Patikkaretkeilyä

Eräjormat Meela, Minttu, Myrn, Taika, Hupsis ja Savu

Viime syksynä kävimme edellisen kerran heittämässä yön yli kestävän patikkareissun, joka päätettiin ottaa perinteeksi. Tänä vuonna sopiva ajankohta löytyi jo näin elokuulta, mikä oli ainakin lämpötilojen puolesta nappivalinta. Aikamme reittivaihtoehtoja somplattuamme löytyi Tuupovaarasta  ulkoilualue, johon oli värkätty vaativan tason patikkareitti. Heti kättelyssä totesimme, että ihan koko reittiä emme tallaisi, vaan ottaisimme käsittelyyn hieman lyhyemmän pätkän. Tämä oli oikein hyvä, sillä rinkkojen ja koirien kanssa vaativassa maastossa 25km reitti oli oikein sopiva.

Ensi alkuun pakkauduimme Annan, Jaanan ja koirien kanssa autoihin ja ajelimme kiltisti peräkanaa Tuupovaaraan. Siellä lemppasimme Annan, romut ja koirat paikallisen nuokkarin pihamaalle odottamaan ja kävimme viemässä Jaanan auton päätepisteeseen, sillä reitti oli yksisuuntainen. Siitäpä sitten rinkat selkään ja taivalta taittamaan!
Ensimmäisen päivän tavoite oli edetä 14km Vekarukselle, jossa yöpyisimme merkityllä paikalla.

Ensimmäisen päivän reitti oli kovin metsäisä. Bongaa kuvasta myös Eräopas.

Seitsemän kilometriä takana ja lettutauko! Taikina syö grillikepin.

Osaavat eräkoirat ottavat rauhallisesti ensimmäisellä tauolla.

Minulla on noin miljoona kuvaa Taikasta erilaissa lätäköissä. Tässä hän juomapisteessä.

Sheltit katsovat että hullu bordercollie on hullu.

Ne ensimmäiset seitsemän kilometriä sujuivat kovin vaivatta, mutta toinen samanmoinen pätkä olikin sitten rankempi! Joku oli keksinyt laittaa reitille hurjasti kivikkoisia harjuja, joilla sai kiipeillä jalkansa kipeiksi. Pieni tuskastuminen alkoi loppumatkasta iskeä, kunnes juuri sopivasti löysimme tiemme Vekaruksen kodalle ja laavuille.

Olimme kaikki fiilistelleet uimahetkeä, mutta virtaava koski ei juuri houkutellut uimaan. Sen sijaan laitoimme pystyyn nuotion, laitoimme italianpadan kiehumaan ja kulutimme loppuillan hyvin tehokkaasti Carcassonnea pelaten ja ruokaillen. Carcassonne on muuten mainio matkapeli! Peruspelin laatat ja ukot saa näppärästi minigrippeihin, ja kirjaa pisteistä voi pitää paperilla. Jättekul!

Yöksi päätimme sitten majoittua mukavasti kotaan, sillä leveillä penkeillä kyllä mahtui nukkumaan ja suoja itikoilta oli hyvin tervetullutta. Eipä siinä sitten paljon tarvinnut unta kysellä, kun hiipuvaa kotanuotiota katsellessa kääriydyimme makuupusseihin nukkumaan. Keskellä yötä kaikki havahduimme sitten siihen, että joku elukka kaivaa kodan seinustalla. Täytyi ihan tsekata, ovatko kaikki koirat yhä tallella; olivat ne, joten kyseessä oli jonkin sortin villieläin.

Leiripaikka, taustalla jopa se kota!

Tällaisessa jokivarressa se oli.

Ruuan kypsymistä odotellessa.

Retkitoverit

Yön aikana satoi vettä, joten ulkonuotio ja maasto oli kovin märkää. Onneksi oli kota! Sinne viriteltiin taas tulet ja saatiin keitettyä vettä aamupuuroihin ja -kahveihin. Perusteellisen pakkautumisen jälkeen lähdettiinkin taas tien päälle. Tällä kertaa reitti oli vähän jännittävämpää, sillä polku kulki koko ajan joen vartta pitkin. Paikoitellen pitkospuut olivat jokseenkin lahonneita ja liukkaita ja kivikko vaikeakulkuista, mutta maasto oli tasaisempaa kuin edellisenä päivänä ja matka kulki oikein sutjakasti.

Juottopaikka osa yksi

Trikkieläimet käskytettiin esittelemään vesistöä

Riippusilta! Siinäpä vähän luonnetestiä koirille, nitisevä ja heiluva silta alla kuohuvine koskineen kun oli ihmisellekin aika jännä.

Tätä metsäautotietä pitkin otimme kilometrin lisälenkin, kun emme osanneet seurata reittimerkkejä

Hieno pelto!

Ensimmäiset viisi kilometriä taivallettuamme alkoi tulla vaihtelun vuoksi nälkä. Vastaan tuli sopivasti lintutorni, ja koska seuraavalle laavulle olisi ollut kokonaiset kolme kilometriä lisää, päätimme kavuta lintutorniin syömään ja huilaamaan. Sielläpä koirat nukkuilivat, me söimme niin jäätävän pahaa ruokaa ettei meinannut saada nieltyä ja pelasimme vaihtelun vuoksi pari erää Carcassonnea.
Hyvä torni oli se!

Hieno maisema, mutta ei yhtään lintua.

Pelatessamme totesimme, että ehkä ihan hyvä ettei paikalla ollut lintubongareita. Ei varmaan ollut ihan älykkäimmän näköistä touhua.

Zzz T. merlet.

Matka jatkuu! pari kiveä siinä.

Ehkä reitin paras juttu! Vetolautta!

Reitin hyväkuntoisimmat pitkospuut.

Reitin viimeiset pari kilometriä olivat ansoja esittelevällä luontopolulla. Kuvassa Myrn esittelee jonkin sortin linnustusansaa.

Minttu ja demonisen näköinen oravamerkintä. Yhdennäköisyys taattu.

Tässä ollaan melkein parkkipaikalla. Hienosti selvittiin, toteaa Meela!

Väsyneet mutta tyytyväiset retkeilijät löysivät kuin löysivätkin tiensä takaisin autolle. Vaikka rinkkojen paino tuntui edelleen selässä ja jalkoja särki, alkoi uuden reissun suunnittelu melkein saman tien. Eiköhän sitä vielä syksyksi joku retki keksitä, kun kerran on alkuun päästy!