Mintun ihana pentu ja Meelan täyssisko Noona (A. Anyer) on astutettu ruotsalaisherra Vindillä. Noona on ultrattu kantavaksi ja pieniä harrastuskoiria odotellaan maailmaan pääsiäisen tienoolla.
Tämä mainos on suunnattu kaikille niille, jotka tuntevat tarvitsevansa elämäänsä oman turboahdetulla moottorilla varustetun shetlanninlammaskoiran ;)
Noona kilpailee agilityssä kolmosissa, sillä on ALO1 ja ERI näyttelyistä. Terveydeltään Noona on priimaa. Vindillä on parit agilitytittelit, lisäksi se on menestynyt näyttelykoira ja sillä on hienoa jälkeläisnäyttöä.
Pentue syntyy Fannylle Turkuun Bustling's-kennelnimen alle.
Lisätietoja löytyy pentueen omalta sivulta. Samasta paikasta löytyvät myös Fannyn yhteystiedot.
torstai 26. helmikuuta 2015
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
Minttu testaa: Dobo ja lammas
Viime viikolla Minttu sai hieman erityishuomiota osakseen, ja kävimme yhdessä harrastelemassa vähän erikoisempia lajeja.
Nooran (aina Nooran! Sen siitä saa, kun on naapuri) kanssa saimme päähämme pitää varsin kokeilunhaluisen viikon - olkoonkin, että minulle ja koiralle tämä ei ollut ihan ensimmäinen kerta kumpaisessakaan aktiviteetissa.
Torstaina suuntasimme Oppikoiran hallille dobon irtotunnille. Tunti oli tarkoitettu sellaiseksi pieneksi maistiaiskerraksi lajista, ja erilaiset välineet tulivatkin tunnin aikana hyvin tutuiksi. Minttu pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa puolipalloja, ja lisäksi treenailimme lainatulla tasapainotyynyllä. Nuo dobon omat tasapainotyynyt on kyllä ihan killereitä! Meillä on kotona tasapainotyyny, mutta se on löysempi ja eri mallinen, joten sillä seisominen ja harjoittelu on todella helppoa. Sen sijaan dobo-tyyny oli hyvin kovera ja täynnä ilmaa, eikä sen päällä seisominen ollutkaan enää niin yksinkertaista. Myös koirasta huomasi, että se joutui ihan eri tavalla töihin hieman kiikkerämmällä alustalla.
Jos omaa palloa ei löytynyt, sai lainaan 85cm pallon. Minttua varten otin kuitenkin mukaan meidän oman pallomme, sillä se ei olisi päässyt omin avuin isolle pallolle.
Kuten kuvasta näkyy, ovat Oppikoiran tilat oikein siistit, eikä lattialla ja matoilla kieriminen doboillessa tuntunut yhtään ällöttävältä. Treenatakin sai vain sukat tai sisäkengät jalassa, joten siisteys oli taattu! Hallille löytämiseen tosin jouduimme käyttämään odotettua enemmän aikaa, sillä navigaattori halusi opastaa meidät ihmeellisiä pikkuteitä pitkin, ja ajoimme ties miten monta kertaa risteysten ohitse.
Tyytyväisenä asiakkaana voin suositella Oppikoiran doboilukertoja muillekin joensuulaisille, jos tekee mieli kokeilla lajia. Me suunnittelimme suuntaavamme porukalla syksyllä dobon jatkuvaan ryhmään, jotta harrastus saadaan tehokkaasti viikkorutiiniksi.
Ja ei, tämä ei ollut maksettu mainos ;)
Sunnuntaina rankan kisarupeaman jälkeen sullouduimme sekä Anna, minä ja Noora taas autoon ja suunnistimme Jaanan luokse kyläilemään.
Tarkoituksena oli tehdä tiukkaa analyysia viikonlopun kisavideoista, syödä tortilloita ja katsoa mitä koirat sanovat lampaista. Suosiolla jätimme kuitenkin juoksuisen Myrnin, lampaista mitään ymmärtämättömän Meelan ja muuten vaan rasittavan Hupsiksen kotiin, ja lähdimme viettämään laatuaikaa Mintun kanssa. Itse luonnollisesti myös unohdin ottaa ne kisavideot mukaan, joten se osasto jäi meidän osaltamme vähän laihaksi.
