Niin että halkeen

Helatorstaihin kuuluvat perinteisesti JOAn agilitykisailut, joihin ilmoitin kumpaakin koiraa muutamalle radalle. Sää oli jokseenkin mielivaltainen: toisinaan satoi vettä kuin saavista kaataen, välillä pilkotti aurinko ja tietysti saatiin tihkuakin. Kisakavereiden kanssa manattiin sadekuurojen aikaan ulkoillessamme silmälaseja, joista ei toden totta meinannut nähdä läpi sitten millään. Rennolla mielellä valmistauduin ratoihin, päätin testata uudet lenkkikäyttöön ostamani Salomonit kivituhkapohjalla (bra!) ja fiilistelin kisatunnelmaa.

A-radalle menin yhdessä Meelan kanssa. Hirveän kiva ja juostava rata, jolla ei varsinaisesti ollut mitään ihmeellisiä kommervenkkejä. Harmillisesti kuitenkin yksi rima kolahti alas, ja tästä järkyttyneenä sohlasin koiralleni kiellonkin. Siitäpä 10vp ja sijoittuminen neljänneksi.

B-radalla olivat mukana molemmat koirat, ja jännitin eniten Mintun puomia. Tein kaksi kertaa hyvän ja ehjän radan, olkoonkin että Meelan kanssa niistoa hätiköin (treeniin! pitää osata tulla niistoon vaikka minä olisin miten hätäinen!) ja Mintulla tehtiin nolla. Sillä nollalla myös maagisesti voitettiin luokkamme, ja sieltäpä pärähti se agisertikin sitten. Oikeasti, minun mummokoiralle nollavoitto! Turhaan huolehdin kontaktejakin: puomi oli hyvä, mutta A:n läpijuoksutukselle pitää tehdä jotain. Olen toki jo päättänyt luopua pysäytyksestä A:lla, mutta varmaan olisi hyvä tehdä joku juoksaristrategia sikäli kun ponnistus tapahtuu aika ylhäältä. Meela sijoittui vitosellaan kolmanneksi.

Pakollinen sertipönötys!

C-hyppyrata olikin vähän kinkkisempi. Hirveesti vääntöö ja kääntöö, vaikka ihan mentävä kokonaisuus olikin. Harmi kyllä Meelan kanssa ensimmäinen lähtöpaikka koitui meidän kohtaloksemme: en saanut rauhassa koottua ajatuksiani, kerrattua rataa ja valmistauduttua kunnolla. Siinäpä se sitten olikin, sohlattiin muutama rima alas heti alkuunsa ja treenattiin keppejä, joiden jälkeen juoksutin koiran kokonaan pois radalta että jaksaisin tsempata Mintulla.
Mintun kanssa tehtiin todella hieno hylly, jonka aiheutti minun myöhäinen valssini ja Mintun tehokas irtoaminen. Hyvällä meiningillä kuitenkin tehtiin, ja etenkin lopun serpentiinihässäkkä loppusuorineen tuntui tosi hyvältä!

Ihan parasta! Ohjaaminen tuntui vaivattomalta molempien kanssa, eikä radalla ollut mikään hätä. Niin se vaan menee ystävät hyvät, että tuloksia kyllä tulee kun aika on kypsä.


Meelan radoista videolla molemmat aksaradat, sillä hyppyradassa ei toden totta pahemmin ollut mitään katsottavaa, haha!
Rimojen kolauttelua kuulostelin hieman huolestuneena kisapäivän ajan, sillä se ei ole Meelan tapaista, vaikka olisinkin edessä turaamassa. Tilanne vaatii ensiavuksi BOT-takkia, minun hierontaani ja fyssariajan heti kun saadaan.


Mintun kaksi kisarataa. On se vaan hyvä! Vielä ei olla parhaassa vauhdissa ja kuosissa pentujen jäljiltä, mutta koko ajan tulee lisää ominaisuuksia joita työstää. Ihana Matini.