#HyväHiillosAgility

Eräänä viikonloppuna kisattiin piirinmestaruuksista Pärnävaaralla. Kisakeli oli ihanan aurinkoinen, vähän syksyisen kirpakka. Oli pari shelttiä ja viisi rataa juostavana. Oli kivoja rataprofiileita, haasteita ja hyvä meininki. Sellaiset hyvänmielenkisat, vaikkei kyllä hirveästi mitään saavutettukaan.
Kaveri heitti kisojen jälkeen, että olisi voinut yhden kisavideon julkaista Facebookissa #HyväHiillos-ryhmässä. Se on semmoinen ryhmä, jossa voi kehua kisoja/ihmisiä/valkkuja/semmoista, jos olen oikein ymmärtänyt. Siitä tämän tekstin otsikko.

Taidan aloittaa kilpailuista kertomisen tällä kertaa lopusta alkaen, sillä päivän viimeinen rata oli ehkä ikimuistoisin koskaan. Siinä kiteytyi kaikki se hienous, joka näissä meidän "kyläkisoissa" aina ilahduttaa. Rataprofiili oli todella haastava (Milenan blogissa piirros), annettiin mahdollisuus ohjata putki kummasta päästä vain, samoin kepit. Keppien jälkeen piti painaa miljoonaa suoralle ja ohjata takaakiertoon. Kaikki olivat vähän epätoivoisia, kun piti lähteä moiseen tehtävään.
Meelan kanssa mentiin kokeilemaan, ei onnistuttu ja homma levisi sitten ihan käsiin. Ei se mitään, tiesin radan olevan vaikea meille.  Kävin hakemassa terapiakoira Mintun, ja heitin pihalla että nyt tehdää nolla ettei jää paha mieli. Tehtiin.

Meininki radalla oli ihan jäätävä! Äkkiä tunnelma hallissa paisui MM-kisojen tasolle. Niistin Mintun kepeille, tein päällejuoksun ja sitten alkoi kannustus radan ulkopuolelta. Siellä oli kavereita Joensuusta, sekä yli sadan kilometrin päästä naapurikylistä, ja kaikki tsemppasivat meitä tekemään puhtaan radan ja juoksemaan kovempaa. Kannustusten ansiosta saatiin radalla hurja tsemppi päälle, ja väännettiin sellainen raivokas nolla juuri niin hyvin kuin pystyttiin. Radalta tullessa oli hyvä fiilis, oltiin todella tehty kaikkemme sen nollan eteen. En tiedä, onko niissä isoissa kisoissa tätä samaa tunnelmaa. Että voiko mennä Helsinkiin, ja siellä turkulaiset agilitykisoissa tutuiksi tulleet ihmiset huutaa äänensä käheiksi kentän laidalla. Onneksi ainakin Joensuussa se on mahdollista. Loppuvertailussa sijoituimme vieläpä toisiksi. Olkoonkin, että kyläkisojen varjopuolena serti jäi näissä geimeissä jakamatta, kun kisaajia oli niin vähän.

Jaana otti videon Mintun radasta. Onneksi otti! Meinasin ensin sanoa, ettei tarvitse. Alun kaksi hyppyä ja pakkovalssi putkeen puuttuu, mutta onneksi kannustus kuuluu ja kuuleman mukaan välittyy se tappamisen meininkikin katsojalle. Äänet päälle, tää on parasta!
Näillä kisafiiliksillä jaksaa ainakin läpi yhden lokakuun.



Muutoin kisoista ei jäänyt juuri jälkipolville kerrottavaa. Meelan kanssa tehtiin kaksi todella hyvää rataa, joista toisella tippui rima ja toisella umpikulman kepit olivat liian vaikeat. Ovat olleet vaikeat treeneissäkin, joten harjoittelemme lisää. Plussana kontaktit, joille pikkusheltti malttoi pysähtyä mallikkaasti ja tosiaan ne ehjät suoritukset. Menemme treenaamaan keppejä vähän lisää, ja ilmoittaudumme muutamiin kilpailuihin.

