2016

Vuonna 2016...

...saatiin kaksi uutta Agarwaen-agilityvaliota, Meela ja Noona.
... Gisli muutti meille Ruotsista ja osoittautui oikein mainioksi pieneksi sopuliksi. Se kävi näyttelyssä pari kertaa ollen ensin RYP2 pentunäyttelyissä ja napaten heti seuraavaksi Jyväskylästä sertin.
... Meela, Minttu ja Kuje saivat RTK1-tittelit.
... Myrn puolestaan kilpaili itselleen koulutustunnukset RTK2 sekä TK2.
... Kuje suoritti paimennustaipumustestin hyväksytysti ja aloitti kisauran myös agilityssä.
... kaikki nuoretkin kasvattini luustokuvattiin.
... osallistuimme SM-kisoihin Mintun, Meelan ja Islan kanssa.
...Meelalle 2x H-SERT, Noonalle myös H-SERT ja Islalle A-SERT

Ainakin! Niin paljon kaikkea ehti tapahtua, että on vaikea pysyä perässä.

Vuoden 2016 tavoitteiksi asetin...

Minttu
Agility:
- SM-nollat kasaan ja kisaamaan - Onnistui! Kisattiin Mintun kanssa joukkueessa ja yksilöissä.
- Viimeinen A-SERT --> FI AVA -  Minttu sai kyllä paljon nollia ja sijoittuikin pari kertaa, mutta ei koskaan voittanut.
- Kisataan ja treenataan tehokkaasti mutta säästeliäästi. - Kyllä! Mintun kanssa treenattiin vähän, noin joka toinen viikko. Se osaa kaiken mitä sen tarvitsee, joten mitäpä sitä turhaan treenaamaan. Kisattiin lähikisoissa hyvällä tulostasolla.

Tokoasiat:
- RTK1, ehkä avoimen luokan kisoja jos niitä järjestetään - Kyllä! Anna kisasi RTK1:sen heti keväällä ja yksi AVOHYV-tulos saatiin sitten syksyllä.
- Hassua humputtelutokoa ja ehkä tokomöllejä - Tokomölleissäkin käytiin heti vuoden alussa, ja lisäksi Minttu tietysti treenasi tokoa rallykisoja ajatellen.

- Näyttelyihin veteraaniluokkiin virkistäytymään - Kerran käytiin. Virkistyi. Puri minua lahkeesta ja sai ERIn.
- Paljon hauskaa hömppäpuuhahassuttelua - Spesiaalipuuhina Minttu pääsi dobokurssille ja mätsäreihin. Sen sijaan se ei päässyt mukaan vaelluksille, vaan sai viettää aikaa vanhempieni luona. Siitäpä Minttu tykkää.

Meela
Agility:
- SM-nollat kasaan - Check! Meelan kanssa kisattiin iltakisoissa ja yksilöissä.
- Viimeinen A-SERT --> FI AVA - Tämä myös! Valiotitteli napsahti oman seuran kisoista.
- Hyppysertejä - Kerättiin kaikki kaksi kappaletta, eli enempää ei olisi voinut saadakaan.
- Ehjiä kisasuorituksia, sellaisia joista voi olla iloinen ja ylpeä - Enenevissä määrin. Parhaat kisat olivat Kuopion triplanollakisat, kun kaikki vaan onnistui ihan täysillä.
- Paljon ohjattuja ja valmennuksia - Meela otti osaa aluevalmennusryhmään, yhdelle TopTeam-leirille, kävi joka toinen viikko Sarin valkkuryhmässä ja lisäksi käytiin myös ProPerrolla Kuopiossa ja muutamissa muissa valmennuksissa kotihallilla. Todellakin check!
- Treenataan mukavuusalueen ulkopuolella - No sitä kyllä.

Tokoasiat:
- TK2, ehkä myös sinne voittajaan - Ei kisattu tokoa ollenkaan. Olisi varmaan pitänyt myös treenata.
- Edes joku tokokoulutus? - No tämä oli! Osallistuttiin tokokoulutukseen ja se oli hyvä.
- RTK1, ehkä avoimeen jos mahdollista - Titteli saatiin ja niin saatiin myös AVOHYV
- Aktiivisemmin treenejä tokon saralla - Tokon treenaaminen oli todella kausittaista. Rutiini puuttuu edelleen.

- Kokeillaan niitä näyttelytitteleitä taas kerran - Tänä vuonna emme käyneet ulkomailla näyttelyissä kertaakaan.

Vuonna 2017 haluan...

Minttu
- Vielä ensi kesänäkin SM-kisoihin
- Treenataan ja kisataan kuten ennenkin, säästeliäästi mutta tehokkaasti. Keväällä Minttu saa tuurata Meelaa valmennusryhmissä.
- Viimeinen A-SERT --> FI AVA
- RTK2, opetellaan liikkeitä myös voittajaluokkaan
- Hömpöttelyä veteraanikehissä aina kun siltä tuntuu

Meela
- Kuntoutuu kevään aikana pennuista mahdollisimman hyvin
- Viimeinen H-SERT --> FI AVA-H
- RTK2, opetellaan liikkeitä voittajaan
- Tokossa joku suunnitelmallisuus, ehkä loppuvuodesta jos vaikka kokeeseenkin
- Syksymmällä näyttelyyn, ehkä myös ulkomaille

Lisäksi haluan taas kerran kivan leirin ja toivottavasti D- ja E-pentueet näkevät päivänvalon.
Tehdään ensi vuodestakin yhdessä huikea!

Hyvää joulua!

Ihanaa joulunaikaa lukijoille!
Me pakataan kamat kasaan, käydään hallilla rallytokoilemassa ja kadotaan mökille pariksi yöksi :)

Meille tulee pentuja!

Meelan ja Savun pentuja odotetaan syntyväksi viikolla 4.
Kävimme eilen ultrassa, ja siellä näkyi 5-6 pentua. 

Mikäli yhdistelmä kiinnostaa, siitä löytyy lisätietoja täältä.
Yhteydenotot sähköpostitse osoitteeseen laura.pitkanen[at]agarwaen.org

Muistipelejä agilityyn

Käytän kuvituskuvina ottamiani agiliykuvia. Tässä Inka ja Isla viime kesän treeneissä.

Koulutan omassa seurassani agilityryhmää kerran viikossa. Aina kauden päättyessä olen tykännyt vetää leikki/kisailukertoja, joiden sisältö voi olla mitä vain muistipelistä möllikisoihin. Näitä on aika vaikea löytää netistä, joten ajattelin nyt jakaa teille kolme erilaista muistipeliä, jotka olen napannut joko valmennuksista tai kaivellut ulkomaalaisilta nettisivuilta.

Lisää yksi este. Tämä peli oli melkoinen pelastus, kun raahauduin kouluttamaan ryhmääni maanantaina rankan messariviikonlopun jälkeen. Sen kun annat ryhmäläisille tehtävän, ja siellä ne juoksevat tyytyväisinä maailman tappiin asti!

