Aurinkoenergiaa

Auringon myötä perässävedettävästä kaljusheltistä on muotoutunut energinen, joka paikkaan häntä tötteröllä viuhtova hassuttelija. Tätä uutta olomuotoa kutsumme kotoisasti Hullu-Matiksi.
Hullu-Mati juoksuttaa muuta laumaa hankiaisilla, touhuaa itsekseen keppien kanssa ja keulii tokokentällä. Hullu-Mati riistäytyy lapasesta agilitytreeneissä ja lipeää otteestani kuin saippuapala. Viime tiistaina Hullu-Mati sinkosi putkesta suoraan A-esteelle, vaikka olin itse menossa toiseen suuntaan, ja hyppäsi ylösmenokontaktin yli. Samainen yksilö oli torstaisissa rallytokotreeneissä niin liekeissä, että suoritti jokaiseen liikkeeseen jonkun ekstakeulimisen, kierimisen tai haukahduksen. Toisella kierroksella se jaksoi jo hieman keskittyä tekemiseen, mutta luulen meidän tarvitsevan vielä hieman treeniä ennen kuin voin hyvillä mielin viedä sen kilpailemaan ihan oikeisiin rallykisoihin.

Todettakoon kuitenkin, että tämä uusi, hieman kreisimpi mummosheltti on huippuhauska. Se intoutuu treeneistä aivan eri tavalla, ja jaksaisi tehdä vaikka miten paljon toistoja. Huraa pentuloma!
Agilitykuviotkin alkavat palautua mieleen, ja vaikka esimerkiksi sivuttaiselle hypylle irtoaminen oli vielä pari viikkoa sitten täysin hepreaa Mintulle, muistaa se nyt jälleen, mitä siellä radalla oikeasti pitäisi tehdä. Iltaisin koko päivän ympäriinsä pärissyt pikkukoira kiepahtaa ensin kippuralle jalkoihini sohvalle, ja sen jälkeen asettuu mukavasti sänkyyn tyynyn päälle.
Sellainen on Minttu.

Pienoiskoira Meela sen sijaan on pysynyt tasaisen varmana suorittajana. Agilityä olemme treenanneet kovin vähän, sillä oma keskittymiseni on ollut melko pitkälti kouluttamisessa ja ryhmätreeneissä ei oikein saa mitään aikaiseksi. Sen sijaan olemme tokoilleet, onhan tässä keväisiä kilpailujakin tiedossa lähitulevaisuudessa.

Terävän shelttini kanssa olen keskittynyt tokotreeneissä lähinnä häiriöiden sietoon. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun koira on kokeessa mennyt johonkin häiriöansaan. Se on palauttanut minulle omituisen karvatupon noutokapulan vierestä, tiltannut kaukoissa koska takaa kuuluu ääniä ja muuta sellaista pientä ja inhottavaa. Viime lauantain aamutreeneissä keskityimmekin nimenomaan näihin tilanteisiin.
Teimme kaukokäskyjä liikkurin ja yleishäirikön avustuksella. Ovea paukuteltiin, kuului niiskutusta, yskintää, valekäskyjä, maan taputtelua ja muuta sellaista. Tilanne oli vaikea, mutta Meela pystyi tsemppaamaan loppua kohti. 
Toisena liikkeenä oli jäävä seisominen, johon saimme niin ikään liikkurin ja häirikön. Seuraamisessa koiran edestä käveltiin, taputettiin, kutsuttiin - ei mitään vaikutusta. Seisomisessa häiriö näkyi siinä, että hieman paineessa Meela ennakoi perusasennon. No eipä mitään, vaan keskityin palkkaamaan ihan vaan sitä seisomisen kestoa. Lopuksi heitin vielä noutokapulan paikkaan, jossa oli yksi nenäliina mytättynä maassa, ja vaikka Meela huomasikin nenäliinan, nosti se kapulan epäröimättä.
Hyvä pikkukoira!

