Minttu ja Hupsis viettivät viikonlopun mökkilomaillen vanhempieni kanssa, junnuosasto puolestaan päätyi kameran eteen.
Ei niin paljon pahaa etteikö jotain hyvääkin tässä polvivammaisuudessa. Jouduin toki perumaan muutamat kisat, aluevalmennusryhmän treenit ja viettämään pari viikkoa sohvalla maaten. Agilityä sen sijaan en malttanut lopettaa, vaan pysyin poissa kentältä lähinnä sen ensimmäisen viikon, kun kyynärsauvat olisivat haitanneet liikaa harrastelua.
Itse tykkään liikkua agilitykentällä paljon, ja aika runsaasti juoksenkin koirieni kanssa joka paikkaan. Ei ihan onnistu yhdellä jalalla, joten täytyi tarttua haasteeseen nimeltä "läheisriippuvaisen pikkusheltin päivitys kauko-ohjattavaan malliin."
Meelalle on nimittäin aina ollut hirveän vaikeaa toimia etäällä minusta, ja vaikka asiaa on kyllä harjoiteltukin, niin ei tässä mittakaavassa.
Päivitysoperaation aikana keskityin itse treenaamaan Meelalla, kun taas Minttu sai tehdä agilityä Annan kanssa. On hienoa, kun talossa on Mintun kaltainen valmis agilitypaketti, jonka voi vain lykätä harjoituskappaleeksi toiselle ja keskittyä itse hiomaan kaksikon ratakuviot kuntoon kentän laidalta. Toimii!
Ensimmäisissä treeneissä käytiin heti keppien poisjätön jälkeen, kun hallilla oli TopTeam-teemaisen treenipäivän rata. Radanpätkällä oli ihan hauska keppikohta, jota halusin päästä kokeilemaan myös itse. Kenties superpalkkana toimineesta kalkkunanleikkeestä johtuen Meela suoritti radanpätkää pätkittynä aivan huikean pätevästi, ja saatiinpa me tehtyä muutaman esteen pätkäkin! Tässä lähinnä kepeille irtoamista ja poispäinkäännöksiä.
Videon treeneistä voi katsoa vaikkapa tästä instagramlinkistä.
Sittenpä pidettiinkin viikon tauko agilitystä ja keskittyminen oli lähinnä tokohommissa. Seuraavan kerran hyppäsimme Meelan kanssa vähän extempore Harrin ProPerro-valmennuspäivään! Tämä oli hauska onnenkantamoinen: olin jo myynyt oman valkkupaikkani toisaalle, koska minun piti olla aluevalmennuksessa juuri tuona päivänä. Jalkavammaisena päätin kuitenkin sitten ostaa kuunteluoppilaspaikan itselleni, mutta siinä ensimmäistä treenivuoroa seuraillessani sain kuulla, että toisessa ryhmässä olisi yllättävä poisjäänti. Treeni oli sopivasti irtoamispainotteinen puomi-putkierotteluhässäkkä, joten päätin lunastaa paikan itselleni. Ei kun äkkiä koira kotoa ja kentälle!
Tässä vaiheessa pystyin kävelemään jo vähän reippaammin, mutta kaikenlaiset jalan kierrot, tiukat käännökset ja keilaukset olivat edelleen ihan kiellettyjä. Siispä kaikenlainen valsseihin liittyvä jätettiin heti pois, ja keskityttiin kaikenlaisiin takaaohjauksiin. Pieni Meelakoira yllätti heti alussa irrotessaan hienosti puomin vierellä olleeseen putkeen, joten jatkettiin poispäinkäännöillä. Tässä ongelmaksi osoittautui oma ohjaukseni, sillä en päässyt kääntämään koiraa yhtä voimakkailla vartaloavuilla kuin se on opetettu, ja siksi Meela luki kohdan koko ajan takaaleikkaukseksi. Kouluteltiin vähän, ja alkoi poikkarikin onnistua! Hetki rämmittiin sitten puomi-putkierottelun parissa, ennen kuin tehtiin vähän poispäinkääntöjä kepeille. Loppuradasta Harri sävelsi meille vielä yhden irtoamistreenin, jossa olikin jo hieman hämyesteitä matkan varrella.