Tässä pelissä annat ryhmälle ensin valmiin ratapätkän (voi olla 1-6 estettä), jonka jälkeen jokainen vuorollaan lisää rataan yhden esteen.

Lyhyt esimerkki: Mira suorittaa esteet 1-3 ja lisää rataan kepit.
Seuraavaksi suoritusvuorossa on Tiina, joka suorittaa esteet 1-3, kepit ja lisää rataan hypyn.
Kolmantena menee Oona, joka suorittaa esteet 1-3, kepit, hypyn ja lisää rataan A:n. jne.

Rata tulee siis aina aloittaa esteestä 1 ja suorittaa sitten virheettömästi kaikki mukaan tulleet esteet. Leikistä riitti nelihenkiselle ryhmälle riemua yli tunnin ajaksi, ja lopetettiin peli tilanteeseen jossa radalla oli 34 estettä.
Se oli kuulema vaihe, jossa muistamisessa oli oikeasti haasteita.

Poksin vappukisat 2015

Muistipeli. Tässä harjoituksessa simppeliin ratapohjaan tehdään useita erilaisia versioita. Ensimmäisessä radassa voi olla 8 estettä, seuraavassa 10, sitten 12 jne. Kilpailla voidaan vaikka siitä, kuka pystyy muistamaan kaikkein eniten numeroita sisältäneen radan. Huomaa, että jokainen rata on kokonaan uusi!

Vaikean harjoituksesta tekee se, että rataan saa tutustua ensin vain ratapiirros kädessä kentän laidalta. Kun rata on näin opeteltu kunnolla, voi sen käydä kävelemässä läpi - ilman piirustusta. Rataa saa aina käydä katsomassa paperilla kentän laidalta, jos unohdus iskee.

Olemme pelanneet tätä peliä niin, että jos tekee virheen saa kerran käydä kentän laidalla katsomassa paperia ja yrittää sitten uudelleen. Jos ei onnistu, joutuu toisten koirakoiden suorituksen ajaksi opettelemaan rataa lisää ja uusi yritys seuraa sitten seuraavalla omalla vuorolla.

SM-kisatreenit 2015

Piirustusmuistipeli. Valmistele ryhmälle heidän tasoonsa sopiva helpohko rata. Tässä pelissä ideana on, että ennen radalle menoa ohjaajalle näytetään lapulta asioita, jotka tämän täytyy osata kirjoittaa ratasuorituksen jälkeen samassa järjestyksessä paperilapulle. Koirakot menevät radan siis yksi kerrallaan. Virheillä ratasuorituksen aikana ei ole väliä.

Kierrosten muistijuttuja voivat olla esimerkiksi:
Erilaiset muodot (ympyrä, kolmio, neliö, tähti, risti...)
Sanat (on hyvä jos nämä on ihan randomeita, eikä liity millään tapaa toisiinsa!)
Laskutehtävä, joka täytyy ratkaista maalissa

Sellaisia pelejä tällä kertaa!
Jos te olette törmänneet treeneissä kivoihin leikkeihin tai muihin spesiaalitreeneihin, niin jakakaahan niitä minulle kommenteissa! Uudet ideat kun eivät koskaan ole pahitteeksi.

Messari

Kiitos kuvasta Oona Pesonen!

Vuoden viimeinen näyttelyreissu suuntautui pitkästä aikaa Messukeskukseen. Alla oli ties miten monen vuoden tauko koko näyttelystä, sillä useana vuonna on ollut itsenäisyyspäivän työvelvollisuuksia tai agilitykisoja juuri samaan aikaan. Vaan ei nyt!
Kehään ilmoitimme Gislin, joka pääsi junioriluokkaan kilpailemaan junnuvoittajan tittelistä. Ei sitä titteliä kyllä tälläkään kertaa meidän mukaamme annettu, mutta hyviä arvosteluja sen sijaan kyllä.

Saavuimma pääkaupunkiseudulle jo hyvissä ajoin perjantaina. Viikonloppu olikin täynnä Gislille uusia kokemuksia: oli hotelli, lasihissi, julkisia liikennevälineitä ja tietysti itse näyttely. Perjantai aloitettiin kuitenkin keveällä kokemuksella ystäväni Nova-sheltin kanssa lenkkeillen. Nova ja Gisli eivät kyllä pahemmin toistensa olemassaolosta välittäneet, sillä Nova ei todellakaan halunnut leikkiä pikkusopulin kanssa, ja Gisli kohteliaasti päätti jättää nihkeän rotutoverinsa kokonaan huomiotta.

Lenkin jälkeen hotellihuoneeseen pääseminen olikin melkoinen seikkailu. Hissi ei toiminut enää iltakahdeksan jälkeen, joten yritimme päästä huoneeseen portaita pitkin. Päädyimme Amarilloon ja jollekin bileklubille, josta meidän hyvin nopeasti ohjattiin järjestyksenvalvojan toimesta eri suuntaan. Jostain syystä oli vähän alipukeutunut olo pikkujouluväen keskellä vaelluskengissä ja lenkkeilyvaatteissa, koiraa hihnan päässä pidellen.

Aamulla suuntasimme junalla Messukeskukseen. Gisli sai paljon huomiota niin asemalla kuin junassakin, ja tervehti ihmisiä rauhallisen välinpitämättömästi.

Lauantaina shelttikehä oli ihanan syrjäisessä nurkassa, ja tilaa oli vaikka miten. Tuomarin lisäksi paikalla oli harjoitusarvostelija, joten arvostelussa meni aina pitkän aikaa. Kun viimein itse pääsimme Gislin kanssa kehään, tuntui kokoomakehän seisotusosio valtavan pitkältä. Onneksi Gisli jaksoi näin ensimmäisen näyttelypäivän kunniaksi tsempata ja esiintyä kauniisti, vaikka odottelua tulikin paljon.

Yksilöarvostelussa näytin itse Gislin hampaat ja se seisoi pöydällä kauniisti. Seisottaessa tuomari halusi, että menisin itse koiran eteen seisomaan. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä Gisli ei vielä pysy kovin kauaa paikoillaan jos olen liian kaukana siitä. Joten kuten tämäkin kuitenkin onnistui ja Gisli palkittiin erinomaisella.
Kilpailuluokassa Gisli poimittiin ensimmäisten joukossa jatkoon ja liikuttamisen jälkeen meidät ohjattiin kolmospallille. SA:ta ei jaettu kuin kahdelle ensimmäiselle, joten tulokseksi jäi tältä erää ERI3.

"Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Kaunis, suloinen ilme. Oikean muotoiset korvat. Ok ryhti. Hyvä ylälinja ja lantio. Sopiva luusto kokoon nähden. Ok karvapeite ja väri. Liikkuu yhdensuuntaisesti ja rodunomaisesti."
ERI3 -  Maija Heinilä

Shelttikehän jälkeen käytiin shoppailemassa ja suunnattiin Tikkurilaan hotellille. Ajatuksena oli mennä vielä valoisan aikaan lenkille, mutta koska sekä Gisli että me itse olimme ihan poikki näyttelypäivästä, päätimme vain heittäytyä koko porukka sängylle lepäämään. Lenkkinsä Gisli sai sitten myöhemmin ennen iltasyömingeille lähtöä, että se malttaisi odottaa kiltisti koko illan. Me vietimmekin kivan illan ravintolassa porukalla syöden, mutta palasimme kiltisti ajoissa hotellille nukkumaan.