Miniloma

Pitkät työviikot ampumakisojen parissa palkittiin, nimittäin sain viettää huikean neljän päivän viikonlopun! Ensin olin hieman huolissani siitä, miten saisin päiväni täytettyä mielekkäällä tekemisellä kotikulmilla, mutta kuten arvata saattaa, riitti menoa ja meininkiä lopulta vallan mainiosti yhden loman tarpeiksi.

Torstaina aloittelimme aamua treenaamalla colliekavereiden kanssa vähän agilityä hallilla. Omat koirani tosin saivat lähinnä muistella kontakteja (Minttu arpoo kontaktipaikkaa, vaikka pysähtyminen alkaa olla nyt oikeasti hyvin hallussa) ja treenata kepittelyä päin seinää.
Harjoitukset sujuivat mainiosti, ja lähdimmekin liki suoraan treeneistä vielä kiertämään jäälenkkiä Nooran kanssa. Päätimme kävellä takaisin hiekkateitä pitkin, mikä oli suuren luokan virhe. Kaikki neljä koiraa olivat naamaansa myöten ravassa, eikä tilanne antanut kovinkaan paljon vaihtoehtoja: koirapyykille. Pyykkäysoperaation jälkeen koko kylpyhuone lainehti hiekkaa, joten kuurasin sen huolellisesti puhtoiseksi. Tässä vaiheessa koirat tietysti olivat ehtineet karistaa viimeiset hiemanjämänsä pitkin muuta asuntoa, joten ei kun imuri käteen ja siivoilemaan.
Kun koko operaatio oli suoritettu, olikin jo niin myöhä, että saatoin hyvillä mielin kaivautua sohvalle katsomaan sarjoja!

Perjantaina taas aamupäivätreffasimme hallilla Anniinan ja Adyan tokotreenien merkeissä.
Minttu teki superhienon piilopaikkiksen ja keskittyi nätisti Adyan treenatessa hallilla. Tunnarin sen tosin on taas unohtanut ihan totaalisesti, joten joudun palaamaan piilotteluvaiheeseen taas kerran.

Meelan treenit menivät myös nappiin: se teki superhienoja ruutuja uusilla tötsillä, ja loisti etenkin tunnaria tehdessä. Anniina laittoi väärät käsin, eikä Meela häiriintynyt hajuista ollenkaan vaan palautti oman. Lisäksi sille tehtiin tunnaritorni, jolla pikkusheltti malttoi työskennellä ihan huipputarkasti. Ihanaa!
Hyvät tokotreenit palkittiin vielä rennolla parituntisella tutulla jäälenkillä, ja talo oli taas kerran täynnänsä mukavan rauhallisia koiria.

Viikonlopuksi reissasin Meelan kanssa Kuopioon kisaamaan vähän agilityä. ACElla oli huippuhauskat Disco 80's-teemakisat, joista ei kyllä tunnelmaa ja hassuja asuja puuttunut! Ihastelinkin kisapaikalla, että ei ole kyllä ihan hetkeen tullut kisailtua näin hyväntuulisissa meiningeissä.

Juostavat radat olivat hyvin suoraviivaista luukutusta, joten nollia kisoissa tahkottiin melkoisella tahdilla. Meidän kohdallemme nämä nollat tosin eivät osuneet, vaan molemmilla radoilla tapahtui aina jotakin.
A-radalla oma valssini oli liian paikoillaan pyörivä ja ohjasi Meelan väärin kepeille, mutta lopullisesti kisa hyllytettiin, kun pikkukoira tuli läpi A-esteeltä. Tämä oli kyllä hieno: Meela pysähtyi aivan A:n eteen seisomaan, kaikki neljä tassua tukevasti maan kamaralla. Ei tainnut olla meidän 2o2o-kontaktien kriteeri se. Ei kun uusimaan.
B-radalla alas tuli kolmannen hypyn rima, ja lisäksi Meela kääntyi jostain syystä jo pitkältä putkesta takaisinpäin. Ihme aivopieru! Sitten loppui minun ohjaamiseni ja haettiin vielä yksi esteen ohijuoksu. Hienot 15 virhepistettä, voi jippii.
No, eipä tarvitse arpoa että mihin radoille koiran pääsiäiskisoihin ilmoittaisi.

