keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Prinsessoja


Eilen illalla saimme Agarwaen-tiimiin hieman vahvistusta kolmen ihanan tytön muodossa!
Pikkuprinsessat antoivat odottaa itseään, sillä tämä oli 65 vuorokausi astutuksesta. Synnytys oli juuri käynnistymässä, kun autohäkkejä hakemaan tullut Jaana saapui puolivahingossa sopivasti paikalle sekalaisten rottatarvikkeiden ja minttuleivosten kanssa. Hyvä kun tuli, sillä tämä synnytys opetti jälleen kerran uusia asioita nartun synnytyksestä.



Virna syntyi kello 20.17 yli tunnin yrittämisen jälkeen. Tässä vaiheessa oli jo lenkitetty koiraa, kilautettu kaverille ja näppäilty päivystävän eläinlääkärin numero puhelimeen valmiiksi, kun Minttu alkoikin ponnistaa kunnolla ja näkyviin tuli yksi takakäpälä ja hännänpää. Pentu oli tulossa takapuoli edellä! Kaiken hyvän lisäksi se oli hieman vinossa asennossa niin, ettei päässyt tulemaan sievästi ulos, vaikka Minttu miten yritti. Jaana kokeneena lampaansynnyttäjänä sai kuitenkin ujutettua pennun suorempaan asentoon ja autettua Minttua niin, että pentu saatiin elävänä ulos kanavaa tukkimasta.
Painoa Virnalla oli syntymähetkellä 275g, ja se on myös pennuista suurikokoisin - ei mikään helppo pala ensimmäiseksi syntyjäksi!


Myrtti syntyi kello 21.13, aika tarkalleen tunnin tauon jälkeen. Myös tämä pentu oli hieman hankalasti tulossa, mutta alkukankeuksien jälkeen mustanmusta trikki saatiin maailmaan. Soma tähtipää painoi syntyessään 260g ja oli niin ikään oikein eloisa tapaus. Tällä tytöllä on takakannukset, mutta se tuskin tulee hidastamaan menoa millään tapaa!



Varpu syntyi kello 22.33. Tunnusteltuamme Mintun mahaa kahden ultrassa varmasti näkyneen pennun jälkeen, osasimme odottaa vielä yhtä tulokasta. Pikkuruinen Varpu syntyikin helposti ilman sen suurempia ponnisteluja, lähes kenenkään huomaamatta - aivan kuin A-pentueen viimeisenä syntynyt Noona!
Vaikka Varpu painoi syntyessään vain 175g ollen selkeästi pienin pennuista, on se silti kova menijä eikä varmasti jää maitobaarilla sisaruksilleen kakkoseksi.


Pienet tytöt ja Minttu voivat hyvin. Nyt seuraillaan miten kakarat lähtevät kasvamaan ja pianhan ne jo kirmaavat ympäriinsä tuon mönkimisen sijaan!

7 kommenttia:

  1. Somia tyttöjä. Onnea pennuista.

    VastaaPoista
  2. Ei yhtään valkoista eikä sini-punabrindleä! (Olisin varmaan joutunut ottamaan ne molemmat..mut toi tähtipää voi kyllä tulla tilalle)
    Onnea pennuista:)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Onnea pikku prinsessa pennuista:)

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea pennuista! Onko sulla suunnitelmissa pitää joku noista prinsessoista itelläs? ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille! :)

    Kovasti minulle yritetään kotona vihjailla, että joku pennuista voisi jäädä kotiin "joululahjaksi"... :) Tällä kertaa kaikki kuitenkin taitavat lähteä maailmalle muita perheitä ilahduttamaan.

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka somia pikku neitejä! ;) Onnea!

    VastaaPoista