Vielä kerran 2014

Huomenna ollaan jo ensi vuodessa. Hassua!
Vuodenvaihde meidän tapaamme on sisältänyt seitsemän kilometrin remmilenkin, hallilla piipahduksen ja pentujen pallottelua. Nyt on hyvä asettua nauttimaan illasta hyvässä seurassa, eikä koirienkaan tarvitse käydä ulkomaailmassa ennen pahimman paukuttelun loppumista.

Kulunut vuosi meni kisakentillä vähän ohi pääosin siksi, että meillä oli niin paljon pentuja. Ei haittaa, vaikka tuloksia ei hirveästi saavutettukaan, sillä saimme joukkoon mukaan neljä uutta ihanaa Agarwaen-tiimiläistä. Pennuissa on ollut tekemistä ja ihmettelemistä aivan riittämiin, ja lisäksi olemme luoneet pohjaa ensi vuoden kilpakausille.

Mintun kanssa oli tarkoitus kisata tokoa voittajassa ja treenata EVL:n liikkeitä. Ei kisattu, mutta treenattiin senkin edestä. Viimeinen kaksi kuukautta on kuitenkin oltu totaalisen ulkona treenikentiltä, ja palaamme luomaan pohjia keväälle.
Agilityssä halusin nousta kolmosiin, ja se tapahtuikin tuossa kevään aikana. Juostiin ihan kivoja ratoja, mutta toivomiani kontakteja ei saatu toimimaan. Käännöksiä kuitenkin hiottiin ja opittiin paljon uutta. Rallytokoa kokeiltiin ja jopa kilpailtiin yhden hyväksytyn tuloksen verran. Sienessäkin käytiin.

Meelan suurin tavoite oli pentuprojekti, joka toteutui täysin. Tokossa AVO1-tulosta metsästettiin, mutta sitä ei vielä saatu. Ylempien luokkien liikkeitä on kuitenkin treenattu ahkerasti, ja käyty jopa tokovalmennuksissa. Agilityssä halusin itsenäisemmät kepit (check, vaikka vielä on hommaa!), kontaktit kuosiin (onnistuu 100% mutta joo, haluan lisää vauhtia), irtoamista ja estehakuisuutta (tupla-check!). Tulostavoitteita en näköjään ollut vuodelle edes asettanut. Ei käyty näyttelyissä, ei luonnetestissä eikä rallytokokisoissakaan. Sen sijaan valmentauduttiin paljon ja opittiin toimimaan tiiminä entistä paremmin.

Vuonna 2015 tavoittelemme...

MinttuAgility:
- Kontaktit!
- Ehjiä, hyviä ratoja
- Siirto mineihin. Viimein.
- Pidetään hauskaa niin kauan kuin meillä on vielä yhteisiä vuosia jäljellä

Tokoasiat:
- Kisaamaan voittajaan vielä kevään aikana.
- Rallytokokisoja, jos on tarjolla. Ehkä jopa RTK1?

- Käydään verijäljellä!

Meela
Agility:
- Keppiprojekti keväälle, avokulmat, hakeminen, mielentila
- Kontaktit ja irtoaminen, suoruus
- Kolmosiin. Ehjiä ratoja. Luottamista, uskaltamista, mennään eikä varmistella
- Irtoaminen, loppusuorat, ajattelu
- Putki-kontaktierottelut

Tokoasiat:
- AVO1, kohti voittajaa
- Rallytokokisoihin jos mahdollista

- Jäljelle!
- Luonnetesti
- Kokeillaan niitä valionarvoja näyttelypuolella


Lisäksi paljon kursseja, treenejä ja valmennuksia. Oman liikkumisen parantamista. Suunnitelmallisuutta. Teemon luustokuvat. Paljon yhteisiä hetkiä huippujen tyyppien kanssa.
Odotan tulevaa aikamoisella innolla.

