Yksi riittää, kun sen tekee oikein

Ihanat kuvat Meelasta Kuopiossa otti Suvi Pitkänen, kiitos!

Tällä viikolla päästiin taas treenaamisen makuun. Keskiviikkona hallin pihalla oli Annin vetämät SM-joukkuetreenit, joissa juostiin molemmilla koirilla. Rata oli muuten ihan juostava ja kiva, mutta jossain mielenhäiriössä sinne oli tungettu mukaan puomin alta kulkevan putken kautta kepeille meno, eli leijeröinti ja irtoamistehtävä. Joooo ei! Toiset ehti juosta ja sörkkiä koiransa kepeille, minäkin Mintulla, mutta pienen Meelan kohdalla tarvitaan koulutuksellisia toimenpiteitä, että moiset kohdat voidaan handlata kunnialla. Ulkona pitkillä esteväleillä oli kuitenkin kiva treenata!

Tänään kuitenkin kisattiin Varkaudessa yhteensä neljä rataa agilityä, kaksi kummallekin koiralle. Tuomarina oli kolmella radalla Anne Viitanen ja yhdellä Petteri Kerminen. Annen radat tarjosivat sen valtakunnan haasteita, ettei niille meinattu oikein taipua, eikä nollia muutenkaan näkynyt kovinkaan montaa.
Meelan ensimmäinen rata kaatui siihen, että ansaesteillä ja pikkusievällä sipistelyllä varustettu rata oli yhdeksän aikaan aamulla pikku raivokäävälleni vähän liikaa, ja homma karkasi ihan lapasesta. Toisella radalla tehtiin ihan kelvollista rataa, mutta aika monen muunkin koiran ihmettelemä keinu oli niin ruma, että uusin sen ja hyllytin siihen.

Inkan ottama kuva SM-treeneistä

Mintun kanssa radalle mennessä naureskelin, että nää on ihan mummokoiraratoja, kun se kääntyy ja vääntyy vaikka mille solmulle. Myös kolmas rataprofiili oli kinkkinen, mutta yrittämään mentiin silti. Ja kyllä kannatti! Minttu eteni tasaisen varmasti, ei haksahtanut ansaesteisiin ja otti ihan törkeän hienosti kontaktit. Parhaat kisakontaktit ikinä!
Niin sitä tehtiin nolla, tosi hyvä sellainen, ja tulosluetteloa katsoessani huomasin meidän sijoittuneen toisiksi ja saaneen A-SERTin! Toinen agiserti kuukauden sisään, ihan huippua!



Viimeiselle radalle lähdettiinkin sitten rennoissa tunnelmissa, koska kaikki olennainen oli oikeastaan saavutettu. Vaikeutta radalle toi keppikulma, joka vaati todella jyrkkää takaaleikkausta. Minttu ei ole kauhean hyvä kepittelijä näin pentujensa jälkeen, eikä varsinkaan hyvä takaaleikkausten kestäjä, joten suunnittelin ensin kepeille pakkovalssin. Ohjasin kuitenkin keppejä edeltävälle hypylle hieman hosuen, joten lähestyminen kepeille meni mönkään. Päätin kokeilla takaaleikkausta, mutta eihän se toiminut - radalta yhteensä kymmenen virhepistettä. Mutta ei se mitään, sillä kontakteille Minttu pysähtyi jälleen kerran, ja radoista sen kanssa jäi hyvä fiilis!

Instagramkuvassa Inka & Isla ja minä ja tytöt. Ja hienot tiimipaidat!

Kisakaveriksi lähteneet Inka ja Isla tempaisivat niin ikään yhden nollan. Näin ollen Islalla on nyt kaikki SM-nollat kasassa, ja Agarwaen-koiria nähdään ensimmäistä kertaa SM-kisoissa ihan urakalla! Onnea vain Inkalle tämän etapin ensimmäisenä saavuttamisesta ;)

Ouluun lähdemme myös me, sillä Meela on valittu PoKS ry:n minijoukkueeseen, jossa myös Minttu on varakoirana. Perjantaina juoksen harjoituksen vuoksi Meelalla pari rataa iltakisoissa, lauantaina ollaan joukkueen ensimmäisinä lähtövuorossa ja sunnuntaina fiilistelläänkin sitten tuttujen suorituksia. Tulkaahan moikkaamaan!

