Seikkailulla - osa kolme

Kuten edellisessä mainitsinkin, päädyimme norjanretkeilyn jälkeen Leville. Halusimme nukkua yhden yön oikein kunnon luksuslukaalissa ja syödä pitkän kaavan mukaan aamiaista, joten iltasella saimme huoneen Sokos Hotellista johon jäimme yöksi. Iltalenkki tehtiin laskettelukeskuksen rinteillä auringonlaskua fiilistellen, ja hotellihuoneen sängyssä nukutti paremmin kuin hyvin.

Seuraavan päivän ohjelmassa oli jälleen lisää vaeltelua. Ajoimme jokusen kymmenen kilometriä takaisin päin Ylläs-rinteen luontokeskukselle ja valikoimme meille sopivan yhdeksän kilometrin luontopolun. Luontokeskus oli muuten ihan huippu, sillä polkuja ja erilaisia reittejä löytyi ihan parin kilometrin pikkulenkeistä päivävaelluksiin asti! Jokaisella polulla oli oma teemansa, meidän reitillämme esiteltiin vanhoja uskomuksia. Reitti oli pääosin mukavan helppokulkuista, mutta maasto vaihteli kauniista metsästä karuihin kivikoihin, järven rantaan ja tuntureiden juurelle.

Taukopaikan järvimaisemaa.

Tuonne kivikkoon kiivettiin! Ei näytä kyllä kuvassa yhtä huikealta kuin mitä livenä.

Meininkejä jonkun vähän pienemmän tunturin huipulla.

Minttu ja Myrn kivikasojen vieressä. Tiesittekös tyypit, ettei kiviä saisi oikeasti kasata tuolla tavoin vaellellessaan, soo soo!

Kierrettyämme Seitapolun pakkauduimme jälleen autoon ja lähdimme kruisailemaan alaspäin itää kohti. Koska kävelyä ei tässä yhdeksässä kilometrissä tietenkään ollut tarpeeksi, onnistui kaivamaan vielä Rovaniemeltä noin viiden kilometrin luontopolun, joka käytiin tsekkaamassa. Se oli jo vähän enemmän näitä meidän kotinurkkien lenkkipolkuja muistuttava reitti, joskin mahtui sinnekin matkalle yksi kiva kallionäkymä ja lähde.

Rovaniemen jälkeen ajoimme suoraan Ranualle. Olin menomatkalla fiilistellyt eläinpuistoa, ja päätimmekin laittaa teltan Ranuan leirintäalueelle ja piipahtaa aamusella puistossa katsomassa eläimiä. Leirinnässä koirat keskittyivät nukkumaan häkeissään sillä välin, kun me laittelimme trangialla ruokaa, saunoimme ja kävimme kaikessa rauhassa yöpuulle. Hotelliyön jälkeen telttaelämä tuntui taas vähän askeettiselta, mutta kyllä siellä tuli pari tuntia sentään nukuttua.

Ranuan eläinpuisto oli ihan mukava paikka - koirat sai lukollisiin ulkohäkkeihin vierailun ajaksi, ja parissa tunnissa ehdimme kiertää koko puiston läpi. Vähän minulle kyllä tulee aina paha mieli noissa eläinpuistoissa ja muissa, sillä eiväthän eläinten olot vain voi vankeudessa olla mistään kohtaa samanlaisia kuin oikeasti villissä luonnossa.

Pikkukoirat Rovaniemellä.

Ranuan jälkeen etappina olikin sitten enää Joensuu. Paluumatkalla saimme neronleimauksen: käydään kiertämässä Kolvananuuron lenkkeilyreitti, kun kerran siellä suunnalla ollaan!
Perille saapuessamme opastaulu kertoi, että vaikeakulkuinen viiden kilometrin reitti kestäisi kävellen noin kuusi tuntia, joten siihen kaatui sekin ajatus. Kävimme heittämässä oman pikkuretkemme metsäpoluilla, jotta koirat kuitenkin saisivat edes jotain liikuntaa pitkän ajomatkan jälkeen.
Sitten oltiinkin jo kotona. Hyvin väsyneinä itse kukin, mutta monen monta hienoa kokemusta rikkaampina!

Seikkailulla - osa kaksi, kuvia Norjasta

Pohjoisen retkemme kolmantena päivänä päätimme lähteä ajamaan päiväreissun Norjan puolelle. Todella monet olivat kehuneet, miten maisemat muuttuvat vielä Kilpisjärveäkin upeammiksi heti rajan yli mentäessä. Tämä olikin ihan totta! Toki nuo lumihuippuiset vuoret näkyivät Suomen puolellekin, mutta ihan eri fiilishän ne on kokea ihan lähituntumasta.

