Rallytokotuloksia ja agilitykisailuja

Minttu joskus elokuun alussa luontopolkuretkellä.

Kas näin on Teemokin saateltu matkalle omaan kotiinsa. Pieni koira oli kovin onnellinen päästyään takaisin Katjan hoiviin. Meillä urosvahvistuksen palauttaminen näkyy ja kuuluu arjessa, kovin on rauhallista kun yksi touhottaja otetaan pois jaloista pyörimästä.

Lauantaina kisailimme kaikkien koirien kanssa rallytokoa oman seuran kisoissa. Anna omillaan, minä omillani. Radat menivät pääsääntöisesti hyvin, sillä kaikki koirat saivat kirkkaasti hyväksytyn tuloksen. Meela oli hieman kujalla homman luonteesta ja etsi kotihallista vain agilityesteitä. Pienen sheltin päähän ei mahtunut millään, että oikeasti ollaan jollain oudolla päiväkävelyllä. Minttu puolestaan oli ylenpalttisen onnellinen päästyään kisaamaan ja saatuaan oikeita tehtäviä. Niin tohkeissaan ja suloinen! Harmi kyllä ohjaaja suoritti molempien koirien kanssa yhdet kyltit väärin (osasin kuitenkin uusia!) ja Meelan kanssa jännitysmomentin tarjoili etutassun alle livahtanut hihna. Ei se onneksi sitten haitannutkaan, ja Meela taisi sijoittua kokonaiskisassa peräti viidenneksi.
Myrn ja Hupsis saivat molemmat koulutustunnukset RTK1, ja Hupsis vieläpä sijoittui kilpailussa toiseksi. Minttu ja Meela ovat molemmat kisanneet nyt kaksi kertaa, joten seuraavista kisoista mekin saamme metsästää koulutustunnuksia.

Viimeisen teemollisen iltalenkin yhteiskuvia.

Rallytokokisailujen jälkeen ajoin Meelan ja Teemon kanssa Kuopioon, jossa majoituimme Maikki-ystäväni luokse. Katja nappasi tältä reissulta tosiaan Teemon matkaansa, ja me ajoimme seuraavana aamuna Kurkimäkeen kisaamaan agilityä.

Meelan kanssa oli kiva kisata: oli hyvä fiilis, uskallus ja luotto koiraan. Tehtiin hyviä juttuja, mutta tehtiin myös virheitä. Ensimmäisellä radalle hylsy napsahti väärältä puolelta hypättyyn hyppyyn, toisella nolla oli keppivirheen päässä ja kolmannelta kannoin koko koiran pois, kun meni vähän tyhmäilyksi meidän molempien osalta.
Ei se mitään, suunta on oikea! Lauantaina kisaurakka jatkuu kotikisoissa tutulla kivituhkakentällä molempien koirien kanssa. Saas nähdä, mitä silloin tapahtuu!

Viikonlopun jälkeen iski Joen Yön Flunssa, kuten tätä tautia meillä töissä nimitetään. Perjantaina järjestettiin Joensuussa huikea kulttuuritapahtuma, jossa kaltaiseni kulttuurihenkilön osallisuus näkyi lähinnä 12 tunnin työputkena kaatosateessa. Vähemmästäkin sitä sairastuu.
Onneksi flunssaisena voi aina esimerkiksi hieman tokoilla, muistutella tunnaria ja muuta ei-niin-aktiivista.