Tavoitteet ja toteumat

Vuodenvaihde lähenee ja taas sitä saa katsoa, mitä tuli viime vuonna samaan aikaan luvattua. Tänä vuonna kisattiin paljon aksaa, tehtiin liian vähän tokoa sekä retkeiltiin ja reissattiin juuri sopivasti.
Kokosin vuoden suurimmat kisasaavutukset kuvamuotoon alle.

Mintun osalta tavoitteiksi 2015 asetin...
Agility:
- Kontaktit! Ihme ja kumma, ne oikeasti alkoivat kuin alkoivatkin toimia kisoissa! Olin kevään kisossa jo vähän luopunut koko pysäriajatuksesta ja päättänyt että antaa mennä vaan, mutta Minttu olikin eri mieltä. Se teki mallikkaita pysäytyksiä läpi kisakauden.
- Ehjiä, hyviä ratoja tapahtui paljon! Mintun kanssa kisaaminen oli koko vuoden ajan juuri sellaista, kuin parhaimmillaan kuvittelinkin kisaamisen voivan olla. Mikään ei ollut mahdotonta, koska me toimitaan yhdessä seitsemän vuoden yhteiselon kokemuksella ja Minttu tekee juuri kuten ajattelenkin sen tekevän. Tai okei - pari kertaa se ehkä oli tuhma, mutta pari kertaa myös minä mokasin. Meillä oli huippuhauskaa yhdessä, ja sama toivottavasti jatkuu ensi vuonnakin!
- Siirto mineihin. Viimein. Koko vuosi kisattiin kuin kisattiinkin miniluokassa, kun pääsiäiskisojen tuomaristo yksimielisesti siirsi pikkukoirani pikkukoirien luokkaan.
- Pidetään hauskaa - done! Minttu pääsi dobokurssille, josta se nautti ne kaksi kertaa joihin saatoimme osallistua (mennään tammikuussa uudelleen!). Aksaa tehdiin säästeliäästi, ja Minttu sai opettaa Annaa aina silloin tällöin. Tokossa syrjäytin kaikki kisatavoitteet, ne eivät ole enää meitä varten. Tokon treenaamisesta tuli hurjan hauskaa, kun pikkukoira keulii minkä kerkeää ja on ihan liekeissä pyydetyistä tehtävistä. Agility on kuitenkin selvästi se The Juttu Mintulle, ja sitä me tehdään yhdessä oikein mielellämme.

Tokoasiat:
- Kisaamaan voittajaan vielä kevään aikana. No ei. Kuten totesinkin, tokoasiat saavat olla. Tai mistä sitä tietää jos vaikka innostuisinkin kisaamaan, mutta voi olla että yli-innokkaan ja kovin räksyisän tokokoiran voittajaluokan suorituksia ei iiiihan hirveästi arvostettaisi, hih!
- Rallytokokisoja, jos on tarjolla. Ehkä jopa RTK1? Kisasin Mintun kanssa yksissä rallytokokisoissa Poksilla. Joensuussa niitä olisi ollut tarjolla peräti kahdet, mutta toisiin en syystä taikka toisesta päässyt. No, nyt on 2xALOHYV plakkarissa joka tapauksessa!

- Käydään verijäljellä! Hahaha ei kyllä käyty, jos oikein muistan. Jälki on niiiiin työlästä hei.

Meelan tavoitteita olivat...
Agility:
- Keppiprojekti keväälle, avokulmat, hakeminen, mielentila. Keppiprojektiksi taisi mennä koko vuosi, mutta paljon niissä kyllä kehitystä tapahtui vuoden mittaan. Kepit voivat kyllä aina olla vielä paremmatkin, mutta joo, olen ihan tyytyväinen siihen mitä saatiin aikaiseksi.
- Kontaktit ja irtoaminen, suoruus. Aluevalmennuksen kontaktitestissä kontaktit oli tosi jees. Kevät tapeltiin tyhmien kisakontaktien kanssa, loppuvuodesta ne sitten toimivatkin hyvin. Kestää takaaleikkauksia paremmin kuin aiemmin.
- Kolmosiin. Ehjiä ratoja. Luottamista, uskaltamista, mennään eikä varmistella. Päästiin juuri tähän pisteeseen syksyyn mennessä. Kisaaminen tuntui koko ajan paremmalta ja paremmalta, ja lokakuussa ACEn kisoissa oli ihan huikean hyvä meininki.
- Irtoaminen, loppusuorat, ajattelu. Tämä olisi varmaan jäänyt toteutumatta ilman loukkaantumistani, hahah! Meela on nyt parin viime kuukauden aikana toiminut treeneissä tosi kivasti, kun irtoamisia ollaan kysytty. Aina voi tietysti olla parempikin, mutta kyllä minä tykkään jo nyt!
- Putki-kontaktierottelut olivat isossa osassa treenejä, ja mielestäni niihin on saatu hyviä onnistumisia.
++ osallistuttiin ensimmäisen kerran SM-kisahumuihin PoKS ry:n kisajoukkueessa!

Tokoasiat:
- AVO1, kohti voittajaa. AVO1 haettiin, voittajan liikkeitä tuli treenattua ja setti alkaa olla jo aika hyvin kasassa.
- Rallytokokisoihin jos mahdollista. Meela kilpaili kahdessa rallytokokokeessa vuoden aikana, kerran Annan kanssa ja kerran minun kanssani. Molemmista se sai hyväksytyn tuloksen.

- Jäljelle! Ei käyty.
- Luonnetesti, check, 110 pistettä sieltä.
- Kokeillaan niitä valionarvoja näyttelypuolella. Kokeiltiin Suomessa neljä kertaa, kaikilla kerroilla Meela sai ERIn ja kerran jopa voitti luokkansa. Virossakin käytiin muutama ERI + SA napsimassa, mutta PN-sijat eivät riittäneet serteihin.

Taisin laittaa aika hyvät tavoitteet, kun melkein kaikki niistä toteutuivatkin, hih!

Vuonna 2016 ajattelin...

Minttu
Agility:- SM-nollat kasaan ja kisaamaan
- Viimeinen A-SERT --> FI AVA
- Kisataan ja treenataan tehokkaasti mutta säästeliäästi.

Tokoasiat:
- RTK1, ehkä avoimen luokan kisoja jos niitä järjestetään
- Hassua humputtelutokoa ja ehkä tokomöllejä

- Näyttelyihin veteraaniluokkiin virkistäytymään
- Paljon hauskaa hömppäpuuhahassuttelua

Meela
Agility:
- SM-nollat kasaan
- Viimeinen A-SERT --> FI AVA
- Hyppysertejä
- Ehjiä kisasuorituksia, sellaisia joista voi olla iloinen ja ylpeä
- Paljon ohjattuja ja valmennuksia
- Treenataan mukavuusalueen ulkopuolella

Tokoasiat:
- TK2, ehkä myös sinne voittajaan
- Edes joku tokokoulutus?
- RTK1, ehkä avoimeen jos mahdollista
- Aktiivisemmin treenejä tokon saralla

- Kokeillaan niitä näyttelytitteleitä taas kerran

Yleisesti ottaen ensi vuonna olisi hauskaa saada näyttelyihin oma kasvattajaryhmä (siinä onkin tekemistä, kun pitää toivoa että 4/7 kasvattia olisi samaan aikaan näyttelykunnossa!), saada mahdollisimman paljon irti tulevasta ohjatusta agin viikkoryhmästä, viettää huippuhauska leiriviikonloppu Kiteellä elokuussa ja retkeillä kovasti koirien kanssa! Niin, ja saada vaikka tämä jalka oikeasti kuntoon niin että pääsisi tekemään ihan tosissaan.
Taas kerran on paljon mitä odottaa, ja huikea harrastusvuosi käynnistyy heti tammikuussa parin valmennuksen, kisojen ja ohjatun ryhmän merkeissä.

Välipäivien kostyymikisa

Osallistu Agarwaen-blogin ensimmäiseen huikeaan blogikisailuun!

Ylläoleva lelupaketti voi olla sinun, kun osallistut kuvakisaan!
Palkintopaketti sisältää tennispallon, luu-nyöriviritelmälelun, nyörilelun jossa on kiinni kaksi palloa, perinteisen narulelun sekä paketin HauHaun chicken & beef-märkäruokaa.

Osallistu kisaan näin:

1. Ota kuva koirastasi pukeutuneena joksikin hahmoksi. Hahmo voi olla julkisuuden henkilö, kirjasta, elokuvasta, pelistä, tai vaikka ihan vaan poliisi tmv. Asuun voi panostaa juuri haluamallaan tavalla, sillä teknisesti upein asu ei välttämättä voita! Voit siis heittää lakanan koiran päälle ja tehdä siitä haamun, tai laittaa sen poseeraamaan valomiekan kanssa. Vain taivas on rajana!

2. Linkitä kuva tämän postauksen kommentteihin. Voit myös laittaa linkin esimerkiksi blogipostaukseesi, jos olet julkaissut kuvan siellä.

3. Laita kuvakomentin mukaan myös sähköpostiosoitteesi, jotta voin ottaa yhteyttä mahdollisen voiton osuessa kohdallesi!

4. Voit osallistua niin monella asulla kuin haluat! Useamman koiran omistajat voivat siis pukea vaikka kaikki kymmenen koiraansa, tai sitten yksi koira voi esiintyä useana eri hahmona.

Kilpailuaika on 27.12.2015 - 7.1.2016!