Sunnuntaina päätimme olla näyttelypaikalla vielä aikaisemmin kuin edellisenä päivänä, sillä olin luvannut esittää Iitan Leevin avoimessa luokassa. Se ei ollut erityisen mieltä ylentävä kokemus, sillä Leevi keräsi hurjat kierrokset odotellessaan kehän laidalla ja esiintyminen menikin sitten ihan riehumiseksi. Eipä jännittänyt sitten enää Gislin kanssa kehään meneminen sen jälkeen!

Gislin kehää saimmekin odotella tovin, ja kun viimein pääsimme näytille oli pieni sheltinpoikanen jo ihan väsynyt näyttelytouhuun. Sainkin tehdä todella paljon hommia että sain Gislin esiintymään edukseen. Onneksi nakki on kuitenkin aina sellainen palkka, joka motivoi vaikka olisi mikä kyseessä.

Tuomarina sunnuntaina toimi Päivi Eerola, jonka linja oli hyvin tiukka. Joku koira sai jopa hylätyn, ja totesimmekin että jos Gisli saa ERIn niin siihen saa olla todella tyytyväinen. Koiraa käsitellessä tuomari oli todella mukava, ja kehotti minuakin syöttelemään Gislille nakkeja pöydällä, kun nuorta koiraa vähän meinasi jännittää kopelointi. Liikkeet näytin Gislin osalta kahdesti, ja vähän alkoi siinä vaiheessa jännittää että ovatko liikkeet tämän tuomarin mielestä nyt hyvät vai jotenkin ihan kaameat. Ilmeisesti kuitenkin hyvät, sillä punaista lappua meille näytettiin.
Kilpailuluokasta Gisli taas käteltiin heti alussa ulos. Arvostelu oli kuitenkin sellainen, että Kilinä täytyy vielä Eerolalle vielä uudelleen arvosteltavaksi kunhan se kasvaa oikeasti aikuiseksi.

"Siro juniorinarttu. Erittäin selvä sukupuolileima. Hyvät mittasuhteet. Kuono-osan tulee täytelöityä. Tummat, pyöreät silmät. Kallossa vielä pyöreyttä. Hyvät korvat. Sopiva kaula. Tasapainoisesti kulmautunut. Kevyt kestävä liikunta. Hieman laineikas karva, joka ei ole parhaimmillaan. Tarvitsee paljon aikaa, kuitenkin ääriviivat hienosti kunnossa. "
ERI - Päivi Eerola

 Gisli pääsi kehän jälkeen häkkiin nukkumaan ja me käväisimme vielä ostamassa kaikenlaista tarpeellista: lohiöljyä, metallikapulan, pehmeitä alusia pennuille sekä valtaisan kasan puruluita ja nameja.
Sitten olikin aika lähteä etsiytymään kohti hotellia. Tässä seikkailussa menikin sitten yli tunti, sillä jouduimme vähän odottelemaan kyytiläisiä ja sitten menimme vielä todella hölmöä reittiä kulkeneeseen junaan. Mutta ei se mitään, todella hyvissä ajoin pääsimme joka tapauksessa kotiin asti!

Messarireissu useamman vuoden jälkeen oli ihan kivaa vaihtelua, eikä tuloksiinkaan voi olla kuin tyytyväinen. Näyttelyvuosi sai arvoisensa päätöksen, ja nyt ollaankin sitten jokunen kuukausi totaalisella näyttelytauolla. Kehiin palataan sitten Joensuun erkkarissa!

Viimeinen virhe

Vastoin tätä kuvaa Joensuussa vallitsee juuri nyt lumikaaos.

Joka vuosi teen sen perustavanlaatuisen virheen, että jossain mielenhäiriössä ilmoittaudun naapuriseuran joulukuun kisoihin. Joka ikinen vuosi kisoissa myös totean, että ensi vuonna ei sitten tulla tänne jäätymään. Eipä. Vuosi kivoja kisareissuja välissä kultaa muistoja kummasti, ja taas sitä mennään.

Lauha marraskuu oli ihan toiveikas, ja näpyttelin kisailmon menemään. Vaan kippas kappas viikkoa ennen kisoja saatiin nietoksittain lunta ja kisa-aamuna -16 pakkasta. No sehän on aina mukavan rapsakka sää lähteä kisaamaan vähän agilityä kylmään halliin. Ei kun vaan Mintulle BOT ja Hurtan toppatakki niskaan, itselle lämpökerrastoa, lasketteluhousuja ja kaksi toppatakkia päällekkäin ja baanalle.

Minttu oli tietysti tässä nyt juoksujen takia agilitytauolla, ja koska juoksu vähän vielä venyi, oli se kuukauden näkemättä yhtään agilityestettä. Ensimmäisellä radalla päästiinkin kokonaiset neljä estettä, kunnes intopärinöissään radalla kirmannut mummikoira teki lentokeinun ja se rata jäi siihen.

Toisella radalla päästiin maaliin asti, mutta meno tuntui todella tahmealta. Minttu ei oikein liikkunut mihinkään, ei tullut ohjauksiin ja oli muutenkin tosi vaikea. Mentiin sen kanssa sitten kahvion eteiseen ja käärittiin koira toppatakkiin. Siinä Minttu vähän lämpesi, mutta alkoi täristä heti kun mentiin takaisin ulos. Sen tassut jäätyivät, sylissäkään ei ollut kivaa ja meininki agilityradallakaan ei oikein kiinnostanut. Lihasten kunnollinen lämpeäminen oli ihan mahdoton ajatus, kun kylmyyden takia koko koiraa ei saanut enää liikkumaankaan kauhean reippaasti. Päätettiin siis lähteä kesken kisapäivän kotiin, kun ei kumpikaan siitä touhusta nauttinut.

Kotona Minttu meni sohvan nurkkaan pienelle kerälle BOT-takki päällään, ja nukkui siellä lämpimässä koko pitkän päivän. Ei ollut mummokoirien agilitykeli tämä!

Autokin oli sitä mieltä, että oli liian kylmä. Kesken ajon se sammutti kaiken sähköä vaatineen toimintansa, ja siinä sitten ajeltiin kotiin ikkunat hiljalleen huurustuen ja mittaristo nollaa näyttäen. Yön piuhassa seistyään menopeli sitten vähän elpyi, mutta kylläpä siinä jännän äärellä käväistiin!

Tämä oli kuitenkin oikeasti vihonviimeinen kerta, kun lähden jääkaappikisoihin Pärnävaaralle. Niitä ei nimittäin kuuleman mukaan enää tulevaisuudessa järjestetä ollenkaan. Hyvä niin - eipähän ole minulle ja monille muille sitä vaaraa, että tulisi taas ihan vahingossa ilmoitettua itsensä ja koiransa kisoihin palelemaan!