Kisojen jälkeen ajelimme ystäväni luokse muutaman kilometrin päähän syömään ja viettämään iltaa. Jännitin vierailua hieman etukäteen, sillä taloudessa asuu kaksi kissaa, eikä Meela ole koskaan tainnut nähdä kissoja läheltä. Meela kuitenkin suhtautui kissoihin tyynen välinpitämättömästi, mutta toinen kissa ei antanut pienelle sheltille hetken rauhaa, vaan halusi haastaa riitaa ja pelotella. Siispä eristimmekin kissat ja koiran lopulta kokonaan, kun kurja kissaeläin ei ottanut uskoakseen että koira saa vierailla talossa ihan kaikessa rauhassa!

Näillä eväillä lähdetään taas uuteen viikkoon. Kaikista suunnitelmistani huolimatta jätin ilmoittamatta Meelan Kuopion kisoihin ensi viikonlopulle, joten seuraavan kerran juostaan ratoja vasta pääsiäisenä.
Minttu ei vieläkään ole siinä kuosissa, että sitä voisi ilmoitella kisaamaan. Medirimat ovat aika iso harppaus, ja toivonkin että pääsiäisenä kisapaikalle saataisiin tarvittava määrä tuomareita tuomitsemaan mummokoirani lopullisesti minikokoiseksi.

Temppuhaaste

Paikka ja hyppy-blogi tarjoili hauskan temppuhaasteen. Vapaapäivän kunniaksi päätin videoida muutaman Mintun tempuista.


Voin kertoa, että sukkatemppu on ihan Mintun lemppari. Se tykkää noutaa ja ottaa erilaisia asioita suuhun nyt, kun sen on kerran sille huolella opettanut. Niinpä se aina ensimmäisenä naksutteluhetkissämme tarjoilee ties mitä lahkeesta repimisiä ja muuta, ennen kuin jaksaa oikeasti keskittyä siihen mitä siltä pyydetään.

Pikkukoirat harrastavat agilityä, isompi koira täyttää 11 vuotta

Jos satunnaiset kamerantyhjennykset ja muut sälät shelttieläimistä kiinnostavat, niin meidät löytää nykyään myös Instagramista.Vaikka ensin kirosin koko palvelun alimpaan mahdolliseen rakoseen, on sinne jostain syystä tullut spämmäiltyä kuvia tahdissa kuva per päivä. Oho hups.

Sunnuntaina olin Pärnävaaralla asemissa kello 9.00, nimittäin kovin ystävällismieliset lieksalaiset olivat pyytäneet minut ja Meelan kanssaan treenaamaan! Treenejä tuli kouluttelemaan Henna, jonka omat koirat ovat kisakentillä kovin hyvin koulutettuja ja irtoavia eläimiä.
Tehtiin pohjoisen kisoissa ollutta kilparataa, jossa olikin vääntöä, kääntöä ja juoksua riittämiin sunnuntaiaamun tarpeiksi.