Minttu-parkaa lampaat eivät uskoneet koiraksi ollenkaan, vaan lambit olivat sitä mieltä että se on vain joku turhake, jos se ei ole bordercollie. Minttu kuitenkin käveli lauman perässä ihan kiinnostuneen oloisena, mutta toisaalta pienet Mintut kiinnostuvat likimain kaikista eläimistä ja hengailevat niiden kanssa mielellään.
Jalkaa polkeva lammas oli hieman jännittävä kokemus pienoiselle koiralle, eikä sitä vieläkään haluttu ostaa työkoiraksi. So sad <:( Kovasti Mii kuitenkin osasi välillä haukkua lampasille, mutta villapalloja ei pikkukoiran huutelu hirveästi kiinnostellut.
Semmoista hupsuttelua siis meidän viikkoon!
Tulevana viikonloppuna vaihdetaankin sitten lampaanhajuiset tennarit ja ulkoiluvermeet bleiseriin ja siivompiin kenkiin, nimittäin Tallinnan näyttelykehät kutsuvat kakaraosastoa. Tai eihän ne enää mitään kakaroita ole, vaan avoimen luokan narttuja molemmat.
Fiilistellään nyt kuitenkin vielä ainakin parin sulkimenräpsäisyn ajan melkein pätevältä vaikuttanutta shelttiä.
Nooran (aina Nooran! Sen siitä saa, kun on naapuri) kanssa saimme päähämme pitää varsin kokeilunhaluisen viikon - olkoonkin, että minulle ja koiralle tämä ei ollut ihan ensimmäinen kerta kumpaisessakaan aktiviteetissa.
 |
| Some-doboa. Haha, omat kuvat eivät onnistuneet, tämä on Oppikoiran fb-sivulta! |
Jos omaa palloa ei löytynyt, sai lainaan 85cm pallon. Minttua varten otin kuitenkin mukaan meidän oman pallomme, sillä se ei olisi päässyt omin avuin isolle pallolle.
Kuten kuvasta näkyy, ovat Oppikoiran tilat oikein siistit, eikä lattialla ja matoilla kieriminen doboillessa tuntunut yhtään ällöttävältä. Treenatakin sai vain sukat tai sisäkengät jalassa, joten siisteys oli taattu! Hallille löytämiseen tosin jouduimme käyttämään odotettua enemmän aikaa, sillä navigaattori halusi opastaa meidät ihmeellisiä pikkuteitä pitkin, ja ajoimme ties miten monta kertaa risteysten ohitse.
Tyytyväisenä asiakkaana voin suositella Oppikoiran doboilukertoja muillekin joensuulaisille, jos tekee mieli kokeilla lajia. Me suunnittelimme suuntaavamme porukalla syksyllä dobon jatkuvaan ryhmään, jotta harrastus saadaan tehokkaasti viikkorutiiniksi.
Ja ei, tämä ei ollut maksettu mainos ;)
Tarkoituksena oli tehdä tiukkaa analyysia viikonlopun kisavideoista, syödä tortilloita ja katsoa mitä koirat sanovat lampaista. Suosiolla jätimme kuitenkin juoksuisen Myrnin, lampaista mitään ymmärtämättömän Meelan ja muuten vaan rasittavan Hupsiksen kotiin, ja lähdimme viettämään laatuaikaa Mintun kanssa. Itse luonnollisesti myös unohdin ottaa ne kisavideot mukaan, joten se osasto jäi meidän osaltamme vähän laihaksi.
Minttu-parkaa lampaat eivät uskoneet koiraksi ollenkaan, vaan lambit olivat sitä mieltä että se on vain joku turhake, jos se ei ole bordercollie. Minttu kuitenkin käveli lauman perässä ihan kiinnostuneen oloisena, mutta toisaalta pienet Mintut kiinnostuvat likimain kaikista eläimistä ja hengailevat niiden kanssa mielellään.
Jalkaa polkeva lammas oli hieman jännittävä kokemus pienoiselle koiralle, eikä sitä vieläkään haluttu ostaa työkoiraksi. So sad <:( Kovasti Mii kuitenkin osasi välillä haukkua lampasille, mutta villapalloja ei pikkukoiran huutelu hirveästi kiinnostellut.