Tauko ja Meelan uusi takki

Lumi tuli Joensuuhun takaisin ihan yhdessä yössä. Ensin oli kylmää ja märkää. Sitten lisäksi liukasta, ja yhden lumimyrskyisen vuorokauden jälkeen olikin yllättäen kylmää, valoisaa ja parikymmentä senttiä nietoksia. Parasta! Koirien kanssa ollaan kahlattu syvissä nietoksissa, ja etenkin Gisli rakastaa hangessa hyppimistä. Se näyttää ihan hilleriltä pomppiessaan menemään ihan innoissaan. Minttu ja Meela sen sijaan eivät arvosta, vaan kulkevat mieluiten valmista polkua pitkin.

Omien koirieni juoksutauko olikin sääolosuhteista johtuen varsinainen totaalitauko ihan kaikesta. Pitkiä lenkkejä tehtiin, mutta mitään ei treenattu. Minulla on vähän sellainen viha-rakkaussuhde hallimme juoksukoirasäännön kanssa. On tavallaan hyvä, että juoksut pakottavat minut pitämään kolmen viikon tauon kaikesta pari kertaa vuodessa, mutta toisaalta arvostaisin myös sitä, että voisin itse päättää milloin tauotan treenin. Marraskuu oli kuitenkin hyvä sauma taukoilulle, joten mikäs tässä ollessa.

Hallilla tuli kuitenkin käytyä paljon Gislin kanssa. Se pääsi tuuraamaan viikkotreeneihinkin! Ensimmäisissä treeneissä Gisli oli todella väsyneen oloinen ja meni häiriöihin herkästi, mutta toisaalta olimme juuri olleet viikonlopun koiranäyttelyissä. Seuraavissa Gisli olikin sitten ihan liekeissä. Se teki hurjan hienosti hommia, tuli ohjauksiin ja kesti leijeröintejäkin. Ihailin siinä, miten kivasti ollaan saatu pohjia tehtyä ihan vaan todella helpoilla ja pienillä treeneillä. Nyt Gisliin pitää asentaa enää jarrut ja opettaa sille ohjauskuvioita, ja kylläpä siitä tuleekin hyvä!

Meela sai myös uuden takin! Gislin tultua laumaan, ei kaikille koirille enää riittänytkään talvitakkeja.

Vaikka sheltillä onkin paksu ja hieno turkki, käyttävät meidän koiramme agilityreissuilla aina takkeja, jotta lihakset pysyvät lämpiminä. Toisinaan takeille on tarvis myös päivälenkeillä, sillä tammikuun pakkaset ovat usein kolmenkympin luokkaa, ja silloin jopa paksuturkkinen sheltti palelee helposti. Puhumattakaan näistä pölvästeistä, jotka usein tiputtavat turkkinsa juuri talveksi!

Osallistuin sitten Facebookin puolella kilpailuun, jossa saattoi voittaa shoppailurahaa Hurtan uuteen verkkokauppaan. Voitin, ja niinpä kaupasta kotiutui päheän pinkki Hurtta Summit Parka. Hurtan verkkokauppa oli todella positiivinen kokemus, nimittäin takki oli saapunut postiin seuraavana päivänä tilauksesta! Ihan tajuttoman nopeaa. Kokokin meni kerralla nappiin - meidän koirillamme on yleensä 45cm pitkät takit. Hurtan kaupassa kokoa 40 suositellaan shelteille, mutta minun koirillani on vähän pidempi selkä. Lisäksi tässä takissa on vähän säätövaraa myös takaosassa, joten takista saa helposti säädettyä sopivan mille tahansa laumamme erimallisista koirista! Summit Parka suojaa hyvin niin edestä kuin takaakin, ja etenkin tällaiselle agilitykoiralle on tosi tärkeää, että isot lihakset kaikkialla kropassa pysyvät lämpiminä. Takki istuu Meelalle huikean hyvin, ja myös mahavyössä on kivasti säätövaraa. Se voikin tulla tarpeelliseksi talven mittaan, nimittäin....

...Meela on astutettu ihanalla Savulla (Pähkinäpolun Aamunkajo). Pentuja toivotaan kovasti syntyväksi tammikuun loppupuolella. Meela ja Savu ovat olleet koko ikänsä kavereita, ja minulla on ollut kunnia seurata molempien koirien kasvua ihan pennusta saakka. Koska kyseessä on kaksi huippukivaa koiraa, on osalle pennuista lupailtu koteja jo ihan lähipiiriin.

Meelan treenitauko jatkuu siis ainakin joulukuun loppupuolelle, ja toki jos ultrassa pentuja näkyy niin siitäkin eteenpäin. Jännittäviä aikoja!

Yllätysten täyteinen Jyväskylä KV

Uusintaotos kolme vuotta vanhasta ryhmäkuvasta samassa paikassa.

Toissaviikkon ajan tuntui siltä, että asun hallilla. Parhaana (vai pahimpana) päivänä kävin siellä jopa kaksi kertaa. Nyt molemmat merlet ovat juoksussa, joten pariin viikkoon ei hallille ole asiaa ainakaan omien koirien kanssa. Kysymys kuuluukin, että miten ihmeessä tällainen joka ikinen päivä siellä syystä tai toisesta ramppaava ihminen saa aikansa kulumaan ilman treeni-iltoja?
Osuvasti ylempi taho on kuitenkin määrännyt minulle pari työmatkaa tuleville viikoille, joten eipä kyllä tarvitse pahemmin kotona hapantuakaan.

Viikonloppuna kuitenkin matkasimme Jyväskylään inttinäyttelyyn, kuten meillä lähes joka vuosi on ollut tapana tehdä. Tällä kertaa kehässä olivat molempina päivinä sekä Gisli että Saaga.
Ihana Marjut tarjosi meille yöpaikan Vaajakoskella, joten ei tarvinnut ajella yhtään ylimääräistä.

Lauantaina kehässä oli tuomarina uusi tuttavuus, Tino Pehar. Hän oli tuomarina varsin hupaisa: jutteli mielellään suomea sen minkä kieltämme osasi, eli "huomenta", "päivää" ja "ympäri". Linja shelteissä oli selkeä, ja huomasi selvästi, että hän tiesi tarkoin millaista koiraa etsii. Kilpailuluokassa koiria liikutettiin paljon, varsinkin jos tuomari puntaroi kahden vaihtoehdon välillä.

Gisli osallistui nyt ensimmäistä kertaa oikeisiin näyttelyihin ja oli samalla ensimmäistä kertaa minun kanssani kehässä. Vähän jännäsimme, mitä pieni soopeli näyttelytouhuista sanoo, mutta se esiintyi oikein edukseen koko pitkän päivän. Pöytä on vielä vähän jännittävä kokemus, jonka harjoittelua täytyy jatkaa. Tuomari sai kuitenkin kopeloida kaiken tarvittavan ihan rauhassa.