Mintun kanssa tehtiin myös toinen ihan hyvä rata, mutta tyhmäilyvarmisteluni koitui kohtaloksi. Oletin, että pienet koirat imeytyvät keppien jälkeen ansaputkeen, jos teen persjätön. Tein sitten valssin näppärästi koiran linjalle ja työnsin sen takaakiertoon. Hyllyksi meni.

Alla vielä Meelan rimantiputusrata, joka oli muuten tosi kiva. Olin ihan fiiliksissä noista kepeistä! Kontaktit on hitaat, mutta toisaalta olen tyytyväinen siihen, että maltti riitti pysähtyä kontaktipinnoille ihan kunnolla.


Kotona näytin videoita Annalle ihan fiiliksissä, koska olin tällä kertaa kisoissa ihan keskenäni. Anna oli BH-kokeessa, josta Myrn nappasi uuden tittelin nimensä eteen. Pieni sheltti teki ehkä koko kokeen parhaan tottisosuuden! Hienosti meni!

Perropäivä

Reilu viikko sitten tapahtui ProPerro-valmennuksemme 2/3. Karkasin töistä hieman etuajassa kotiin toteuttaakseni tarkkaan aikataulutetut pakolliset toimet ennen autoon pakkautumista. Olisi pitänyt karata aikaisemmin, sillä jollain koirista oli maha sekaisin. Se on mainio fiilis, kun heti ulko-oven avautuessa naamalle löyhähtävät mitä messevimmät aromit - tuotokset löytyvät tietenkin karvalankamatolta. Niinpä kokonainen varttitunti tiukasta aikataulustani tuhrautui muutaman maton ja yhden koiranpyllyn pyykkäämiseen. Tästä huolimatta olin melkein ajoissa hakemassa Jaanaa kyytiin Ylämyllyltä, huh!

Mukana oli omista koirista tällä kertaa vain Meela. Fiilistelin aluksi, että viikonlopun rankasta kontakti- ja keppisessiosta väsynyt sheltti olisi voinut olla melko rukkasmainen vietävä, mutta vielä mitä. Meela oli täysissä voimissaan levättyään yön yli, ja tekeminen sen kanssa oli ehkäpä parasta!

Treenissä oli tarjolla japsia ja vaikeita keppiasioita, mutta muutoin rata oli oikein juostava ja kiva. Suureksi ihmetyksekseni vetäistiin heti ensimmäisellä yrittämällä alun 11 estettä ilman mitään ihmeellisyyksiä! Sitten unohdin radan. Mutta niin vaan meni kaikki jaakotukset, sylivekit, japsi ja muu sälä kuin vettä vaan. Ollaanpa me hyviä!
Fiilistä ei kuitenkaan kestänyt turhan kauaa, vaan rallattelimme läpi välistävetojen keppien ja putken erottelua vaativaan kohtaan. Tässä kohdassa sheltti sanoi että syntax error ja tilttasi totaalisesti. Siellä se rallatteli läpi kaksi houtusputkea, eikä ainakaan huomannut keppejä niiden välissä. Tätä kohtaa harjoiteltiinkin ihan urakalla, ja lopulta Meela saatiin menemään myös vaikeat kepit.
Lopetettiin ensimmäinen kierros keppielämään, ja pieni sheltti sai hautoa asiaa päässään tauon ajan.

Toisella kierroksella jatkettiin kepeistä, jotka olivat edelleen aika vaikeat ja joita treenaamme kotiläksynä. Jatkettiin kuitenkin rataa, ja seuraava treenin paikka oli japsi vähän vinolle hypylle. Meela tuijotti liikaa minua ja liian vähän esteitä, eikä japsityyppinen ohjaus onnistunut sen kanssa ollenkaan. Itse olisin tehnyt kohtaan pakkovalssin, jos olisin saanut valita. Treenattiin kuitenkin pallopalkalla sitä japanilaista sujuvammaksi, ja pitää sekin varmaan ottaa osaksi kotitreenejä. Loppurata olikin sitten helppoa rallattelua, ja treenistä jäi kertakaikkisen hyvä mieli!