Semmoista hupsuttelua siis meidän viikkoon!
Tulevana viikonloppuna vaihdetaankin sitten lampaanhajuiset tennarit ja ulkoiluvermeet bleiseriin ja siivompiin kenkiin, nimittäin Tallinnan näyttelykehät kutsuvat kakaraosastoa. Tai eihän ne enää mitään kakaroita ole, vaan avoimen luokan narttuja molemmat.
Fiilistellään nyt kuitenkin vielä ainakin parin sulkimenräpsäisyn ajan melkein pätevältä vaikuttanutta shelttiä.
 |
| Jaanaakin hymyilyttää kun pieni sheltti osaa kävellä oikeaan suuntaan. |
 |
| Huikea wnb-bordercollietuijotus |
maanantai 23. helmikuuta 2015
Kisakauden korkkaus
05.00
Herätys, sillä kisapaikalla piti olla jo ykkösluokkien mittausta varten. Voihan tööt.
Onneksi tajusimme mennä ajoissa nukkumaan, eikä aikainen aamu tuntunut niin riipaisevalta.
05.40
Poimimme Päivin Mimo-sheltin kyytiin. Päivi itse oli sen verran kipeä, että Mimo sai lähteä meidän matkaamme ilman tuttua ja turvallista ohjaajaansa. Onneksi varamies Jaana lupasi suorittaa ohjaustoimenpiteet, sillä allekirjoittanut ei ehkä olisi ventovieraan puikkoihin uskaltanut lähteä.
Samaan syssyyn pakkaamme koirat autoon, jätämme loppulauman kongien kanssa odottamaan hoitajiaan ja starttaamme kohti Ylämyllyä.
06.00
Ylämylly. Hyppäämme Annan kanssa Jaanan tilaihme-Caddyn kyytiin ja suuntaamme kohti Kuopiota.
08.00
Kuopio. Kokeneina leiriytyjinä selviydymme neljän koiran, kolmen retkituolin, kolmen häkin sekä erinäisten kisareppujen ja nyssäköiden kanssa yhdellä kertaa läpi peilijäisen pihamaan ja sisälle Musti & Mirri-areenalle. Olemme nohevia.
Leiriydymme sopivaan nurkkaukseen odottelemaan mittausta.
08.45
Mitattavaksi lähtenyt Minttu todetaan 34cm korkeaksi ja se saa uuden lapun säkäluokan uudelleen määrittämistä varten.
Toivottavasti tällä kertaa löydämme tarpeellisen määrän tuomareita ajoissa! Samaan aikaan kisauraansa aloitteleva Savu mitataan odotetusti meediumiksi.
09.00 - 14.00
Ykkösten kisat.
Paljon turinaa treenikavereiden kanssa. Savu tekee kaksi nollavoittoa, Mimo yhden nollan. Perinteisiä kisaorjan hommia, kuten videokuvaamista ja koirien liikuttelua.
Omien koirien pitkä lämppälenkki ykkösten palkintojenjaon aikaan. Ulkona on kovin liukasta.
14.40
Mini- ja medikakkosten rataantutustuminen. Käänteisestä järjestyksestä johtuen olen saanut seurata maksien radat kaikessa rauhassa ja fiilistellä kisatunnelmaa.
Hyppyrata ei tunnu vaikealta, ja on hyvä fiilis.
Rataantutustumisen jälkeen lämmittelemään koiraa ennen ensimmäistä starttia, johon on kuitenkin vielä tovi aikaa - kilpailijoita on aika monta.
~15.00
Seisomme Meelan kanssa starttialueella.
Meela kyselee kamalasti, arpoo ehkä uutta pohjaa ja hallia. Emmehän me ole halleissa kisanneetkaan ainakaan vuoteen, jos Joan tuttua hallia ei lasketa.
C-hyppyradalta tulokseksi vitonen, sillä Meela juoksee kyselyräksyttäessään viimeisen esteen ohitse. Luonnollisesti se ei olisi kysellyt, jos olisin ohjannut paremmin.