Seitsemän viikkoa

Viimeinen viikko pentujen kanssa pyörähti käyntiin. Siis ihan totta viimeinen! Seitsemän viikkoa on kulunut pikkushelttien kanssa kovin nopeasti.
En kyllä voi myöntää, että olisin aivan kamalan pahoillani siitä että ne loppiaisena muuttavat omiin koteihinsa. Nyt, kun pienille shelteille pitäisi ihan tosissaan alkaa opettaa käytöstapoja, on kolmen pennun kanssa pelaaminen jo hieman hankalaa. Syötyään reiän entiseen olohuoneen mattoomme, kiusattuaan naapureita räksyttämällä puolilta öin korvia särkevästi ja terrorisoituaan kaikkia aikuisia koiriamme nämä pari kuukautta, on ihan mukavakin ajatus saada rauha maahan ja normaali arki rullaamaan.
Vaikka on ne silti aika ihania.

Osoittautui vuosisadan vaikeimmaksi tehtäväksi päättää, kumman isoista tytöistä jätän jatkamaan tarinaa. Myrtti ja Virna ovat varsin tasaiset pennut. Virna on hieman paremmin rakentunut, se on kaunis merle, mutta se kasvaa aivan ylärajaa hipoen ja sillä on todennäköisesti valkotekijä. Kolmeen pentueeseen trikkiurosta etsineenä tiedän, että se on ihan tuskaista hommaa. Niin että etsipä sitten vielä sellainen, jolla ei olisi valkotekijää.
Myrtti taas on vähän vaatimattomampi, muttei häviä luonteessa paljoakaan siskolleen. Virna on vähän menevämpi ja raisumpi, mutta yhdessä nämä kaksi muodostavat pentueen kauhukaksikon.
Päätin sitten pitää molemmat.
Myrtti on sijoitusnarttuni, ja jos Virna vain pysyy pienten shelttien mitoissa, voimme yhdessä uuden kodin kanssa kuulostella jalostusoikeusjuttuja sitten parin, kolmen vuoden päästä. Aika näyttää, ja näistä tulee hyvä fiilis.

Agarwaen Cyan Windfall

Agarwaen Cirni Fallstar

Agarwaen Cithri Nightfall

Varpulle olemme viime viikkojen aikaan antaneet lempinimen rabiesorava. Siitä on nimittäin tullut ihan kaheli! Eilen illalla nauroin pikkutirrille, joka veti hullunkiilto silmissään hepuleita pitkin käytävän mattoa. Sellaisia shelttihepuleita, joiden aikana häntä vedetään koipien väliin, selkä köyryyn ja painetaan nollat taulussa menemään. Lisäksi se on löytänyt äänensä ja räksyttää mielellään ihan kaikelle. Siskoille, jotka eivät ota leikkiin. Nuiville aikuisille koirille. Leluille.
Pöljä pieni eläin.

Lomilta treenikentälle

Joulun pyhät menivät meidän laumamme osalta oikein leppoisissa merkeissä. Ennen aattoa pakkailin merlet ja pennut autooni ja ajoin Utraan vanhempieni luokse. Sinne oli kasattu pentuja varten kompostiverkoista aitaus, ja lihaakin ostettu valmiiksi jääkaappiin. Hyvä palvelu!
Itse matkanteko ei tosin sujunut aivan odotetulla tavalla: Mondeoni on päättänyt olla kestämättä talvea, ja sen takakontti on umpijäässä. Ei mitään toivoa siitä, että koiria saisi fiksusti pakkailtua. Melkoisen survomisen jälkeen kaksi ihmistä, matkatavarat ja lahjapussit, neljä aikuista koiraa ja kolme koiranpentua häkkeineen saatiin kuitenkin survottua autoon.

Aattoaamuna ajelimmekin sitten Liperiin mökille. Pennut jaksoivat kiljua puolet matkasta, mutta hiljenivät lopulta tajuttuaan, että tässä voi mennä hetki. Mökin pihalla ne ehtivät hetken aikaa touhuilla lumessa, kunnes kylmyys vei voiton ja pikkusheltit piti viedä sisään lämpimään.
Vieraissa paikoissa ne eivät paljon arastelleet, vaan paikat tutkittuaan asettuivat muitta mutkitta taloksi. Hieman hiljaisempia ne ehkä olivat uusissa ympäristöissä, ja energiaa riitti sitten siihen, että aattoiltana kolmikko veti kotikämppään saavuttaessa hepulirallia pitkin asuntoa.

