 |
Tämä maisema nähtiin vasta toisena patikkapäivänä, mutta koska se on hieno, saa se toimia kansikuvana tarinalle. |
Edellisen Paimenpojan polkuilun jälkeen jäi fiilis siitä, että toinen retki on vielä tälle syksylle toteutettava. Ainoa vapaa viikonloppu oli keskellä syyskuuta, ja sormet ristissä seurasimme säätiedotteita, ettei vain sataisi. No vähän satoi ja oli harmaata, mutta ei voi aina ihan kaikki osua nappiin. Suuntasimme Lieksan suuntaan
Ruunaalle Meelan ja Myrnin, sekä Jaanan ja Taikan & Savun kanssa. Minttu sai jäädä nauttimaan mukavista kotiolosuhteista Annan kanssa, ja se olikin todella hyvä ratkaisu. Oli nimittäin sen verran HC-koirareissu, että pieni Minttu olisi ehkä kuollut.
Alkuperäinen suunnitelmamme oli kiertää parinkymmenen kilometrin mittainen Neitijärven kierros, mutta koska suunnitelmat eivät koskaan ole olleet meitä varten, lähdimmekin 31km Koskikierrokselle. Toisena päivänä tämäkin suunnitelma tosin kariutui, kun meille asetettiin kotiintuloaika, ja silpaisimme jokusen kilometrin pois suunnitellusta reitistä. Reitiksemme muotoukin siis sellainen "Koskikierros shortcut", jonka aikana ehdimme kyllä nähdä vallan mainiosti koskia ja kävellä sellaiset 26 kilometriä.
 |
Jaanan kuva. Jaanan puhelin ottaa parempia kuvia kuin Canonin pokkarini. Buu. |
Ylläolevissa kuvissa tiivistyy mainiosti koko reitti. Tai hei, yksi puuttuu! Nimittäin todella helppokulkuiset, leveät polut. Muutoin reitti tarjoili valtaisan kasan erilaisia siltoja, jokivarsimaisemia, parit kosket, helkkarin liukkaita pitkospuita sekä suomaisemaa. Netistä löytyvä kartasto oli hieman pelkistetty, ja matkan varrelta löytyi sellaisiakin kohteita joita emme printatuilta kartoiltamme löytäneet. Sen sijaan Ruunaan luontokeskus ilmeisesti olisi tarjoillut yksityiskohtaisempia reittikarttoja, mutta eihän me nyt todellakaan missään luontokeskuksissa maltettu vierailla ennen lähtöämme, vaan paineltiin saman tien poluille! Niillä poluilla paineltiin ihan hitsin kovaa vauhtia menemään, sillä maasto oli superhelppoa kaikkiin vaarakierroksiin ja ties mihin louhikkoihin verrattuna, joissa olemme aiemmin seikkailleet.
 |
Koiria maisemassa! Jaanan kuva. |
 |
Jättiläismäinen muurahaispesä! Koirat antavat mittasuhteen asioille. | | |
|
|
 |
Keksittiin ihan itse lisäosa Carcassonneen: alueen rajoittaminen. Huonoin lisäosa koskaan, tietää Savukin. Jaanan kuva. |
 |
Tässäpäs tällainen erityishieno silta, joka lienee yksi Ruunaan The Nähtävyyskohteista. Kuvasimme aika sukkelaan, sillä paikalle alkoi valua hurjasti lapsiperheitä ja muita päiväretkeilijöitä, joten joku pikkulenkki lie kulkee tätä kautta. |
 |
Sillalta näkyviä kuohuja. |
 |
Ensimmäisellä kunnon pysähdyksellä oli tällainen tiskipaikka. Ihan okei. |
 |
Myry esittelee tiskimestoja. |
|
 |
Pari kilometriä supertylsää hiekkatietä. |
 |
Kieroja siltoja suossa. |
 |
Kiivettiin matkan varrella huikeaan näkötorniin! Koirat odottavat rinkkoihin köytettyinä. |
 |
Ihana auringonlaskuinen järvimaisemahan se siellä. |
Viitisentoista kilometriä taitettuamme alkoi pimeys laskeutua. Siinä tuli vähän kiire, ja harpottiin menemään melkoista vauhtia, että ehdittäisiin laavulle ennen kuin olisi pilkkopimeää. Ohitettiin kiva veneenlaskupaikka, käveltiin harhaan ja löydettiin lopulta perille. Valtava oli kuitenkin harmistus, sillä joku hakkasi puita laavulla. Reitti oli muutoin kovin hiljainen (lukuunottamatta tuota siltakohtaa), mutta juuri sille laavulle osuivat ne ainoat yöretkeilijät, joihin törmäsimme! Voi rähmä.
Koska oli kuitenkin jo todella pimeää ja seuraavalle laavulle oli tulkintamme mukaan vielä joku kilometri matkaa, päätimme mennä koettamaan onneamme.
Meidät otettiin kuin otettiinkin koirinemme kaikkinemme vastaan, tehtiin pieni tila laavun nurkkaan ja istuttiin sitten koko porukalla tekemässä iltaruokaa nuotion äärellä.