Kakkoshypylle otin Meelan pakkovalssilla. Nelonen ja A olivat meillä hieman eri kulmassa, sillä kentällä tuli pituus vastaan. Meidän versioomme sopi neloshypylle mainiosti saksalainen tai backlap, jos halusi laittaa koiran irtoamaan itsenäisesti A:lle. 6 putki oli hieman lähempänä, mikä mahdollisti leijeröinnin. Putkeen Meela sujahti pakkovalssilla, ja tiukasti jarruttaen kääntyi ensimmäisellä kierroksella hyvin seiskahypylle. Toisella kierroksella pieni sheltti sai jonkun keskisormikohtauksen, ja kaahasi sen suuremmin kyselemättä jatkuvasti nappaamaan tuon hypyn numero 11 matkaan, vaikka jarrukäskyt tulivat ajoissa ja olin tosissani ottamassa sitä vastaan putkelta. Samanlaisen aivopierun se sai viime viikon keppitreeneissä, kun samaa kohtaa tehtiin toisella kierroksella. Mikähän juttu tämä nyt on?

No kuitenkin, seiskalta sai luukuttaa lujaa eteenpäin ja koira irtosi 9 putkelle hienosti niin, että ehdin tulle tekemään persjättöä 10 taakse kevyesti. 11 hyppy pyöräytettään kauemman siivekkeen kautta ja siihen tehtiin joko saksalainen tai ihan vaan päällejuoksu. 12 hypylle kokeiltiin sekä viskiä että ihan vaan koiran kuljetusta, ja jälkimmäisellä kuulema pieni sheltti kaarsi hypyn kauniimmin. Sen jälkeinen elämä olikin melko pitkälti vaan luukutusta, 16 hypylle piti muistaa käydä ohjaamassa (kappas!) ja 17 putkeen linjautui nätisti, 18 päähän pakkovalssia ja sitten vaan juostiin hirveällä kiireellä maaliin.

Meela sai kovasti kehuja sähäkkyydestään ja irtoilevaisuudestaan. Jes, irtoamistreenit ovat siis tuottaneet tulosta! Kokeiltiin toisella kierroksella mm. japanilaisen turaamista 11-12 väliin, mutta se oli ihan huono. Lisäksi Meela teki A:lle etenemisiä sillä backlapilla ja leijeröintejä.

Kameran pyysin mukaan vasta toiselle kierrokselle, ja meno on hieman väsynyttä jo ensimmäisen kymppiminsan setin jälkeen.
Huomioitavaa on myös, että kutoshypyn jälkeinen elämä oli oikeasti kakkoskierroksella niin vaikeaa, että piti jäädä ihan tosissaan odottamaan koiraa ja vaatimaan sitä mukaan, että se ei käynyt hyppelemässä omia reittejään. Ensimmäisellä kierroksella oma liike oli niiiin paljon parempi.

Treenit oli kuitenkin huippukiva aloitus aamuun, suuret kiitokset vaan mukaan pääsystä ja Hennalle kouluttamisesta! Harrastelun jälkeen oli hyvä siirtyä duunihommiin ampumahiihdon pariin taas yhdeksi iltapäiväksi. Huh.


Maanantaina käväisin shelttitrion kanssa Joan mölleissä kokeilemassa, miten rata kulkee.
Suurta menestystä emme kisakarkeloista saavuttaneet, sillä oma jalka ei oikein noussut, oli kylmä, koirat ihmettelivät yhtä nimenomaista putkea todella paljon ja Meela jäi juoksemaan rallia toiseen putkeen. Edellämainittu kuitenkin teki superhienoja kontakteja joista se sai paljon ruokaa, Minttu kohahdutti yleisöä tekemällä nollarataa niin pitkään kunnes huusin sen hyllyttämään suorituksensa ennen A-estettä (joka ei kuulu vieläkään treeniohjelmaamme). Myrn rallatteli vauvojen, vanhusten ja vaivaisten koirien putkiralliluokassa kuitenkin voittoon, ja sai siitä palkkioksi uuden treenilelun ja ohjaajalle suklaata. Hyvä Myrn!

Tänään Timi täyttää yksitoista vuotta.
Vanhuskoiran synttäreiden kunniaksi käymme koirien kanssa Utrassa syömässä kakkua, pitämässä seuraa harmaanaamaisella Timantille ja antamassa sille oman BOT-loimen synttärilahjaksi. Viime talvena ikä nimittäin alkoi jo näkyä veteraanin askelluksessa, ja se paleli pakkaslenkeillä ja veti itseään jumiin rallattelun jälkeen.
Toivottavasti uusi takki tuo avun ensi talven pakkasille.