Videon lopussa näkyvällä pätkällä Meela kävi kokeilemassa moneen kertaan, voisiko pituus olla putken sijasta se kysytty asia.
Kylläpäs tällaisen treenin jälkeen oli väsynyt sheltti lähdössä kotiin! Kun joutuu ihan itse miettimään omilla aivoillaan, niin kummasti alkaa väsyttää.
Jyväskylän näyttelypäivän jälkeen meillä olikin sitten taas yksi huippuvalmennus, kun Jenna Caloander tuli vetämään treenejä kotihallille.
Radaksi Jenna oli osuvasti valinnut sellaisen juokse kunnes oksennat-tyyppisen virityksen, jota sitten arvottiin porukalla, että onkohan sitä edes mahdollista vetää Meelan kanssa hitaammalla temmolla. Todistettiin kuitenkin, että todellakin on! Näihin treeneihin mennessä liikkumiseeni oli saatu lisää vauhtia, kevyt hölkkä nimittäin luonnistuu taas. Sen sijaan kunnon valssit, keilaukset tai muut kiertoliikkeet eivät.
Ensimmäisellä kierroksella pätkittiin rataa, lähinnä että nähdään miten Meela suoriutuu eri tehtävistä radalla. Alun valssit olivat tietenkin omalta osaltani ihan kökköjä, kun en varsinaisesti pystynyt niitä tekemään. Meela sen sijaan kääntyi niin hyvin kuin pieni koira voi huonolta ohjaukselta kääntyä. Kuudennelle esteelle sujui ensimmäisellä kierroksella sylivekki, toisella peruspyöritys, ja kepeille Meela lähti hienosti sanallisilla ohjeilla vaikka jäin itse pahasti jälkeen ja tyrkyllä olisi ollut niin putki kuin keinukin. Vastoin muiden suunnitelmia leijeröin putken, jotta sain koiran kauempaa siihen pakkovalssilla ja ehdin itse ohjaamaan seuraavaa estettä. Aikamme treenailtiin keskivaiheen hyppykuviota, sillä takanurkan takaakierrosta sai lähteä hiihtelemänä melkoista vauhtia, jos mieli ehtiä esteille 20-22 ohjaamaan koiraa. Loppu olikin sitten ihan helppoa luukutusta, vähän poispäinkääntöjä ja silleen.
Meela sai hurjasti kehuja ohjautuvuudestaan, ja olin itsekin hurjan tyytyväinen treeniin. En olisi uskonut, että voisimme tehdä 27 esteen radan yhdellä kiellolla! Siis yksi kielto, joka sekin johtui siitä että sekä koira että minä aloimme olla ihan poikki. Kun on pari viikkoa vain istunut ja maannut, puolijuoksu agilitykentällä on yllättävän raskasta.
Maanantaiksi ajeltiin vielä Kuopioon ProPerrolle Sannan treeniin. Anna lähti Mintulla matkaan, ja Kurkimäessä meitä odottelivat vielä Asta ja Saaga. Tarjolla oli jälleen kerran vallan juostava ratahirvitys, joka onneksi oli kuitenkin melkoisen suoralinjainen ja suunniteltu sopimaan myös irtoamistreeneihin. Alkuradan serpentiinikuvio skipattiin ja otettiin kotiläksyksi, mutta lopputreenistä rallattelimme Meelan kanssa esteet 3-27 melkoisen tyylipuhtaasti läpi.
Hieman rankka viikonloppu painoi Meelan käpälissä, eikä se tällä kertaa irtoillut esteille aivan niin hienosti kuin sillä on ollut viime aikoina tapana. Kotiläksyksi saimme harjoitella lisää irtoamista niin kauan, kun vain tämä liikuntarajoitteisuus siihen pakottaa. Taidan pystyä toteuttamaan tämän.
Minttu puolestaan oli ihan hassu ja innoissaan, olihan tämä viikko ollut sille melkoista lomailua. Annan kanssa se käyttikin hieman vieraamman ohjaajan kiltteyttä hyväkseen ja possuili menemään ihan miten sattuu, esimerkiksi noin tsiljoona kertaa putkeen sen sijaan että olisi suorittanut kepit.