Lykkyä pyttyyn, toivottavasti saadaan leluille näin uusi koti :)

Lomapuuhia

Joulua vietettiin tuttuun tapaan Liperissä mökkeillen. Onnistuneeseen mökkijouluun kuuluu paljon ruokaa, lautapelejä, television jouluohjelmia ja saunomista. Tänä jouluna mökkeilimme kaikkien kolmen sheltin ja Hupsiksen sekä Timi-vanhuksen kanssa, joten koiria riitti jokaiselle rapsuteltavaksi!
Valoisan ajalla koirat saivat kuluttaa aikaansa pihamaata vahtien ja lyhyillä metsälenkeillä, illaksi ne sitten linnoittautuivat ihmisten jalkoihin kaiken toiminnan (tai toiminnattomuuden) keskelle.
Jouluksi saatiin kuin saatiinkin edes himppunen lunta, ja vaikka se sitten heti joulupäivänä sulikin pois vesisateiden myötä, ehdittiin aattona ottaa muutama kiva lumikuva koirista.

Huikeita joululahjoja emme koirille jakaneet, mutta isot luut niille oli ostettu ajanvietteeksi. Äitini toki piti huolen siitä, että myös koirat saavat maistella ties mitä jouluruokia - eihän niiden surullista ja niiiiiin nälkäistä katsetta voi vastustaa!

Koirien paras joululahja "annettiin" jo aatonaattona, kun päätin lopettaa treenitauon ja lähteä shelttien kanssa tekemään tokoa hallille. Kumpikin oli ihan liekeissä tokoilusta, ja lämmittelylenkillä ne vetivät remmit kireällä kohti hallia (porsaat).
Ensi vuoden alussa seuramme järjestää tokomöllit, joihin ajattelin osallistua ainakin Meelan kanssa. Myös Minttua olen miettinyt, se kuitenkin osaa kaikki voittajan liikkeet yksittäisinä, mutta haukkuu todella paljon. Sen kanssa voittajassa hassuttelu voisi kuitenkin olla itseni kannalta hyödyllistä, jotta saisin edes jonkunlaisen käsityksen siitä, mitä voivoissa kisatilanteessa tapahtuu.

Olen kuitenkin päättänyt, että loman aikana treenataan paljon tokoa ja vähän aksaa. Tokossa otetaan aina pari kolme liikettä ketjutettuna settinä, ja paneudutaan nimenomaan luokkakohtaisiin ongelmaliikkeisiin. Mölleihin on aikaa tasan viikko, joten vielä ehditään pari kertaa käydä harjoittelemassa.

Aatonaaton treenien lopputulema oli, että Meela on oppinut viimein bongaamaan kierrettävän merkin eikä vain juokse siitä ohi, samoin kuin ruudun.
Ehkä vuoden aikana on siis tapahtunut jotain edistystä, vaikka meidän tokotreenailu onkin ollut niin rikkonaista, ettei sitä ole ehtinyt edes huomata.
Mintulla puolestaan oli hurjan hauskaa, mutta sitäkin äänekkäämpää menoa. Ruutuun mennessä voi esim. huutaa iiiihan koko matkan! Nauroimmekin treenikaveriksi lähteneen Annan kanssa Mintun yli-innokkuudelle: se on ihan huippuhauskan näköinen tehdessään tokoliikkeitä äärimmäisen tohkeissaan ja supernopeasti!

Ai niin! Joulusiivouksen yhteydessä kaivoimme kaappien kätköistä kasan täysin tuliteriä koiranleluja, jotka eivät kuitenkaan syystä taikka toisesta ole päätyneet omien koiriemme leikittäviksi.
Ajattelin arpoa ne blogissa. Siitä lisää ensi viikolla, kun voin suorittaa historian ensimmäisen blogikisani, hih!

Rauhallista joulua

Moni aistinee kuvassa pienen petkuhuiputuksen - se on nimittäin otettu kaksi vuotta sitten maaliskuussa. Vaan on se jouluisempi kuin otokset, joita tänä vuonna olisin saanut aikaan. Vesilammikot ja kurainen pelto kun eivät oikein vastaa unelmieni joulumaisemaa.

Pidemmittä puheitta oikein ihanaa joulunaikaa kaikille!
Ottakaa rennosti ja syökää paljon suklaata!

Hiljentymistä

Ylläoleva kuva Myrnistä alkaa olla taas ajankohtaisemman oloinen, meillä nimittäin sataa lunta! Toivottavasti sitä tulee ihan hurjan paljon ja toivottavasti se ei sula ihan heti pois.

Viime viikolla laitettiin vähän pillejä pussiin monen asian suhteen. Osteopaatti Jerry Ketola kävi Joensuussa hoitamassa koiria, ja myös 3/4 meidän koiristamme oli sillä listalla. Merleistä Minttu kävi hoidossa, ja se tuli todella tarpeeseen. Seitsemän ja puolen vuoden ajan aktiivista harrastuskoiran uraa viettänyt mummikoira oli ihan jumissa ja tiltissä, vino ja vaikka mitä. Lukkoja saatiin hyvin auki, ja hoitoa jatketaan oman fysioterapeutin hoivissa. Osteopaattikäynteihin meillä susirajalla on harvoin mahdollisuus, mutta tulen varmasti jatkossakin hyödyntämään ne harvat tilaisuudet.

Kun Minttu nyt joka tapauksessa oli naksauteltu kuosiin, päätin että nyt on loistava aika pienelle talvihiljentymiselle treenitohinoista. Viimeinen työviikkoni on muutenkin kovin kiireinen, joten ei haittaa yhtään, että luvan kanssa saa jättää treenejä välistä ja mennä oikeasti ajoissa nukkumaan. Loma saa jatkua agilityn osalta myös oman lomailuni puolella, mutta jotain tokopuuhastelua käydään varmasti sinä aikana tekemässä. Jo alle viikon totaaliloma alkaa nimittäin näkyä kaikissa koirissa, ja jopa Minttu sai illalla hassuja hepulikohtauksia ennen nukkumaanmenoa.

Ennen lomaa käytiin Meelan kanssa kuitenkin tempaisemassa vuoden viimeiset treenit, kun huippu seuratoverimme TT-Anni (uusi lempinimi, ole hyvä!) lupasi kouluttaa muita kouluttajia. Annipa oli hyvin varannut irtoamisteemaisen radan, ja se sopi meidän treenisuunnitelmaan vallan mainiosti!
Meela oli ihan paras, ja irtoili esteille hienosti. Se oli jopa niin paras, että lopputunnista keksittiin pari omaakin kuviota radalle ja treenattiin mm. serpentiinejä.
Aikamoinen edistyminen loka-joulukuun aikana, vai mitäpä ootte mieltä?


Viikonloppuna aloitettiin jouluun valmistautuminen, käytiin nimittäin pikkujoululenkillä Jaanan ja koirien kanssa. Reitiksi valikoitui Salokylän luontopolku tuolta Liperin puolelta. Valitsimme luonnollisesti pidemmän n. 6km reitin, josta osa oli maantietä. Reitin varrella oli hieno laavu, jossa oli hyvä pysähtyä keittelemään kaakaot ja pitämään pinaattilettukestit.
Salokylän polku sopisi vallan mainiosti sellaiseksi perus päivälenkkireitiksi, sillä maasto oli helppokulkuista.

Lenkkiporukkamme: meidän lauma ja Jaanan Taika, Roihu & Savu

Kohta koittaa taas se aika, kun saa listata vuoden onnistumisia ja ensi vuoden tavoitteita! Hiemanko kivaa.
Koska olen suunnittelemisen mestari, on kalenteri täyttynyt jo hurjasta määrästä jännittäviä koiramenoja pitkin vuotta. On mahtavaa, että on aina jotain mitä odottaa.

Vuoden viimeisiä

Lumikuvat on otettu marraskuussa, oikeasti täällä Joensuussa on aivan yhtä kurjaa, harmaata ja rapaista kuin kaikkialla muuallakin.

Vuoden viimeiset agilitykisat on nyt kisattu. Niistä kisoista ei jäänyt hirveästi jälkipolville kerrottavaa, sillä kuntoutuksesta ja fyssarikäynneistä huolimatta en voi erityisemmin kehua olevani kilpailukunnossa. Halusin kuitenkin kokeilla, miten takanaohjaus ja pelastelutilanteet toimisivat kisatilanteessa, joten siellä sitä oltiin. Tuomarina toiminut Sami Topra oli muistanut kisailijoita vauhdikkailla rataprofiileilla, joten ei ehkä ihmekään että olin koko ajan myöhässä kaikkialta!

En nyt sen tarkemmin analysoi kisapäivää, mutta keräänpä vaikka plussia ja miinuksia radoilta. Tarjolla oli siis neljä rataa, joista kumpikin sai juosta kaksi. Meelan kanssa napattiin kakskytjotain virhepistettä ja sijoituttiin sillä kolmansiksi, vaikka oikeasti tuloksen olisi pitänyt olla hylätty. Toisella kierroksella Meela possuili A:n, joten kannoin sen sitten pois.
Minttu taas teki lentokeinu-hyllyn ja yliaikanollan. Ei ihan optimaaleimmat linjat esteille nääs.

Meela
+/- A mentiin kahden radan aikana yhteensä neljä kertaa. Kaksi ekaa oli hienoja, kaksi viimeistä eivät. Kesti takaaleikkaukset A:lle upeasti ekoilla radoilla, mutta selvästi pitää vielä vahvistaa.
+ A-putkierottelu! Meni putkeen, vaikka este syötti A:lle
+ Irtosi ihan kivasti etenkin suorilla
- Ihan kamala keinu! Miksi en ole treenannut keinua, häh?
- Kepit oli ihan kuraa, pitää treenata lisää tilanteita joissa tullaan kovaa ja minä olen tuhat vuotta myöhässä.
- Rimoja tuli, mutta ne oli kyllä ihan omia mokia ja melko pitkälti jalattomuudesta johtuvia. Korjaantunee.