Videolle leikelty valittuja paloja treeneistämme.

Agarwaen agilityblogin seuraavassa osassa perehdymme edellisviikonlopun kisameininkeihin. Stay tuned! Ehkä pitäisi välillä harrastaa jotain muitakin asioita kuin sekalaisia agilityvalmennuksia ja kisailuja. Oisko vaikka näyttelyt mitään? Katsotaan sitä ensi kuussa!
Nämä kaksi kuvaa on muuten otettu joskus syyskuun puolella, kun kävimme eksymässä Kontiolahden luontopolulle.

Aluevalkka osa 1.

EHDINPÄS ennen lehtipuhallusmiehiä kuvailemaan takapihan vaahterakasaan!

Aamu alkoi hienosti. Heräsin kello 8.12 ja tsekkasin Facebookin. "Sinulla on yksi tapahtuma tänään: Aluevalmennus kello 8.30...." Aijaa, hassusti on Mari laittanut tuntia aiemman ajan tähän tapahtumaan, ajattelin. Päätin kuitenkin tsekata asian ja hittolainen: aluevalkka oikeasti alkaisi 8.30 eikä 9.30 kuten olin kuvitellut!
Mutta tsädäääm, seisoin kuin seisoinkin Pärnävaaralla hallin pihassa kello 8.32! Aamunopeuteni lähestynee maagisuuden rajaa.

Päivän tarkoituksena oli testata koirien osaamista kaikilla kontakteilla, kepeillä ja muutamilla erikoisesteillä. Ihan ensimmäiseksi meille jaettiinkin nivaska paperia ratapiirroksineen, sekä hyvin tarkkoine suoritusohjeineen. Tuskasteltiin siinä sitten porukalla mm. kohtia, joissa käskettiin lähettämään koiraa yksin kontaktien loppuun saakka, kepeille, juoksemaan itse A-esteen ympäri kun koira odottaa kontaktilla ja niin edelleen. Täytyy myöntää, ettei itselleni ole ikinä edes tullut mieleen järjestää treeneihin tällaista testipäivää. Kannattaisi vissiin, aika hyvin tämä paljasti sen, missä juuri nyt mennään!

Aloitimme puomiradalla. Ensimmäisessä vedossa testattiin mm. sivuttaisetäisyyttä, itsenäisyyttä ja lopuksi piti vielä lähettää koira yksinään puomin päähänkin. Voin kertoa, että kovinkaan monen koira ei yksin sinne puomin päähän mennyt. Meela meni, mutta kääntyi niin törkeän jyrkkään kohti minua, ettei pysynyt kontaktialueella. Treeniin.
Toisessa setissä koeteltiin koiran kontakteja vedättämällä, valssein ja persjätöin. Nämä sujuivat Meelalta todella hyvin, ja puomin osalta taisi tulla kaikkein vähiten kotitehtäviä koko päivältä.
Puomiradalla oli mukana myös pussi, jolta harjoiteltiin kääntymisiä.

Seuraavaksi tehtiin keinua. Tiesin heti, että meidän keinupa se on ihan palasina, ja siltä se vähän näyttikin. Meela lähti keinulta todella aikaisin, eikä oikein kestänyt minkään maailman vedätyksiä tai muita ohjauksia, vaan vaatii ohjaajan tuen että suorittaa esteen oikein. Tulimmekin siinä sitten siihen lopputulokseen, että täytynee opetella keinuhommia hetken aikaa ihan alkeista lähtien ja namialustalla, että saadaan hommaan taas jotain tolkkua. Siinä riittää treenattavaa täksi talveksi.

Keinu- ja puomitreenien jälkeen meillä oli ruhtinaallisen mittainen tauko, kun isommat koirat treenasivat. Onneksi asumme niin lähellä, oli nimittäin helppo piipahtaa kotosalla ja antaa koiran nukkua kunnolla tuossa välissä!