Aikuiset koirat puolestaan viihtyivät vallan mainiosti, kun pääsivät heti kättelyssä leikkimään jäälle. En ollut yhtään varautunut siihen, että järvi voisi olla jäässä! Isä kuitenkin näytti esimerkkiä mennessään tekemään avantoa, ja pitihän sinne sitten päästä koiria juoksuttamaan. Minttu etenkin oli aivan totaalisen liekeissä. Se haki Meelaa leikkimään, ja kaksikko kisaili villisti pitkin jäätikköä.
Veljenikin innostui mukaan, ja juoksutti koiria perässään ympäriinsä. Hulluilla on halvat huvit.
Moisen urheilun jälkeen oli hyvä vetäytyä syömään jouluruokia ja availemaan paketteja.

Kaiken sen syömisen ja laiskottelun jälkeen oli suorastaan pakko päästä myös tositoimiin. Siispä suuntasimme ensi töiksemme hallille tekemään tokoja. Viime aikoina Facebook on tulvinut "houkutusten highway"-teemaisia luoksetulovideoita, ja samankaltaista häiriörataa hyödynsimme myös me treeneissämme. Meelalle on aina ollut aivan ekstravaikeaa selviytyä häiriöisistä tilanteista, joten treeni tuli kuin tilauksesta.

Ihan ensiksi keskityimme tekemään ruutua näyttö- ja normiruutuina. Häiriö oli suuri, ja ensimmäisellä kerralla erehtyi tutkimaan leluja. Toisella skarppasi, vaikka selvästi teki vaikeaa, sillä vauhti ruutuun mennessä oli hidas. Varmuuden lisääntyessä myös nopeus kasvoi, ja lopuksi teimme yhden kokonaisen ruudunkin. Tässä loppuosassa jäi himmaamaan epävarmuuttaan, joten niitä pitää selvästi treenata enemmän.

Noutoa otettiin tehotreeninä palautuksien osalta peilin edessä, sillä Meelalla on palautuksissa paikka valunut ihan miten sattuu. Yritti lusmuilla, mutta asiasta huomauttaessa korjasi hyvin.
Itse hakua tehtiin lelujen keskelle, sillä koetilanteissa maassa oleva häiriö on noudossa se pahin. Lähti aina ekalla käskyllä hakemaan ja nosti kapulan, vaikka ensimmäisellä kerralla pitikin käydä katsomassa pari lelua läpi. Vauhdissa näkyi tämänkin tehtävän haasteellisuus, mutta hyvin keskittyi ja taisteli tiensä kapulalle.

Kaukoja Annan äänihäiriöillä. Huuteli takaa milloin mitäkin, ja käskytin jos koira katsoi taakse. Loppua kohti alkoi tsempata ja kuunnella minua välittämättä äänistä taustalla. Se on hyvä kehitys.

Lopuksi otettiin piilopaikkis ja paikkaistuminen, joissa ei mitään ihmeellisempää.

Joulupäivänä Liperissä.

Lauantaina oli melkoinen treenirupeama, kun lähdettiin pienellä porukalla Nooran vetämiin agilitytreeneihin. Ensin käytiin kimpassa lämppälenkki pelloilla, jonka jälkeen syvennyttiin fysiikkatreenien pariin. Noora teetätti meille kevythenkistä agilityjumppaa, jonka lopuksi vielä askellettiin agility laddersseilla, lienevätkö suomeksi ketteryystikkaat tai muuta vastaavaa. Naureskelimme, että jos minä olisin koira niin olisin just sellainen joka lähtee litomaan viimeisestä keppivälistä, nimittäin rytmin pito tikkailla oli aivan mielettömän vaikeaa! Jotkut askelkuviotkin tuottivat päänvaivaa, kun oma ajatus ja tekeminen ei vaan millään pysyneet samalla taajuudella.