Minttu+ Irtoaa kiltisti, ohjaaja ehtii vaikka mihin
+ Kepit!
- Lentokeinu. Mummo ei.
- Kaarrokset levisi, mutta ei Mintun tyyppisen koiran voikaan olettaa kääntyvän tiukan valssin paikassa pelkällä persjätöllä. Jos ei voi tehdä valsseja, ei pidä ehkä valittaakaan.
- Liikkuu nopeammin kun voin itse juosta, näissä kisoissa aika tahmainen.

Samaan aikaan Helsingissä kisattiin Voittaja-titteleistä. Messukeskuksessa tapahtuikin omanlaistaan historiaa, kun peräti kaksi kappaletta Agarwaen-junnuja asteli kehään. Kerranhan olen itse noissa kisoissa esittänyt Myrniä, mutta omia kasvatteja ei ole kehässä nähty. Vaan nyt on!
Kumpaisenakin päivänä shelttejä tuomaroineet tuomarit olivat kovin tarkkoja ja tiesivät mitä hakevat. C-tyttäret Kuje ja Saaga edustivat upeasti molempina päivinä.

A. Cirni Fallstar "Saaga"
"Good size. Correct type. Feminine head. Good topline. Bit high in legs. Correct movement and coat."
Pedro Delarue, Portugal - JUN ERI

"Pleasing outline.Would prefer better head expression.Eyes round, roman nose, ears too heavy, would prefer better front. Good body, good hindquarters.Nice effortless gait. Covering ground well."
Garry Dryburgh, Australia -JUN ERI


A. Cyan Windfall "Kuje"
"Excellent head and expression. Too light in bone and a bit leggy. Movement with power but carrying the tail up. Good coat but still needs to develop."
Delerue Pedro Sanches, Portugal - JUN EH

"Good type. Would prefer better outline. Little high legs compared to body. I'd like better head and underjaw. Good ears. Good front. Good movement in back. Covering ground well. Would prefer more blue color, more silver."
Garry Dryburgh, Australia - JUN ERI

Kas näin on kisavuosi laitettu pakettiin kaikin puolin meidän osaltamme.
Kohta treenataan vuoden viimeiset treenitkin, jäädään hetkeksi joulutauolle ja ladataan akkuja ensi vuotta varten.

Iloisia uutisia

Kuva : Tiina P.

Kuje Mintuntytär, vieraammille Agarwaen Cyan Windfall, kävi läpivalaisussa.
Suurenmoiset kiitokset Hannalle aktiivisuudesta terveysrintamalla ja vielä isommat onnittelut ihanasta, terveestä koirasta!

Kennelliitto lausui kuvat seuraavasti:
Lonkat : A/A
Kyynärät 0/0
Selkä: LTV0 & VA0

Lisäksi Kujeen polvet tutkittiin tuloksella 0/0 ja sen olat sekä kintereet kuvattiin terveiksi.

Nyt kelpaa Kujeenkin ryhtyä valmentautumaan kohti agilitykoiran kilpauraa!

Päivitys kauko-ohjattavaan malliin

Minttu ja Hupsis viettivät viikonlopun mökkilomaillen vanhempieni kanssa, junnuosasto puolestaan päätyi kameran eteen.

Ei niin paljon pahaa etteikö jotain hyvääkin tässä polvivammaisuudessa. Jouduin toki perumaan muutamat kisat, aluevalmennusryhmän treenit ja viettämään pari viikkoa sohvalla maaten. Agilityä sen sijaan en malttanut lopettaa, vaan pysyin poissa kentältä lähinnä sen ensimmäisen viikon, kun kyynärsauvat olisivat haitanneet liikaa harrastelua.
Itse tykkään liikkua agilitykentällä paljon, ja aika runsaasti juoksenkin koirieni kanssa joka paikkaan. Ei ihan onnistu yhdellä jalalla, joten täytyi tarttua haasteeseen nimeltä "läheisriippuvaisen pikkusheltin päivitys kauko-ohjattavaan malliin."
Meelalle on nimittäin aina ollut hirveän vaikeaa toimia etäällä minusta, ja vaikka asiaa on kyllä harjoiteltukin, niin ei tässä mittakaavassa.

Päivitysoperaation aikana keskityin itse treenaamaan Meelalla, kun taas Minttu sai tehdä agilityä Annan kanssa. On hienoa, kun talossa on Mintun kaltainen valmis agilitypaketti, jonka voi vain lykätä harjoituskappaleeksi toiselle ja keskittyä itse hiomaan kaksikon ratakuviot kuntoon kentän laidalta. Toimii!


Ensimmäisissä treeneissä käytiin heti keppien poisjätön jälkeen, kun hallilla oli TopTeam-teemaisen treenipäivän rata. Radanpätkällä oli ihan hauska keppikohta, jota halusin päästä kokeilemaan myös itse. Kenties superpalkkana toimineesta kalkkunanleikkeestä johtuen Meela suoritti radanpätkää pätkittynä aivan huikean pätevästi, ja saatiinpa me tehtyä muutaman esteen pätkäkin! Tässä lähinnä kepeille irtoamista ja poispäinkäännöksiä.
Videon treeneistä voi katsoa vaikkapa tästä instagramlinkistä.

Sittenpä pidettiinkin viikon tauko agilitystä ja keskittyminen oli lähinnä tokohommissa. Seuraavan kerran hyppäsimme Meelan kanssa vähän extempore Harrin ProPerro-valmennuspäivään! Tämä oli hauska onnenkantamoinen: olin jo myynyt oman valkkupaikkani toisaalle, koska minun piti olla aluevalmennuksessa juuri tuona päivänä. Jalkavammaisena päätin kuitenkin sitten ostaa kuunteluoppilaspaikan itselleni, mutta siinä ensimmäistä treenivuoroa seuraillessani sain kuulla, että toisessa ryhmässä olisi yllättävä poisjäänti. Treeni oli sopivasti irtoamispainotteinen puomi-putkierotteluhässäkkä, joten päätin lunastaa paikan itselleni. Ei kun äkkiä koira kotoa ja kentälle!

Tässä vaiheessa pystyin kävelemään jo vähän reippaammin, mutta kaikenlaiset jalan kierrot, tiukat käännökset ja keilaukset olivat edelleen ihan kiellettyjä. Siispä kaikenlainen valsseihin liittyvä jätettiin heti pois, ja keskityttiin kaikenlaisiin takaaohjauksiin. Pieni Meelakoira yllätti heti alussa irrotessaan hienosti puomin vierellä olleeseen putkeen, joten jatkettiin poispäinkäännöillä. Tässä ongelmaksi osoittautui oma ohjaukseni, sillä en päässyt kääntämään koiraa yhtä voimakkailla vartaloavuilla kuin se on opetettu, ja siksi Meela luki kohdan koko ajan takaaleikkaukseksi. Kouluteltiin vähän, ja alkoi poikkarikin onnistua! Hetki rämmittiin sitten puomi-putkierottelun parissa, ennen kuin tehtiin vähän poispäinkääntöjä kepeille. Loppuradasta Harri sävelsi meille vielä yhden irtoamistreenin, jossa olikin jo hieman hämyesteitä matkan varrella.
Videon lopussa näkyvällä pätkällä Meela kävi kokeilemassa moneen kertaan, voisiko pituus olla putken sijasta se kysytty asia.

Kylläpäs tällaisen treenin jälkeen oli väsynyt sheltti lähdössä kotiin! Kun joutuu ihan itse miettimään omilla aivoillaan, niin kummasti alkaa väsyttää.


Jyväskylän näyttelypäivän jälkeen meillä olikin sitten taas yksi huippuvalmennus, kun Jenna Caloander tuli vetämään treenejä kotihallille.
Radaksi Jenna oli osuvasti valinnut sellaisen juokse kunnes oksennat-tyyppisen virityksen, jota sitten arvottiin porukalla, että onkohan sitä edes mahdollista vetää Meelan kanssa hitaammalla temmolla. Todistettiin kuitenkin, että todellakin on! Näihin treeneihin mennessä liikkumiseeni oli saatu lisää vauhtia, kevyt hölkkä nimittäin luonnistuu taas. Sen sijaan kunnon valssit, keilaukset tai muut kiertoliikkeet eivät.

Ensimmäisellä kierroksella pätkittiin rataa, lähinnä että nähdään miten Meela suoriutuu eri tehtävistä radalla. Alun valssit olivat tietenkin omalta osaltani ihan kökköjä, kun en varsinaisesti pystynyt niitä tekemään. Meela sen sijaan kääntyi niin hyvin kuin pieni koira voi huonolta ohjaukselta kääntyä. Kuudennelle esteelle sujui ensimmäisellä kierroksella sylivekki, toisella peruspyöritys, ja kepeille Meela lähti hienosti sanallisilla ohjeilla vaikka jäin itse pahasti jälkeen ja tyrkyllä olisi ollut niin putki kuin keinukin. Vastoin muiden suunnitelmia leijeröin putken, jotta sain koiran kauempaa siihen pakkovalssilla ja ehdin itse ohjaamaan seuraavaa estettä. Aikamme treenailtiin keskivaiheen hyppykuviota, sillä takanurkan takaakierrosta sai lähteä hiihtelemänä melkoista vauhtia, jos mieli ehtiä esteille 20-22 ohjaamaan koiraa. Loppu olikin sitten ihan helppoa luukutusta, vähän poispäinkääntöjä ja silleen.