 Toinen treenirupeamamme piti sisällään kepit, A:n, okserin, muurin ja pöydän. Siinäpä treenikaverien kanssa mietittiin, että milloinhan kukakin meistä on viimeksi treenannut pöytää? Itse olin toki kaukaa viisaasti sijoittanut pöydän viikkotreeniradallemme ehkä joskus toukokuussa. Hyvä minä!

Aloitimme keppitreeneistä, joissa sain heti noottia siitä, että helpotan koiran linjoja ihan liikaa ja yritän pitää sitä näpeissä. No mutta kun! Ei kun uudelleen yrittämään, ja luottoa siihen koiraan. Kyllähän Meela osaa kepit, ja osaa mennä niille monista eri kulmistakin. Itse vain aina pyrin kisoissakin "auttamaan" koiraa, mikä tarkoittaa useimmiten puhtaasti sen suorituksen ja etenkin sisäänmenojen pilaamista. Kaikki nämä näkyivät vallan hienosti myös näissä treeneissä, mutta niin vaan pieni sheltti kesti kepeille takaaleikkaukset niin avo- kuin umpikulmastakin (umpikulma oli vaikeampi, ehkä enemmän minulle kuin koiralle), törkkäyksen, vedättämisen ja persjätönkin. Yksi haastetehtävä oli myös laittaa koira kepittelemään yksinään koko kepit niin, ettei ohjaaja saanut liikkua keppien aloituslinjan yli. Meelapa osasi senkin!
Keppitreeneihin oli sitten ympätty myös muuri, jolle treenasimme ihmisnuolta (jota en ole koskaan käyttänyt enkä varsinaisesti osaa, eikä koirakaan), kääntymisiä ja takaakiertoakin.

Keppien kanssa testattiin myös sitä pahuksen pöytää. Koska pöydälle ei varsinaisesti ole tullut treenikertoja alle kuin yhden käden sormilla laskettava määrä, päätin käskyttää Meelaa pöydälle sanalla hop. Sillä se hyppää autoon, sängylle, vähän joka paikkaan. Hop ja seis-yhdistelmällä sain lähetettyä sen pöydälle semikaukaa, kutsuttua kohti minua,sekä vedätettyä. Sen sijaan sivuirtoamista pöydälle emme onnistuneet tekemään. Namialustalle kyllä lähti sitten lopulta.

A-esteen treeniradalla meillä puolestaan oli pelkkiä oksereita, ja se A. Oksereille sai harjoitella sivuirtoamisia ja kääntymisiä, joita pitää kyllä vielä harjoitella, sillä pari kertaa tuli rima alas. A-harjoituksista Meelalle vaikeimmiksi osoittautuivat tiukka valssi (ei kestä) ja päällejuoksu (ei pysty), mutta kaikki kauempana tapahtuvat kertaluontoiset liikehäiriöt se kyllä kesti. Sen sijaan erilaisia hämyohjauksia pitää harjoitella, samoin hämääviä vapautussanoja ja muuta sälää. Paljon A-treeniä siis tiedossa!
Lopuksi olisi ollut tarjolla vielä oksereista koottu irtoamissuora, mutta se oli iiihan liikaa vaadittu väsyneeltä pikkuiselta sheltiltä. Pallopalkalla irtosi, joskin aika nihkeästi ja hitaasti.

Kaikenkaikkiaan tehtiin kyllä ihan oman tason mukaan, ja saatiin hurjasti kotiläksytehtäviä! Näihin paneudutaan kovasti lokakuun aikana, sillä ensi kuussa onkin jo toinen setti näitä valmennuksia tiedossa. Myös Minttu saa treenailla samoja juttuja kuin tyttärensä, sillä eipä niistä sillekään mitään haittaa ainakaan ole.

Videoitakin tuli kuvattua, alla niitä! Yksi video kontaktitreeneistä, toinen kepeiltä ja pöydältä. Vähän kökkö leikkaus, mutta tabletin ilmaiseditori ei ole kauhean noheva. Jos jollain on vinkata android-pohjaisista ilmaisista editointiohjelmista, niin otan vinkkejä vastaan!