Kalliojärveltä Kuopioon

Viime viikko päätettiin ottaa rennosti. Skippasin oman treeniryhmän, koulutin vain ja olin. Keskiviikkona oltiin sovittu Annan kanssa menevämme Kalliojärvelle iltapalalenkille, ja onneksi sää sitten suosikin patikkahaaveitamme. Kalliojärven kierroksella olen käynyt kerran aiemmin Meelan ollessa vielä nuori koira, mutta Anna ei ollut lenkkeillyt siellä koskaan. Kiva parin tunnin polku, jossa on hurjan hyvät maisemat!

Tämmöstä kosteikkoa! Tuolla takana näkyykin se järvi.

Osa matkasta kuljetaan pitkospuilla. Sheltit poseeraa.

Minttu <3

Kakaraosasto juoksenteli suurimman osan matkasta jossain edellä päin.

Näistä kallioista taitaa järven nimikin tulla! Hienot oli!

Paluumatkalla kiipeiltiin edellisen kuvan kallioiden laidalla.

Lauantaina meillä olikin sitten euroviisukatsomo pienellä porukalla. Kisat täytyi tietysti seurata loppuun saakka, mikä ei ehkä ollut ihan paras ajatus, sillä seuraavana aamuna piti puoli seitsemältä olla autossa kohti Kuopiota! Onneksi hyvä matkaseura, kaksi kuppia kahvia ja kylmänkalsea aamu kisapaikalla piristivät.
Juostiin siis molempien koirien kanssa yhteensä viisi rataa, Meelalle kolme ja Mintulle kaksi. Radat menivät hirveän hyvin, sillä käytiin hyllyttelemässä johonkin pikkumokaan heti kolmen ensimmäisen esteen aikana ja sitten tehtiin hirveän hyvää rataa loppuun saakka. Pienestä se on kiinni!
Mintun kanssa juostiin kuitenkin yksi nolla siihen miljoonan hyllyn lisäksi, ja Meelalle yksi vitonen - pikkusheltti ei irronnut enää loppusuoralla, vaan kääntyi räksyttämään minulle.

Kisakuukausi on ollut tiivis ja päättyy nyt sitten sunnuntaina Varkauteen. Olen huomannut, että ratatyöskentely kisatilanteessa toimii itselläni paremmin, mutta pienet tekniset jutut alkavat hajoilla. Kesä pyhitetäänkin siis pienelle tauolle koko lajista, ja sen lisäksi lyhyille, tehokkaille täsmätreeneille!
Elokuussa alkavat syksyn kilpailut hengittää niskaan, ja silloin olemme sitten valmiina.

Tämä on agilityblogi

Ollaanpa ehditty käydä kouluttautumassakin! Sari Vähäniitty tuli oman seuran pihalle vetämään treenejä, ja tottahan toki me oltiin menossa. Tällä kertaa mukana Minttu, joka oli yhdeksän aikaa lauantaiaamuna melkoisen liekeissä agilityn harrastelemisesta.

Koska minulla oli kiire treenien jälkeen luonnetestipaikalle, saimme Mintun kanssa aloittaa ensimmäisinä. Sari totesi heti alkuun, että laitetaan kelloon parikymmentä minuuttia ja juokset minkä juokset. Ei ihan juostu sitä kahtakymmentä, mutta paljon kuitenkin!

Rata oli Mintun kanssa varsin mentävissä, ja ehdimme juosta sen moneen kertaan läpi koulutuksen aikana. Kakkosputken pakkovalssi piti muistaa ohjata kunnolla loppuun asti ja neloshypyltä lähteä nopeasti kohti keppejä, että ehdin sinne niistämään - jos olin hetkenkään myöhässä, Minttu rallatteli okserin ylitse sen enempää asiaa ajattelematta. Kerran Mii teki myös lentokeinun, ja viimeisellä kierroksella se lähti omaan sivuttaisliikkeeseen mukaan ja pomppasi alas keinulta. Nätisti kuitenkin tuli putken oikeaan päähän, ja loppu radassa ei mitään ihmeellistä enää ollutkaan. Hiottiin kyllä 12 hypyn käännöstä pienemmäksi, eli vastakääntöä kaikessa rauhassa ja napakasti, ettei leviä miten sattuu.

Vartin ympäriinsä juostuamme Sari vain totesi, että hirveän hyvää menoa ja haluatteko lisäpätkän tähän. Kieltäydyin mahdollisuudesta, sillä seuraavana päivänä meillä oli vielä edessä agilitykilpailuissa pari rataa juoksemista. Ei sillä, että olisin varsinaisesti enää jaksanutkaan juosta yhtään ylimääräistä ;)
Videolla viimeinen kierros rataa, ei oikein jalka enää nouse!



Kävimme tosiaan niissä agilitykisailuissakin. Minttu teki hirveän hyvän hyllyradan, mutta karkasi A-esteelle (olisi pitänyt ottaa puolivalssilla putkeen!) ja siinäpä se menikin. Ei se mitään.
Meela porsaili kontakteja, joten treenailtiin sitten niitä. Lisäsin kesän harjoittelulistaan pakkovalssit niiden niistojen lisäksi. Myös pitkät lähetykset kepeille ja irtoamisharjoitukset ulkokentällä.
Kisafiilis Savonlinnassa ei ollut kohdallaan, viikko oli liian raskas myös minulle. Tiedänpä taas tulevaisuutta ajatellen paremmin, mitä me jaksetaan ja mitä ei.

Kohta taas mennään - seuraavat kaksi viikonloppua kisoja Kuopiossa ja Varkaudessa, sitten vähän huilia!

Luonnetesti

Menneen viikonlopun ohjelmistoon kuului luonnetesti tuolle kakaraosastolle. Tai eihän ne enää mitään kakaroita ole, aikuiset koirat! Saavat kuitenkin kantaa tuota nimitystä kunnes seuraava sukupolvi jossain tulevaisuudessa valtaa alaa laumasta.

Sheltit ja luonnetestit ovat melko mielenkiintoinen kombo. Tai ylipäätään ei-palveluskoirat ja luonnetestit, olisihan valittavana myös MH-kuvaus. Tuomari muistuttikin minulle kokeen aikana, että pitää muistaa että minulla on käsissäni pieni pehmeä paimenkoira, eikä mitään malikkaa. Tärkeintä testissä oli minulle nähdä, miten koira selviää kuormituksesta ja kykeneekö se kävelemään omin jaloin pois testitilanteesta. Kykeniväthän ne.
Testi oli kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen, ja reaktiot läpi testin olivat etenkin Meelan kohdalla hyvin ennustettavissa.

Pisteet menivät näin:

MYRN +125p, laukausaltis
Toimintakyky -1 pieni
Terävyys +1b koira ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
Hermorakenne +1b hermostunein pyrkimyksin
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättäytyväinen
Laukauspelottomuus - laukausaltis

Myrnin testivideo sen omasta blogista

MEELA +110p, laukauskokematon
Toimintakyky -1 pieni
Terävyys +1a pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
Hermorakenne +1b hermostunein pyrkimyksin
Temperamenti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättäytyvä
Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon

Meelan videot laitan alle. Ne ovat vähän hassussa järjestyksessä ja kahdessa osassa, sillä käsikamerasta loppuivat paristot ja osa videosta kuvattiin kännykällä. Eiväthän ne sitten menneet yhteen sitten millään! Samoin tuomarin kommenteista puuttuu iso osa, mikä harmittaa itseäni valtavasti. Tiivistetysti Meela kuitenkin todettiin kivaksi koiraksi, jolla on moottoria harrastuksiin, sopivasti taisteluhalua ja ominaisuuksia sheltiksi.



Ensimmäisellä videolla luoksepäästävyys, leikki, kelkka, puolet hyökkäyksestä ja seinä sekä laukaukset. Leikkiessä Meela-parka puri kieleensä, sotki kauluksensa vereen eikä todellakaan leikkinyt enää kenenkään kanssa yhtään millään. Kauluksen sotkeentumista se ehti draamailla vielä ennen kelkkaakin.
Hyökkäyksessä Meela haukkui hetken aikaa minun rinnallani, mutta sujahti sitten selän taakse ja mielellään vielä pakosallekin. Hyökkääjään se ei mokoman ryöpytyksen jälkeen luottanut enää pätkääkään.
Seinällä Meela oli yllättävän reippaana, vaikkei toki siinäkään uskalla nousta ihmistä vastaan. Laukauksissa taas testin kuormitus näkyy jo selvästi, kun koira pöllöilee suuntaan jos toiseen ja mekkaloi, muttei tasan tiedä että mille. Muutoinhan arkielämässä Meela ei ole paukkuarka.



Toisella videolla näkyy ensin Meelan reaktio hyökkäyksen jälkeiseen tervehtimiseen ja luoksetulo. Sitten haalari ja tynnyri, joita koira säikähti, mutta tuli kyllä ihan reippaasti katsomaan. Tynnyriä enemmän se olisi ollut kiinnostunut tuomaristosta, mutta pienellä houkuttelulla kiinnostui itse tynnyristäkin. Haalarin yli Meela käveli jo siinä vaiheessa kun meidän piti toisen kerran kävellä siitä ohi, joten kovin traumatisoitunut pieni koira ei ollut.
Tällä videolla on myös pätkä kommentointia.

Pimeässä huoneessa Meela liikkui reippaasti, mutta olisi oikeastaan mieluummin hengaillut tuomareiden kanssa kuin minun. Se ei ollut tehtävässä mitenkään stressaantuneen oloinen, mutta kulutti aikaansa tyhjänpäiväiseen hengailuun. Parilla yskäisyllä, niiskaisulla ja kutsulla Meela kuitenkin löysi minut pimeästä nurkasta.

Sellainen "temppurata", kuten toinen tuomareista koiralleni esitteli! Kumpikin koirista palautui testistä mainiosti, eikä iltapäivän remmilenkillä näkynyt minkään sortin väsymystä tai säpsyilyä suuntaan tai toiseen.
Hyviä koiria!

Lapsenlapsia

Viime viikon perjantaina, tuskin agilitykisaväsymyksestäkään toipuneena, hyppäsin autoon ja tein päiväretken Loviisaan katsomaan Fannyn ihkaensimmäisiä kasvatteja. Neljä eloisaa pientä tulevaa harrastuskoiraa olivat varsin ihastuttavia tapauksia, eikä ihmekään, sillä ne ovat tietysti Mintun Noona-tyttären (A. Anyer) pentuja.
Pennut on rekisteröity Fannyn Bustling's-kennelnimen alle, ja veikkaanpa että niiden nimet komeilevat parin vuoden kuluttua agilitykilpailujen lähtölistoilla!

Jokunen lisäkuva ja seisotuskuvat pikkuisista löytyvät kuvat.fi-tililtäni.

Toistaiseksi taistelen vielä Meelan luonnetestivideota vastaan. Kolmella eri laitteella kuvattujen videoiden yhdistäminen yhdeksi kokonaisuudeksi osoittautui yllättävän hankalaksi tehtäväksi, sillä tietokone ei halua käsitellä kännykkämateriaalia, mutta tabletti ei tunnista kameran videokuvaa. Epätoivoiselta vaikuttaa, joten voi olla että joudun laittamaan videot pätkissä. Voihan teknologia.

Niin että halkeen

Helatorstaihin kuuluvat perinteisesti JOAn agilitykisailut, joihin ilmoitin kumpaakin koiraa muutamalle radalle. Sää oli jokseenkin mielivaltainen: toisinaan satoi vettä kuin saavista kaataen, välillä pilkotti aurinko ja tietysti saatiin tihkuakin. Kisakavereiden kanssa manattiin sadekuurojen aikaan ulkoillessamme silmälaseja, joista ei toden totta meinannut nähdä läpi sitten millään. Rennolla mielellä valmistauduin ratoihin, päätin testata uudet lenkkikäyttöön ostamani Salomonit kivituhkapohjalla (bra!) ja fiilistelin kisatunnelmaa.

A-radalle menin yhdessä Meelan kanssa. Hirveän kiva ja juostava rata, jolla ei varsinaisesti ollut mitään ihmeellisiä kommervenkkejä. Harmillisesti kuitenkin yksi rima kolahti alas, ja tästä järkyttyneenä sohlasin koiralleni kiellonkin. Siitäpä 10vp ja sijoittuminen neljänneksi.

B-radalla olivat mukana molemmat koirat, ja jännitin eniten Mintun puomia. Tein kaksi kertaa hyvän ja ehjän radan, olkoonkin että Meelan kanssa niistoa hätiköin (treeniin! pitää osata tulla niistoon vaikka minä olisin miten hätäinen!) ja Mintulla tehtiin nolla. Sillä nollalla myös maagisesti voitettiin luokkamme, ja sieltäpä pärähti se agisertikin sitten. Oikeasti, minun mummokoiralle nollavoitto! Turhaan huolehdin kontaktejakin: puomi oli hyvä, mutta A:n läpijuoksutukselle pitää tehdä jotain. Olen toki jo päättänyt luopua pysäytyksestä A:lla, mutta varmaan olisi hyvä tehdä joku juoksaristrategia sikäli kun ponnistus tapahtuu aika ylhäältä. Meela sijoittui vitosellaan kolmanneksi.

Pakollinen sertipönötys!

C-hyppyrata olikin vähän kinkkisempi. Hirveesti vääntöö ja kääntöö, vaikka ihan mentävä kokonaisuus olikin. Harmi kyllä Meelan kanssa ensimmäinen lähtöpaikka koitui meidän kohtaloksemme: en saanut rauhassa koottua ajatuksiani, kerrattua rataa ja valmistauduttua kunnolla. Siinäpä se sitten olikin, sohlattiin muutama rima alas heti alkuunsa ja treenattiin keppejä, joiden jälkeen juoksutin koiran kokonaan pois radalta että jaksaisin tsempata Mintulla.
Mintun kanssa tehtiin todella hieno hylly, jonka aiheutti minun myöhäinen valssini ja Mintun tehokas irtoaminen. Hyvällä meiningillä kuitenkin tehtiin, ja etenkin lopun serpentiinihässäkkä loppusuorineen tuntui tosi hyvältä!

Ihan parasta! Ohjaaminen tuntui vaivattomalta molempien kanssa, eikä radalla ollut mikään hätä. Niin se vaan menee ystävät hyvät, että tuloksia kyllä tulee kun aika on kypsä.


Meelan radoista videolla molemmat aksaradat, sillä hyppyradassa ei toden totta pahemmin ollut mitään katsottavaa, haha!
Rimojen kolauttelua kuulostelin hieman huolestuneena kisapäivän ajan, sillä se ei ole Meelan tapaista, vaikka olisinkin edessä turaamassa. Tilanne vaatii ensiavuksi BOT-takkia, minun hierontaani ja fyssariajan heti kun saadaan.


Mintun kaksi kisarataa. On se vaan hyvä! Vielä ei olla parhaassa vauhdissa ja kuosissa pentujen jäljiltä, mutta koko ajan tulee lisää ominaisuuksia joita työstää. Ihana Matini.