Ajelimme kaikessa rauhassa kohti Tromssaa ja sen yli. Pysähdyimme kun siltä tuntui, ihailimme vuonoja ja yritimme spottailla hienoja luontokohteita. Menomatkalla ajoimme pienen kylän läpi, ja kulkumme tyssäsi tyystin, sillä tie oli täynnä vasikoita! Ne olivat karanneet aitauksestaan ja hengailivat kaikessa rauhassa keskellä autotietä. Vasikoiden omistajien ilmaantuessa paikalle uskalsimme varovaisesti pujotella autoinemme lehmien seassa, ja matka jatkui taas hieman vauhdikkaammin. Nopeasti kävimme pyörimässä myös Tromssan keskustassa, mutta liikennettä oli niin paljon ettemme oikein osanneet viedä autoa mihinkään parkkiin. Hirmu sievältä kaupungilta se kuitenkin vaikutti, ja olisi mukavaa tehdä joskus kunnon reissu sinnekin!

Norjan matkailussa on se huono puoli, ettei siellä oikeastaan ole opasteita yhtään mihinkään hienoihin paikkoihin. Suomessa on lähes aina joku ooh, vesiputous! Ooh, tässä on lähde!- kyltti, mutta Norjan puolella moista oli turha toivoa. Sen sijaan onnistuimme spottailemaan ihan itse aika hienoja paikkoja, olkoonkin että suurin osa niistä oli erilaisia rantoja, vesiputouksia ja muita veteen liittyviä kohteita. Näiden kohdalla koiratkin pääsivät hieman jaloittelemaan, vaikka muutoin päivä olikin hieman autossa istumista. Tämä tosin saattoi olla ihan tervetulluttakin, sillä eilispäivänä olimme kävelleet melkoisen monta kilometriä.

Todella kirkas joentapainen! Ylempänä olisi ilmeisesti ollut koski, jossa ihmiset käyvät kalastamassa.

Näkymiä taukopaikalta.

Tämän komeuden luo ei mennyt edes kunnon polkua, vaan raivasimme tiemme läpi pusikon.

Erittäin tuulinen ranta lähellä Suomen rajaa.

Auton ratissa vierähtikin huomaamatta koko päivä! Ensin pohdimme, olisiko vielä pitänyt pysähtyä Kilpisjärven leirintäalueelle telttailemaan, mutta päätimme etsiä elämäämme hieman luksusta: seuraava yö vietettiin hotellissa Levillä.
Seuraavat Suomen puolen tapahtumat saavat kuitenkin odottaa seuraavaa kirjoituskertaa, sillä nää lähtis nyt vääntämään hieman tokoa iltapuhteiksi!

Seikkailulla - osa yksi

Koko kevään takaraivossa kuumotteli ajatus retkestä pohjoiseen. Ensin tarkoitus oli lähteä ajelulle jo kesäkuun SM-kisoista, mutta säät pohjoisessa eivät juurikaan suosineet. Sen sijaan näin rokkiviikolle Joensuuhun luvattiin sadetta ja kylmää, Enontekiön suuntaan aurinkoa ja ihania kesäpäiviä. Eipä tarvinnut montaa kertaa miettiä, missä yksi kesän kallisarvoisista lomaviikoista vietettäisiin.

Sunnuntaina Anna ja Myrn kävivät nappaamassa kotikisoista AVO1-tuloksen, ja pian sen jälkeen pakkauduimmekin sheltteinemme autoon. Navigaattoriin näpyteltiin osoitteeksi Kilpisjärvi, mutta sovimme nukkuvamme siellä missä alkaisi eniten väsyttää - yli kahdentoista tunnin ajourakka ei houkutellut kumpaakaan enää siinä vaiheessa.
Matka sujui leppoisasti, ja innostuimme päästessämme näkemään poroja heti poronhoitoalueelle päästyämme. Riemu vain ei ollut kovin pitkäaikainen, sillä edellämme ajanut kuorma-auto ajoi suoraan päin toista poroa ja eläin lensi kaaressa ojaan. Poroon törmänneen auton kuski jäi kuitenkin asianmukaisesti tarkastamaan tilanteen ja soittamaan asiasta eteenpäin.
Tämän jälkeen osasimme itse olla ehkä jopa ylivarovaisia Lapin liikenteessä, emmehän halunneet itse liiskata yhden yhtä sarvipäätä!

Väsymys iski jossain Rovaniemen kieppeillä, ja aloimme etsiä leiriytymiseen soveltuvaa levikettä. Riemuksemme Rovaniemen jälkeen löytyi runsain mitoin laavuja ja veneenlaskupaikkoja, eli täydellistä telttailumaastoa! Pystytimme telttamme joen rantaan ja ihailimme jo hiipumassa ollutta auringonlaskua ja usvaista joenvartta. Koirat saivat iltaruokansa nenäpuuhana nurmen seasta ja kömpivät nekin telttaan nukkumaan. Yö oli kylmä, eivätkä ohuet retkipatjat kovinkaan mukavat, joten kovin montaa tuntia teltassa ei saanut kukaan nukuttua. Yllättävän freeseinä kuitenkin nousimme uuteen aikaiseen aamuun, pakkauduimme autoon, nautiskelimme aamiaista tien päällä ja saavuimme Kilpisjärvelle.