Poissa mukavuusalueelta

Se, että ainoa julkaisematon kuva jonka kuvat.fi-tililtäni onnistuin kaivamaan oli FB:n profiilikuvaksi otettu otos, tarkoittaa ehkä sitä että on aika muokata niitä vanhoja kuvia julkaisukuntoon. Rankkaa.

Viime päivien aurinkoiset syyssäät ovat ehdottomasti olleet ihan ykkösjuttuja - olkoonkin, että ulkoilumielessä niistä nauttiminen on jäänyt aika vähälle. Aina on jotain muuta, kun pitäisi olevinaan pyörittää sosiaalista elämää, kouluttaa muita, kouluttaa omia, ties mitä. Sitten sitä hiihdetään yömyöhään otsalamppu otsalla pitkin metsiä ja missataan se kaunein vuorokaudenaika.

Viime aikojen treeniteema on selvästi ollut pois mukavuusalueelta. Meillä on ollut aikamoisia keppiprojekteja meneillään, ja ajattelin nyt sitten eritellä muutamia alkusyksyn treenikertoja harjoituksineen päivineen.

Eräänä perjantaina kävimme koko lauman kanssa hallilla. Koska sää oli superkurja ja lenkit mukavuussyistä minimissä, päätin vetäistä sellaiset kunnon mehut pois-treenit kaikille. Yksittäin treenattiin puomia, ja muuten sitten ylläolevan kuvan mukaista keppitehtävää. Ajatuksena siis, että jättäydyin tahallani sen verran kauas, että koiran piti irrota itse kepeille ja kestää minun olemiseni puomin toisella puolen. Harjoituksen ideoin viime kesän SM-joukkuetreenien pohjalta, sillä treenasimme kisarataa jolla oli vastaava kohta, ja se oli Meelalle todella vaikea.
Nyt saatiin sekä Mintulle että Meelalle onnistumisia kepeille, ja kun tämä tehtävä kävi liian helpoksi, siirsin keppien kulmaa aina vain jyrkempään avokulmaan.

Viikkotreeneissä Anni oli modannut tuomastani radasta hauskalla tavalla vaativan hässäkän, joka oli kuin omiaan keppitreeneille! Tällä pätkällä jäin hyppyjen 3 ja 4 oikealle puolelle (eli puomin väliin) ohjaamaan koiraa, laitoin sen poispäinkäännöllä kepeille ja tein vielä takaaleikkauksenkin. Hitsi vieköön, toimi molemmilla koirilla!
Takaaleikkausten rytmitys on vielä minulle vähän vaikeaa, sillä en meinaa malttaa odottaa, että koira lähtisi kunnolla kepittelemään vaan rynnin päälle. Tarvitsisin jonkun kepeille rytmittämisen piiskauskurssin, sen verran huono siinä hommassa olen.

Lisäksi treenikaverini Katariina pääsi Fidarille, ja on sitten tuonut yhteisiin hallituokioihimme kotiläksyjä. Yksi ilta käytiin pihalla duunailemassa rataa idealla haltuunotto. Oli putkiansaa ja vaikka mitä, ja pari kertaa kumpikin sheltti kävi karkaamassa väärille esteille. Lopulta homma alkoi kuitenkin luistaa, mutta loppuosa tuotti edelleen harmaita hiuksia. Meikäläinen ei vaan pääse ajoissa liikenteeseen takaakierrosta, ja on onnettoman myöhässä valssaamassa ennen tokavikaa hyppyä! Yritettiin ja yritettiin, mutta ei.
Ehkä vielä joskus.

Treenisessioista on jopa videoita.


Meelan treenit


Mintun veto

Luulen, että teema saa jatkoa myös viikoloppuna, kun osallistumme Meelan kanssa ensimmäiselle aluevalmennuskerrallemme. Maanantaina pikkukoira lähtee mukaan myös Kuopioon ProPerrolle!
Huikeaa videoraportointia näistä valmennuksista lienee luvassa seuraavassa osassa.