Hauskaa sillä kyllä oli, vaikka lopputunnista alkoi mummokoirallekin tulla hiki kaikesta siitä liitelystä. On se rankkaa!
Saaga taas ihastutti olemalla niiiiin helppo kaveri ja niiiiin nopea tuleva agilitykoira. Pieni agikoiran alku teki kivan suoraviivaista mutta silti ohjaamista vaativaa pätkää radan keskivaiheelta, ja irtoili kauniisti putkiin ja esteille. Kovasti se sai myös kehuja hyppytekniikastaan, jos nyt parikymmensenttisillä rimoilla voidaan varsinaisesti hypyistä puhua. Huippu pikkukoira!
Videolla on ensin Meelan, sitten Mintun ja viimeiseksi Saagan suoritus. Videoeditointiohjelmani tosin ei halua lisätä kivoja tekstejä tai muutakaan, joten aika riisuttuun edittiin on tyytyminen!
Tiivistetysti voisin jakaa kaikille sellaisen pro tipin, että välillä kannattaa rikkoa vaikka se jalka ja joutua duunaamaan näitä epämukavuusalueen juttuja. Niistä voi yllättäen tulla hirveän hyviä!
Voisin kuvitella, että vielä viimeiset loppuvuoden treenit vetäistään irtoamisteemalla, mutta joulutauon jälkeen palataan kentille uudella meiningillä.
Sitä odotellessa!
Näyttelyvuosi paketoitiin meidän taloutemme osalta Jyväskylässä. Meillä olikin paikalla yltiöhieno edustus, sillä omia kasvatteja kehässä oli peräti kolme kappaletta, ja lisäksi kaksi Mintun Bustling's-lastenlasta esiintyi pentuluokassa.
Sijoitustyttö Saaga esiintyi vielä sunnuntainakin, se on nimittäin niin nätti tyttö että kehtaa viedä näytille vähän useampaankin otteeseen!
Aamuyön tunteina pakkauduimme neljän ihmisen ja neljän koiran voimin autoon. Olimme varanneet ylimääräisen puolituntisen ajoaikaa, ja hyvä niin - sohjoiset tiet ja kova lumipyry tekivät matkanteosta jokseenkin hidasta. Näyttelypaikalle saavuttaessa saimme jonottaa pienen ikuisuuden parkkihalliin, mutta onneksi tyhjä parkkiruutu löytyi melko kivuttomasti. Parkkihallin kolmoskerroksesta paarustimme suureen messutilaan, pystytimme leirin kehän vierustalle ja siistimme pentuluokkalaiset esiintymiskuosiin.
Norjalaistuomarimme Leif-Herman Wilberg osoittautui miellyttäväksi tuttavuudeksi. Hän käsitteli koiria reilusti ja siivosti, käytti todella aikaa arvosteluun ja kirjoitutti kaikista koirista oikein osuvat arvostelut. Linja piti läpi arvostelun, ja voittajakoiriksi valittiin toden totta näyttelyn kauneimmat. Koosta tuomari oli tarkka, ja saipa yksi isokokoinen sheltti jopa hylätyn.
Eipä aikaakaan, kun oli aika ryhtyä jännittämään junnuluokkalaisten tyttösten puolesta. Kehässä olivat siis Saaga ja Kuje, joista jälkimmäinen kovin surullisessa yksivuotiskarvanlähtövaiheessa. Kävi kuitenkin niin kurjasti, että Kujeen esiintyminen meni kelpiekehän kanssa päälekkäin, joten junnumerleä esittämään patistettiin ensimmäistä kertaa shelttikehässä koiria esittänyt Anniina.
Hyvin se ensikertalaisilta menikin, joskin seisotusosuudella Kujeelle tuli vähän äitiä ikävä, eikä se olisi millään maltanut enää seisoskella näyttelykehässä. Kovin kevyessä kasvuvaiheessa ollut Kuje todettiinkin auttamatta liian suureksi (38,5cm) tämän tuomarin makuun, ja se poistui kehästä arvosanalla H.