Agilityosastolla teimme aika teknistä rataa, jolla oli tekemistä itse kullekin. Meela kulki kivasti, ja teimmekin radan pienempinä paloina läpi jotta saimme rauhassa keskittyä tekniikkojen onnistumiseen. Treeni oli oikein hyvä, ja erityisesti iloitsin vaikeammista oikeaa rytmitystä vaatineista kohdista. Piti leijeröidä, jättää kepeille ja mennä aikaisin valssaamaan koiran edelle ja monia muita vaikeita juttuja, joiden tekeminen ensin vähän arvelutti mutta onnistuessaan saivat aikaan hyvän fiiliksen.
Hauska oli myös huomata, kuinka nykypäivänä voin analysoida omaa ohjaustani ihan kunnolla kouluttajan kanssa ja huomaan itsekin omat virheeni sekä tunnen koirani paremmin. Tästä on todella hyvä jatkaa.

Kylmetyttämme kuusi tuntia ulkoilmassa, oli aika lähteä kotiin lepäämään. Siellä odotti lämmin ruoka, uunituoreet piparit ja akkujaan ladanneet sekopäiset koiranpennut.
Aika hyvä yhdistelmä.

Hyvää joulua!

Yritimme ottaa pennuista söpöjä joulukorttikuvia, mutta jostain kumman syystä päädyimmekin videoimaan niiden touhottamista. Paikallaan poseeraaminen ei ole ihan viisiviikkoisten pentukoirien elämän ykkösjuttuja.

Meidän laumamme pakkautuu pian autoon ja lähtee maalle joulun viettoon.
Oikein ihanaa joulua kaikille! Ja samalla menestystä tulevalle vuodelle. Erityispaljon niille, jotka ovat jollain tapaa olleet mukana tekemässä meidän vuodestamme täydellisen.

Sosiaalistumista

Viimeisen viikon aikana pennut ovat kohdanneet monenmoisia uusia asioita. Ensimmäinen autoajelu ja eläinlääkärikäynti, joiden aikana kolmikko kiljui kokonaiset kolme tuntia kevythäkissä ilman pienintäkään merkkiä rauhoittumisesta. Olin aivan varma, että nyt ne nukkuvat kivasti kotona rankan reissun jälkeen, mutta vielä mitä! Hurja leikki alkoi saman tien kun laskin lapset ulos häkistä, ja sitä ne jaksoivat touhuta vielä melkein tunnin verran. Hulluja koiria.

Tänään pennut vietiin ensi kertaa ulos, sillä sää suosi ja kotonaoloaikamme osui edes jotenkin valoisalle ajalle. Pennut eivät pahemmin ulkomaailmasta ottaneet paineita, vaan tepsuttelivat menemään pihalla reippain askelin. Haastoivatpa ne toisiaan leikkiinkin ja kävivät umpihangen puolella pomppimassa, vaikka olimme valinneet niille auratun kohdan leikkikentäksi. Pienille koirille tuli kuitenkin nopeasti kylmä pakkasessa, eikä ulkoiluretki kestänyt kovinkaan kauaa.

Meillä piipahti myös aivan pieni ihmislapsi kylässä. Niin nuorta vauvaa ei ole tainnut yksikään meidän koiristamme päästä näkemään, ja olihan se pennuistakin kamalan ihmeellinen. Ensin tutustuttiin varoen, sitten vähän jo rajummin annettiin pusuja ja maisteltiin. Jossain vaiheessa pentujen leikit alkoivat mennä niin rajuiksi, että niitä sai nostella muualle rauhoittumaan. Lopulta sekä pennut että vauva kuitenkin nukahtivat ja ne voitiin asetella ikea-taljalle yhteiskuvia varten.

Varpu on viime aikoina kehittynyt valtavasti. Se leikkii nyt paljon rohkeammin kuin aikaisemmin, repii halukkaasti leluja ja ärisee hurjasti taistellessaan. Vastavuoroisesti taas Myrtti ja Virna ovat entistä kreisimpiä, ja varsinkin jälkimmäinen on jokseenkin raivostuttava yliväsymyshepuleissaan. Siinä vaiheessa ei paljon katsella, mihin hampaat isketään.

Jouluagilityä

Niin se alkoi joululoma! Vapaapäivät näkyvät jo nyt treeneissä, nimittäin hallilla ollaan käyty ahkeraan tuon nuoriso-osaston kanssa.
Myös molemmat merlet hoidettiin kuosiinsa joulukaudelle, kun fyssari-Heli kävi keskiviikkoaamuna kylässä. Molemmilla oli kroppa vähän tukossa, ja sovittiinkin että joulun jälkeen katsellaan uutta kertaa, kun on niitä näyttelyitäkin tulossa.