Timi viime kesänä.

Keppijuttuja

Karvan lähtöään aloitteleva ja loputtomasti turkkiaan pölistelevä.

Mintusta lähtee ihan käsittämättömiä määriä karvaa. Kuten ylläoleva kuva paljastaa, ei pienessä sheltissä pitäisi olla enää paljon mitään, mistä sitä karvaa tiputtaa. Silti sitä pölisee. Imuroin eilen koko talon, sohvat ja kaikki. Minttu käveli keittiöstä olohuoneeseen, ja lattia oli taas pitkien päälikarvojen peitossa.
Ihan kuin joulukuusi loppiaisena. Lopettaisi jo.

Ratapohja: Birgitta Hermansson. Kaikki pohjan treenit FB-yhteisöstä agilitycourses tai tästä.

Inka valitteli alkuviikosta, että Islan kepit on kovin treenin tarpeessa. Olin heti että jes, mulla on tosi hyviä ratapohjia kepeille! Siispä oltiin eilen iltasella tahkoamassa merlekoirien kanssa keppejä ihan urakalla.

1. hypyn tajusin kierrättää oikean siivekkeen kautta, ja pieni sheltti sujahti ilmaiseksi putkeen. Ehdin hyvin kolmosen takaakiertoon. Neloselle Meelalle piti vääntää vähän kääntävää ohjausta, tai muuten linja levisi kuin jokisen eväät. Kepeille haki hyvin, ja kesti tiukan takaaleikkauksen moitteettomasti. 6 hypylle piti taas napakoittaa käännöstä, ja sitten oli jo kiire putken jälkeiseen persjättöön. Kasilta piti hyvissä ajoin muistaa liikkua kohti kympin takaakiertoa, tai muuten seurasi yhteentörmäys. Kokeilimme Meelan kanssa tätäkin vaihtoehtoa ensimmäisellä kierroksella, kun erehdyin jäämään varmistelemaan putkea. Loppurata olikin hirveää rallattelua.
Jostain mystisestä syystä Meela keksi toisella kierroksella napata ensimmäisen keppisuorituksen jälkeen tuon putken 13 pään. Aiemmin kääntyi hyvin kutoselle. Piti vähän kalastella.

Minttu teki samaa rataa, ja yllätyin sen taidoista. Mii kesti mainiosti takaaleikkauksen kepeille, eikä sitä tarvinnut niin kääntää esteille kuin tytärtään, vaan mummokoira antoi tiukat kaarteet ilmaiseksi. 13 putkesta ulos tullessaan se tosin kävi rallattelemassa ohimennen yhden ylimääräisen hypyn, mikäli en ollut tiukkana ottamassa sitä kepeille.
Ihan hassu.

Meelan treeni videoitiin tabletilla, hieman väsynyt viimeinen kierros. Ja sitä kalastelua kyllä riittää.

Inspiraatiota treeneihin

Meillä on kotona kovin hiljaista.
Allekirjoittanut tekee sekalaisia vuoroja ampumahiihdon MM-kisojen parissa, potee huonoa omatuntoa siitä ettei ehdi touhuta koiriensa kanssa ja kiroaa jokaisen lenkin jälkeistä tassupyykkiä. Oikeasti olen panostanut koirien treenaamiseen kovasti nyt, kun aikataulut on tiukilla ja tuntuu, ettei mitään ehdi. Onneksi on Anna, joka käyttää niitä lenkillä ja duunaa pyöräilymatkailuprojektiaan pääsääntöisesti kotona. Yksin ei selviäisi.