15.40
Maksit tutustuvat seuraavaan rataan. Ei vaikuta pahalta sekään. Seuraamme rauhassa rataa, kunnes 16.10 minit ja medit siirtyvät rataantutustumiseen. Myös tältä radalta jää juostava tunnelma, ja hyvillä mielin siirryn lämmittelemään koiraani koitokseen.
~16.30
Starttaamme jälleen luokan viimeisinä.
B-agilityradalla Meelalla on hyvä draivi, ja suoritamme varmasti yhdessä rataa. Vapautan liian innokkaasti A:n kontaktin, koira kun vähän arpoo että millä nopeudella tulla, eikä kestä sivuttaisetäisyyttä kisatilanteessa.
Meela tekee nollan, nopeimman ajan ja voittaa luokkansa.
17.10
Maksit tutustuvat jälleen rataan. Tämäkin on hyvä rata, mutta aika moni maksi hyllyttää A:n tietämillä.
Tutustun rataan reilun puoli tuntia myöhemmin ja päätän, että me ei hyllytetä siihen.
~18.00
Lähdetään Meelan kanssa. Meela tekee törkeän hienon kisakeinun. Samaan syssyyn Meela tekee törkeän huonon A:n, jota en huomaa valssatessani niin tohkeissani. Voihan mätä.
Meela kuitenkin tekee nollan, jolla se myös voittaa.
Olemmepas me tänään liekeissä.
18.15
Jaetaan palkintoja. Meela saa kaksi pussia koiranruokaa, pari uutta lelua ja ruusuketta.
Tuomarina toiminut Reetta Pirttikoski kehuu ratoja ja koiraa, ja kiittelen auliisti. Tänään oli hyvä päivä, tehtiin itsemme näköisiä ratoja ja oltiin tosi hyviä.
18.40
Olemme kävelyttäneet koiramme viimeisen kerran, pakanneet auton ja suoriutuneet ulos sohjoiselta pihalta. Kotiin! Pitkän kisapäivän jälkeen on kuitenkin nälkä, ja matkalla pysähdymme hampurilaisilla vakiohuoltsikallamme. Olemme kyllä hampurilaisemme ansainneet, sillä kisakoirien yhdeksästä radasta peräti viisi oli virheettömiä suorituksia, ja niistä viidestä neljä voittoja.
21.20
Saamme Hupsiksen ja Myrnin takaisin mökkireissultaan Ylämyllyn huoltoasemalla.
Kiva, kun ne tulevat niin hyvin juttuun vanhempieni kanssa, ja pääsevät välillä privaatisti mökkeilemään.
Kotona olemme jo puoli kymmenen jälkeen, mikä alkaa olla ihan mukavaa. Mimokin pääsee kotiinsa palkintokasseineen päivineen.
23.00
Päivä on pulkassa, ja koska Netflixin katselu osoittautuu äärimmäisen raskaaksi toimenpiteeksi, päätämme käydä nukkumaan.
Koirillakaan ei vaikuta olevan mitään sitä vastaan.
Myönnän saaneeni vaikutteita The Mutiaiset-blogin kisapäiväkatsauksesta.
Herätys, sillä kisapaikalla piti olla jo ykkösluokkien mittausta varten. Voihan tööt.
Onneksi tajusimme mennä ajoissa nukkumaan, eikä aikainen aamu tuntunut niin riipaisevalta.
05.40
Poimimme Päivin Mimo-sheltin kyytiin. Päivi itse oli sen verran kipeä, että Mimo sai lähteä meidän matkaamme ilman tuttua ja turvallista ohjaajaansa. Onneksi varamies Jaana lupasi suorittaa ohjaustoimenpiteet, sillä allekirjoittanut ei ehkä olisi ventovieraan puikkoihin uskaltanut lähteä.
Samaan syssyyn pakkaamme koirat autoon, jätämme loppulauman kongien kanssa odottamaan hoitajiaan ja starttaamme kohti Ylämyllyä.
06.00
Ylämylly. Hyppäämme Annan kanssa Jaanan tilaihme-Caddyn kyytiin ja suuntaamme kohti Kuopiota.