Meela sai hurjasti kehuja ohjautuvuudestaan, ja olin itsekin hurjan tyytyväinen treeniin. En olisi uskonut, että voisimme tehdä 27 esteen radan yhdellä kiellolla! Siis yksi kielto, joka sekin johtui siitä että sekä koira että minä aloimme olla ihan poikki. Kun on pari viikkoa vain istunut ja maannut, puolijuoksu agilitykentällä on yllättävän raskasta.



Maanantaiksi ajeltiin vielä Kuopioon ProPerrolle Sannan treeniin. Anna lähti Mintulla matkaan, ja Kurkimäessä meitä odottelivat vielä Asta ja Saaga. Tarjolla oli jälleen kerran vallan juostava ratahirvitys, joka onneksi oli kuitenkin melkoisen suoralinjainen ja suunniteltu sopimaan myös irtoamistreeneihin. Alkuradan serpentiinikuvio skipattiin ja otettiin kotiläksyksi, mutta lopputreenistä rallattelimme Meelan kanssa esteet 3-27 melkoisen tyylipuhtaasti läpi.
Hieman rankka viikonloppu painoi Meelan käpälissä, eikä se tällä kertaa irtoillut esteille aivan niin hienosti kuin sillä on ollut viime aikoina tapana. Kotiläksyksi saimme harjoitella lisää irtoamista niin kauan, kun vain tämä liikuntarajoitteisuus siihen pakottaa. Taidan pystyä toteuttamaan tämän.

Minttu puolestaan oli ihan hassu ja innoissaan, olihan tämä viikko ollut sille melkoista lomailua. Annan kanssa se käyttikin hieman vieraamman ohjaajan kiltteyttä hyväkseen ja possuili menemään ihan miten sattuu, esimerkiksi noin tsiljoona kertaa putkeen sen sijaan että olisi suorittanut kepit.
Hauskaa sillä kyllä oli, vaikka lopputunnista alkoi mummokoirallekin tulla hiki kaikesta siitä liitelystä. On se rankkaa!

Saaga taas ihastutti olemalla niiiiin helppo kaveri ja niiiiin nopea tuleva agilitykoira. Pieni agikoiran alku teki kivan suoraviivaista mutta silti ohjaamista vaativaa pätkää radan keskivaiheelta, ja irtoili kauniisti putkiin ja esteille. Kovasti se sai myös kehuja hyppytekniikastaan, jos nyt parikymmensenttisillä rimoilla voidaan varsinaisesti hypyistä puhua. Huippu pikkukoira!

Videolla on ensin Meelan, sitten Mintun ja viimeiseksi Saagan suoritus. Videoeditointiohjelmani tosin ei halua lisätä kivoja tekstejä tai muutakaan, joten aika riisuttuun edittiin on tyytyminen!


Tiivistetysti voisin jakaa kaikille sellaisen pro tipin, että välillä kannattaa rikkoa vaikka se jalka ja joutua duunaamaan näitä epämukavuusalueen juttuja. Niistä voi yllättäen tulla hirveän hyviä!
Voisin kuvitella, että vielä viimeiset loppuvuoden treenit vetäistään irtoamisteemalla, mutta joulutauon jälkeen palataan kentille uudella meiningillä.
Sitä odotellessa!

Jyväskylä KV

Näyttelyvuosi paketoitiin meidän taloutemme osalta Jyväskylässä. Meillä olikin paikalla yltiöhieno edustus, sillä omia kasvatteja kehässä oli peräti kolme kappaletta, ja lisäksi kaksi Mintun Bustling's-lastenlasta esiintyi pentuluokassa.
Sijoitustyttö Saaga esiintyi vielä sunnuntainakin, se on nimittäin niin nätti tyttö että kehtaa viedä näytille vähän useampaankin otteeseen!

Aamuyön tunteina pakkauduimme neljän ihmisen ja neljän koiran voimin autoon. Olimme varanneet ylimääräisen puolituntisen ajoaikaa, ja hyvä niin - sohjoiset tiet ja kova lumipyry tekivät matkanteosta jokseenkin hidasta. Näyttelypaikalle saavuttaessa saimme jonottaa pienen ikuisuuden parkkihalliin, mutta onneksi tyhjä parkkiruutu löytyi melko kivuttomasti. Parkkihallin kolmoskerroksesta paarustimme suureen messutilaan, pystytimme leirin kehän vierustalle ja siistimme pentuluokkalaiset esiintymiskuosiin.

 Norjalaistuomarimme Leif-Herman Wilberg osoittautui miellyttäväksi tuttavuudeksi. Hän käsitteli koiria reilusti ja siivosti, käytti todella aikaa arvosteluun ja kirjoitutti kaikista koirista oikein osuvat arvostelut. Linja piti läpi arvostelun, ja voittajakoiriksi valittiin toden totta näyttelyn kauneimmat. Koosta tuomari oli tarkka, ja saipa yksi isokokoinen sheltti jopa hylätyn.

Eipä aikaakaan, kun oli aika ryhtyä jännittämään junnuluokkalaisten tyttösten puolesta. Kehässä olivat siis Saaga ja Kuje, joista jälkimmäinen kovin surullisessa yksivuotiskarvanlähtövaiheessa. Kävi kuitenkin niin kurjasti, että Kujeen esiintyminen meni kelpiekehän kanssa päälekkäin, joten junnumerleä esittämään patistettiin ensimmäistä kertaa shelttikehässä koiria esittänyt Anniina.
Hyvin se ensikertalaisilta menikin, joskin seisotusosuudella Kujeelle tuli vähän äitiä ikävä, eikä se olisi millään maltanut enää seisoskella näyttelykehässä. Kovin kevyessä kasvuvaiheessa ollut Kuje todettiinkin auttamatta liian suureksi (38,5cm) tämän tuomarin makuun, ja se poistui kehästä arvosanalla H.

Saaga sen sijaan esiintyi haltijansa Astan kanssa oikein ammattitaitoisesti, liikkui kauniin tasapainoisesti ja malttoi poseerata kaikessa rauhassa. Saaga on myös tiputtanut turkkiaan, mutta sillä on niin valtaisa tukka muutenkin, ettei karvanlähtö varsinaisesti ulkopuolisen silmään edes näy.
Ihastuttavan elegantti juniori saikin arvosanakseen ERIn, mikä on huikean hieno suoritus ensimmäisestä näyttelystä!
Sunnuntainen brittituomari piti myös kovasti Saagasta, ja silloin se palkittiin sijoituksella JUN ERI4.

A. Cyan Windfall "Kuje"
"Good type. Up to size. Head is long & narrow. Good ear carriage. Good eyes. Good angulations. Flat ribcage. A little long hocks. Good coat structure but very out of coat today. I'd prefer much more blue colour. Good movement."
JUN H - Wilberg Leif-Herman, Norja

A. Cirni Fallstar "Saaga"
"Excellent type, size and proportions. Sweet feminine head. Good ears, a little round eye. S`d prefer a better filled muzzle.Nice neck & topline.Good croup and tail carriage. Good angulations. Good feet, still needs to body up. Good coat. typical efficient movement."
JUN ERI - Leif-Herman Wilberg, Norway

"1 year tri colour. Exellent overall size & shape. Feminim head. Planes could be better & have a little more work under the eyes. Well bodied, well angulated. Moves quite well up & down, bud could use her hocks more."
JUN ERI4 - Brace Andrew, United Kingdom

Muutama viikko sitten agilityssä saamani polvivamman takia en ollut varsinaisesti varustautunut esittämään yhtään koiraa kehässä. Liikkumiseni on sen verran ontuvaa, että etenkin Meela haluaisi vain pistää leikiksi ja ryhtyy herkästi riehumaan.
Sovimme kuitenkin, että koska tämä tuomari halusi koiria ehdottomasti kävelytettävän, kokeilen esittää Myrnin kokoomakehässä, ja tarvittaessa sysään sen kasvattaja-Maikin esitettäväksi. Maikin mukaan Myrn ei kuitenkaan oikein olisi lähtenyt ja kokoomakehä meni melko hyvin, joten päädyin sitten itse esittämään pikkumustan. Myrn esiintyikin kertakaikkisen kauniisti, ja ravasi oikein maltillisesti hieman edelläni.

Anniina sen sijaan uhrautui Meelan handleriksi, ja likimain liitoksistaan juoksuosuuksissa revennyt, karvanlähtöään ympäriinsä pölistelevä pikkumerleni käyttäytyikin juuri niin asiallisesti, kuin pienet Meelat vain voivat. Tuomari totesikin, että "she thinks it is summer", mikä kieltämättä pitää tämänhetkisellä turkkitilanteella mainiosti paikkansa.
Kumpikin puolisiskoksista parkittiin kuitenkin laatuarvosanalla ERInomainen, mihin sai kaljun merlen ja koon ylärajoilla olevan trikin kanssa olla oikein tyytyväinen.

 Lisään arvostelut kunhan saan ne taas käsiini.

Pitkän päivän päätteeksi jäimme vielä odottelemaan kasvattajaryhmiä, sillä esitin Myrnin Amor'jade kasvattajaryhmässä. Ryhmiä oli tässä näyttelyssä esillä peräti seitsemän kappaletta, eivätkä amorjadelaiset enää sijoittuneet skabassa. Kuvailimme vielä pakolliset palkintopönötykset, olihan näyttelyseurueeseemme kuuluneet ROP- ja VSP-pennut.
Tämän jälkeen olikin ihanaa pakkailla kamat kasaan ja kampeutua autolle, olihan päivä kehien luona kestänyt jo kuutisen tuntia!