Suureksi riemuksemme Gislille näytettiin yksilöarvostelussa punaista lappua, ja pääsimme odottamaan kilpailuluokkaa. Tuomari  tosin ei muita arvosanoja tässä näyttelyssä käyttänytkään kuin ERI ja EH, joten kilpailuluokissa oli usein tungosta. 10 kuukauden ikäinen Gisli on vielä melko pieni, kauttaaltaan kevyt ja täysin pohjavillaton ilmetys, joten ERI oli kuitenkin täyttänyt jo kaikki odotuksemme. Siispä olikin melkoinen yllätys, kun Gisli nostettiin junioriluokan voittoon ja sille annettiin vielä SA:kin!

PN-kehiä odotellessa jännitimme Saagan suoritusta. Ihanan varmasti ja rauhallisesti esiintyvä trikkineiti sai sekin ERIn, muttei sitten sijoittunut enää valtavan kokoisessa avoimessa luokassa sen korkeammalle. Saagan tasainen erinomaisten putki on kuitenkin melko vakuuttava, sillä joka kerta kun se on näytille viety, on se myös saanut erinomaisen arvosanan.

Hyvin pian meidät sitten kuulutettiinkin PN-kehään, jossa oli niin ikään melko paljon koiria. Melkein joka luokassa jaettiin SA:ta nimittäin hyvin avokätisesti. Tuomari tarkasteli koirien ilmeitä ja kysyi Gislin ikää. Kierroksen kehän ympäri juostuamme hän sitten viittasi, että 10 months come here, ja pääsimme Gislin kanssa keskelle kehää jatkoon päässeiden joukkoon. Mukaan valittiin myös kaksi valiota, ja pitkän pohdinnan jälkeen myös neljäs koira. Valiot pääsivät ensimmäisille sijoille, ja pieni Gisli viitattiin kolmanneksi. Sehän tiesi siis Gislille sertiä! Ihan ensimmäisestä näyttelystä! Olimme koko porukka täydellisen typertyineitä tällaisesta menestyksestä. Kilpailuun oli kuitenkin ilmoitettu 44 narttua, ja niiden joukossa sijoittuminen on aika kova juttu.

Palkinnoksi kävimme ostamassa Gislille kojusta luun, ja ajelimme Vaajakoskelle lenkkeilemään kasvattilapsi Kujeen kanssa. Vaikka näyttelypäivä olikin pitkä, jaksoi Gisli vielä leikkiä juoksuleikkejä Kujeen kanssa. Tunti meni mukavasti lenkkeillessä, ja pitkän näyttelypäivän jälkeen oli mukavaa vetäytyä yöpaikkaamme juhlistamaan hienosti mennyttä päivää tortilloiden ja saunan merkeissä.

Sunnuntaina saimmekin nukkua ihanan pitkään, sillä näyttely alkoi vasta kymmeneltä. Menimme näyttelypaikalle kuitenkin hyvissä ajoin, sillä olin luvannut esittää entisen seurakaverin Leevi-uroksen, joka piti tietysti puunata valmiiksi kehään.
Avoimessa luokassa Leevi esiintyikin yli odotusten ja sai ERIn, muttei enää sijoittunut jatkokisoissa.

Herttaisen oloinen irlantilaistuomari Jolie Foley jutteli paljon koirille ja halusi nostaa suurimman osan niistä alas pöydältä. Gisli paheksui moista lässytystä, ja näytti inhoavaa naamaa. Tuomarin mielestä sillä oli kuitenkin ihana naama, jolla hurmataan kaikki urokset sekä tosi hienot hampaat. Niinpä Gisli sai myös sunnuntaina ERIn, ja pääsi jatkamaan kilpailuluokkaan.

Tällä kertaa Gisli oli kuitenkin tuomarin mielestä liian kakara - tai omien sanojensa mukaan just a baby. Kilpailuluokasta lohkesi neljäs sija, mutta SA jäi vielä puuttumaan.

Sunnuntain näyttelytähti saikin olla Saaga, joka ihastutti ensin yksilökehässä ERIn arvoisesti, ja sijoittui kilpailuluokassa peräti toiseksi ja sai SA:n! Jälleen kerran avoin luokka oli todella suuri, joten noin hyvä sijoitus kyllä lämmitti mieltä. Tämä oli Saagan ensimmäisen SA, joten näin huipulla on hyvä taas pitää pientä breikkiä näyttelyhommista.

Lovestain Too Glam To Give A Damn "Gisli"
12.11 JUN ERI1 SA PN3 SERT
Judge : Tino Pehar
"10 months. Nice type, showing typical feminine expression in head. Very nice ear set. Good neck. Good body structure for age. Very sound movement."

13.11 JUN ERI4
Judge : Josie Foley
"10 months. Very pretty. Nice reach of neck. Bit fine in bone. Good tailset. Moves well."

Agarwaen Cirni Fallstar "Saaga"
12.11 AVO ERI
Judge : Tino Pehar
"2 years excellent proportions, enough long head, quite long stopp, should have better eye. Shape and expression. A little flat of muzzle, low set ears, should have a little better topline, good tail set. Good angulations in front. Sufficient hind angulations, in movement needs more drive."

13.11 AVO ERI2 SA
Judge : Josie Foley
"2 years. Nice bitch. Pretty head. Good topline. Ample bone, good reach of neck."
Seuraavan kerran pyörähdämme näyttelyissä Messarissa, jolloin Gisli osallistuu molempina päivinä junioriluokkaan. Edellisestä messarikäynnistä onkin jo aikaa, joten on mukavaa päästä oman koiran kanssa pyörähtämään kehässä asti!

Rallytokotavoitteet: check

Taas on maailmankirjat ihan sekaisin: me kisattiin rallytokoa! Mietin todella kauan, viitsinkö edes ilmoittaa koiria naapuriseuran rallykisoihin, koska ne tekevät niin kovasti juoksua. Lopulta minut sitten taivuteltiin mukaan kisaan, ja hyvä niin - kumpikaan koira ei ehtinyt aloittaa juoksujaan, joten olisi harmittanut jos en olisi ilmoittautunut! Muistaakseni päätin vuodenvaihteessa hankkia molemmille koirille koularit ja kisata avoimessa luokassa, joten nyt on sitten sekin tehty.

Kisoihin valmistautuminen meni taas perinteisen kautta. Molemmat koirat tekivät kuukauden mittaan pari kertaa yksittäisiä liikkeitä, mutta kylttejä käytiin treenaamassa vasta koetta edeltävänä iltana. Silloin totesinkin että Minttu ei osaa kääntyä vasemmalle ja Meela ei osaa mennä sivulla seisomaan. Hyvät lähtökohdat siis kisoihin lähtemiselle!

Meidän onneksemme tuomari ei kuitenkaan ollut laittanut radalle ainakaan kovin montaa kompastuskohtaamme. Vasemmalle käännöksiä oli kyllä joka lähtöön, mutta sitä istu-seiso-vaihtoa ei tarvinnut tehdä kertaakaan.