08.00
Kuopio. Kokeneina leiriytyjinä selviydymme neljän koiran, kolmen retkituolin, kolmen häkin sekä erinäisten kisareppujen ja nyssäköiden kanssa yhdellä kertaa läpi peilijäisen pihamaan ja sisälle Musti & Mirri-areenalle. Olemme nohevia.
Leiriydymme sopivaan nurkkaukseen odottelemaan mittausta.
08.45
Mitattavaksi lähtenyt Minttu todetaan 34cm korkeaksi ja se saa uuden lapun säkäluokan uudelleen määrittämistä varten.
Toivottavasti tällä kertaa löydämme tarpeellisen määrän tuomareita ajoissa! Samaan aikaan kisauraansa aloitteleva Savu mitataan odotetusti meediumiksi.
09.00 - 14.00
Ykkösten kisat.
Paljon turinaa treenikavereiden kanssa. Savu tekee kaksi nollavoittoa, Mimo yhden nollan. Perinteisiä kisaorjan hommia, kuten videokuvaamista ja koirien liikuttelua.
Omien koirien pitkä lämppälenkki ykkösten palkintojenjaon aikaan. Ulkona on kovin liukasta.
14.40
Mini- ja medikakkosten rataantutustuminen. Käänteisestä järjestyksestä johtuen olen saanut seurata maksien radat kaikessa rauhassa ja fiilistellä kisatunnelmaa.
Hyppyrata ei tunnu vaikealta, ja on hyvä fiilis.
Rataantutustumisen jälkeen lämmittelemään koiraa ennen ensimmäistä starttia, johon on kuitenkin vielä tovi aikaa - kilpailijoita on aika monta.
~15.00
Seisomme Meelan kanssa starttialueella.
Meela kyselee kamalasti, arpoo ehkä uutta pohjaa ja hallia. Emmehän me ole halleissa kisanneetkaan ainakaan vuoteen, jos Joan tuttua hallia ei lasketa.
C-hyppyradalta tulokseksi vitonen, sillä Meela juoksee kyselyräksyttäessään viimeisen esteen ohitse. Luonnollisesti se ei olisi kysellyt, jos olisin ohjannut paremmin.
15.40
Maksit tutustuvat seuraavaan rataan. Ei vaikuta pahalta sekään. Seuraamme rauhassa rataa, kunnes 16.10 minit ja medit siirtyvät rataantutustumiseen. Myös tältä radalta jää juostava tunnelma, ja hyvillä mielin siirryn lämmittelemään koiraani koitokseen.
~16.30
Starttaamme jälleen luokan viimeisinä.
B-agilityradalla Meelalla on hyvä draivi, ja suoritamme varmasti yhdessä rataa. Vapautan liian innokkaasti A:n kontaktin, koira kun vähän arpoo että millä nopeudella tulla, eikä kestä sivuttaisetäisyyttä kisatilanteessa.
Meela tekee nollan, nopeimman ajan ja voittaa luokkansa.
17.10
Maksit tutustuvat jälleen rataan. Tämäkin on hyvä rata, mutta aika moni maksi hyllyttää A:n tietämillä.
Tutustun rataan reilun puoli tuntia myöhemmin ja päätän, että me ei hyllytetä siihen.
~18.00
Lähdetään Meelan kanssa. Meela tekee törkeän hienon kisakeinun. Samaan syssyyn Meela tekee törkeän huonon A:n, jota en huomaa valssatessani niin tohkeissani. Voihan mätä.
Meela kuitenkin tekee nollan, jolla se myös voittaa.
Olemmepas me tänään liekeissä.
18.15
Jaetaan palkintoja. Meela saa kaksi pussia koiranruokaa, pari uutta lelua ja ruusuketta.
Tuomarina toiminut Reetta Pirttikoski kehuu ratoja ja koiraa, ja kiittelen auliisti. Tänään oli hyvä päivä, tehtiin itsemme näköisiä ratoja ja oltiin tosi hyviä.
18.40
Olemme kävelyttäneet koiramme viimeisen kerran, pakanneet auton ja suoriutuneet ulos sohjoiselta pihalta. Kotiin! Pitkän kisapäivän jälkeen on kuitenkin nälkä, ja matkalla pysähdymme hampurilaisilla vakiohuoltsikallamme. Olemme kyllä hampurilaisemme ansainneet, sillä kisakoirien yhdeksästä radasta peräti viisi oli virheettömiä suorituksia, ja niistä viidestä neljä voittoja.