Kotimatka taitettiin vielä aamuistakin tiheämmässä lumisateessa, mutta tällä kertaa liikenteessä oli myös aura-autoja. Yllättävää kyllä ketään ei edes väsyttänyt, vaikka kotona oltiinkin vasta kahdeksan jälkeen illalla! 

Näyttelyreissu oli kaikenkaikkiaan oikein hauska päätös tälle vuodelle, ja oli ihanaa päästä näkemään taas niin monia tuttuja! Junnukoirat esiintyvät vielä Messarissa, mutta meillä kotona asuville katsellaan näyttelykehiä sitten kevään lähinäyttelyistä.
Kiitos vielä matkaseuralle, ja erityistuplakiitos Anniinalle, joka luotsasi merlejä kehässä!

Paljon onnea C-pennut 1v!

Agarwaen Cyan Windfall "Kuje" - Kuva: Hanna Perämäki

Agarwaen Cirni Fallstar "Saaga"

Ihanaiset Agarwaen C-siskokset juhlivat tänään yksivuotissynttäreitään - paljon onnea Kuje, Saaga ja Wiu!
Mintun ja Tevinin tyttäristä on kasvanut aivan mahtavia harrastuskoiran alkuja, enkä voisi olla tyytyväisempi pentueen lopputulokseen. Kiitos Hanna, Pauliina & Asta sekä Stefi, kun olette pitäneet pienistä mintuntyttäristä niin hyvää huolta ja luotsanneet niitä elämässä eteenpäin parhaalla mahdollisella tavalla :)

Ensi viikolla pääsenkin taas moikkaamaan ylläolevaa kaksikkoa, kun suuntaamme pienellä porukalla Jyväskylän näyttelyyn! 

Wiusta ei valitettavasti tähän hätään saatu uutta poseerauskuvaa, mutta Saagasta on parin viikon takainen agilityvideo.

Sattuu ja tapahtuu

Saaga

Ylläolevassa kuvassa on Saaga Mintuntytär, ihanainen sijoitusnarttuni C-pentueesta. Saaga oli meillä kyläilemässä viime viikon, sillä sopivasti kahtena viikonloppuna minulla oli asiaa Kuopion suuntaan ja siellähän se Saaga normaalielämässään asustelee. Lauantaina vein sen sitten takaisin, ja meillä kotosalla on ollut jokseenkin hiljaista pikkukoiran lähdettyä.

Ihastuimme pieneen trikkityttöön aivan valtavasti! Se sujahti lauman sekaan todella helposti ja asettui taloksi heti seuraavana päivänä meille tultuaan. Se rallitteli pellolla ja metsikössä äitinsä ja siskopuolensa kanssa, ihastui naapurin Sakari-setään (joka on koira. Sellainen pieni sekarotuinen) ja sai kaikki tututkin ihastumaan itseensä totaalisesti. Niin helppo koira kuin vain voi olla, ja jestas mitkä harrastusominaisuudet! Saaga on tutustunut agilitymaailmaan hyvin rauhallisesti, mutta sen kanssa on edetty selvästi oikein. Pikkukoira irtoilee esteille vallan mainiosti, lukee hyvin ohjauksia, on nopea ja ketterä ja vieläpä palkkautuu leluista hurjan hyvin.
Ei liene ihmekään, että jo viime vuoden loppiaisena vähän harmittelin, että olikohan fiksua antaa moinen kultakimpale muualle. Onneksi se meni juuri sellaiseen paikkaan, jossa sen hieno potentiaali pääsee näkymään ja siitä pidetään mainiosti huolta!
Toivon todella, että tulevaisuudessa häämöttävät luustokuvat ovat myös tämän pentueen kohdalla suosiollisia. Maailma tarvitsee ehdottomasti lisää Saagoja!

Vaan se Saagasta. Lauantaina ajoimme Kuopioon pienen kisareissun merkeissä yhdessä Iitan ja Ninan kanssa. Kuopiolainen ACE oli hankkinut uudet, päheät toimitilat ja treenihallin, jota oli tietenkin päästävä testaamaan! Vuokrasimme vallan mökin, sillä kisat olivat kaksipäiväiset ja tietysti halusimme ottaa kaiken ilon irti norjalaistuomari Jan-Egil Eiden radoista. Oltiin Meelan kanssa kisaamassa ihan kahdestaan, Minttu on ollut hieman selkäjuminen, joten ennen toista hierontakertaa se saa taukoilla agilitystä.

Vaan lyhyiksi jäivät meikäläisen kisat sinä viikonloppuna! Katselimme ensin kisanneet medit kaikessa rauhassa, ja menimme sitten omaan rataantutustumiseemme. Hallin keinonurmipohja tuntui kivalta kävellä ja rataprofiili tarjosi vauhtia ja haasteita sopivassa suhteessa. Oli kiva päästä kokeilemaan, ja viikonlopun teemaksi olinkin päättänyt, että nyt luotetaan ja kokeillaan niitä rajoja kun rataprofiilit sellaista vaativat.

Meelan kanssa oltiin starttivuorossa kahdeksansina. Lähdettiin radalle hyvällä draivilla, ja mielentila oli mainio koko koirakolla. Päästiin peräti yhdeksännelle esteelle, kun takaakiertoon ohjatessa polveni meni sijoiltaan ja se rata loppuikin sitten siihen. Jalan pettäessä onnistuin kyllä kierimään hyvin hallitusti istumaan nurmelle ennen kuin paikalle kiirehti porukkaa auttamaan meidät pois radalta. Lassiekoirani oli kuulema käynyt makaamaan siihen vierelleni, ja osa oli jo ehtinyt kauhistella että sattuiko siihenkin. Onneksi ei, aina sitä mieluummin itse loukkaantuu kuin että koiralle sattuu jotain!


Onni onnettomuudessa, että henkilökunnasta löytyi sairaanhoitajia, jotka tutkivat jalan ja antoivat erinomaista ensihoitoa. Kun lepäilystä huolimatta jalka ei sitten kestänyt painon varaamista sitten yhtään, ajettiin minut KYSsiin iltapäivystykseen. Jokseenkin tympeä ja huumorintajuton lääkäri (kun housujeni taskusta tipahti raksu, hän oikeasti nyrpisti nenäänsä ja kysyi: onko tuo kakka?) diagnosoi ongelmakseni sijoiltaan menneen polven, ja sain mukaan polvituen ja kyynärvauvat.

Sillä välin kun minä hengailin päivystyksessä, otti Iita pikapestin pikkukoiran ohjaimiin. Tuntui väärältä jättää Meelan kisat kesken, kun se oli niin kisamoodissa ja joutunut odottamaan koko päivän omaa starttivuoroa. Se on kuitenkin niin helppo koira, että lähtee kenen tahansa mukaan ja toimii radalla hyvin myös lainaohjaajilla. Olivat kisanneet pari todella hyvää hylsyä, mikä on hirveän hyvin ottaen huomioon sen, ettei Iita tosiaan ole koskaan edes kokeillut Meelaa! Pikkusheltti tosin ei irronnut lainaohjaajan kanssa edes sitä vähää mitä minun kanssani, ja kommentti olikin ratojen jälkeen että eipä oo ikinä tarvinnut juosta näin helkkaristi aksaradalla. Hah!

Kisojen jälkeen ajettiin sitten pienelle erämökillemme, jossa oli riemastuttava parinkymmenen metrin jyrkkä alamäki odottamassa. Uhkarohkeasti päätettiin kuitenkin että auto ajetaan alas asti että pääsen mökkiin sisään - ei olisi ehkä onnistunut kyynärsauvoilla mäkeä pitkin könkkääminen. Auton ylös saaminen olikin sitten projekti sinänsä, kun mäestä irtosi irtosoraa ja menopeli yritti sammua ihan koko ajan. Onneksi Nina on proo kuski, eikä jääty jumiin mökille!
Mökkimme oli hirmuisen luksus ja mukava nukkumapaikka, ilta meni kivasti päivän kisoja analysoiden ja saunaa lämmitellen.

Sunnuntaipäivän kisat peruin kokonaan, mutta tietysti katselin muiden radat. Tarjolla olisi ollut todella haastavia juttuja, jotka haluan ehdottomasti ottaa treeneihin mukaan, kunhan pääsen taas kentälle! Meelakaan ei onneksi joutunut istumaan koko päivää autossa, vaan sitä otettiin aina mukaan lämppälenkeille.

Suurenmoiset kiitokset vaan vielä tätäkin kautta kivoista kisoista, loistavasta ensihoidosta ja kaikesta kavereiden avusta viikonlopun aikana! Se kaikki oli kertakaikkisen korvaamatonta.
Nyt taidamme viettää vähän treenitaukoa, ja meikäläinen on sormet ristissä että polvi paranisi nopeasti enkä missaisi ihan kamalan montaa valmennusta tai kilpailua.

#HyväHiillosAgility

Eräänä viikonloppuna kisattiin piirinmestaruuksista Pärnävaaralla. Kisakeli oli ihanan aurinkoinen, vähän syksyisen kirpakka. Oli pari shelttiä ja viisi rataa juostavana. Oli kivoja rataprofiileita, haasteita ja hyvä meininki. Sellaiset hyvänmielenkisat, vaikkei kyllä hirveästi mitään saavutettukaan.
Kaveri heitti kisojen jälkeen, että olisi voinut yhden kisavideon julkaista Facebookissa #HyväHiillos-ryhmässä. Se on semmoinen ryhmä, jossa voi kehua kisoja/ihmisiä/valkkuja/semmoista, jos olen oikein ymmärtänyt. Siitä tämän tekstin otsikko.