Minttu starttasi heti toisena, ja sen kanssa oli kiva mennä radalle. Ennen kehään pääsyä se intoili ja haukkui paljon, mutta radalla keskittyi ihan mallikkaasti. Kakkoskyltillä vasemmalle ympyrä oli liian löysä ja siitä Minttu sai virheitä. Samoin muistaakseni tuo 270 astetta vasemmalle oli löysä, ja virhepisteitä sateli. Houkutuksessa perinteisten pehmolelujen ja kartioiden lisäksi häiriötä tarjoilivat hallissa asuvat pikkulinnut, jotka tietenkin juuri silloin hyppivät maassa koiraa kiusaamassa. Minttupa ei kuitenkaan välittänyt niistä, vaan seurasi mukana kauniisti. Pari kertaa radan aikana Minttu myös haukahteli, mutta niistä tuli vain joku yksittäinen miinus, joten loppupistemäärä oli 93p ja AVOHYV-tulos!

Meela oli puolestaan vuorossa viimeisten joukossa. Alkuradan se oli tosi skarppina, mutta houkutuksen kohdalla alkoi tekeminen sitten rakoilla. Jouduin kutsumaan sitä hommiin ja Meela vastasi lähinnä haukkumalla ärsyttävästi takaisin. Samaa se teki sitten parilla muullakin kyltillä, ja spiraalissa meinasi vain lähteä haahuilemaan kiinnostavammille vesille kun ei enää tylsä seuruuhomma kiinnostellut. Silti se sai jostain syystä kokoon 92p, AVOHYV-tuloksen ja vielä kolmannen palkintosijankin.

Kirjoitinkin kisan jälkeen Facebookiin, että rally on todella ihmeellinen laji. Viime kisa meni tosi hyvin ja ei saatu tulosta, ja tämä kisa taas oli ihan kaameaa kuraa mutta silti pärjättiin näennäisesti todella hyvin. Ei voi ymmärtää!

Kisapäivä oli mukavan nopeasti ohitse, luokat aika pieniä ja kisapäivä näin ollen kokonaisuudessaan onnistunut. Nyt sitten voidaan taas jatkaa tätä yleistä rallytreenaamattomuutta ja tähdätä seuraaviin kisoihin ensi vuonna. Anna tosin lupaili jo, että voisi kisata Meelan kanssa tulevaisuudessa, niin minun tarvitsisi vain opettaa sille temput valmiiksi. Minusta se olisi harvinaisen hyvä diili.

Syksyn voittajatsekkaus

Viime viikolla meillä päin vietettiin syyslomaa. Sain itsekin peräti neljän päivän vapaat kasaan, ja koska mitään kisoja ei ollut tarjolla, täytyi keksiä muuta puuhaa. Lopulta sellaista järjestyikin vähän yllättäen tokon parista - koko loman aikana kävin joka päivä treenaamassa, yhtenä päivänä jopa kahdesti!

Huutelin naamakirjan puolella itselleni treeniseuraa, sillä uusien sääntöjen myötä kynnys mennä kokeeseen on jostain syystä todella korkea. Minulla ei enää ole mitään hajua siitä, mitä kisoissa tapahtuu ja miten liikkuri liikkuroi. Asuinpaikkamme rajoitukset huomioon ottaen paras lähestymistapa kisakynnyksen purkuun olikin siis kerätä kavereita kasaan vetämään minulle liikkuroidut voittajaluokan treenit, joissa myös tsekattiin kaikkien liikkeiden nykytila ja mitä niille pitäisi tehdä.

Projekti aloitettiin lauantaina aamutreeneillä hallilla. Meillä oli ohjattu non-stop tokotreeni, aiheena nouto. Valikoin tähän harjoiteltavaksi ohjatun noudon ja tunnarin. Loput treenit tehtiin sitten tutulla pesiskentällä kylmän syksyisessä säässä.

Nyt siis kirjoitan itselleni tähän ylös kaikki liikkeet ja sen, mitä on tehty ja mitä tullaan tekemään.


Paikalla makaaminen 2min
Pitäisi treenata enemmän, mutta Meela osaa. Rutiinia olisi kuitenkin tosi hyvä saada, koska me ei oikeasti treenata paikkiksia juuri koskaan.

2. SeuraaminenOlen tehnyt viime aikoina paljon tehotreeniä etenkin lähtöihin, vireeseen ja käännöksiin. Tulos näkyi hienosti liikkuroidussa seuruussa: enää ei kontakti katkeile niin herkästi kuin aiemmin! Juoksuosuuksissa epävarmuutta, jonka seurauksena tiputtelee kontaktia ja alkaa käännöksissä komentaa. Juoksua täytyy siis treenata! Myös sivuaskeleet ja paikallaan käännökset on jees, peruutus alkaa myös näyttää hyvältä, mutta vaatii vielä vahvistamista.

3. Zetamaisesti 2 jäävää seiso/istu/maahanSeisomiseen otetaan tehokuuri, sillä tuppaa valumaan. Saatiin hyviä stoppeja siten, että nakkasin aina pallon Meelan taakse kun annoin käskyn, joten sillä jatketaan. Maahanmeno syystä tai toisesta rakoilee, joten sitäkin täytyy vahvistaa. Istuminen on tosi hyvä. Tässä treenissä tehdyillä jäävillä (S ja I) oltaisiin kuulema saatu kokeessa ainakin kasi.

4. Luoksetulo ja pysäytys seisomaan
Onhan tämä joskus vanhaan avoon opetettu, mutta silloin seisominen oli niiiiiiin huono, että pakko aloittaa ihan alusta! Kentälle kartiot mukaan ja stoppeja harjoittelemaan vaihtelevista etäisyyksistä, ettei valuisi niin paljon.

5. RuutuJos bongaa ruudun, menee sinne vauhdilla oikeaan paikkaan. Jos ei, niin sinkoilee miten sattuu ja räksyttää. Valmistelevaa osuuttaa täytyy treenata koekuntoon ja laittaa ruututreeniin myös joitakin häiriötötsiä, koska niitä Meela ryntäilee mielellään tsekkailemaan ruudun sijaan. Loppuosa toimii hyvin.

6. Ohjattu
Suunnat on vielä aika alkeissa, joten tehdään ihan palikkatreeniä. Pohjat on kuitenkin jo olemassa, mutta täytyy tehdä työ loppuun. Tähänkin kartioita lähistölle, menee aina häiriöön jos sellaisia on näkösällä!

7. Tunnari
Hyvä on mennä koulutukseen että jes, tän tunnarin tämä nyt ainakin osaa - ja sitten ei osaakaan. Ongelma mahtoi olla hallin lähmityt kapulat omien hajuttomien sijaan. Nyt siis omille kapuloille muiden ihmisten hajuja sotkemaan, että saadaan homma toimimaan!

8. Kauko-ohjaus
Ajatus liikaa edessä, mutta jumii takapalkkaan. Täytyy ajaa takapalkka kunnolla läpi, niin varmaan todella nopeasti saadaan kaukot kasaan. Tekniikasta on kuitenkin jo ajatus, jos vaan malttaa keskittyä eikä jumita ruuan olemassaoloon. Nyt on tehty helppoja kaukotreenejä takapalkalla kuutisen kertaa, ja homma alkaa selvästi helpottua.