Yöksi emme tietenkään voineet ottaa koiria muutenkin ahtaaseen laavuun, joten teimme niille tukikohdan pöytäryhmän alle. Yöksi oli luvattu sadetta, joten oli hyvä, että ne saivat edes vähän suojaa. Sadeviitoilla eristimme edes vähän maan kylmyyttä ja kosteutta, puimme kaikille elukoille BOT-takit niskaan ja köytimme ne kiinni penkkeihin. Hyvin ne siellä sitten nukkuivat, paitsi Myrnillä ja Meelalla oli nukkumaanmennessä joku kiukkutuokio, ja jostain syystä Meela halusi nukkua pöydän päällä siihen asti että alkoi sataa kunnolla. Ei voi aina pieniä shelttejä ymmärtää.
Tämä yö oli ehdottomasti se HC-osuus jota Minttu olisi vihannut, onneksi junnuosastolla on hieman enemmän huumorintajua.
Yö itsessään sujui melko levottomasti ja nukuttuja hetkiä oli äärettömän vähän. Aamuun noustiin aikaisin ja me Jaanan kanssa tapoimme aikaa valmistamalla pidemmän kaavan aamiaisen, sillä vesisade piti laavun sisätilan täysinäisenä emmekä oikein mahtuneet itse pakkailemaan rinkkojamme. Kun laavulla ollut perhe sitten jatkoi eteenpäin, pakkasimme mekin romppeet kasaan ja suuntasimme poluille keveässä tihkusateessa.
 |
Seuraavan aamun äksönhetki: veneily! Koko hommaan turhautui puolisen
tuntia, sillä veneiden nosto takaisin telakoille oli virtaavassa vedessä
vaikeinta hommaa ikinä. Jaanan kuva. |
 |
Järvimaisemaa. Jaanan kuva. |
 |
En tiedä miksei meillä ole esim. pakastuspusseja vaan pakkaan kaiken aina entisiin leipäpusseihin! Myrn nukkuu ja ruokaa tulee. |
 |
Epätoivon carcahetki sammalikossa. Paras reissupeli muuten, sillä yksi ottelu kestää juuri sen verran, että padallinen italianpataa ehtii valmistua! |
Sunnuntaimaastoista ei tullut otettua kovinkaan paljon kuvia, sillä vettä tuli taivaalta ja kamera sai asua rinkassa. Koska aamuinen veneily oli kaikkine veneen nostoineen aika tympeä kokemus, päätimme toisen veneretken sijaan koukata jonkun lisälenkin ja kävellä muutaman kilometrin verran helpossa maastossa sen sijaan, että olisimme taas soudelleet veden ylitse. Se oli ehkä virhe, sillä koko lenkin aikana emme löytäneet yhtään tulipaikkaa tai muutakaan hyvää istuskelumestaa, vaan kokkailimme ruokamme sitten märässä metsässä. Polut itsessään olivat kyllä mukavia kävellä.
Huikea eksymisen hetkikin koettiin siinä vaiheessa, kun törmäsimme metsästä luontokeskuksen pihaan. Kumpikaan ei todellakaan muistanut, missä suunnassa keskukselta nähden auton parkkipaikka oli, se kun oli jätetty jollekin vähän syrjäisemmälle parkkikselle. Piti ihan käydä respasta kysymässä, mutta lopulta löysimme sitten sinne autollekin. Hohhoi, ei voi kyllä aina ihan osata.
Autolle päästyämme heitimme vain rinkat selästä ja kävimme vielä pienen
lisälenkin kautta katsomassa Neitikoskea. Koskelle vei helppokulkuinen
siltareitti, jota pitkin kelpasi kiertää katselemassa kuohuja.
Onneksemme koskessa oli vielä pari tyyppiä treenailemassa jotain
koskenlaskujuttuja, joten vietimme hetken katselemalla sellaistakin
aktiviteettia.
 |
Koiraset koskella. |
 |
Ylvästä maisemaa. |
 |
Koski näyttää kyllä kuvassa paljon pliisummalta kuin olikaan. |
Kas sellainen retki! Ruunaa oli kyllä tähän asti koluamistamme reiteistä kauneimpia, ja etenkin jokivarsia pitkin oli kiva kävellä. Polut olivat helppoja ja matkan varrelle sattui vain pari todella loivaa nousua. Ilmeisesti pintavettä olisi voinut keitettynä juodakin, mutta kannoimme omat vetemme. Reitin helppokulkuisuus näkyi myös koirissa: siinä missä ne ovat yleensä levänneet ruokatauoilla, leikkivät ne nyt keskenään aika riehakkaastikin. Toisena päivänä sitten oli kyllä väsynyttä porukkaa, sillä yöunet jäivät koirillakin köykäisiksi.
Kivaa oli ja hirvikärpässaldokin jäi omalla kohdallani ehkä viiteen (ja yhteen ötökkään jonka söin nukkuessani...) ja Meelalla yhteen. Nyt pitää vielä pyykätä koirat, sillä he ovat jokseenkin ryvettyineitä. Seuraavat yöretket tapahtuvat sitten ensi vuonna, mutta vielähän tässä ehtisi ennen lumia jokusen päivän polun koluamaan..! Ehdotuksia Pohjois-Karjalan alueelta otetaan vastaan.