Saaga sen sijaan esiintyi haltijansa Astan kanssa oikein ammattitaitoisesti, liikkui kauniin tasapainoisesti ja malttoi poseerata kaikessa rauhassa. Saaga on myös tiputtanut turkkiaan, mutta sillä on niin valtaisa tukka muutenkin, ettei karvanlähtö varsinaisesti ulkopuolisen silmään edes näy.
Ihastuttavan elegantti juniori saikin arvosanakseen ERIn, mikä on huikean hieno suoritus ensimmäisestä näyttelystä!
Sunnuntainen brittituomari piti myös kovasti Saagasta, ja silloin se palkittiin sijoituksella JUN ERI4.
A. Cyan Windfall "Kuje" "Good
type. Up to size. Head is long & narrow. Good ear carriage. Good
eyes. Good angulations. Flat ribcage. A little long hocks. Good coat
structure but very out of coat today. I'd prefer much more blue colour.
Good movement." JUN H - Wilberg Leif-Herman, Norja
A. Cirni Fallstar "Saaga"
"Excellent type, size and proportions. Sweet feminine head. Good ears, a
little round eye. S`d prefer a better filled muzzle.Nice neck &
topline.Good croup and tail carriage. Good angulations. Good feet, still
needs to body up. Good coat. typical efficient movement." JUN ERI - Leif-Herman Wilberg, Norway
"1 year tri colour. Exellent overall size & shape. Feminim head.
Planes could be better & have a little more work under the eyes.
Well bodied, well angulated. Moves quite well up & down, bud could
use her hocks more." JUN ERI4 - Brace Andrew, United Kingdom
Muutama viikko sitten agilityssä saamani polvivamman takia en ollut varsinaisesti varustautunut esittämään yhtään koiraa kehässä. Liikkumiseni on sen verran ontuvaa, että etenkin Meela haluaisi vain pistää leikiksi ja ryhtyy herkästi riehumaan. Sovimme kuitenkin, että koska tämä tuomari halusi koiria ehdottomasti kävelytettävän, kokeilen esittää Myrnin kokoomakehässä, ja tarvittaessa sysään sen kasvattaja-Maikin esitettäväksi. Maikin mukaan Myrn ei kuitenkaan oikein olisi lähtenyt ja kokoomakehä meni melko hyvin, joten päädyin sitten itse esittämään pikkumustan. Myrn esiintyikin kertakaikkisen kauniisti, ja ravasi oikein maltillisesti hieman edelläni.
Anniina sen sijaan uhrautui Meelan handleriksi, ja likimain liitoksistaan juoksuosuuksissa revennyt, karvanlähtöään ympäriinsä pölistelevä pikkumerleni käyttäytyikin juuri niin asiallisesti, kuin pienet Meelat vain voivat. Tuomari totesikin, että "she thinks it is summer", mikä kieltämättä pitää tämänhetkisellä turkkitilanteella mainiosti paikkansa. Kumpikin puolisiskoksista parkittiin kuitenkin laatuarvosanalla ERInomainen, mihin sai kaljun merlen ja koon ylärajoilla olevan trikin kanssa olla oikein tyytyväinen.
Lisään arvostelut kunhan saan ne taas käsiini.
Pitkän päivän päätteeksi jäimme vielä odottelemaan kasvattajaryhmiä, sillä esitin Myrnin Amor'jade kasvattajaryhmässä. Ryhmiä oli tässä näyttelyssä esillä peräti seitsemän kappaletta, eivätkä amorjadelaiset enää sijoittuneet skabassa. Kuvailimme vielä pakolliset palkintopönötykset, olihan näyttelyseurueeseemme kuuluneet ROP- ja VSP-pennut. Tämän jälkeen olikin ihanaa pakkailla kamat kasaan ja kampeutua autolle, olihan päivä kehien luona kestänyt jo kuutisen tuntia!
Kotimatka taitettiin vielä aamuistakin tiheämmässä lumisateessa, mutta tällä kertaa liikenteessä oli myös aura-autoja. Yllättävää kyllä ketään ei edes väsyttänyt, vaikka kotona oltiinkin vasta kahdeksan jälkeen illalla!
Näyttelyreissu oli kaikenkaikkiaan oikein hauska päätös tälle vuodelle, ja oli ihanaa päästä näkemään taas niin monia tuttuja! Junnukoirat esiintyvät vielä Messarissa, mutta meillä kotona asuville katsellaan näyttelykehiä sitten kevään lähinäyttelyistä.
