sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Viimeistä viedään


Kuva: Jenni Tuomela
Meidän taloudessa on vietetty koirien osalta melko hiljaista viikkoa. Sairastuin itse flunssaan ja olin sängyn pohjalla neljä päivää. Vielä hieman tukkoisena osallistuin lauantaiaamusta oman seuran järjestämälle Dobo-kurssille. Meela on sen verran tottunut doboilija, että tunnin aikana mitään maatamullistavaa uutta ei tullut ilmi. Oli kuitenkin kivaa käydä vähän häiriössä tekemässä juttuja, sekä itseni että koiran aktivoinniksi!

Viikonlopun aikana vaihdoimme omaisuutemme asunnosta 8B12 huoneistoon 8A3. Muuttomatka ei ollut pitkä, eivätkä naapurit tai lenkkimaastotkaan muutu. Itse asiassa asuntokin on koirille hoitopaikkana tuttu, sillä valloitimme itsellemme entisen naapurimme Annastiinan kolmion! Siellä ovat etenkin pikkumerlet olleet hoidossa naapuruusvuosiemme aikana.
Koirat eivät siis kokeneet muuttoa stressaavana, ja itse muuttopäivää ne viettivät äitini kanssa mökillä hengaillen.

Muuton yhteydessä isäni kävi kasaamassa pentulaatikon paikoilleen. Siellä se odottaa uusia asukkaitaan makuuhuoneessa sängyn vierellä. Alun alkujaan olimme suunnitelleet työhuoneeni yhdistämistä pentukamariksi, mutta hei - kun niiden puupien kanssa pitää joka tapauksessa nukkua ainakin ensimmäinen viikko, niin miksen tekisi sitä omassa sängyssäni!

Äitikoira voi paksusti. Se on siirtynyt mummolenkeille ja makoilee jokseenkin vaivalloisen oloisena milloin missäkin. En yhtään ihmettele Mintun tukalaa olotilaa, nimittäin pienet sheltinpoikaset pitävät melkoista elämää sen vatsassa!

Kahdeksan viikon kokoinen maha:



2 kommenttia:

  1. Luin tän postauksenn eilen ja näin unta jossa merle sheltti(varmaan teidän) synnytti miun vieressä auton takapenkillä (tuli vähän kiire). Eka syntyi iso merle tyttö, sitten sini-pinkki raidallinen poika. Yksi oli valkoinen ja loput trikkejä.. saldona oli 5n 1u ja omistaja (laura?) Oli harmissaan kun syntyi vain yksi poika ja sekin värivirheellinen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD haha! Tuosta setistä kun valkoisen sini-pinkin jättää pois niin olisi kyllä aika bueno ;) Vaikka hiemanko olisi hieno tuollainen raitakoirakin!

      Poista