Yön jälkeen olo oli melkoisen likainen, ja varasimme telttapaikan leirintäalueelta aivan Saanan kupeesta. Suihku, vesivessa ja seuraavan aamun aamiainen olivat sen verran houkutteleva tarjous, että moisesta sopi muutaman kympin verran maksaakin.
Teltan pystytys alkoi sujua jo rutiinilla, ja tällä kertaa pumppasimme sinne jopa ilmapatjan. Täytyy myöntää, että ilmapatja oli ehkä koko reissun paras hankinta! Trangiassa keittyi kevyt kenttälounas, jonka nautittuamme olimme valmiit Saanan valloitukseen!

Ylläolevassa kuvassa on Saana, 1 029 metriä korkea tunturi. Vasemmalla sivulla erottuu merkitty retkeilyreitti. Voin kertoa, että kiipeämistä kyseisessä tunturissa riittää kyllä varmasti ihan jokaisen makuun!
Aurinkoisella säällä matkan varrelta aukeavat huikeat näköalat paitsi lähimaastoihin, myös rajan taa Norjan lumihuippuisille vuorille.

Sheltit hengähdystasanteella.

Rappusia ja hienoja vuoria.

Kavuttuamme yli 400 rappua, joita tunturireitin jyrkimmälle osuudelle oli rakennettu, oli joukkomme melkoisen väsynyttä. Minttua sai suorastaan hinata perässä, ja jonkun aika polkua noustuamme totesimme, että ehkei Myrninkään tarvitse päätyä huipulle asti. Erosimme Meelan kanssa loppujoukosta ja lähdimme valloittamaan huippua ihan kaksistaan, sillä tokihan sinne oli päästävä kun kerran oli leikkiin ryhdytty!

Matka huipulle oli pitkä ja uuvuttava, mutta kannatti kyllä! Matkan varrelle osui upeita, varmaankin sulamisvesistä muodostuneita lampia, joissa vesi oli kristallinkirkasta. Näkymät ympäriinsä olivat luonnollisesti kauniit, ja tunturin laella maasto alkoi muuttua karun kiviseksi. Aivan huipulla pysähdyimme hetkeksi kaikessa hiljaisuudessa fiilistelemään maisemia ennen kuin oli aika palata alaspäin muiden luo.
Takaisin kiersimme hieman kauempaa polkuja pitkin ja skippasimme rappuset, sillä koirien kanssa niitä pitkin kulkeminen oli vähän haasteellista. Vaan tulipahan kiipeiltyä!

Vielä on matkaa huipulle, mutta kivillä joutaa aina poseeraamaan!

Huippu saavutettu! Meela ihailee näköalaa huipulla olleen merkkikasan päältä.

Semmoset maisemat!

Ylvästä on!

Kappas vain, alaspäin laskeutuessa vastaan osui tuttuja!

Leirintään palattuamme totesimme välittömästi, että iltapalaa olisi saatava. Siispä auto alle ja nopeasti lähimarkettiin ostoksille! Päätimme etsiä jonkun mukavan maisemapaikan iltaruokailullemme, ja sellaisen totiesti löysimme: ja aivan leirintää vastapäätä! Mallan luonnonpuisto tarjoili paitsi pöydän ja tuolit, myös hyvän iltalenkin. Ei sillä, ettemmekö olisi jo päivän aikana kävelleet tarpeeksemme, mutta kun parkkipaikalle asti kuului veden kohinaa, oli tilanne tietysti tsekattava. Kyllä kannatti tehdä vielä pieni iltalenkki, sillä näimme ihkaoikean sopulin, kosken ja nättiä luontoa! Ehkä ensi kerralla kiipeilisimme vuorostaan Mallan huipulle.

Tämä tässä on koski.

Tässä puolestaan sitä hienoa luontoa.

Eipä tarvinnut paljon miettiä, mitä suihkun jälkeen illalla tehtäisiin. Tällä kertaa myös nukkumavarustukseni oli Lapin yöhön vallan passeli: kalsarit, kollarit, t-paita, neule, toinen neule, pipo, villasukat, makuupussi ja kolme fleece-vilttiä. Hyvin tarkeni!
Hieman untamme yrittivät häiritä leirintäalueen halki kolistelleet porot, mutta onneksi koiratkin osasivat ottaa tilanteen oikein lunkisti. Hyvät matkaeläimet.

Seuraavana aamuna starttasimme kohti Norjan upeita maisemia, mutta se taitaakin olla vasta kakkososassa kerrottava tarina se ;)