Spesiaali

Lauantaina vietimme Mintun kanssa spesiaalipäivää. Olimme kaksin kotona, joten aamulla nukutti pitkään, minun syödessäni aamiaista sai Minttu puuhailla kongin kanssa ja kunnolla heräiltyämme käytiin ihan juoksulenkillä yhdessä. Kotiin tullessa laatuaikailtiin vielä vähän dobon merkeissä ennen kuin minun oli aika alkaa laittautua illan hääjuhlia varten. Piiiitkästä aikaa Minttu oli myös hetken ihan yksinyksin kotona, mutta suureksi ilokseni se ei ollut haukkunut edes silloin, kun Anna oli viettänyt vartin rappukäytävässä muiden koirien kanssa jutellen naapurin mummolle.
Paras Pötkö!

Syy spesiaalipäiväämme oli kuitenkin rally-tokokilpailut Pärnävaaralla. Koska minulla tosiaan oli häämenoja ja alokasluokka oli kisapäivän viimeinen, ylipuhuin Annan kilpailemaan jommalla kummalla koiristani niissä kisoissa. Jostain syystä Anna halusi sitten valita Meelan kilpakumppanikseen, ja pari treenikertaa yhdessä kokeiltuaan nämä kaksi lähtivät sitten kisoihin. Kotiintuomisina Meelalle 98 pistettä ja ALOHYV, kuten nuo tulokset taidetaan merkata. Kas näin on Meelankin rallytokoura korkattu!
Samaan syssyyn Anna kisasi myös Hupsikselle ja Myrnille hyväksytyt tulokset, Myrnille peräti täydet pisteet ja luokkavoiton.

Äitienpäivää lähdimme viettämään Liperiin mökille. Alkuperäinen agenda oli vaihtaa vihdoin viimein autoon kesärenkaat, mutta se kariutui siihen ettei kukaan saanut väännettyä edes ensimmäistä rengasta irti paikoiltaan! Päätimme sitten siistiä auton, järjestellä sen uudestaan ja pakata kesärenkaat takapenkille. Joku ammattilainen saa vaihtaa ne ensi viikolla.
Koirat nauttivat mökkipäivästä täysin siemauksin: esittelin kävelypolkuja metsikössä, äitini ruokki niitä enemmän kuin tarpeeksi ja koko päivä kului mukavasti pihalla hengaillen.

Ollaan niiin valmiit ensi viikkoon ja sen koitoksiin! Aika tiukka viikko on taas tulossa, sillä tapahtumakalenterista löytyy kahdet agilitykisat, yksi valmennus ja luonnetesti.
Alkuviikon kun ottaa rennosti, jaksaa loppupuolella vähän rutistaa. Pitää ottaa ilo irti kun täällä näin keväällä jotain järjestetään, kesäkausi kun on vähän hiljaisempi kisailujen saralla.

Niin, ja oli siellä mökillä tällainenkin spesiaali:

Timi 11v.

Kasvattikuulumisia

Koska ajattelin päivittäväni nettisivuja välillä, kokosin kasaan kasvattieni tuoreimpia seisotuskuvia sinne laiteltaviksi.
Tässä muutama kuva muualla asuvista agarwaenilaisista.

Agarwaen Aysla - Kuva: Inka Räsänen

Agarwaen Balrog of  Morgoth - Kuva: Katja Nikki

Agarwaen Cithri Nightfall - Kuva: Stefi Laaksolahti

Agarwaen Cyan Windfall - Kuva: Hanna Perämäki

Älä sammu aurinko

Kuva: Inka Räsänen

Vappu kului meidän taloudessamme varsin perinteisissä merkeissä: torstaina vähän grillailuja "naapurissa", perjantaina talkootunteja ykköskakkosten kisoissa ja loput kaksi päivää armotonta tykitystä kotikentällä aksakisojen merkeissä.
Kisaviikonlopussa oli oma jännityksensä, sillä Meela starttasi ensimmäistä kertaa kolmosissa ja Minttukin ensimmäisen kerran radalla sitten pentulomailujen.