Koska meidän arjestamme ei ole mitään jännittävää kirjoitettavaa, eikä edes uusia valokuvia, päätin listata jokusen hyvän blogin joista voi hakea inspiksiä treeneihin.
Jos sinä luet tai kirjoitat jotain tosi hyvää treeniblogia, niin linkkaa kommentteihin! Haluan lukemista.

Evita ja Carma

Kovin agilityisä blogi, mutta valtavan hyvä sellainen! Ira jakaa blogissaan paljon ratapiirroksia ja videoita, kertoilee omasta treenaamisestaan ja ideoista treenien takana. Paljon hyviä pätkiä monenmoisiin treeneihin, ja takuuvarmasti inspistä harjoituksiin.
Suurenmoinen plussa myös siitä, että blogissa seikkaileva Carma-sheltti on aivan valtavan hieno eläin.

Olipa kerran Priya

Aloittelevan koirakon treenikertomuksia. Erityisen hyvää tässä blogissa on se, että sinne kirjoitetaan treenien kulkua hyvin tarkasti vaihe vaiheelta. Priya treenaa monipuolisesti useita lajeja, itselleni kiinnostavimmat ovat tietysti toko ja agility.
Olen muistaakseni lukenut täältä jotain muistiinpanoja luennoiltakin, jos en aivan ole väärässä.

Kengurunkolon Dirty Harry

Tämä on aika uusi blogi meikäläisen lukulistalla. Doni treenaa ainakin tokoa ja agilityä, joista kumpaisestakin kirjoitetaan hyvin paljon itse treenejä auki. Etenkin agilityn ratapiirrososiosta voi joku hyötyä, sillä ohjauskuviot on selostettu läpi este kerrallaan ja ratapiirroksiakin on tarjolla runsaasti.

Entä jos lennän

Aksaa ja tokoa maailmaan. Ei ehkä niinkään omien treenien aukomista, ratapiirroksia ja muuta sälää, mutta analyysia ja pohdintaa koulutuksesta ja omasta koiraelämästä.
Hyvin paljon muutakin materiaalia kuin treenijuttuja, mutta minä tykkään lukea, niin se riittää.

Kujemielen

Hetken mietin, että listaanko edes tätä kun on niin suosittu blogi kyseessä ja koko universumi sen tietää. Listasinpa nyt kuitenkin! Agility- ja tokopainotteinen blogi, josta löytyy aika paljon kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. On tekstejä liikkeiden opetuksesta, videoita treeneistä ja valmennuksista, kisa-analyysia ja sensellaista. Ratapiirroksia!


Sitten annan kunniamaininnan vielä sellaisille blogeille kuin
- Susiasukit ja erityishyödyllinen video rallytokon kylteistä
- VVV ja mainioita tekstejä mm. radan muistamisesta ja muusta. Tää on ihan ykköslöytö tältä vuodelta.
- Lentävä shetlantilainen jonka etenkin vanhemmat tokotekstit ovat olleet meikäläiselle ihan must.

Taas Tallinnassa

Kun viimekertainen eestinmatkailumme ei tuottanut toivottua tulosta, pitkän jahkailun jälkeen päätimme Annin kanssa ilmoittaa koiriamme vielä uudelle Tallinnan turneelle.  Ylipuhuimme Annan mukaan kolmoskuskiksi, ja tiukalla aikataululla varustettu reissu oli valmis!

Perjantaina auto starttasi kello 15.00 työpaikkani edustalta. Anna oli pakannut koirat ja kamppeet, noutanut Annin ja ostanut evästä matkalle. Minä olin istunut toimistolla malttamattomana, kuunnellut työkavereiden kuittailuja lastin hakemisesta etelänaapurista ja kaikkea muuta hulvatonta. Aika moni tyrmistyi totaalisesti siinä vaiheessa, kun totesin meidän lähtevän koiranäyttelyyn eikä mihinkään viinanhakureissulle. Hah.