Taidan aloittaa kilpailuista kertomisen tällä kertaa lopusta alkaen, sillä päivän viimeinen rata oli ehkä ikimuistoisin koskaan. Siinä kiteytyi kaikki se hienous, joka näissä meidän "kyläkisoissa" aina ilahduttaa. Rataprofiili oli todella haastava (Milenan blogissa piirros), annettiin mahdollisuus ohjata putki kummasta päästä vain, samoin kepit. Keppien jälkeen piti painaa miljoonaa suoralle ja ohjata takaakiertoon. Kaikki olivat vähän epätoivoisia, kun piti lähteä moiseen tehtävään.
Meelan kanssa mentiin kokeilemaan, ei onnistuttu ja homma levisi sitten ihan käsiin. Ei se mitään, tiesin radan olevan vaikea meille.  Kävin hakemassa terapiakoira Mintun, ja heitin pihalla että nyt tehdää nolla ettei jää paha mieli. Tehtiin.

Meininki radalla oli ihan jäätävä! Äkkiä tunnelma hallissa paisui MM-kisojen tasolle. Niistin Mintun kepeille, tein päällejuoksun ja sitten alkoi kannustus radan ulkopuolelta. Siellä oli kavereita Joensuusta, sekä yli sadan kilometrin päästä naapurikylistä, ja kaikki tsemppasivat meitä tekemään puhtaan radan ja juoksemaan kovempaa. Kannustusten ansiosta saatiin radalla hurja tsemppi päälle, ja väännettiin sellainen raivokas nolla juuri niin hyvin kuin pystyttiin. Radalta tullessa oli hyvä fiilis, oltiin todella tehty kaikkemme sen nollan eteen. En tiedä, onko niissä isoissa kisoissa tätä samaa tunnelmaa. Että voiko mennä Helsinkiin, ja siellä turkulaiset agilitykisoissa tutuiksi tulleet ihmiset huutaa äänensä käheiksi kentän laidalla. Onneksi ainakin Joensuussa se on mahdollista. Loppuvertailussa sijoituimme vieläpä toisiksi. Olkoonkin, että kyläkisojen varjopuolena serti jäi näissä geimeissä jakamatta, kun kisaajia oli niin vähän.

Jaana otti videon Mintun radasta. Onneksi otti! Meinasin ensin sanoa, ettei tarvitse. Alun kaksi hyppyä ja pakkovalssi putkeen puuttuu, mutta onneksi kannustus kuuluu ja kuuleman mukaan välittyy se tappamisen meininkikin katsojalle. Äänet päälle, tää on parasta!
Näillä kisafiiliksillä jaksaa ainakin läpi yhden lokakuun.



Muutoin kisoista ei jäänyt juuri jälkipolville kerrottavaa. Meelan kanssa tehtiin kaksi todella hyvää rataa, joista toisella tippui rima ja toisella umpikulman kepit olivat liian vaikeat. Ovat olleet vaikeat treeneissäkin, joten harjoittelemme lisää. Plussana kontaktit, joille pikkusheltti malttoi pysähtyä mallikkaasti ja tosiaan ne ehjät suoritukset. Menemme treenaamaan keppejä vähän lisää, ja ilmoittaudumme muutamiin kilpailuihin.

Mintun kanssa tehtiin myös toinen ihan hyvä rata, mutta tyhmäilyvarmisteluni koitui kohtaloksi. Oletin, että pienet koirat imeytyvät keppien jälkeen ansaputkeen, jos teen persjätön. Tein sitten valssin näppärästi koiran linjalle ja työnsin sen takaakiertoon. Hyllyksi meni.

Alla vielä Meelan rimantiputusrata, joka oli muuten tosi kiva. Olin ihan fiiliksissä noista kepeistä! Kontaktit on hitaat, mutta toisaalta olen tyytyväinen siihen, että maltti riitti pysähtyä kontaktipinnoille ihan kunnolla.


Kotona näytin videoita Annalle ihan fiiliksissä, koska olin tällä kertaa kisoissa ihan keskenäni. Anna oli BH-kokeessa, josta Myrn nappasi uuden tittelin nimensä eteen. Pieni sheltti teki ehkä koko kokeen parhaan tottisosuuden! Hienosti meni!

Perropäivä

Reilu viikko sitten tapahtui ProPerro-valmennuksemme 2/3. Karkasin töistä hieman etuajassa kotiin toteuttaakseni tarkkaan aikataulutetut pakolliset toimet ennen autoon pakkautumista. Olisi pitänyt karata aikaisemmin, sillä jollain koirista oli maha sekaisin. Se on mainio fiilis, kun heti ulko-oven avautuessa naamalle löyhähtävät mitä messevimmät aromit - tuotokset löytyvät tietenkin karvalankamatolta. Niinpä kokonainen varttitunti tiukasta aikataulustani tuhrautui muutaman maton ja yhden koiranpyllyn pyykkäämiseen. Tästä huolimatta olin melkein ajoissa hakemassa Jaanaa kyytiin Ylämyllyltä, huh!

Mukana oli omista koirista tällä kertaa vain Meela. Fiilistelin aluksi, että viikonlopun rankasta kontakti- ja keppisessiosta väsynyt sheltti olisi voinut olla melko rukkasmainen vietävä, mutta vielä mitä. Meela oli täysissä voimissaan levättyään yön yli, ja tekeminen sen kanssa oli ehkäpä parasta!

Treenissä oli tarjolla japsia ja vaikeita keppiasioita, mutta muutoin rata oli oikein juostava ja kiva. Suureksi ihmetyksekseni vetäistiin heti ensimmäisellä yrittämällä alun 11 estettä ilman mitään ihmeellisyyksiä! Sitten unohdin radan. Mutta niin vaan meni kaikki jaakotukset, sylivekit, japsi ja muu sälä kuin vettä vaan. Ollaanpa me hyviä!
Fiilistä ei kuitenkaan kestänyt turhan kauaa, vaan rallattelimme läpi välistävetojen keppien ja putken erottelua vaativaan kohtaan. Tässä kohdassa sheltti sanoi että syntax error ja tilttasi totaalisesti. Siellä se rallatteli läpi kaksi houtusputkea, eikä ainakaan huomannut keppejä niiden välissä. Tätä kohtaa harjoiteltiinkin ihan urakalla, ja lopulta Meela saatiin menemään myös vaikeat kepit.
Lopetettiin ensimmäinen kierros keppielämään, ja pieni sheltti sai hautoa asiaa päässään tauon ajan.

Toisella kierroksella jatkettiin kepeistä, jotka olivat edelleen aika vaikeat ja joita treenaamme kotiläksynä. Jatkettiin kuitenkin rataa, ja seuraava treenin paikka oli japsi vähän vinolle hypylle. Meela tuijotti liikaa minua ja liian vähän esteitä, eikä japsityyppinen ohjaus onnistunut sen kanssa ollenkaan. Itse olisin tehnyt kohtaan pakkovalssin, jos olisin saanut valita. Treenattiin kuitenkin pallopalkalla sitä japanilaista sujuvammaksi, ja pitää sekin varmaan ottaa osaksi kotitreenejä. Loppurata olikin sitten helppoa rallattelua, ja treenistä jäi kertakaikkisen hyvä mieli!

Videolle leikelty valittuja paloja treeneistämme.

Agarwaen agilityblogin seuraavassa osassa perehdymme edellisviikonlopun kisameininkeihin. Stay tuned! Ehkä pitäisi välillä harrastaa jotain muitakin asioita kuin sekalaisia agilityvalmennuksia ja kisailuja. Oisko vaikka näyttelyt mitään? Katsotaan sitä ensi kuussa!
Nämä kaksi kuvaa on muuten otettu joskus syyskuun puolella, kun kävimme eksymässä Kontiolahden luontopolulle.

Aluevalkka osa 1.

EHDINPÄS ennen lehtipuhallusmiehiä kuvailemaan takapihan vaahterakasaan!

Aamu alkoi hienosti. Heräsin kello 8.12 ja tsekkasin Facebookin. "Sinulla on yksi tapahtuma tänään: Aluevalmennus kello 8.30...." Aijaa, hassusti on Mari laittanut tuntia aiemman ajan tähän tapahtumaan, ajattelin. Päätin kuitenkin tsekata asian ja hittolainen: aluevalkka oikeasti alkaisi 8.30 eikä 9.30 kuten olin kuvitellut!
Mutta tsädäääm, seisoin kuin seisoinkin Pärnävaaralla hallin pihassa kello 8.32! Aamunopeuteni lähestynee maagisuuden rajaa.

Päivän tarkoituksena oli testata koirien osaamista kaikilla kontakteilla, kepeillä ja muutamilla erikoisesteillä. Ihan ensimmäiseksi meille jaettiinkin nivaska paperia ratapiirroksineen, sekä hyvin tarkkoine suoritusohjeineen. Tuskasteltiin siinä sitten porukalla mm. kohtia, joissa käskettiin lähettämään koiraa yksin kontaktien loppuun saakka, kepeille, juoksemaan itse A-esteen ympäri kun koira odottaa kontaktilla ja niin edelleen. Täytyy myöntää, ettei itselleni ole ikinä edes tullut mieleen järjestää treeneihin tällaista testipäivää. Kannattaisi vissiin, aika hyvin tämä paljasti sen, missä juuri nyt mennään!

