Päivitys kauko-ohjattavaan malliin

Minttu ja Hupsis viettivät viikonlopun mökkilomaillen vanhempieni kanssa, junnuosasto puolestaan päätyi kameran eteen.

Ei niin paljon pahaa etteikö jotain hyvääkin tässä polvivammaisuudessa. Jouduin toki perumaan muutamat kisat, aluevalmennusryhmän treenit ja viettämään pari viikkoa sohvalla maaten. Agilityä sen sijaan en malttanut lopettaa, vaan pysyin poissa kentältä lähinnä sen ensimmäisen viikon, kun kyynärsauvat olisivat haitanneet liikaa harrastelua.
Itse tykkään liikkua agilitykentällä paljon, ja aika runsaasti juoksenkin koirieni kanssa joka paikkaan. Ei ihan onnistu yhdellä jalalla, joten täytyi tarttua haasteeseen nimeltä "läheisriippuvaisen pikkusheltin päivitys kauko-ohjattavaan malliin."
Meelalle on nimittäin aina ollut hirveän vaikeaa toimia etäällä minusta, ja vaikka asiaa on kyllä harjoiteltukin, niin ei tässä mittakaavassa.

Päivitysoperaation aikana keskityin itse treenaamaan Meelalla, kun taas Minttu sai tehdä agilityä Annan kanssa. On hienoa, kun talossa on Mintun kaltainen valmis agilitypaketti, jonka voi vain lykätä harjoituskappaleeksi toiselle ja keskittyä itse hiomaan kaksikon ratakuviot kuntoon kentän laidalta. Toimii!


Ensimmäisissä treeneissä käytiin heti keppien poisjätön jälkeen, kun hallilla oli TopTeam-teemaisen treenipäivän rata. Radanpätkällä oli ihan hauska keppikohta, jota halusin päästä kokeilemaan myös itse. Kenties superpalkkana toimineesta kalkkunanleikkeestä johtuen Meela suoritti radanpätkää pätkittynä aivan huikean pätevästi, ja saatiinpa me tehtyä muutaman esteen pätkäkin! Tässä lähinnä kepeille irtoamista ja poispäinkäännöksiä.
Videon treeneistä voi katsoa vaikkapa tästä instagramlinkistä.

Sittenpä pidettiinkin viikon tauko agilitystä ja keskittyminen oli lähinnä tokohommissa. Seuraavan kerran hyppäsimme Meelan kanssa vähän extempore Harrin ProPerro-valmennuspäivään! Tämä oli hauska onnenkantamoinen: olin jo myynyt oman valkkupaikkani toisaalle, koska minun piti olla aluevalmennuksessa juuri tuona päivänä. Jalkavammaisena päätin kuitenkin sitten ostaa kuunteluoppilaspaikan itselleni, mutta siinä ensimmäistä treenivuoroa seuraillessani sain kuulla, että toisessa ryhmässä olisi yllättävä poisjäänti. Treeni oli sopivasti irtoamispainotteinen puomi-putkierotteluhässäkkä, joten päätin lunastaa paikan itselleni. Ei kun äkkiä koira kotoa ja kentälle!

Tässä vaiheessa pystyin kävelemään jo vähän reippaammin, mutta kaikenlaiset jalan kierrot, tiukat käännökset ja keilaukset olivat edelleen ihan kiellettyjä. Siispä kaikenlainen valsseihin liittyvä jätettiin heti pois, ja keskityttiin kaikenlaisiin takaaohjauksiin. Pieni Meelakoira yllätti heti alussa irrotessaan hienosti puomin vierellä olleeseen putkeen, joten jatkettiin poispäinkäännöillä. Tässä ongelmaksi osoittautui oma ohjaukseni, sillä en päässyt kääntämään koiraa yhtä voimakkailla vartaloavuilla kuin se on opetettu, ja siksi Meela luki kohdan koko ajan takaaleikkaukseksi. Kouluteltiin vähän, ja alkoi poikkarikin onnistua! Hetki rämmittiin sitten puomi-putkierottelun parissa, ennen kuin tehtiin vähän poispäinkääntöjä kepeille. Loppuradasta Harri sävelsi meille vielä yhden irtoamistreenin, jossa olikin jo hieman hämyesteitä matkan varrella.
Videon lopussa näkyvällä pätkällä Meela kävi kokeilemassa moneen kertaan, voisiko pituus olla putken sijasta se kysytty asia.

Kylläpäs tällaisen treenin jälkeen oli väsynyt sheltti lähdössä kotiin! Kun joutuu ihan itse miettimään omilla aivoillaan, niin kummasti alkaa väsyttää.


