapurin bc-Pinnan kanssa. Eilinen iltalenkki tosin meni tiiviisti remmissä, sillä hämärä ja hernerokkasumu ei ihan ollut paras yhdistelmä. Onneksi kuulaiset sheltit tulivat kutsusta luokse, vaikka sumun keskeltä pamahti vieras koirakko naaman eteen aivan parin metrin päästä!
Kerran lumen aikaan käytiin tokoilemassakin: noutoja ja tunnaria. Tunnari oli hyvä nakkailla aina hankeen, ja Meela löysi & palautti jokaisella kerralla. Hyvä Smaak!
Viime viikon lopulla Noora piti minulle, Annalle ja Tuulialle tekniikkapainotteisen agilitytreenin. Meelan kanssa treenilistalle tämän perusteella sivuttaisirtoaminen ja niistot. Onneksi näitä on helppo treenata omatoimitreeneissäkin.
Irtoamista viime aikoina kovasti tahkonnut pikkusheltti meinasi spottailla vähän ylimääräisiä hyppyjä matkalta, ja itse tuli huomattua että koiraan voisi edelleen luottaa vähän lisää kun ohjaa. Se nimittäin hyppelee hyppyjä ihan itsestään, ilman odottelemisia. Joku suuri ongelmakohta meillä treenissä oli, mutta en kyllä muista enää mistä se johtui! No pitää treenata lisää, niin kyllä varmaan palautuu taas mieleen ;)
Tänään kävin kuvaamassa ihania Suakkunan russelipentuja hallilla, ja samalla tein Meelalle pienen treenin. Alkulämpäksi noutoa, kapulalle lähetys ja palauttaessa laukalla leikkimään. Sitten putken kautta luoksarin stoppeja ja agilityhommiin! Rata oli siinä mielessä kinkkinen, että alun hyppy-hyppy-hyppy-putki -suoran jälkeen piti suorittaa peräti kolme (3) välistävetoa. Mahdottomuus. Näitä muisteltiin sitten ihan urakalla, ja lopulta saatiin kohta onnistumaan. Aika hyvin tuo koira lukee, vaikka takaa päädyinkin sitten ohjaamaan. Takaaohjauksen takia tuli vähän hätä jatkoon, mutta onneksi nyt on tehty sitä irtoamistreeniä ja poispäinkääntö putkeen toimi mainiosti! Loppuradalla ei ollut kuin yksi putken suun ohivienti, ja sitten ihan loppumetreillä taiteilin pakkovalssi-valssin ennen viimeistä estettä kohtaan, jossa oli riskinä että koira sujahtaa putkeen kun sellainen oli kovin tyrkyllä.
Juosta sai, ja tehdä. Puoli tuntia vietettiin hallilla, tosin väliin piti mahduttaa pieni someilutauko, että Meela sai rauhassa levätä ennen seuraavaa settiä.
Irtoamista viime aikoina kovasti tahkonnut pikkusheltti meinasi spottailla vähän ylimääräisiä hyppyjä matkalta, ja itse tuli huomattua että koiraan voisi edelleen luottaa vähän lisää kun ohjaa. Se nimittäin hyppelee hyppyjä ihan itsestään, ilman odottelemisia. Joku suuri ongelmakohta meillä treenissä oli, mutta en kyllä muista enää mistä se johtui! No pitää treenata lisää, niin kyllä varmaan palautuu taas mieleen ;)
Tänään kävin kuvaamassa ihania Suakkunan russelipentuja hallilla, ja samalla tein Meelalle pienen treenin. Alkulämpäksi noutoa, kapulalle lähetys ja palauttaessa laukalla leikkimään. Sitten putken kautta luoksarin stoppeja ja agilityhommiin! Rata oli siinä mielessä kinkkinen, että alun hyppy-hyppy-hyppy-putki -suoran jälkeen piti suorittaa peräti kolme (3) välistävetoa. Mahdottomuus. Näitä muisteltiin sitten ihan urakalla, ja lopulta saatiin kohta onnistumaan. Aika hyvin tuo koira lukee, vaikka takaa päädyinkin sitten ohjaamaan. Takaaohjauksen takia tuli vähän hätä jatkoon, mutta onneksi nyt on tehty sitä irtoamistreeniä ja poispäinkääntö putkeen toimi mainiosti! Loppuradalla ei ollut kuin yksi putken suun ohivienti, ja sitten ihan loppumetreillä taiteilin pakkovalssi-valssin ennen viimeistä estettä kohtaan, jossa oli riskinä että koira sujahtaa putkeen kun sellainen oli kovin tyrkyllä.