9. Metallihyppy
Hyppynouto toimii kyllä, metallia vähän ällöää. Pitää ottaa talveksi metsku sisälle ja naksutella sitä, että saadaan kapulasta kivempi.

Yleinen analyysi Meelan voittajasta oli, että hyvät pohjat on olemassa kaikkiin liikkeisiin, eikä olisi oikeastaan paljosta treenistä kiinni tuo kisaamaan pääseminenkään. Nyt kun sitten saisi pidettyä tokoinspiraation ylhäällä niin kauan, että edistymistä oikeasti tapahtuisikin!

Aina Meelan tokotreenien yhteydessä Minttukin on päässyt tekemään yhden setin verran rallyjuttuja. Sen kanssa vasemmalle käännökset ovat taas vaihteeksi ihan kaameaa kuraa. Jostain syystä se vaan haluaa poikittaa jalkoihin, vaikka jossain vaiheessa sain sen jopa uskomaan, että seuruupaikka on ihan hyvä olla siellä jalan vieressä. Lupailee hyvää viikonloppuna edessä oleville rallytokokisoille.

Tokon suhteen on joka tapauksessa hyvä fiilis tehdä, eilen jopa valitsin treenin aiheeksi tokon, vaikka agilityvuorolle lähdettiinkin. Välillä näinkin päin, en valita!

Tuplaa ja juhlaa

Minttu metsäretkellä joskus syyskuussa.

Viikonloppu meni mukavissa merkeissä. Oli kuukauden ainoat agilitykisat Pärnävaaralla ja oli tuulettumista mökillä sekalaisessa kaveri- ja koiraporukassa.
Lauantain kisoissa juoksin taas viisi rataa, joista kolme Meelan kanssa ja kaksi Mintulla. Joku aika sitten minulta kysyttiinkin kisoissa, onko  Minttu kisannut tänä vuonna ollenkaan. Ei sitä toki ole kovin monissa kilpailuissa näkynytkään, sillä kisaamme lähinnä Joensuun kilpailuissa. Mintun kohdalla nähkääs laatu korvaa määrän: muutama hassu startti takana, ja nyt meillä on jo 6/7 SM-nollaa kasassa, ja vielä kaksi tuplaakin siinä samalla!

Minttu oli luottokoirani myös näissä kisoissa. Siinä missä Meelan kanssa takkusi kaikki ihan kamalasti, oli Mintun kanssa vain onnistumisia. Meela karkasi lähdöstä, irtosi tahmeasti, karkasi selän taakse ja monia muita juttuja. Toki näihin kaikkiin mokailuihin oli syy täysin minun omissa toimissani, mutta parempana päivänä jopa Meela olisi vähän paikannut ohjaajaansa. Vaan ei lauantaina.
Viimeisellä hyppyradalla se oli edes vähän kuulolla, ja otettiinkin hyllyn sijaan vitonen.

Minttu teki tosiaan kisoissa tuplanollan sijoilla kolme ja kaksi. Se oli ihan täpinöissään kisapaikalla, ja teki tosi kivasti hommia. Olipa kiva kilpailla! Seuraavan kerran Minttuterapiaa on luvassa varmaan joulukuussa JOAn kisoissa, sitä ennen kisataan vähän rallya ja treenaillaan pieniä juttuja yhdessä.




Kisojen jälkeen ajettiin Liperiin mökille. Pitkän kisapäivän jälkeen koirat asettuivat kiltisti syömään puruluita makuuhuoneen sängylle, eivätkä turhia hötkynneet vaikka mukana oli viisi koirakaveriakin höösäämässä.
Seuraavana päivänä ne saivat hengailla pihalla ja käydä vähän metsässä kävelemässä, mikä toimi hyvänä palautteluna kisapäivän rasituksista.

Mökkireissulla vietettiin muutamat synttärit ja Meelan valiojuhlat. Tuli tehtyä niin hieno kakku yhdessä Annan kanssa (eli Anna leipoi, minä pyöritin tiskikonetta ja koristelin), että jaanpa sen tänne blogiinkin! Ihailkaatten!

Kolmen nollan tyttö

Lokakuu alkoi perinteisesti kisoilla Kuopiossa. Perinnehän syntyy heti, kun jokin asia tapahtuu esimerkiksi toista kertaa. Oli ACEn kisat sisähallissa, ja olin ilmoittanut Meelan neljälle radalle kisaamaan.
Jostain syystä ACEn kilpailut eivät ole olleet minua kohtaan kovin hyviä: ensimmäisellä kerralla rikoin polveni, toisella Meelan rokotustodistuksessa oli merkattu rokotukset väärin ja kolmannella Sagin ilmojärjestelmä oli jättänyt ilmoni lähettämättä. Tällä kertaa kuitenkin korjasimme kaikki aiemmat vääryydet moninkertaisesti!

Kisat alkoivat supermyöhään, mikä oli minun kannaltani supertylsää. Minusta on kivaa lähteä kisareissulle esimerkiksi yhdeksän aikaan aamulla, kun saa nukkua pidempään kuin arkena mutta pääsee heti kisaamisen makuun. On tyhmää vain lojua kotona odottamassa, että pääsee viimein kisaamaan! Ehdin käyttää koiria metsässä leikkimässä, syödä kaksi aamiaista (koska leipä oli todella hyvää) ja siivotakin koko kämpän, ennen kuin piti oikeasti lähteä kisaamaan.
Vastavuoroisesti kisat eivät toki loppuneet koskaan - pitkän kaavan kautta suoritetun mäkkireissun jälkeen olin kotona vasta puolilta öin.

Heti ensimmäinen hyppyrata näytti melko haastavalta, ja meitä ennen startanneilla medikoirilla ei paljon tuloksilla juhlittu. Oli tyrkyllä ansaesteitä ja vaikeahkoja juttujakin, mutta onneksi koiran kanssa mentäessä rata tuntui paremmalta kuin tutustumisessa.
Koska rataprofiili ei antanut tilaa nössöilylle, oli pakko uskaltaa kokeilla juttuja, kuten takaaleikkausta kepeille kisatilanteessakin. Jotenkin kummassa meillä meni kuitenkin tosi nappiin. Meela oli kuulolla, eteni hienosti ja oli koko ajan hyvä fiilis tehdä rataa. Nollahan sieltä tuli, ja sillä sitten päädyttiin tulostaululla johonkin kuudennelle sijalle.

Sama meininki jatkui seuraavalla agilityradallakin. Meela jopa vähän paikkaili, kun ohjasin hätäisesti. Nolla ja sija kolme.
Ja toisellakin agilityradalla! Ei mitään, mitä emme olisi osanneet tehdä yhdessä - kaikki vain sujui juuri eikä melkein nappiin, ja teimme töitä oikeasti yhdessä. Nolla sijalla kaksi.

Yhteensähän se tarkoittaa triplanollaa.
Triplanollaa, minkä olen laskenut yhdeksi meidän agilityelämämme virstanpylvääksi. Että sitten on jotain opittu, kun tehdään jossain kisoissa ne kolme nollaa. Nyt se on sitten tehty.