Jyväskylän näyttelypäivän jälkeen meillä olikin sitten taas yksi huippuvalmennus, kun Jenna Caloander tuli vetämään treenejä kotihallille.
Radaksi Jenna oli osuvasti valinnut sellaisen juokse kunnes oksennat-tyyppisen virityksen, jota sitten arvottiin porukalla, että onkohan sitä edes mahdollista vetää Meelan kanssa hitaammalla temmolla. Todistettiin kuitenkin, että todellakin on! Näihin treeneihin mennessä liikkumiseeni oli saatu lisää vauhtia, kevyt hölkkä nimittäin luonnistuu taas. Sen sijaan kunnon valssit, keilaukset tai muut kiertoliikkeet eivät.

Ensimmäisellä kierroksella pätkittiin rataa, lähinnä että nähdään miten Meela suoriutuu eri tehtävistä radalla. Alun valssit olivat tietenkin omalta osaltani ihan kökköjä, kun en varsinaisesti pystynyt niitä tekemään. Meela sen sijaan kääntyi niin hyvin kuin pieni koira voi huonolta ohjaukselta kääntyä. Kuudennelle esteelle sujui ensimmäisellä kierroksella sylivekki, toisella peruspyöritys, ja kepeille Meela lähti hienosti sanallisilla ohjeilla vaikka jäin itse pahasti jälkeen ja tyrkyllä olisi ollut niin putki kuin keinukin. Vastoin muiden suunnitelmia leijeröin putken, jotta sain koiran kauempaa siihen pakkovalssilla ja ehdin itse ohjaamaan seuraavaa estettä. Aikamme treenailtiin keskivaiheen hyppykuviota, sillä takanurkan takaakierrosta sai lähteä hiihtelemänä melkoista vauhtia, jos mieli ehtiä esteille 20-22 ohjaamaan koiraa. Loppu olikin sitten ihan helppoa luukutusta, vähän poispäinkääntöjä ja silleen.

Meela sai hurjasti kehuja ohjautuvuudestaan, ja olin itsekin hurjan tyytyväinen treeniin. En olisi uskonut, että voisimme tehdä 27 esteen radan yhdellä kiellolla! Siis yksi kielto, joka sekin johtui siitä että sekä koira että minä aloimme olla ihan poikki. Kun on pari viikkoa vain istunut ja maannut, puolijuoksu agilitykentällä on yllättävän raskasta.



Maanantaiksi ajeltiin vielä Kuopioon ProPerrolle Sannan treeniin. Anna lähti Mintulla matkaan, ja Kurkimäessä meitä odottelivat vielä Asta ja Saaga. Tarjolla oli jälleen kerran vallan juostava ratahirvitys, joka onneksi oli kuitenkin melkoisen suoralinjainen ja suunniteltu sopimaan myös irtoamistreeneihin. Alkuradan serpentiinikuvio skipattiin ja otettiin kotiläksyksi, mutta lopputreenistä rallattelimme Meelan kanssa esteet 3-27 melkoisen tyylipuhtaasti läpi.
Hieman rankka viikonloppu painoi Meelan käpälissä, eikä se tällä kertaa irtoillut esteille aivan niin hienosti kuin sillä on ollut viime aikoina tapana. Kotiläksyksi saimme harjoitella lisää irtoamista niin kauan, kun vain tämä liikuntarajoitteisuus siihen pakottaa. Taidan pystyä toteuttamaan tämän.

Minttu puolestaan oli ihan hassu ja innoissaan, olihan tämä viikko ollut sille melkoista lomailua. Annan kanssa se käyttikin hieman vieraamman ohjaajan kiltteyttä hyväkseen ja possuili menemään ihan miten sattuu, esimerkiksi noin tsiljoona kertaa putkeen sen sijaan että olisi suorittanut kepit.
Hauskaa sillä kyllä oli, vaikka lopputunnista alkoi mummokoirallekin tulla hiki kaikesta siitä liitelystä. On se rankkaa!

Saaga taas ihastutti olemalla niiiiin helppo kaveri ja niiiiin nopea tuleva agilitykoira. Pieni agikoiran alku teki kivan suoraviivaista mutta silti ohjaamista vaativaa pätkää radan keskivaiheelta, ja irtoili kauniisti putkiin ja esteille. Kovasti se sai myös kehuja hyppytekniikastaan, jos nyt parikymmensenttisillä rimoilla voidaan varsinaisesti hypyistä puhua. Huippu pikkukoira!

Videolla on ensin Meelan, sitten Mintun ja viimeiseksi Saagan suoritus. Videoeditointiohjelmani tosin ei halua lisätä kivoja tekstejä tai muutakaan, joten aika riisuttuun edittiin on tyytyminen!


Tiivistetysti voisin jakaa kaikille sellaisen pro tipin, että välillä kannattaa rikkoa vaikka se jalka ja joutua duunaamaan näitä epämukavuusalueen juttuja. Niistä voi yllättäen tulla hirveän hyviä!
Voisin kuvitella, että vielä viimeiset loppuvuoden treenit vetäistään irtoamisteemalla, mutta joulutauon jälkeen palataan kentille uudella meiningillä.
Sitä odotellessa!