Illemmalla keskiviikkona ajeltiin hallille tekemään vähän tokojuttuja. Meela sai testata uutta pinkkiä patukkaansa, joka kelpasi leikkeihin oikein mainiosti. Meelan kanssa keskityttiin vähän seuraamisen käännöksiin, ja tehtiin lyhyitä kivoja settejä.
Syyniin pääsivät myös noudon palautukset (perusasennon suoruus) sekä tunnari. Kolme toistoa tunnaria meni nätisti, mutta vähän arpoo edelleen että palauttaako vai eikö, vaikka oma löytyykin helposti. Rutiinia siis tarvitaan, jos sitä vaikka saisi lomalla tehtyä vähän useammin kuin kerran kuussa!


Torstaina mentiin hallille kisailemaan huikean Putkibattlen merkeissä. Idea kisaan lähti maanantain ryhmätreeneistä, joissa otettiin ryhmän kesken vähän matsia putkiradalla. Kelloteltiin ratoja ja ohjattiin sitten milloin ilman käsiä, ääntä ja mitäkin.
Torstaina kasattiin Annan kanssa meille oma putkiralli hallille, ja kilpailtiin Myrn vastaan Meela-meiningeissä, panoksena lounas. Myrn ei tee agilityä enää nykyään muuten kuin parin hassun putkihumputtelun merkeissä silloin tällöin, joten tällainen kisa oli hauskaa pientä vaihtelua sen arkeen. Tällä kertaa kisan voitimme minä ja Meela!


Lauantaina agilityporukkamme vietti pikkujouluja, joihin pakkasin mukaan niin Myrnin kuin Meelankin. Myrnin kanssa käytiin kisailemassa putkirallissa, jonka pikkumusta meni vielä voittamaankin. Kovaa se tuli, ja meni vähän takaa ohjaamiseksi vaikka alun alkujaan olin suunnitellut radalle jos jonkinmoista vääntöä. Näppärä Myrn!

Meela sai startata mölliradalla ja kisaradalla. Möllit menivät näppärästi, yksi kielto tuli minun oletettua vähän liikaa ja ohjattua liian vähän. Näppärästi se kuitenkin kesti leijeröinnin radan loppupuolelle, mistä olen hirmu ylpeä!
Kisarata taas ei mennyt ihan putkeen. Puomi-putkierottelussa Meela valitsi puomin, ja lähdin sitten kikkailemaan rataa loppuun vähän omalla versiolla. Kepeille leijeröin putken väliin, ja sitten tulikin ihan totaalinen black out siitä, miten radan oikeastaan pitikään jatkua. No eipä hätää, improvisoin loppuun omat kuviot ja näin tultiin tyylikkäästi maaliin.

Viikonloppu meneekin muuten tiiviisti pentujen kanssa puuhastellessa, joten ehkäpä sitten olisi vähän lisää pentukuvamateriaalia ja videoitakin jaettavana!
Niin, ja hyviä pentu-uutisia: kaikki pennut todettiin keskiviikkoisessa terveystarkastuksessa täysin priimoiksi tapauksiksi.

Agilitymanagerina

Työni kaupungin tapahtumapuolella haittaa aina toisinaan harrastusta. Viimeksi se tuli ilmi itsenäisyyspäivänä, kun tarjolla olisi ollut niin Voittaja-näyttelyä kuin naapuriseuran agilitykisojakin, ja minun piti olla töissä. Vuoden viimeiset kisat ja töitä! Voi räkä.
Onni onnettomuudessa, että naapurustosta löytyy taitavia agilityohjaajia - kaiken kukkuraksi hieman yllytyshulluja sellaisia. Ei tarvittu kovinkaan kummoisia suostuttelukykyjä, että Noora oli lupautunut juoksemaan kolme rataa pikkusheltillä! Näin minusta tuli agilitymanageri, joka laittoi pikkusheltin valmiiksi treeneihin, ilmosi sen kisoihin ja lämmitteli möllien väliajalla. Eikä ollut muuten yhtään niin tympeä rupeama, kuin voisi kuvitella.