Kiitos vielä matkaseuralle, ja erityistuplakiitos Anniinalle, joka luotsasi merlejä kehässä!
Agarwaen Cyan Windfall "Kuje" - Kuva: Hanna Perämäki
Agarwaen Cirni Fallstar "Saaga"
Ihanaiset Agarwaen C-siskokset juhlivat tänään yksivuotissynttäreitään - paljon onnea Kuje, Saaga ja Wiu!
Mintun ja Tevinin tyttäristä on kasvanut aivan mahtavia harrastuskoiran alkuja, enkä voisi olla tyytyväisempi pentueen lopputulokseen. Kiitos Hanna, Pauliina & Asta sekä Stefi, kun olette pitäneet pienistä mintuntyttäristä niin hyvää huolta ja luotsanneet niitä elämässä eteenpäin parhaalla mahdollisella tavalla :)
Ensi viikolla pääsenkin taas moikkaamaan ylläolevaa kaksikkoa, kun suuntaamme pienellä porukalla Jyväskylän näyttelyyn!
Wiusta ei valitettavasti tähän hätään saatu uutta poseerauskuvaa, mutta Saagasta on parin viikon takainen agilityvideo.
Ylläolevassa kuvassa on Saaga Mintuntytär, ihanainen sijoitusnarttuni C-pentueesta. Saaga oli meillä kyläilemässä viime viikon, sillä sopivasti kahtena viikonloppuna minulla oli asiaa Kuopion suuntaan ja siellähän se Saaga normaalielämässään asustelee. Lauantaina vein sen sitten takaisin, ja meillä kotosalla on ollut jokseenkin hiljaista pikkukoiran lähdettyä.
Ihastuimme pieneen trikkityttöön aivan valtavasti! Se sujahti lauman sekaan todella helposti ja asettui taloksi heti seuraavana päivänä meille tultuaan. Se rallitteli pellolla ja metsikössä äitinsä ja siskopuolensa kanssa, ihastui naapurin Sakari-setään (joka on koira. Sellainen pieni sekarotuinen) ja sai kaikki tututkin ihastumaan itseensä totaalisesti. Niin helppo koira kuin vain voi olla, ja jestas mitkä harrastusominaisuudet! Saaga on tutustunut agilitymaailmaan hyvin rauhallisesti, mutta sen kanssa on edetty selvästi oikein. Pikkukoira irtoilee esteille vallan mainiosti, lukee hyvin ohjauksia, on nopea ja ketterä ja vieläpä palkkautuu leluista hurjan hyvin.
Ei liene ihmekään, että jo viime vuoden loppiaisena vähän harmittelin, että olikohan fiksua antaa moinen kultakimpale muualle. Onneksi se meni juuri sellaiseen paikkaan, jossa sen hieno potentiaali pääsee näkymään ja siitä pidetään mainiosti huolta!
Toivon todella, että tulevaisuudessa häämöttävät luustokuvat ovat myös tämän pentueen kohdalla suosiollisia. Maailma tarvitsee ehdottomasti lisää Saagoja!
Vaan se Saagasta. Lauantaina ajoimme Kuopioon pienen kisareissun merkeissä yhdessä Iitan ja Ninan kanssa. Kuopiolainen ACE oli hankkinut uudet, päheät toimitilat ja treenihallin, jota oli tietenkin päästävä testaamaan! Vuokrasimme vallan mökin, sillä kisat olivat kaksipäiväiset ja tietysti halusimme ottaa kaiken ilon irti norjalaistuomari Jan-Egil Eiden radoista. Oltiin Meelan kanssa kisaamassa ihan kahdestaan, Minttu on ollut hieman selkäjuminen, joten ennen toista hierontakertaa se saa taukoilla agilitystä.
Vaan lyhyiksi jäivät meikäläisen kisat sinä viikonloppuna! Katselimme ensin kisanneet medit kaikessa rauhassa, ja menimme sitten omaan rataantutustumiseemme. Hallin keinonurmipohja tuntui kivalta kävellä ja rataprofiili tarjosi vauhtia ja haasteita sopivassa suhteessa. Oli kiva päästä kokeilemaan, ja viikonlopun teemaksi olinkin päättänyt, että nyt luotetaan ja kokeillaan niitä rajoja kun rataprofiilit sellaista vaativat.
