Seikkailulla - osa yksi

Koko kevään takaraivossa kuumotteli ajatus retkestä pohjoiseen. Ensin tarkoitus oli lähteä ajelulle jo kesäkuun SM-kisoista, mutta säät pohjoisessa eivät juurikaan suosineet. Sen sijaan näin rokkiviikolle Joensuuhun luvattiin sadetta ja kylmää, Enontekiön suuntaan aurinkoa ja ihania kesäpäiviä. Eipä tarvinnut montaa kertaa miettiä, missä yksi kesän kallisarvoisista lomaviikoista vietettäisiin.

Sunnuntaina Anna ja Myrn kävivät nappaamassa kotikisoista AVO1-tuloksen, ja pian sen jälkeen pakkauduimmekin sheltteinemme autoon. Navigaattoriin näpyteltiin osoitteeksi Kilpisjärvi, mutta sovimme nukkuvamme siellä missä alkaisi eniten väsyttää - yli kahdentoista tunnin ajourakka ei houkutellut kumpaakaan enää siinä vaiheessa.
Matka sujui leppoisasti, ja innostuimme päästessämme näkemään poroja heti poronhoitoalueelle päästyämme. Riemu vain ei ollut kovin pitkäaikainen, sillä edellämme ajanut kuorma-auto ajoi suoraan päin toista poroa ja eläin lensi kaaressa ojaan. Poroon törmänneen auton kuski jäi kuitenkin asianmukaisesti tarkastamaan tilanteen ja soittamaan asiasta eteenpäin.
Tämän jälkeen osasimme itse olla ehkä jopa ylivarovaisia Lapin liikenteessä, emmehän halunneet itse liiskata yhden yhtä sarvipäätä!

Väsymys iski jossain Rovaniemen kieppeillä, ja aloimme etsiä leiriytymiseen soveltuvaa levikettä. Riemuksemme Rovaniemen jälkeen löytyi runsain mitoin laavuja ja veneenlaskupaikkoja, eli täydellistä telttailumaastoa! Pystytimme telttamme joen rantaan ja ihailimme jo hiipumassa ollutta auringonlaskua ja usvaista joenvartta. Koirat saivat iltaruokansa nenäpuuhana nurmen seasta ja kömpivät nekin telttaan nukkumaan. Yö oli kylmä, eivätkä ohuet retkipatjat kovinkaan mukavat, joten kovin montaa tuntia teltassa ei saanut kukaan nukuttua. Yllättävän freeseinä kuitenkin nousimme uuteen aikaiseen aamuun, pakkauduimme autoon, nautiskelimme aamiaista tien päällä ja saavuimme Kilpisjärvelle.

Yön jälkeen olo oli melkoisen likainen, ja varasimme telttapaikan leirintäalueelta aivan Saanan kupeesta. Suihku, vesivessa ja seuraavan aamun aamiainen olivat sen verran houkutteleva tarjous, että moisesta sopi muutaman kympin verran maksaakin.
Teltan pystytys alkoi sujua jo rutiinilla, ja tällä kertaa pumppasimme sinne jopa ilmapatjan. Täytyy myöntää, että ilmapatja oli ehkä koko reissun paras hankinta! Trangiassa keittyi kevyt kenttälounas, jonka nautittuamme olimme valmiit Saanan valloitukseen!

Ylläolevassa kuvassa on Saana, 1 029 metriä korkea tunturi. Vasemmalla sivulla erottuu merkitty retkeilyreitti. Voin kertoa, että kiipeämistä kyseisessä tunturissa riittää kyllä varmasti ihan jokaisen makuun!
Aurinkoisella säällä matkan varrelta aukeavat huikeat näköalat paitsi lähimaastoihin, myös rajan taa Norjan lumihuippuisille vuorille.

Sheltit hengähdystasanteella.

Rappusia ja hienoja vuoria.

Kavuttuamme yli 400 rappua, joita tunturireitin jyrkimmälle osuudelle oli rakennettu, oli joukkomme melkoisen väsynyttä. Minttua sai suorastaan hinata perässä, ja jonkun aika polkua noustuamme totesimme, että ehkei Myrninkään tarvitse päätyä huipulle asti. Erosimme Meelan kanssa loppujoukosta ja lähdimme valloittamaan huippua ihan kaksistaan, sillä tokihan sinne oli päästävä kun kerran oli leikkiin ryhdytty!

Matka huipulle oli pitkä ja uuvuttava, mutta kannatti kyllä! Matkan varrelle osui upeita, varmaankin sulamisvesistä muodostuneita lampia, joissa vesi oli kristallinkirkasta. Näkymät ympäriinsä olivat luonnollisesti kauniit, ja tunturin laella maasto alkoi muuttua karun kiviseksi. Aivan huipulla pysähdyimme hetkeksi kaikessa hiljaisuudessa fiilistelemään maisemia ennen kuin oli aika palata alaspäin muiden luo.
Takaisin kiersimme hieman kauempaa polkuja pitkin ja skippasimme rappuset, sillä koirien kanssa niitä pitkin kulkeminen oli vähän haasteellista. Vaan tulipahan kiipeiltyä!

Vielä on matkaa huipulle, mutta kivillä joutaa aina poseeraamaan!

Huippu saavutettu! Meela ihailee näköalaa huipulla olleen merkkikasan päältä.

Semmoset maisemat!

Ylvästä on!

Kappas vain, alaspäin laskeutuessa vastaan osui tuttuja!

Leirintään palattuamme totesimme välittömästi, että iltapalaa olisi saatava. Siispä auto alle ja nopeasti lähimarkettiin ostoksille! Päätimme etsiä jonkun mukavan maisemapaikan iltaruokailullemme, ja sellaisen totiesti löysimme: ja aivan leirintää vastapäätä! Mallan luonnonpuisto tarjoili paitsi pöydän ja tuolit, myös hyvän iltalenkin. Ei sillä, ettemmekö olisi jo päivän aikana kävelleet tarpeeksemme, mutta kun parkkipaikalle asti kuului veden kohinaa, oli tilanne tietysti tsekattava. Kyllä kannatti tehdä vielä pieni iltalenkki, sillä näimme ihkaoikean sopulin, kosken ja nättiä luontoa! Ehkä ensi kerralla kiipeilisimme vuorostaan Mallan huipulle.

Tämä tässä on koski.

Tässä puolestaan sitä hienoa luontoa.

Eipä tarvinnut paljon miettiä, mitä suihkun jälkeen illalla tehtäisiin. Tällä kertaa myös nukkumavarustukseni oli Lapin yöhön vallan passeli: kalsarit, kollarit, t-paita, neule, toinen neule, pipo, villasukat, makuupussi ja kolme fleece-vilttiä. Hyvin tarkeni!
Hieman untamme yrittivät häiritä leirintäalueen halki kolistelleet porot, mutta onneksi koiratkin osasivat ottaa tilanteen oikein lunkisti. Hyvät matkaeläimet.

Seuraavana aamuna starttasimme kohti Norjan upeita maisemia, mutta se taitaakin olla vasta kakkososassa kerrottava tarina se ;)