En kyllä voi myöntää, että olisin aivan kamalan pahoillani siitä että ne loppiaisena muuttavat omiin koteihinsa. Nyt, kun pienille shelteille pitäisi ihan tosissaan alkaa opettaa käytöstapoja, on kolmen pennun kanssa pelaaminen jo hieman hankalaa. Syötyään reiän entiseen olohuoneen mattoomme, kiusattuaan naapureita räksyttämällä puolilta öin korvia särkevästi ja terrorisoituaan kaikkia aikuisia koiriamme nämä pari kuukautta, on ihan mukavakin ajatus saada rauha maahan ja normaali arki rullaamaan.
Vaikka on ne silti aika ihania.
Osoittautui vuosisadan vaikeimmaksi tehtäväksi päättää, kumman isoista tytöistä jätän jatkamaan tarinaa. Myrtti ja Virna ovat varsin tasaiset pennut. Virna on hieman paremmin rakentunut, se on kaunis merle, mutta se kasvaa aivan ylärajaa hipoen ja sillä on todennäköisesti valkotekijä. Kolmeen pentueeseen trikkiurosta etsineenä tiedän, että se on ihan tuskaista hommaa. Niin että etsipä sitten vielä sellainen, jolla ei olisi valkotekijää.
Myrtti taas on vähän vaatimattomampi, muttei häviä luonteessa paljoakaan siskolleen. Virna on vähän menevämpi ja raisumpi, mutta yhdessä nämä kaksi muodostavat pentueen kauhukaksikon.
Päätin sitten pitää molemmat.
Myrtti on sijoitusnarttuni, ja jos Virna vain pysyy pienten shelttien mitoissa, voimme yhdessä uuden kodin kanssa kuulostella jalostusoikeusjuttuja sitten parin, kolmen vuoden päästä. Aika näyttää, ja näistä tulee hyvä fiilis.
Agarwaen Cyan Windfall
Agarwaen Cirni Fallstar
Agarwaen Cithri Nightfall
Varpulle olemme viime viikkojen aikaan antaneet lempinimen rabiesorava. Siitä on nimittäin tullut ihan kaheli! Eilen illalla nauroin pikkutirrille, joka veti hullunkiilto silmissään hepuleita pitkin käytävän mattoa. Sellaisia shelttihepuleita, joiden aikana häntä vedetään koipien väliin, selkä köyryyn ja painetaan nollat taulussa menemään. Lisäksi se on löytänyt äänensä ja räksyttää mielellään ihan kaikelle. Siskoille, jotka eivät ota leikkiin. Nuiville aikuisille koirille. Leluille.
Pöljä pieni eläin.
Pöljä pieni eläin.
Voi että kun on suloisia! Pentukuume iski jälleen..
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista