tiistai 19. toukokuuta 2015

Lapsenlapsia

Viime viikon perjantaina, tuskin agilitykisaväsymyksestäkään toipuneena, hyppäsin autoon ja tein päiväretken Loviisaan katsomaan Fannyn ihkaensimmäisiä kasvatteja. Neljä eloisaa pientä tulevaa harrastuskoiraa olivat varsin ihastuttavia tapauksia, eikä ihmekään, sillä ne ovat tietysti Mintun Noona-tyttären (A. Anyer) pentuja.
Pennut on rekisteröity Fannyn Bustling's-kennelnimen alle, ja veikkaanpa että niiden nimet komeilevat parin vuoden kuluttua agilitykilpailujen lähtölistoilla!


Jokunen lisäkuva ja seisotuskuvat pikkuisista löytyvät kuvat.fi-tililtäni.

Toistaiseksi taistelen vielä Meelan luonnetestivideota vastaan. Kolmella eri laitteella kuvattujen videoiden yhdistäminen yhdeksi kokonaisuudeksi osoittautui yllättävän hankalaksi tehtäväksi, sillä tietokone ei halua käsitellä kännykkämateriaalia, mutta tabletti ei tunnista kameran videokuvaa. Epätoivoiselta vaikuttaa, joten voi olla että joudun laittamaan videot pätkissä. Voihan teknologia.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikös olekin! Ja niin villejä <3
      Pentueessa on yksi uros ja kolme narttua. Paljon trikkejä ja yksi kaunis merle, joka on tietysti myös kaikkien riemuksi narttu :)

      Poista
  2. Eiks toi Bustling's ookkaan Turussa? Ihania pentuja, itekki noita kuolannu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, mutta pennut majaikevat tällä hetkellä Loviisassa :)

      Poista