21.20
Saamme Hupsiksen ja Myrnin takaisin mökkireissultaan Ylämyllyn huoltoasemalla.
Kiva, kun ne tulevat niin hyvin juttuun vanhempieni kanssa, ja pääsevät välillä privaatisti mökkeilemään.
Kotona olemme jo puoli kymmenen jälkeen, mikä alkaa olla ihan mukavaa. Mimokin pääsee kotiinsa palkintokasseineen päivineen.
23.00
Päivä on pulkassa, ja koska Netflixin katselu osoittautuu äärimmäisen raskaaksi toimenpiteeksi, päätämme käydä nukkumaan.
Koirillakaan ei vaikuta olevan mitään sitä vastaan.
Myönnän saaneeni vaikutteita The Mutiaiset-blogin kisapäiväkatsauksesta.
tiistai 17. helmikuuta 2015
C-tyttöjen kuvaterveiset
C-pentue on kotiutunut maailmalle mitä parhaiten. Ne ovat kaikki päässeet aloittelemaan kasvua kunnon koirakansalaisiksi, ja kuulostavat edelleen aivan huippukivoilta nuorilta shelteiltä!
Kaikki kolme ovat päässeet vähän aloittelemaan treenejä tulevaisuuden harrastuksia ajatellen, ja kolmikosta varmasti tullaankin kuulemaan niin tokon kuin agilitynkin puolella.
Viikonloppuna sain paljon kivoja kuvaterveisiä uusista kodeista, ja ajattelin jakaa söpöjä pentukuvia tänne bloginkin puolelle!
Saaga (A. Cirni Fallstar), jonka kuvista kuvaaja ei jostain syystä halunnut krediittejä, höh!
Wiu (A. Cithri Nightfall), kuvaajana Veera Kiuru
Kuje (A. Cyan Windfall), jonka kuvat on ottanut Hanna Perämäki
Kaikki kolme ovat päässeet vähän aloittelemaan treenejä tulevaisuuden harrastuksia ajatellen, ja kolmikosta varmasti tullaankin kuulemaan niin tokon kuin agilitynkin puolella.
Viikonloppuna sain paljon kivoja kuvaterveisiä uusista kodeista, ja ajattelin jakaa söpöjä pentukuvia tänne bloginkin puolelle!
Saaga (A. Cirni Fallstar), jonka kuvista kuvaaja ei jostain syystä halunnut krediittejä, höh!
Wiu (A. Cithri Nightfall), kuvaajana Veera Kiuru
Kuje (A. Cyan Windfall), jonka kuvat on ottanut Hanna Perämäki
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Mitä parhain viikonloppu
 |
Tai okei - olen viettänyt täydellisiä viikonloppuja myös ilman koiriani, mutta kyllä tämän hetken paras viikonloppu syntyy myös niiden karvaisten kavereiden seurasta.
Kaikki alkoi perjantaina, kun puhelimeni ilmoitti paketista postissa. Eikä mistä tahansa paketista, vaan sellaisesta, joka sisälsi juuri tilaamani objektiivin! Innoissani kävin hakemassa töiden jälkeen uutuuttaan hohtelevan Sigman 70-200mm F2.8 linssin, jota olisin varmaan rynnännyt testaamaan saman tien jos päivä olisi vain ollut hieman pidempi.
Sen sijaan menimme hiihtämään Nooran ja koirien kanssa. Hiihtelin ensin omaksi ilokseni pururataa ympäri, jonka jälkeen Anna toi Hupsiksen testiajolle. Lapinkoira kulki suksien edessä ihan hyvin, mutta ei sen kanssa kyllä vauhdilla juhlittu. Kun Noora ja Pinna sitten saapuivat paikalle, otin naruun Meelan. Pieni sheltti oli aivan intona vetohommista! Vedettiin lämmittelyksi n. 300m pätkä pariin otteeseen niin, että vaihdettiin välillä koirat päikseen. Sitten vielä pari kertaa nelisensataa metriä tietä, eli yhteensä vetoa tuli tehtyä 1,5km! Meela veti kyllä tosi hyvin, viimeisellä kierroksella minun hyytyessäni se vain katsoi olkansa yli ja haukahti käskevästi. Hah!