Tällä erää majoituimme edullisessa Ekonomy hotellissa, joka oli ihan hintansa väärti paikka. Respa oli onneksemme auki ympäri vuorokauden (rantauduimme hotellille yhden aikaan yöllä), aamiaisen sai paikan päällä eikä sitä tarvinnut kyhätä omista eväistä, ja lisäksi saimme hiljaisen huoneen hieman eristyksistä. Kelpasi!

Nyt kun mainostamisen makuun on päästy, niin kehun vielä tablettiin lataamaani NavFree-sovellusta. Ilmainen navigaatiosovellus ohjasti meitä eestinmaalla sujuvasti paikasta toiseen, kun oikeaa navigaattoria ei ollut saatavilla. En kyllä tiedä millä pyhällä hengellä se oikein toimi, sillä tabletissani ei ole nettiä. Mutta silti, ihan paras!

Näyttelypaikalla leiriydyimme kehän laidalle ja tsekkasimme osallistujalistaa. Vastassa oli runsain mitoin White Coastal-shelttejä, kuten toki Tallinnan tienoolla sopii odottaakin. Hurrasimme urosten aikaan suomalaisen Ossin viedessä sertin, ja pian olikin aika esittää omat koirat kehässä.

Avoimia narttuja oli ilmoitettu näyttelyyn nelisen kipaletta, mutta paikalle saapui Myrnin ja Meelan lisäksi vain yksi soopeli neitokainen. Niinhän siinä tosin sitten kävi, että Myrn tuomittiin auttamatta liian isoksi ja Meela sijoittui toiseksi SA:n kera, ja soopeli vei sertin sekä valioitui lauantaina.
Lopputulemana Meela oli vielä PN3, kun molempina päivinä myös RYP-kehissä menestynyt juniorinarttu vei kilpailun voiton ylivoimaisesti.

Myrn
Little big for female. Stop too defined. Good neck. Good forechest. Little short upper arm & tight croup. Good movement, tail bit too high. Good quality of coat. Good temperament & presentation. Galyna Kalinichenko, Ukraina - ERI3

MeelaGood size & format for female. Good head. Good position of neck but neck a little short. Very good chest. Good topline and angulation behind. Good size and position of tail. Good temperament & presentation.
Galyna Kalinichenko, Ukraina - ERI2 SA PN3

Shelttien jälkeen arvosteltiin colliet: nahkoissa Annin Lennu keräsi kaikki mahdolliset ruusukkeet itselleen ollen ROP, ja minut nakitettiin vielä kuvailemaan pehkokehääkin.
Näyttelypäivä venyikin nopeasti ties kuinka pitkälle, kun jäimme odottelemaan ryhmäkehiä. Melkoista lennukoiran ilotulitusta ne sitten olivatkin, sillä se kruisaili peräti RYP1 sijalle. Annan kanssa seurattiin tippa linssissä kehiä, on niin kovin liikuttavaa tuollainen ystävien menestys.

Näyttelypäivän jälkeen ajoimme auton parkkiin ihan naapurissa olleen ostoskeskuksen pihaan ja etsimme ensimmäisen järjellisen ravintolan, mikä eteen sattui. Täydellä mahalla olikin hyvä keskittyä shoppailupuoleen ja hankkia meistä jokaiselle uusia näyttelyvaatteita huomiselle.

Iltapuhteiksi lähdettiin vielä vanhaan kaupunkiin kävelylle. Otin iltaruuan taskuun, sillä suunnitelma oli purkaa koirien ylimääräisiä energioita pieneen tokoiluun. Löysimmekin jonkinlaisen tilataideteoksen, jossa oli erilaisia valaistuja ihmishahmoja tungettuna aukealle. Hitsi miten hyvä häiriö! Siinä Meela sai tehdä vähän seuraamiskaaviota, eikä ollut jännittävistä valomiehistä millänsäkään.
Myöhemmin treenailin sen kanssa vielä voittajaluokan kaukoja pienellä tienpätkällä. Ohi kulkevat ihmiset ympäröivät Meelan ja jäivät pällistelemään sen kaukokäskysuoritusta, lisää huikeita häiriöitä! Meelan ilme oli vähän että apua onko pakko, mutta ramppikuumeesta huolimatta pieni sheltti jaksoi keskittyä kaukojen vääntämiseen ihailtavasti.