Aloitimme puomiradalla. Ensimmäisessä vedossa testattiin mm. sivuttaisetäisyyttä, itsenäisyyttä ja lopuksi piti vielä lähettää koira yksinään puomin päähänkin. Voin kertoa, että kovinkaan monen koira ei yksin sinne puomin päähän mennyt. Meela meni, mutta kääntyi niin törkeän jyrkkään kohti minua, ettei pysynyt kontaktialueella. Treeniin.
Toisessa setissä koeteltiin koiran kontakteja vedättämällä, valssein ja persjätöin. Nämä sujuivat Meelalta todella hyvin, ja puomin osalta taisi tulla kaikkein vähiten kotitehtäviä koko päivältä.
Puomiradalla oli mukana myös pussi, jolta harjoiteltiin kääntymisiä.

Seuraavaksi tehtiin keinua. Tiesin heti, että meidän keinupa se on ihan palasina, ja siltä se vähän näyttikin. Meela lähti keinulta todella aikaisin, eikä oikein kestänyt minkään maailman vedätyksiä tai muita ohjauksia, vaan vaatii ohjaajan tuen että suorittaa esteen oikein. Tulimmekin siinä sitten siihen lopputulokseen, että täytynee opetella keinuhommia hetken aikaa ihan alkeista lähtien ja namialustalla, että saadaan hommaan taas jotain tolkkua. Siinä riittää treenattavaa täksi talveksi.

Keinu- ja puomitreenien jälkeen meillä oli ruhtinaallisen mittainen tauko, kun isommat koirat treenasivat. Onneksi asumme niin lähellä, oli nimittäin helppo piipahtaa kotosalla ja antaa koiran nukkua kunnolla tuossa välissä!

 Toinen treenirupeamamme piti sisällään kepit, A:n, okserin, muurin ja pöydän. Siinäpä treenikaverien kanssa mietittiin, että milloinhan kukakin meistä on viimeksi treenannut pöytää? Itse olin toki kaukaa viisaasti sijoittanut pöydän viikkotreeniradallemme ehkä joskus toukokuussa. Hyvä minä!

Aloitimme keppitreeneistä, joissa sain heti noottia siitä, että helpotan koiran linjoja ihan liikaa ja yritän pitää sitä näpeissä. No mutta kun! Ei kun uudelleen yrittämään, ja luottoa siihen koiraan. Kyllähän Meela osaa kepit, ja osaa mennä niille monista eri kulmistakin. Itse vain aina pyrin kisoissakin "auttamaan" koiraa, mikä tarkoittaa useimmiten puhtaasti sen suorituksen ja etenkin sisäänmenojen pilaamista. Kaikki nämä näkyivät vallan hienosti myös näissä treeneissä, mutta niin vaan pieni sheltti kesti kepeille takaaleikkaukset niin avo- kuin umpikulmastakin (umpikulma oli vaikeampi, ehkä enemmän minulle kuin koiralle), törkkäyksen, vedättämisen ja persjätönkin. Yksi haastetehtävä oli myös laittaa koira kepittelemään yksinään koko kepit niin, ettei ohjaaja saanut liikkua keppien aloituslinjan yli. Meelapa osasi senkin!
Keppitreeneihin oli sitten ympätty myös muuri, jolle treenasimme ihmisnuolta (jota en ole koskaan käyttänyt enkä varsinaisesti osaa, eikä koirakaan), kääntymisiä ja takaakiertoakin.

Keppien kanssa testattiin myös sitä pahuksen pöytää. Koska pöydälle ei varsinaisesti ole tullut treenikertoja alle kuin yhden käden sormilla laskettava määrä, päätin käskyttää Meelaa pöydälle sanalla hop. Sillä se hyppää autoon, sängylle, vähän joka paikkaan. Hop ja seis-yhdistelmällä sain lähetettyä sen pöydälle semikaukaa, kutsuttua kohti minua,sekä vedätettyä. Sen sijaan sivuirtoamista pöydälle emme onnistuneet tekemään. Namialustalle kyllä lähti sitten lopulta.

A-esteen treeniradalla meillä puolestaan oli pelkkiä oksereita, ja se A. Oksereille sai harjoitella sivuirtoamisia ja kääntymisiä, joita pitää kyllä vielä harjoitella, sillä pari kertaa tuli rima alas. A-harjoituksista Meelalle vaikeimmiksi osoittautuivat tiukka valssi (ei kestä) ja päällejuoksu (ei pysty), mutta kaikki kauempana tapahtuvat kertaluontoiset liikehäiriöt se kyllä kesti. Sen sijaan erilaisia hämyohjauksia pitää harjoitella, samoin hämääviä vapautussanoja ja muuta sälää. Paljon A-treeniä siis tiedossa!
Lopuksi olisi ollut tarjolla vielä oksereista koottu irtoamissuora, mutta se oli iiihan liikaa vaadittu väsyneeltä pikkuiselta sheltiltä. Pallopalkalla irtosi, joskin aika nihkeästi ja hitaasti.

Kaikenkaikkiaan tehtiin kyllä ihan oman tason mukaan, ja saatiin hurjasti kotiläksytehtäviä! Näihin paneudutaan kovasti lokakuun aikana, sillä ensi kuussa onkin jo toinen setti näitä valmennuksia tiedossa. Myös Minttu saa treenailla samoja juttuja kuin tyttärensä, sillä eipä niistä sillekään mitään haittaa ainakaan ole.

Videoitakin tuli kuvattua, alla niitä! Yksi video kontaktitreeneistä, toinen kepeiltä ja pöydältä. Vähän kökkö leikkaus, mutta tabletin ilmaiseditori ei ole kauhean noheva. Jos jollain on vinkata android-pohjaisista ilmaisista editointiohjelmista, niin otan vinkkejä vastaan!

Poissa mukavuusalueelta

Se, että ainoa julkaisematon kuva jonka kuvat.fi-tililtäni onnistuin kaivamaan oli FB:n profiilikuvaksi otettu otos, tarkoittaa ehkä sitä että on aika muokata niitä vanhoja kuvia julkaisukuntoon. Rankkaa.

Viime päivien aurinkoiset syyssäät ovat ehdottomasti olleet ihan ykkösjuttuja - olkoonkin, että ulkoilumielessä niistä nauttiminen on jäänyt aika vähälle. Aina on jotain muuta, kun pitäisi olevinaan pyörittää sosiaalista elämää, kouluttaa muita, kouluttaa omia, ties mitä. Sitten sitä hiihdetään yömyöhään otsalamppu otsalla pitkin metsiä ja missataan se kaunein vuorokaudenaika.

Viime aikojen treeniteema on selvästi ollut pois mukavuusalueelta. Meillä on ollut aikamoisia keppiprojekteja meneillään, ja ajattelin nyt sitten eritellä muutamia alkusyksyn treenikertoja harjoituksineen päivineen.

Eräänä perjantaina kävimme koko lauman kanssa hallilla. Koska sää oli superkurja ja lenkit mukavuussyistä minimissä, päätin vetäistä sellaiset kunnon mehut pois-treenit kaikille. Yksittäin treenattiin puomia, ja muuten sitten ylläolevan kuvan mukaista keppitehtävää. Ajatuksena siis, että jättäydyin tahallani sen verran kauas, että koiran piti irrota itse kepeille ja kestää minun olemiseni puomin toisella puolen. Harjoituksen ideoin viime kesän SM-joukkuetreenien pohjalta, sillä treenasimme kisarataa jolla oli vastaava kohta, ja se oli Meelalle todella vaikea.
Nyt saatiin sekä Mintulle että Meelalle onnistumisia kepeille, ja kun tämä tehtävä kävi liian helpoksi, siirsin keppien kulmaa aina vain jyrkempään avokulmaan.

Viikkotreeneissä Anni oli modannut tuomastani radasta hauskalla tavalla vaativan hässäkän, joka oli kuin omiaan keppitreeneille! Tällä pätkällä jäin hyppyjen 3 ja 4 oikealle puolelle (eli puomin väliin) ohjaamaan koiraa, laitoin sen poispäinkäännöllä kepeille ja tein vielä takaaleikkauksenkin. Hitsi vieköön, toimi molemmilla koirilla!
Takaaleikkausten rytmitys on vielä minulle vähän vaikeaa, sillä en meinaa malttaa odottaa, että koira lähtisi kunnolla kepittelemään vaan rynnin päälle. Tarvitsisin jonkun kepeille rytmittämisen piiskauskurssin, sen verran huono siinä hommassa olen.

Lisäksi treenikaverini Katariina pääsi Fidarille, ja on sitten tuonut yhteisiin hallituokioihimme kotiläksyjä. Yksi ilta käytiin pihalla duunailemassa rataa idealla haltuunotto. Oli putkiansaa ja vaikka mitä, ja pari kertaa kumpikin sheltti kävi karkaamassa väärille esteille. Lopulta homma alkoi kuitenkin luistaa, mutta loppuosa tuotti edelleen harmaita hiuksia. Meikäläinen ei vaan pääse ajoissa liikenteeseen takaakierrosta, ja on onnettoman myöhässä valssaamassa ennen tokavikaa hyppyä! Yritettiin ja yritettiin, mutta ei.
Ehkä vielä joskus.

Treenisessioista on jopa videoita.


Meelan treenit


Mintun veto

Luulen, että teema saa jatkoa myös viikoloppuna, kun osallistumme Meelan kanssa ensimmäiselle aluevalmennuskerrallemme. Maanantaina pikkukoira lähtee mukaan myös Kuopioon ProPerrolle!
Huikeaa videoraportointia näistä valmennuksista lienee luvassa seuraavassa osassa.

Ruunaaretkeilyä syksyyn

Tämä maisema nähtiin vasta toisena patikkapäivänä, mutta koska se on hieno, saa se toimia kansikuvana tarinalle.