Lauantaina oli aikainen herätys, sillä tokoryhmämme treenailee ysin aikaan aamusella. Meela pääsi mukaan tehokkaaseen häiriötreeniin, jonka aiheeksi otin perusasennot, lyhyet seuraamispätkät, ruudun ja tunnarin.
Ruudussa suureksi ongelmaksi muodostui nimenomaan häiriö, sillä toinen treenaava koirakko leikki villisti vinkuleluilla ja Meela tuntui ottavan siitä valtavasti itseensä. Tehtiinkin sitten ihan kunnon hetsattuja ruutuja lelulle, ja niihin pieni sheltti ampui hurjalla vauhdilla leikkimään pallolla.
Tunnaria halusin kokeilla jo kertaalleen käytetyillä vierailla kapuloilla. Tehtiin vain yksi onnistunut toisto, joka meni kyllä ihan nappiin!
Tunnarin jälkeen tapahtuivat vielä ryhmässä paikkaistuminen ja peruspaikkis, joissa Meela odotti nätisti paikoillaan, vaikka vierestä vapautettiin koira leikkimään pallolla.
Omien treenien jälkeen kouluttelin vielä tunnin verran tokon alkeiskurssilla, jonka jälkeen käytiin Nooran ja Pinnan kanssa tunnin lenkki koko lauman voimin.
Tuo lauantain tokoryhmä tekee kyllä Meelalle tosi hyvää! Vastaavaa häiriötä aika harvoin tulee pienemmällä porukalla treenaillessa, mutta kuuden hengen ryhmä jossa kaksi koiraa treenaa yhtä aikaa ja ovesta lappaa porukkaa vaikka millä mitalla, onkin jo melko haastava yhtälö.
Sunnuntaina suuntasimme Nooran luokse brunssille muiden koirallisten toverien kanssa. Pöytä oli täynnä tuoreita hedelmiä, piirakoita, croissantteja ja kaikkea ihanaa herkkua! Kun me olimme saaneet tarpeeksemme ruuasta ja koiramaailman päivittelystä, päätimme suunnata pienellä porukalla jäälle lenkille. Reilut kaksi ja puoli tuntia tuli lauman kanssa lenkkeiltyä, milloin moottorikelkkareiteillä ja milloin vähän extrememmin umpihangessa vyötäisiä myöten kahlaten.
Illemmalla pitäisi vielä jaksaa raahautua hallille myöhäisillan agilitytreeneihin, niin tiedän mitä kouluttelen ryhmälleni huomenissa. Tällä hetkellä olotila on sama kuin sohvalla kippuralla makaavilla shelteillä, mutta eiköhän tästä vielä piristytä itse kukin.
Helmikuu näyttää viikonloppujensa suhteen kovin mainiolta: ensi viikolla korkataan tämän vuoden kisat Kuopiossa Meelan kanssa ja vieraillaan Savonrannalla. Sitten pitäisikin matkustaa taas Tallinnaan junnuosaston kanssa. Rankkaa, mutta ihan takuuvarmasti hauskaa!
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Mintun laatuaikaa
 |
| Okei, NYT nämä Teemo-kuvat loppuu ihan oikeasti! |
Syyttäkää vain ylisuojelevaisuudesta, mutta itse lopetan agilityn treenaamisen saman tien kun koira on astutettu - tai oikeastaan jo juoksujen alkaessa, sillä meidän seurassa ei saa juoksunartun kanssa treenata. Sen sijaan koira saa treenata tokoa, juosta lenkeillä irti muiden kanssa ja elää muilta osin normaalia elämää jos se niin itse haluaa.
Agilityn pariin palattiin loppiaisen jälkeen, kun pennut oli luovutettu. Tai en nyt tiedä, voidaanko varsinaisesti puhua agilitystä, sillä ensimmäiset treenimme olivat lähinnä estefocuksen muistuttelua ponnarihypyllä ja puomin alasmenolla syömistä. Ei siis esteitä, ratoja tai kokonaisia kontakteja.