Sunnuntain kehät alkoivat todella myöhään, joten hotellilta saatiin lähteä rauhassa. Tuomarina oli tanskalainen Kim Vigsö Nielsen, joka oli aiemmin tykästynyt koirieni isään - olimme siis hyvinkin optimistisia. Kaikki positiivisuus tosin karisi siinä vaiheessa, kun urosten arvostelun aikaan jenkkikoiralle annettiin EH. Myrnin mahdollisuudet menivätkin sitten siinä.

Kuten osasimme odottaa, tykkäsi tuomari hyvin pikkusievästä brittityypin koirasta. Edes Meela ei ollut hänen mieleensä, ja Myrn tuomittiin siltä seisomalta lähes urokseksi. Myrnille näin ollen EH ja Meelalle sileä ERI, jolla se sijoittui jälleen toiseksi.
Voi rähmä.

Myrn
Rather big, an almost male in head. Nice eyes. Ears not stable, tends to prick. Short in head. Excellent croup but high tail. Straight in shoulders. Well angulated rear. Excellent coat. Nice temper. Kim Vigsö Nielsen, Tanska - EH

Meela
Excellent head. Correct ears. Short in head. Strong topline, a little bit short croup. Slightly long tail. Straight in shoulders, well angulated rear. Moves well, excellent coat. Kim Vigsö Nielsen, Tanska - ERI2

Lennu sen sijaan osasi taas yllättää voittamalla nahkat jo toisen kerran peräjälkeen. Ryhmäkehissäkin se sijoittui vielä toiseksi, joten autoon pakkautumisemme vaikeutui huomattavasti - molempina päivinä Lennu nimittäin voitti melkoiset määrät ruokaa, jonka survominen muutenkin ahtaaseen Citroeniin oli ihan oma lukunsa.

Pitkäksi venyneen näyttelypäivän jälkeen oli ihanaa käydä syömässä Vapianon pastaa, shoppailemassa viimeisen kerran ja kävelemässä tihkusateisessa satamassa koirien kanssa. Yllättävän nopeasti saimme ajan kulumaan, sillä pian meidän täytyikin jo lastautua lauttaan kohti kotimaata.

Kolmen kuskin voimin ajoimme koko yön Joensuuhun. Siinä tuli käytyä läpi koirarotuja A:sta Ö:hön, ja villien huhujen mukaan viimeisen vuoron valvojat pelasivat jopa paikkakunnilla. Tuossa vaiheessa aamuyötä allekirjoittautunut torkkui jo takapenkillä valmistautuen parin tunnin päässä häämöttävään työpäivään.

Kas näin päättyi Meelan näyttelyturnee tämän kevään osalta. Himoittua muotovalionarvoa se ei onnistunut itselleen nappaamaan, vaikka sitä kovin kauniiksi kehuttiinkin.
Tämä tarkoittaakin siis vain sitä, että lähdemme uuteen yritykseen syksymmällä, jahka turkkiaan ympäriinsä pölistävä koira päättää kasvattaa palttoonsa takaisin. Myrnin kanssa sen sijaan olisi tarkoitus pyörähtää kehässä vielä Outokummussa, mutta sen jälkeen saan ripustaa fiinit näyttelyvermeet hyväksi toviksi naulakkoon ja asettaa verkkarit paraatipaikalle vaatekaappiini.
Agilitykesä lähestyy.

Kaikki postauksen kuvat on ottanut Anni Rask, kiitos parikiloisen objektiivini kanssa heilumisesta!