Aina ei tarvitse olla koiran kanssa radalla, että voi oppia ohjauksesta, koulutuksesta ja ennen kaikkea omasta liikkumisestaan radalla. Tällä kertaa asetuin sinne radan laidalle, kun pieni koirani teki hommia vieraan ihmisen kanssa. Ehdimme treenata kolme kertaa ennen kisoja, joiden lisäksi Noora kävi juoksemassa kolme rataa mölleissä. Niiden kolmen kerran aikana jouduin todellakin hommiin myös itse. Analysoin omaa ohjaustani ja sitä, kuinka se vaikuttaa koiran liikkeeseen radalla. Miksi Meela ei toiminutkaan kepeillä hyvin taitavaan maksikoiraan tottuneen ohjaajan kanssa, vaan roiski ihan surutta ohi kuin ei olisi osannut koko estettä? Millaisissa kohdissa pitää vaatia, missä saattaa ja mihin luottaa? Millaisia rutiineja meillä on ja miksi radalla tuli rima alas, vaikkei koira oikeasti koskaan pudota?
Kaikkiin noihin kysymyksiin etsimme vastauksia niin treenitilanteissa kuin kotona videoita analysoidessammekin.

Oli kyllä melkoisen kasvattavaa hommaa! Monille on varmasti tuttua oman ohjauksen videolta analysointi, mutta tämän kaltainen "miten saada koira toimimaan eri tyyppisellä ohjaajalla yhtä hyvin kuin minulla itselläni"-tyyppinen pohdinta avasi kyllä aivan uusia maailmoja sitä omaa tekemistä ajatellen.

Ensimmäiset harjoitukset menivät vähän tuntumaa hakiessa, mutta niiden päätteeksi Meela palautti palkkalelua mieluummin Nooralle kuin minulle.Se on jo suuri saavutus tämän koiran kanssa.
Mölleissä kompastuskiveksi osoittautuivat kepit, joille lähetykset olivat haasteellisia. Otettiin ne tehosyyniin, ja viimeisissä treeneissä keskiviikkona ennen kisoja saatiin hyviä toistoja kepeille ja mainiota menoa radalla.



En ollut ennen edes tajunnut, miten paljon rytmityksestä kiinni tuon koiran kepit ovat. Tai kuinka selkeää ja rauhallista ohjausta se vaatii, ja miten herkästi tiputtaa rimoja, jos sitä alkaa pikkukoiratella radalla. Oli hauska huomata, miten nopeasti Noora ja Meela kuitenkin lopulta sitten oppivat toimimaan yhdessä. Sheltti lopetti turhan kyselyn ja kädessä kiinni olemisen ja ohjaaja löysi ne palikat ohjaukseen, joilla koira saatiin esteille puhtaasti ja toimivasti.
Okei, huomaa siitä vieraalla ohjaajalla vielä muutamien treenienkin jälkeen vähän ylimääräistä kyselyä ja varmistelua, mutta kivalta tuo meno näyttää siitä huolimatta!

Itse kisapäivänä ei tuloksilla juhlittu, mutta yhteistyö toimi.
Yhdellä radalla oli nolla kohtalaisen lähellä, mutta rataantutustumisessa väärän radan opeteltuaan on vaikea tehdä enää nollaa ;) Nooran omalla rataversiolla kuitenkin selvisivät virheettä, joten saavutus sekin. Toiselta radalta tuli kielto, ja kolmannelta pari rimaa. Alkoi kuulema pieni sheltti vaikuttaa aika väsyneeltä kolmannen radan aikaan, eikä ihmekään: se oli yökylässä vieraassa paikassa ennen kisa-aamua, joten on voinut yö mennä vähän ihmetellessä. Hienoa yhteistyötä joka tapauksessa, suurkiitos Nooralle joka kävi kisoissa kokeilemassa! :)

Viisi viikkoa

Viisiviikkoisten koiranpentujen elämänmeno on jokseenkin vilkasta, eikä niistä vain ole mahdollista saada söpöä yhteiskuvaa! Tai on, mutta sitä ennen ne pitäisi väsyttää huolellisesti, ja itse väsytystoimenpide tuppaa uuvuttamaan myös kuvaushenkilökunnan niin, ettei hommaa saada vietyä loppuun saakka.