Juosta sai, ja tehdä. Puoli tuntia vietettiin hallilla, tosin väliin piti mahduttaa pieni someilutauko, että Meela sai rauhassa levätä ennen seuraavaa settiä.
Toivottavasti seuraavan kerran blogia päivitellessäni voin kirjoittaa jotain muutakin kuin treeniuutisia!
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
Häiriöitä tokoon
Tänään vietettiin perinteistä tokokeskiviikkoa. Meela lähti mukaan ohjattuihin treeneihin, joissa oli teemana häiriöt ja temppurata. Harjoitukset olivat mukavan erilaisia ja pienelläkin porukalla saatiin kyllä ihan kunnon haastetta koirien treeneihin tehtyä.
Alkutunnista jutusteltiin, oliko viime kerran vinkeistä mitään hyötyä. Hieman nolona jouduin myöntämään, ettei kyllä olla pahemmin ehditty edes kentälle treenaamaan. Nyt olisi lomaa ja aikaa, saas nähdä tuleeko sitä Meela-merlen kanssa hyödynnettyä tottelevaisuusasioihin.
Ensiksi tehtiin setti sekalaisia häiriöharjoituksia. Ensimmäisenä luoksetuloa kahdella eri häiriöllä.
Koirat jätettiin riviin istumaan ja odottamaan, josta ne kutsuttiin yksitellen luokse. Tehtävä ei kuitenkaan ollut ihan niin helppo, vaan keskellä kouluttaja houkutteli koiraa milloin vinkuleluin, milloin nakkikupolla.
Ensimmäinen harjoitus oli vinkulelu, joka oli Meelalle ihan piece of cake. Nakit olivat sitten jotain ihan muuta! Pari kertaa sain käydä häätämässä nakkikupon eteen istuutuneen shelttini pois kerjäämästä, ennen kuin se uskoi etteivät ne makkaranpalaset ihan totta ole sitä varten tarkoitettuja.
Seuraamistreenin ensimmäinen harjoitus oli myöskin lelu- ja nakkihäiriöinen. Seuruuttelimme koiria miten sattuu yhtä aikaa, ja keskellä ohjaaja tarjosi niille milloin leluja, milloin makkarakulhoa. Tämä oli ihan superpaha häiriö Meelalle, ja lopulta se ratkaisi kuumottavan makkarahäiriön siten, että lähti ihan kunnolla väistämään pois häiriöalueelta itse seuraamisen sijaan. Pöljä eläin.
Sittenpä se saikin paljon ruokaa ihan vain siitä, että piti kontaktia vaikka nakkikippoa työnnettiin ihan naamaan. On rankkaa olla ahne sheltti.
Toisessa harjoituksessa kolme koirakkoa sulloutui ruutuun, jossa koiria seuruutettiin vapaavalintaisesti yhtä aikaa miten sattuu. Pari kertaa piti ihan väistää äkkiä toisen koirakon alta, kun olimme linjalla toisen esimerkiksi peruuttaessa. Yksi kerrallaan meitä sitten kutsuttiin pois ruudusta palkalle.
Tämä harjoitus tehtiin kaksi kertaa, ja Meelan tekeminen parantui hienosti loppua kohden. Muut koirat eivät kuitenkaan olleet niin paha häiriö kuin ne nakit.
Lopuksi otettiin leikkimielinen kilpailu temppuradalla, joka oli seuraavanlainen: VOI-luoksari, jonka lopetuksesta lähetys merkille ja siitä ruutuun. Ruudussa avo-kaukot, joiden jälkeen nouto (kapula heitettiin merkin luo) ja palautus piti tapahtua luoksarin lopetuskohtaan.
Kiva rata! Toteutuksessa sai auttaa koiraa niin paljon kuin halusi, ja itse liikuinkin aina vähän lähemmäs merkkiä ja ruutua, ettei mennyt turhan vaikeaksi pienelle sheltille.
Myrn ja Meela tekivät hassua kyllä radalla tismalleen saman ajan häviten sekunnilla Vekki-auspaille kovassa kamppailussa.
Treenit olivat kyllä huippukivat niin koiran kuin ohjaajankin mielestä!
Alkutunnista jutusteltiin, oliko viime kerran vinkeistä mitään hyötyä. Hieman nolona jouduin myöntämään, ettei kyllä olla pahemmin ehditty edes kentälle treenaamaan. Nyt olisi lomaa ja aikaa, saas nähdä tuleeko sitä Meela-merlen kanssa hyödynnettyä tottelevaisuusasioihin.
