Agilitymanagerina

Työni kaupungin tapahtumapuolella haittaa aina toisinaan harrastusta. Viimeksi se tuli ilmi itsenäisyyspäivänä, kun tarjolla olisi ollut niin Voittaja-näyttelyä kuin naapuriseuran agilitykisojakin, ja minun piti olla töissä. Vuoden viimeiset kisat ja töitä! Voi räkä.
Onni onnettomuudessa, että naapurustosta löytyy taitavia agilityohjaajia - kaiken kukkuraksi hieman yllytyshulluja sellaisia. Ei tarvittu kovinkaan kummoisia suostuttelukykyjä, että Noora oli lupautunut juoksemaan kolme rataa pikkusheltillä! Näin minusta tuli agilitymanageri, joka laittoi pikkusheltin valmiiksi treeneihin, ilmosi sen kisoihin ja lämmitteli möllien väliajalla. Eikä ollut muuten yhtään niin tympeä rupeama, kuin voisi kuvitella.

Aina ei tarvitse olla koiran kanssa radalla, että voi oppia ohjauksesta, koulutuksesta ja ennen kaikkea omasta liikkumisestaan radalla. Tällä kertaa asetuin sinne radan laidalle, kun pieni koirani teki hommia vieraan ihmisen kanssa. Ehdimme treenata kolme kertaa ennen kisoja, joiden lisäksi Noora kävi juoksemassa kolme rataa mölleissä. Niiden kolmen kerran aikana jouduin todellakin hommiin myös itse. Analysoin omaa ohjaustani ja sitä, kuinka se vaikuttaa koiran liikkeeseen radalla. Miksi Meela ei toiminutkaan kepeillä hyvin taitavaan maksikoiraan tottuneen ohjaajan kanssa, vaan roiski ihan surutta ohi kuin ei olisi osannut koko estettä? Millaisissa kohdissa pitää vaatia, missä saattaa ja mihin luottaa? Millaisia rutiineja meillä on ja miksi radalla tuli rima alas, vaikkei koira oikeasti koskaan pudota?
Kaikkiin noihin kysymyksiin etsimme vastauksia niin treenitilanteissa kuin kotona videoita analysoidessammekin.

Oli kyllä melkoisen kasvattavaa hommaa! Monille on varmasti tuttua oman ohjauksen videolta analysointi, mutta tämän kaltainen "miten saada koira toimimaan eri tyyppisellä ohjaajalla yhtä hyvin kuin minulla itselläni"-tyyppinen pohdinta avasi kyllä aivan uusia maailmoja sitä omaa tekemistä ajatellen.

Ensimmäiset harjoitukset menivät vähän tuntumaa hakiessa, mutta niiden päätteeksi Meela palautti palkkalelua mieluummin Nooralle kuin minulle.Se on jo suuri saavutus tämän koiran kanssa.
Mölleissä kompastuskiveksi osoittautuivat kepit, joille lähetykset olivat haasteellisia. Otettiin ne tehosyyniin, ja viimeisissä treeneissä keskiviikkona ennen kisoja saatiin hyviä toistoja kepeille ja mainiota menoa radalla.



En ollut ennen edes tajunnut, miten paljon rytmityksestä kiinni tuon koiran kepit ovat. Tai kuinka selkeää ja rauhallista ohjausta se vaatii, ja miten herkästi tiputtaa rimoja, jos sitä alkaa pikkukoiratella radalla. Oli hauska huomata, miten nopeasti Noora ja Meela kuitenkin lopulta sitten oppivat toimimaan yhdessä. Sheltti lopetti turhan kyselyn ja kädessä kiinni olemisen ja ohjaaja löysi ne palikat ohjaukseen, joilla koira saatiin esteille puhtaasti ja toimivasti.
Okei, huomaa siitä vieraalla ohjaajalla vielä muutamien treenienkin jälkeen vähän ylimääräistä kyselyä ja varmistelua, mutta kivalta tuo meno näyttää siitä huolimatta!

Itse kisapäivänä ei tuloksilla juhlittu, mutta yhteistyö toimi.
Yhdellä radalla oli nolla kohtalaisen lähellä, mutta rataantutustumisessa väärän radan opeteltuaan on vaikea tehdä enää nollaa ;) Nooran omalla rataversiolla kuitenkin selvisivät virheettä, joten saavutus sekin. Toiselta radalta tuli kielto, ja kolmannelta pari rimaa. Alkoi kuulema pieni sheltti vaikuttaa aika väsyneeltä kolmannen radan aikaan, eikä ihmekään: se oli yökylässä vieraassa paikassa ennen kisa-aamua, joten on voinut yö mennä vähän ihmetellessä. Hienoa yhteistyötä joka tapauksessa, suurkiitos Nooralle joka kävi kisoissa kokeilemassa! :)