Viiden viikon rajapyykin ylittäminen tuo tullessaan monenlaisia jännittäviä juttuja: viikon loppupuolelle on varattu eläinlääkäriin pentutarkit, madottaa pitäisi toistamiseen ja pentutestiäkin ajateltiin ensi viikon alkupuolelle tehtäväksi.

Penskoilla on jatkuvasti meno päällä, ja vaikka ne ovat pääsääntöisesti tykänneet nukkua yönsä hyvin, on viime aikoina herätty ennen kellonsoittoa leikkimään. Lattialla vedetään hurjia hepuleita, ja leikitään isojen koirien kanssa. Ikea-rotta ja muut lelut saavat kyytiä papiinien hampaissa, ja tasaisin väliajoin niitä saa myös ravistella irti housunlahkeista.

Virnan viisiviikkoisposeeraus. 

Myrtti ehti viikossa oppia taitavaksi näyttelykoiraksi!  

 

Viisiviikkoinen Varpu on erisöpö.  

Pennut tutustuivat nakumarsu Kutvoseen.

Shoppailin veronpalautusten kunniaksi Meelalle uuden lelun. Hieno!

Ikearotta rrrraivokkaan Varpun käsittelyssä!

Myrtti viimeistelee tappamisen.

Meelan ihanan pinkin leopardikuosisen vinkupatukan lisäksi materialismionnellisuutta aiheuttivat pukinkonttiin hankitut treenivehkeet. Superhienot Agarwaen-tiimivetimet itse suunnittelemallani logolla!
Nyt on helppo spottailla joko minua tai kennelhenkilöstöä kisapaikoilta ;) Kesäksi ehkä pitää hankkia jotain kevyempää vaatetusta, mutta kevään kisakaudelle just hyvät!

Alkaa käydä hurjaksi

Neliviikkoiset pennut ovat jo aika hurjia menijöitä. Kyytiä saavat lelut, isojen koirien housuvillat, maton kuin vesikuppikin! Metallia eivät vierasta, Myrtti on bongattu jopa kantelemasta metskua ympäriinsä - kyllä siitä vielä tokovalio tulee!
Virna ja Myrtti muodostavat melkoisen kauhukaksikon. Ne jymistävät ympäri taloa, ja yliväsymyksen iskiessä eivät kiltin Varpun lailla rauhoitu, vaan alkavat purra hullun lailla kaikkia ja kaikkea. Huhhuh, onneksi joululoma alkaa ihan pian ja sitten on enemmän aika tarjoilla pennuille aktiviteettia mm. ulkomaailman muodossa.

Neljä viikkoa

Puolet pentuajasta meidän taloudessamme on jo vietetty. Aika menee aivan epäreilun nopeaan!
Ensi viikolla pienillä on jo pentutarkitkin, ja sitten pitäisi muka osata päättää, mihin kukakin on elämäänsä menossa jatkamaan. Loppiaisena ne sitten jo lähtevätkin! Voi itku.

Neliviikkoiset pennut ovat jo ihan huimia. Ne vaativat huomiota, ruokaa, nukkuvat yönsä hyvin(!), leikkivät villisti aikuisten koirien kanssa ja raastavat välillä meidän kaikkien hermoja.
Yksi päivä töissä ollessani sain kotoa Annalta tekstareita, että älä enää ikinä jätä minua kahdestaan näiden kanssa, hulluja ovat! Kun tulin kotiin, istui edellämainittu Virnan kanssa lattialla ja yritti saada koiranpentua joululahjaksi.
Ihanan kamalia naskalihampaita.