Nyt ollaan treenattu hyvin simppeleitä ja suoraviivaisia juttuja, että kroppa tottuu vähitellen agilityn treenaamiseen. Kisaamaan ei ole kiire, ja tärkeintä on, että Minttu saa rauhassa palautua ennen tositoimiin ryhtymistä.
Nämä on/off-pakkaskelit eivät kuitenkaan ole helpottaneet pienen sheltin kuntoutusta. Lenkkeilymme on hyvin remmilenkkipainotteista, ja irti pääsee juoksemaan vain pienillä poluilla tai umpihangessa. Alusta voi olla lunta, liukkautta tai peilijäätä. Ei hyvä.
Onneksi meillä on käytössämme ihanan Helin fyssaripalvelut, ja taas viime viikolla mutkuteltiin Minttua kuntoon. Selän ja takakinttujen alueilta löytyikin jumeja, joita hoidettiin laserilla. Täytyy itse vielä hoitaa koiraa omilla hierontataidoilla ennen seuraavaa fyssarikertaa, jotta saadaan koko paketti vetreäksi!
Mintun kanssa on ollut kyllä kiva treenailla. Se on pitkän tauon jälkeen aivan hullun innoissaan kaikesta tekemisestä, mikä näkyy välillä vähän hutiloivanakin työskentelynä. Mutta eihän sille voi suuttua, kun toinen on niin innoissaan! Tuntuu, että tauon jäljiltä koira ei ole yhtään lapasessa, emmekä pelaa kentällä tiiminä. Eiköhän se kontrolli sieltä kuitenkin vielä löydy, kun päästään oikeasti käsiksi itse asiaan.
Tiistaitreeneissä vietimme laatuaikaa Mintun kanssa kahdestaan. Hallilla olleesta radasta sai pienellä vaivalla väänneltyä monipuolisen hyppärin, ja siinä askarreltiin vähän valsseja, persjättöjä, irtoamista ja pakkovalssiakin. Mintulla tosin oli vähän turhankin paljon virtaa ja korvat meinasivat unohtua. Putki-A-erotteluharjoituksessa sheltti oli jatkuvasti tunkemassa A-esteelle, kun ei oikein malttanut kuunnella ohjausta.
Meela puolestaan suoritti tämänviikkoisen agilityrupeamansa jo maanantaina. Pikkusheltti oli nimittäin mukana koulutusryhmäni treeneissä, joissa Netta pääsi vähän testailemaan miltä minikoira tuntuu. Ratana oli Lehdistön Esan Loskasadeleirin treenirata hieman sovelletuilla esteväleillä, ja aikamoista haipakkaa saivat ohjaajat tuplapersjätöissä luukutella.
Meela teki nätisti hommia vieraammankin ohjaajan kanssa, vaikka aina välillä se tulikin kyselemään minulta, että mikä tämän homman nimi nyt oikein onkaan.
Lopputunnista meille jäi luppoaikaa pari minuuttia, ja ryhmäläiseni koettivat julkeasti päästä niskan päälle: vaativat nimittäin minulta esimerkkisuoritusta radalla! Eipä siinä, käytiin Meelan kanssa tekaisemassa yksi nollatreeni siinä joutessamme. Oppiivatpahan olemaan ;)
Fiilis varmasta kisapaketista innoitti myös ilmoittamaan meidät kuun loppuun Kuopioon kolmelle radalle.
Kiva päästä korkaamaan kisavuosi!
perjantai 6. helmikuuta 2015
Täällä mitään tapahdu
Jotenkin minusta tuntui, että tähän saumaan olisi hyvä julkaista vielä kuvia Teemon vierailulta.
Eräällä lenkillä nimittäin paistoi melkein aurinko. 99% ajasta aurinko näyttäytyy työhuoneeni ikkunasta silloin, kun joudun jumittamaan näyttöpäätteen ääressä kahdeksasta neljään. Ei puhettakaan, että se voisi vierailla esimerkiksi viikonloppuna.
Eräällä lenkillä nimittäin paistoi melkein aurinko. 99% ajasta aurinko näyttäytyy työhuoneeni ikkunasta silloin, kun joudun jumittamaan näyttöpäätteen ääressä kahdeksasta neljään. Ei puhettakaan, että se voisi vierailla esimerkiksi viikonloppuna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)