Ensiksi tehtiin setti sekalaisia häiriöharjoituksia. Ensimmäisenä luoksetuloa kahdella eri häiriöllä.
Koirat jätettiin riviin istumaan ja odottamaan, josta ne kutsuttiin yksitellen luokse. Tehtävä ei kuitenkaan ollut ihan niin helppo, vaan keskellä kouluttaja houkutteli koiraa milloin vinkuleluin, milloin nakkikupolla.
Ensimmäinen harjoitus oli vinkulelu, joka oli Meelalle ihan piece of cake. Nakit olivat sitten jotain ihan muuta! Pari kertaa sain käydä häätämässä nakkikupon eteen istuutuneen shelttini pois kerjäämästä, ennen kuin se uskoi etteivät ne makkaranpalaset ihan totta ole sitä varten tarkoitettuja.
Seuraamistreenin ensimmäinen harjoitus oli myöskin lelu- ja nakkihäiriöinen. Seuruuttelimme koiria miten sattuu yhtä aikaa, ja keskellä ohjaaja tarjosi niille milloin leluja, milloin makkarakulhoa. Tämä oli ihan superpaha häiriö Meelalle, ja lopulta se ratkaisi kuumottavan makkarahäiriön siten, että lähti ihan kunnolla väistämään pois häiriöalueelta itse seuraamisen sijaan. Pöljä eläin.
Sittenpä se saikin paljon ruokaa ihan vain siitä, että piti kontaktia vaikka nakkikippoa työnnettiin ihan naamaan. On rankkaa olla ahne sheltti.
Toisessa harjoituksessa kolme koirakkoa sulloutui ruutuun, jossa koiria seuruutettiin vapaavalintaisesti yhtä aikaa miten sattuu. Pari kertaa piti ihan väistää äkkiä toisen koirakon alta, kun olimme linjalla toisen esimerkiksi peruuttaessa. Yksi kerrallaan meitä sitten kutsuttiin pois ruudusta palkalle.
Tämä harjoitus tehtiin kaksi kertaa, ja Meelan tekeminen parantui hienosti loppua kohden. Muut koirat eivät kuitenkaan olleet niin paha häiriö kuin ne nakit.
Lopuksi otettiin leikkimielinen kilpailu temppuradalla, joka oli seuraavanlainen: VOI-luoksari, jonka lopetuksesta lähetys merkille ja siitä ruutuun. Ruudussa avo-kaukot, joiden jälkeen nouto (kapula heitettiin merkin luo) ja palautus piti tapahtua luoksarin lopetuskohtaan.
Kiva rata! Toteutuksessa sai auttaa koiraa niin paljon kuin halusi, ja itse liikuinkin aina vähän lähemmäs merkkiä ja ruutua, ettei mennyt turhan vaikeaksi pienelle sheltille.
Myrn ja Meela tekivät hassua kyllä radalla tismalleen saman ajan häviten sekunnilla Vekki-auspaille kovassa kamppailussa.
Treenit olivat kyllä huippukivat niin koiran kuin ohjaajankin mielestä!
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Viimeistä viedään
 |
| Kuva: Jenni Tuomela |
Viikonlopun aikana vaihdoimme omaisuutemme asunnosta 8B12 huoneistoon 8A3. Muuttomatka ei ollut pitkä, eivätkä naapurit tai lenkkimaastotkaan muutu. Itse asiassa asuntokin on koirille hoitopaikkana tuttu, sillä valloitimme itsellemme entisen naapurimme Annastiinan kolmion! Siellä ovat etenkin pikkumerlet olleet hoidossa naapuruusvuosiemme aikana.
Koirat eivät siis kokeneet muuttoa stressaavana, ja itse muuttopäivää ne viettivät äitini kanssa mökillä hengaillen.
Muuton yhteydessä isäni kävi kasaamassa pentulaatikon paikoilleen. Siellä se odottaa uusia asukkaitaan makuuhuoneessa sängyn vierellä. Alun alkujaan olimme suunnitelleet työhuoneeni yhdistämistä pentukamariksi, mutta hei - kun niiden puupien kanssa pitää joka tapauksessa nukkua ainakin ensimmäinen viikko, niin miksen tekisi sitä omassa sängyssäni!
Äitikoira voi paksusti. Se on siirtynyt mummolenkeille ja makoilee jokseenkin vaivalloisen oloisena milloin missäkin. En yhtään ihmettele Mintun tukalaa olotilaa, nimittäin pienet sheltinpoikaset pitävät melkoista elämää sen vatsassa!
Kahdeksan viikon kokoinen maha:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)