Edellisen Paimenpojan polkuilun jälkeen jäi fiilis siitä, että toinen retki on vielä tälle syksylle toteutettava. Ainoa vapaa viikonloppu oli keskellä syyskuuta, ja sormet ristissä seurasimme säätiedotteita, ettei vain sataisi. No vähän satoi ja oli harmaata, mutta ei voi aina ihan kaikki osua nappiin. Suuntasimme Lieksan suuntaan Ruunaalle Meelan ja Myrnin, sekä Jaanan ja Taikan & Savun kanssa. Minttu sai jäädä nauttimaan mukavista kotiolosuhteista Annan kanssa, ja se olikin todella hyvä ratkaisu. Oli nimittäin sen verran HC-koirareissu, että pieni Minttu olisi ehkä kuollut.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli kiertää parinkymmenen kilometrin mittainen Neitijärven kierros, mutta koska suunnitelmat eivät koskaan ole olleet meitä varten, lähdimmekin 31km Koskikierrokselle. Toisena päivänä tämäkin suunnitelma tosin kariutui, kun meille asetettiin kotiintuloaika, ja silpaisimme jokusen kilometrin pois suunnitellusta reitistä. Reitiksemme muotoukin siis sellainen "Koskikierros shortcut", jonka aikana ehdimme kyllä nähdä vallan mainiosti koskia ja kävellä sellaiset 26 kilometriä.

Jaanan kuva. Jaanan puhelin ottaa parempia kuvia kuin Canonin pokkarini. Buu.

Ylläolevissa kuvissa tiivistyy mainiosti koko reitti. Tai hei, yksi puuttuu! Nimittäin todella helppokulkuiset, leveät polut. Muutoin reitti tarjoili valtaisan kasan erilaisia siltoja, jokivarsimaisemia, parit kosket, helkkarin liukkaita pitkospuita sekä suomaisemaa. Netistä löytyvä kartasto oli hieman pelkistetty, ja matkan varrelta löytyi sellaisiakin kohteita joita emme printatuilta kartoiltamme löytäneet. Sen sijaan Ruunaan luontokeskus ilmeisesti olisi tarjoillut yksityiskohtaisempia reittikarttoja, mutta eihän me nyt todellakaan missään luontokeskuksissa maltettu vierailla ennen lähtöämme, vaan paineltiin saman tien poluille! Niillä poluilla paineltiin ihan hitsin kovaa vauhtia menemään, sillä maasto oli superhelppoa kaikkiin vaarakierroksiin ja ties mihin louhikkoihin verrattuna, joissa olemme aiemmin seikkailleet.

Koiria maisemassa! Jaanan kuva.

Jättiläismäinen muurahaispesä! Koirat antavat mittasuhteen asioille.

Keksittiin ihan itse lisäosa Carcassonneen: alueen rajoittaminen. Huonoin lisäosa koskaan, tietää Savukin. Jaanan kuva.

Tässäpäs tällainen erityishieno silta, joka lienee yksi Ruunaan The Nähtävyyskohteista. Kuvasimme aika sukkelaan, sillä paikalle alkoi valua hurjasti lapsiperheitä ja muita päiväretkeilijöitä, joten joku pikkulenkki lie kulkee tätä kautta.

Sillalta näkyviä kuohuja.

Ensimmäisellä kunnon pysähdyksellä oli tällainen tiskipaikka. Ihan okei.

Myry esittelee tiskimestoja.

Pari kilometriä supertylsää hiekkatietä.

Kieroja siltoja suossa.

Kiivettiin matkan varrella huikeaan näkötorniin! Koirat odottavat rinkkoihin köytettyinä.

Ihana auringonlaskuinen järvimaisemahan se siellä.

Viitisentoista kilometriä taitettuamme alkoi pimeys laskeutua. Siinä tuli vähän kiire, ja harpottiin menemään melkoista vauhtia, että ehdittäisiin laavulle ennen kuin olisi pilkkopimeää. Ohitettiin kiva veneenlaskupaikka, käveltiin harhaan ja löydettiin lopulta perille. Valtava oli kuitenkin harmistus, sillä joku hakkasi puita laavulla. Reitti oli muutoin kovin hiljainen (lukuunottamatta tuota siltakohtaa), mutta juuri sille laavulle osuivat ne ainoat yöretkeilijät, joihin törmäsimme! Voi rähmä.
Koska oli kuitenkin jo todella pimeää ja seuraavalle laavulle oli tulkintamme mukaan vielä joku kilometri matkaa, päätimme mennä koettamaan onneamme.

Meidät otettiin kuin otettiinkin koirinemme kaikkinemme vastaan, tehtiin pieni tila laavun nurkkaan ja istuttiin sitten koko porukalla tekemässä iltaruokaa nuotion äärellä.
Yöksi emme tietenkään voineet ottaa koiria muutenkin ahtaaseen laavuun, joten teimme niille tukikohdan pöytäryhmän alle. Yöksi oli luvattu sadetta, joten oli hyvä, että ne saivat edes vähän suojaa. Sadeviitoilla eristimme edes vähän maan kylmyyttä ja kosteutta, puimme kaikille elukoille BOT-takit niskaan ja köytimme ne kiinni penkkeihin. Hyvin ne siellä sitten nukkuivat, paitsi Myrnillä ja Meelalla oli nukkumaanmennessä joku kiukkutuokio, ja jostain syystä Meela halusi nukkua pöydän päällä siihen asti että alkoi sataa kunnolla. Ei voi aina pieniä shelttejä ymmärtää.
Tämä yö oli ehdottomasti se HC-osuus jota Minttu olisi vihannut, onneksi junnuosastolla on hieman enemmän huumorintajua.

Yö itsessään sujui melko levottomasti ja nukuttuja hetkiä oli äärettömän vähän. Aamuun noustiin aikaisin ja me Jaanan kanssa tapoimme aikaa valmistamalla pidemmän kaavan aamiaisen, sillä vesisade piti laavun sisätilan täysinäisenä emmekä oikein mahtuneet itse pakkailemaan rinkkojamme. Kun laavulla ollut perhe sitten jatkoi eteenpäin, pakkasimme mekin romppeet kasaan ja suuntasimme poluille keveässä tihkusateessa.

Seuraavan aamun äksönhetki: veneily! Koko hommaan turhautui puolisen tuntia, sillä veneiden nosto takaisin telakoille oli virtaavassa vedessä vaikeinta hommaa ikinä. Jaanan kuva.

Järvimaisemaa. Jaanan kuva.

En tiedä miksei meillä ole esim. pakastuspusseja vaan pakkaan kaiken aina entisiin leipäpusseihin! Myrn nukkuu ja ruokaa tulee.

Epätoivon carcahetki sammalikossa. Paras reissupeli muuten, sillä yksi ottelu kestää juuri sen verran, että padallinen italianpataa ehtii valmistua!

Sunnuntaimaastoista ei tullut otettua kovinkaan paljon kuvia, sillä vettä tuli taivaalta ja kamera sai asua rinkassa. Koska aamuinen veneily oli kaikkine veneen nostoineen aika tympeä kokemus, päätimme toisen veneretken sijaan koukata jonkun lisälenkin ja kävellä muutaman kilometrin verran helpossa maastossa sen sijaan, että olisimme taas soudelleet veden ylitse. Se oli ehkä virhe, sillä koko lenkin aikana emme löytäneet yhtään tulipaikkaa tai muutakaan hyvää istuskelumestaa, vaan kokkailimme ruokamme sitten märässä metsässä. Polut itsessään olivat kyllä mukavia kävellä.

Huikea eksymisen hetkikin koettiin siinä vaiheessa, kun törmäsimme metsästä luontokeskuksen pihaan. Kumpikaan ei todellakaan muistanut, missä suunnassa keskukselta nähden auton parkkipaikka oli, se kun oli jätetty jollekin vähän syrjäisemmälle parkkikselle. Piti ihan käydä respasta kysymässä, mutta lopulta löysimme sitten sinne autollekin. Hohhoi, ei voi kyllä aina ihan osata.

Autolle päästyämme heitimme vain rinkat selästä ja kävimme vielä pienen lisälenkin kautta katsomassa Neitikoskea. Koskelle vei helppokulkuinen siltareitti, jota pitkin kelpasi kiertää katselemassa kuohuja. Onneksemme koskessa oli vielä pari tyyppiä treenailemassa jotain koskenlaskujuttuja, joten vietimme hetken katselemalla sellaistakin aktiviteettia.

Koiraset koskella.

Ylvästä maisemaa.

Koski näyttää kyllä kuvassa paljon pliisummalta kuin olikaan.

Kas sellainen retki! Ruunaa oli kyllä tähän asti koluamistamme reiteistä kauneimpia, ja etenkin jokivarsia pitkin oli kiva kävellä. Polut olivat helppoja ja matkan varrelle sattui vain pari todella loivaa nousua. Ilmeisesti pintavettä olisi voinut keitettynä juodakin, mutta kannoimme omat vetemme. Reitin helppokulkuisuus näkyi myös koirissa: siinä missä ne ovat yleensä levänneet ruokatauoilla, leikkivät ne nyt keskenään aika riehakkaastikin. Toisena päivänä sitten oli kyllä väsynyttä porukkaa, sillä yöunet jäivät koirillakin köykäisiksi.

Kivaa oli ja hirvikärpässaldokin jäi omalla kohdallani ehkä viiteen (ja yhteen ötökkään jonka söin nukkuessani...) ja Meelalla yhteen. Nyt pitää vielä pyykätä koirat, sillä he ovat jokseenkin ryvettyineitä. Seuraavat yöretket tapahtuvat sitten ensi vuonna, mutta vielähän tässä ehtisi ennen lumia jokusen päivän polun koluamaan..! Ehdotuksia Pohjois-Karjalan alueelta otetaan vastaan.