Meelan kanssa oltiin starttivuorossa kahdeksansina. Lähdettiin radalle hyvällä draivilla, ja mielentila oli mainio koko koirakolla. Päästiin peräti yhdeksännelle esteelle, kun takaakiertoon ohjatessa polveni meni sijoiltaan ja se rata loppuikin sitten siihen. Jalan pettäessä onnistuin kyllä kierimään hyvin hallitusti istumaan nurmelle ennen kuin paikalle kiirehti porukkaa auttamaan meidät pois radalta. Lassiekoirani oli kuulema käynyt makaamaan siihen vierelleni, ja osa oli jo ehtinyt kauhistella että sattuiko siihenkin. Onneksi ei, aina sitä mieluummin itse loukkaantuu kuin että koiralle sattuu jotain!
Onni onnettomuudessa, että henkilökunnasta löytyi sairaanhoitajia, jotka tutkivat jalan ja antoivat erinomaista ensihoitoa. Kun lepäilystä huolimatta jalka ei sitten kestänyt painon varaamista sitten yhtään, ajettiin minut KYSsiin iltapäivystykseen. Jokseenkin tympeä ja huumorintajuton lääkäri (kun housujeni taskusta tipahti raksu, hän oikeasti nyrpisti nenäänsä ja kysyi: onko tuo kakka?) diagnosoi ongelmakseni sijoiltaan menneen polven, ja sain mukaan polvituen ja kyynärvauvat.
Sillä välin kun minä hengailin päivystyksessä, otti Iita pikapestin pikkukoiran ohjaimiin. Tuntui väärältä jättää Meelan kisat kesken, kun se oli niin kisamoodissa ja joutunut odottamaan koko päivän omaa starttivuoroa. Se on kuitenkin niin helppo koira, että lähtee kenen tahansa mukaan ja toimii radalla hyvin myös lainaohjaajilla. Olivat kisanneet pari todella hyvää hylsyä, mikä on hirveän hyvin ottaen huomioon sen, ettei Iita tosiaan ole koskaan edes kokeillut Meelaa! Pikkusheltti tosin ei irronnut lainaohjaajan kanssa edes sitä vähää mitä minun kanssani, ja kommentti olikin ratojen jälkeen että eipä oo ikinä tarvinnut juosta näin helkkaristi aksaradalla. Hah!
Kisojen jälkeen ajettiin sitten pienelle erämökillemme, jossa oli riemastuttava parinkymmenen metrin jyrkkä alamäki odottamassa. Uhkarohkeasti päätettiin kuitenkin että auto ajetaan alas asti että pääsen mökkiin sisään - ei olisi ehkä onnistunut kyynärsauvoilla mäkeä pitkin könkkääminen. Auton ylös saaminen olikin sitten projekti sinänsä, kun mäestä irtosi irtosoraa ja menopeli yritti sammua ihan koko ajan. Onneksi Nina on proo kuski, eikä jääty jumiin mökille! Mökkimme oli hirmuisen luksus ja mukava nukkumapaikka, ilta meni kivasti päivän kisoja analysoiden ja saunaa lämmitellen.
Sunnuntaipäivän kisat peruin kokonaan, mutta tietysti katselin muiden radat. Tarjolla olisi ollut todella haastavia juttuja, jotka haluan ehdottomasti ottaa treeneihin mukaan, kunhan pääsen taas kentälle! Meelakaan ei onneksi joutunut istumaan koko päivää autossa, vaan sitä otettiin aina mukaan lämppälenkeille.
Suurenmoiset kiitokset vaan vielä tätäkin kautta kivoista kisoista, loistavasta ensihoidosta ja kaikesta kavereiden avusta viikonlopun aikana! Se kaikki oli kertakaikkisen korvaamatonta. Nyt taidamme viettää vähän treenitaukoa, ja meikäläinen on sormet ristissä että polvi paranisi nopeasti enkä missaisi ihan kamalan montaa valmennusta tai kilpailua.