Pienenpienet pääsivät ensimmäistä kertaa pöytäharjoittelun pariin. Vähän jännitti, sillä Ikean sohvapöytä ei ole sitä kaikkein tukevinta mallia. Varpu yllätti olemalla pennuista reippain: se vain alkoi leikkiä pöydällä, kuin tilanteessa ei mitään outoa olisi ollutkaan!
Hauskoja pikkukavereita näistä on kyllä kuoriutunut. Varpu on vähän tuumailijatyyppiä, jolla menee hetki käynnistyä villityksiin. Isommilleen se kuitenkin osaa sanoa lujaa takaisin, eivätkä hurjemmatkaan leikit yhtään pelota. Myrtti on vilkas ja rohkea pentu, jolla on huumorintajua ja joka tykkää tutkailla asioita. Myrtillä on myös selvät mielipiteet, ja se on kovin äänekäs. Virnalla on sairaasti energiaa, ja se saa ihan hassuja hulluuskohtauksia väsyneenä. Se on myös aika dominoivan oloinen, hirveä päällepäsmäri, joka heittää pienempänsä ketoon ja leikkii raivokkaasti.

Tällä viikolla tuli kuvattua enemmän, mutta muokattua kuvia sitäkin vähemmän.
Tässä kuitenkin penneleiden ensimmäisiä seisotusposeerauksia.

Virna

Myrtti

Varpu

Kolmeviikkoisvideo

Vaikuttaa siltä, että koiranpentuvideoista on muotoutumassa jonkinlainen adventtiekstra tänne blogin puolelle.
Tällä videolla kolme ja puoliviikkoiset papiinit touhuilevat ensimmäisiä kertoja "ison talon puolella". Vähän uskalletaan jo tutustua metallitarjottimeen, tummaan laminaattiin ja muihin koiriin. Ei hirveästi ainakaan alusta-aralta porukalta vaikuta!

Lienee turha sanoa, että Virna on kyllä ihan minun suosikkini. Se on kamala päällepäsmäri, joka on aina menossa ja vaatimassa oikeuksiaan. Samaan aikaan Myrtti yrittää pysyä menossa mukana ja on pentueen kovaäänisin draamailija. Virna sen sijaan on hieman ihmettelijätyyppiä, mutta kun sen kanssa on sokka irti, niin sitten todellakin mennään eikä meinata.

Pennuilla on käynyt paljon vieraita ja lisää on tulossa. Kohta on joululomakin, ja silloin meillä toivottavasti käy paljon kyläilijöitä ettei kahdessa viikossa ehdi aivan mökkihöperöityä! Joulunviettoon tosin lähdetään pentukatraan ja aikuisten kanssa Liperiin mökille, niin tulee kertaheitolla autokyytiä ja vieraita paikkoja tutuiksi kakaroille.

Kolmeviikkoiset

Mintunlapset ovat alkaneet suunnitella huikeita pakoretkiä ulos pentulaatikostaan. Sinänsä ymmärrän niitä kyllä hyvin, sillä viikon aikana jokainen on saanut jalat alleen ja vaappuu menemään joka päivä varmemmin askelin. Tilanne vaatii makuuhuoneen sisustuksen uudelleenjärjestelyä. Mielenkiinnolla odotan sitä hetkeä, kun sekään ei enää riitä, vaan pennut pääsevät meuhkaamaan koko talon mitalla.

Kolmeviikkoispäivän kunniaksi varailin lapsukaisille pentutarkkiajat joululomani alkuun ja päätin vihdoin viimein niiden nimet. Kuten yleensä, saivat C-pennutkin fantasiateemaiset nimet. Mikään nimi tuskin voi koskaan olla eeppisempi kuin Balrog of Morgoth, mutta toisaalta pienet prinsessasheltit kaipaavatkin jotain hieman arvolleen sopivampaa. Kuin huomaamatta nimiin eksyi myös syksyinen fall-teema.

Virna, eli Cyan Windfall kauniin värinsä mukaan.

Myrtti eli Cirni Fallstar tähtikuvionsa mukaan.

Varpu eli Cithri Nightfall mustanmustan värityksensä mukaan.

Facebookin puolella laitoin käyntiin pienen trivian, joten jatketaanpa blogin puolella: Kunkin pennun nimestä osa on otettu fantasiakirjasta. Minkä nimiset kirjat ovat kyseessä?
Jokaisen pennun nimi on eri sarjasta. Voin antaa helpotuksen, että kaikki ovat muistini mukaan trilogioita.