Lauantaina juoksin yhteensä neljä rataa, kaksi kummallekin koiralle. Tuomarina toiminut Salme Mujunen oli suunnitellut sen luokan kieputuksia, että pikkukoirilla ne olivat hyvinkin mentävissä, mutta makseja sai vääntää ja kääntää vähän enemmän. Onneksi itse olen sijoittanut minikoiriin!
Kisaviikonlopun meininki oli heti alusta asti selvä: ei turhia varmistella, mennään täysillä ja yritetään parhaamme. Typerillä varmistusnollilla en tee mitään, eivätkä ne ainakaan vie meidän kisatyöskentelyä eteenpäin. Tässä suunnitelmassa pysyinkin aika hyvin koko viikonlopun ajan.

Ensimmäiselle radalle mentiin hyvällä fiiliksellä ensin Meelan kanssa. Tarkkuutta vaati alun hyppyhässäkkä, jonka jälkeen se oli vähän mennä vaan. Olimme kovin samalla kartalla, vaikka pari jännitysmomenttia radalle mahtuikin, ja juoksimme maaliin nollaradan tehneinä! Voi juku.
Mintun kanssa oli vielä mukavampaa juosta, mutta A-esteellä se halusi pompata tasajalkaa alas aikansa minulta asiaa kyseltyään, joten hyllytettiin siihen. Fiilis radata oli kuitenkin tosi hyvä!

Olin jäähdyttelemässä koiria, kun Inka soitti ja kertoi Meelan sijoittuneen toiseksi ja saaneen agisertin. Siis Meela, ensimmäisellä kolmosten startillaan! Voiton kisassa vei sheltti Ralli, jolle Meela hävisi vain pari sekuntia. Aikamoinen ylläri, mutta ehdottomasti positiivinen sellainen.

Toiselle radalle käytiin Meelan kanssa hyllyttämässä, kun alun kepit meni pieleen kovan vauhdin vuoksi ja sitten en enää ehtinyt tehtailla aikomiani tuplapersjättöjä. Tuli nääs hieman kiire, eikä varmistelulla ainakaan helpotettu radan sujuvuutta!
Mintun kanssa rata sen sijaan meni enemmän kuin nappiin: se sujahti kepeille mukavasti, ja tehtiin aivan mielettömän hienot persjätöt ja muuta sälää. Nollana maaliin, ja aika riitti sijalle yhdeksän. Huippu paluu agilityradoille!

Videolla ensin Meelan nollarata, sitten Mintun samanmoinen. Ilmaissofta ei halunnut vain laittaa tekstejä videolle!

Sunnuntaipäivän kisoihin lähdettiin sateisessa säässä palellen heti aamusta. Kylmä keli kostautuikin omien lämmittelyjen huonoudessa: hyppyradalla jaloista loppui teho heti alkuunsa, ei mitään toivoa päästä eteenpäin radalla.
Loputkin radat käytiin hyllyttelemässä, sillä pitkät estevälit, oma huono liikkuvuus tänään ja väsyminen eivät olleet kovinkaan kaksinen combo. Ihan hirveän huonoja hyllyjä ne eivät kuitenkaan olleet: kokeiltiin radalla kaikenlaista jännää, kuten pakkovalssia kepeille (treeniin!), sylivekkiä, leijeröintejä ja muuta sellaista sälää, mihin viime vuonna uskallus ei olisi ihan riittänyt.
Yksi hylly oli epäonnistuneen takaakierron päässä nollasta - mainio muistutus siitä, että ohjaa koiran linjoja, älä esteitä ;)

Videolla Meelan paras rata tänään. On se niin pienestä kiinni!

Huikea viikonloppu!
Nyt on kyllä niin kaikkensa antanut olo, ettei tosikaan. Paljon on vielä opittavaa ja harjoiteltavaa, mutta vihdoin viimein neljän vuoden uurastuksen jälkeen me ollaan Meelan kanssa samalla sivulla.
Minttu aloitti kisauransa mahtavalla tavalla, ja seuraavaksi taidan ilmoittaa sen helatorstain kisoihin.
Lisäksi koulutusryhmääni haettiin muistaakseni kahdeksan nollaa, joilla tehtiin luokkanousuja ja muuta kivaa ekstraa. Eipä voisi koutsi olla ylpeämpi! Me syödään kakkua koko loppukevät.