torstai 23. heinäkuuta 2015

Seikkailulla - osa kaksi, kuvia Norjasta


Pohjoisen retkemme kolmantena päivänä päätimme lähteä ajamaan päiväreissun Norjan puolelle. Todella monet olivat kehuneet, miten maisemat muuttuvat vielä Kilpisjärveäkin upeammiksi heti rajan yli mentäessä. Tämä olikin ihan totta! Toki nuo lumihuippuiset vuoret näkyivät Suomen puolellekin, mutta ihan eri fiilishän ne on kokea ihan lähituntumasta.

Ajelimme kaikessa rauhassa kohti Tromssaa ja sen yli. Pysähdyimme kun siltä tuntui, ihailimme vuonoja ja yritimme spottailla hienoja luontokohteita. Menomatkalla ajoimme pienen kylän läpi, ja kulkumme tyssäsi tyystin, sillä tie oli täynnä vasikoita! Ne olivat karanneet aitauksestaan ja hengailivat kaikessa rauhassa keskellä autotietä. Vasikoiden omistajien ilmaantuessa paikalle uskalsimme varovaisesti pujotella autoinemme lehmien seassa, ja matka jatkui taas hieman vauhdikkaammin. Nopeasti kävimme pyörimässä myös Tromssan keskustassa, mutta liikennettä oli niin paljon ettemme oikein osanneet viedä autoa mihinkään parkkiin. Hirmu sievältä kaupungilta se kuitenkin vaikutti, ja olisi mukavaa tehdä joskus kunnon reissu sinnekin!



Norjan matkailussa on se huono puoli, ettei siellä oikeastaan ole opasteita yhtään mihinkään hienoihin paikkoihin. Suomessa on lähes aina joku ooh, vesiputous! Ooh, tässä on lähde!- kyltti, mutta Norjan puolella moista oli turha toivoa. Sen sijaan onnistuimme spottailemaan ihan itse aika hienoja paikkoja, olkoonkin että suurin osa niistä oli erilaisia rantoja, vesiputouksia ja muita veteen liittyviä kohteita. Näiden kohdalla koiratkin pääsivät hieman jaloittelemaan, vaikka muutoin päivä olikin hieman autossa istumista. Tämä tosin saattoi olla ihan tervetulluttakin, sillä eilispäivänä olimme kävelleet melkoisen monta kilometriä.

Todella kirkas joentapainen! Ylempänä olisi ilmeisesti ollut koski, jossa ihmiset käyvät kalastamassa.
Näkymiä taukopaikalta.
Tämän komeuden luo ei mennyt edes kunnon polkua, vaan raivasimme tiemme läpi pusikon.

Erittäin tuulinen ranta lähellä Suomen rajaa.

Auton ratissa vierähtikin huomaamatta koko päivä! Ensin pohdimme, olisiko vielä pitänyt pysähtyä Kilpisjärven leirintäalueelle telttailemaan, mutta päätimme etsiä elämäämme hieman luksusta: seuraava yö vietettiin hotellissa Levillä.
Seuraavat Suomen puolen tapahtumat saavat kuitenkin odottaa seuraavaa kirjoituskertaa, sillä nää lähtis nyt vääntämään hieman tokoa iltapuhteiksi!

4 kommenttia:

  1. Ens kesänä Tromssaan koiranäyttelyyn ja vaeltamaan!!! >:D

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! :) Teille olisi haaste: http://sulonjastellanelama.blogspot.fi/2015/07/liebster-award-haaste-bloggaajille.html

    VastaaPoista