Viimeisellä hypärillä hyvä fiilis jatkui. Meela irtosi jotenkin tosi hienosti ja eteni ihan itse. Sitten se hyppäsi huonosti pituudelle ja kaatui nenälleen. Näin kaatumisen vain sivusilmällä, mutta pelästyin koiran satuttaneen itsensä ja keskeytin sen kisan. Meela oli kuitenkin ihan oma itsensä radalta tullessa, joten tuskin mitään kovin pahaa pääsi sattumaan. Yön se sai kuitenkin pitää BOT-loimea, ja fyssarikäynnin paikka voisi olla vaikkapa nyt.

Hyvin menneiden kisojen jälkeen ei haitannut, vaikka kotiin oli pitkä matka ja se piti ajaa ihan yksinään. Nova soitti minulle parhaat uutuudet ja klassikot, eikä takapenkin häkissä matkustava kisakaveri ainakaan valittanut, vaikka lauloin miten kovaa mukana.

Suoseikkailu

Viikonloppu vierähti ulkoilmassa retkeillen. Päätimme suunnata porukalla Patvinsuolle, joka on tuttu kohde jo parilta syksyltä. Tällä kertaa reitiksi valikoitui kuitenkin Patvinkierto, joka on 25km pituinen rengasreitti soiden ja metsien lävitse. Mukaan lähtivät koirista vain Meela, Myrn ja Gisli, sekä Jaanan Savu. Minttu pääsi viettämään mökkilomaa vanhempieni luokse, sillä se ei erityisemmin tällaisista kylmänkosteista metsäreissuista perusta. Gisli pääsi nyt 9kk vanhana ensimmäiselle vaellusretkelleen, sillä päivämatkat olivat maltillisia ja maasto sen verran helppoa, että junnukoirakin selviytyi hienosti reissusta.

Retki aloitettiin Lahnalammen parkkikselta, josta lähdimme kohti Nälmänjokea. Alun perin olimme ajatelleet kiertää reitin toisin päin, mutta loppuviimein pieni vahinkomme reitin suhteen oli oikea onni onnettomuudessa. Toisen päivän osuus polusta oli nimittäin aika huonokuntoinen, ja olisi ollut superkurjaa, jos olisimme kastelleet varusteita heti ensimmäisenä päivänä!

Reitti oli lauantain ajan todella helppokulkuista, ja rykäisimmekin yhden tauon taktiikalla suoraan Suomunjärven rantaan taukopaikalle. Tehtiin trangiassa vähän rakettispagetilla jatkettua keittoa ja kaakaota, ihailtiin kaunista järvimaisemaa ja annettiin koirienkin vähän levätä. Gisli ei tosin vielä näin ensimmäisellä vaelluksellaan ihan tajunnut, että taukopaikoilla todellakin kannattaa taukoilla, ja yritti koko ajan saada Myrn-parkaa leikkimään kanssaan. Aikuiset koirat sen sijaan osasivat ottaa lunkisti.

Gisli haluaa leikkiä, Myrn ei arvosta.

Olimme päättäneet viettää yömme Teretinniemessä, jossa sijaitsee myös reitin ainokainen laavu. Teretinniemi on alue suokaistaleiden välissä, ja sinne tultiinkin pitkospuita pitkin astellen. Saavuimme laavulle aikaisin, joten meillä oli hyvin aikaa viritellä yöpaikka kuntoon vielä valoisalla. Koska maaperä oli melko juurakkoinen, päätimme nukkua laavussa, vaikka teltta olikin mukana. Virittelimme teltan roikkumaan laavun katosta mustekaloja ja muita renksuja käyttäen, jotta yöllä olisi vähän lämpimämpi ja vähemmän ötököitä tunkemassa naamalle. Hyvin teltta toimi tuollaisena hyttyskatoksenakin, ja laavuun jäi vielä paljon tilaa, joten rinkatkin saatiin helposti sateensuojaan!

Iltapuuhina laiteltiin sitten ruokaa, ja auringon laskettua pelattiin teltassa taskulamppujen valossa Carcassonnea. Koirat olivat tässä vaiheessa superväsyneitä, ja linnoittautuivat vain omille paikoilleen teltan nurkkiin. Yölläkään ei tullut kylmä, ja aamulla herättiin aikaisin ihailemaan usvaista suota!
Varuilta kannoimme mukanamme ruuanlaittovedet, joista sitten tehtiin ruokaa täällä soiden keskellä. Teretinniemessä on kyllä myös kaivo, mutta sen vesi oli aika ruskeaa, joten se ei juuri houkutellut muuhun kuin täyttämään vedensuodattimilla varustetut juomapullomme kyseisessä kaivossa. Näimme kuitenkin kahden muun retkeilijän juovan vettä suoraan kaivosta, ja todistettavasti he olivat hengissä vielä seuraavanakin päivänä.

Gisli ei jaksanut enää pelata meidän kanssa.

Aamupalahommia ja telttaviritys.

Aamumaisemia telttapaikalta.

Yöllä oli satanut, joten kaikkialla oli vähän märkää. Rauhallisen aamun jälkeen lähdettiinkin taas etenemään kohti autoa. Tämä oli sitten se reitin huonompi osuus. Paikoin pitkospuut olivat totaalisen lahonneita, toisaalla taas uponneet suoveteen. Pitkoksilla sai ihan tosissaan tasapainotella ja keskittyä, ettei humpsahtanut märkään maastoon! Yhdessä kohti soista metsää pitkospuut puuttuivat kokonaan, vaikka maasto olikin todella märkää ja mutaista. Loppumatkasta jännättiin myös mm. sillalla, joka oli käytännössä kaksi pitkää pitkospuutyyppistä lankkua, joiden keskellä ollut tukipilari oli katkennut. Huh!

Olimme ensin miettineet taukoa Majaniemeen, mutta ranta-alue oli niin tuulinen, että päätimme jaksaa aamupalan voimin vielä Pirskanlammelle asti. Siellä olikin hyvä tulipaikka ja vessakin tarjolla. Keiteltiin vähän tex mex-pataa, koirat nukkuivat kiepillä maassa ja keräsivät voimia viimeiselle pätkälle.
Pirskanlammelta autolle oli sitten vielä viiden kilometrin rutistus. Olin jotenkin ihan siinä uskossa että matkaa olisi hassut 2-3 kilometriä, joten matka tuntui aivan superpitkältä, kun odotin auton näkyvän minkä tahansa metsän laitamilta! Selvittiin kuitenkin siitäkin.

Patvinkierto reittinä oli kiva ja kaunis, mutta vähän ruuhkainen. Teltta on todellakin hyvä varata matkaan, koska tosiaan tarjolla on vain yksi laavu, joka voi sekin olla jo täynnä vaeltajia. Seuraavat retkemme Patvinsuolle tulevat varmasti olemaan lähinnä päiväretkiä, sillä lyhyitäkin kävelyreittejä sieltä löytyy runsaanlaisesti!

Dumppaan vielä kaikki retkikuvat tähän loppuun, ne ovat suoraan Jaanan kännykästä, kuten melkein kaikki muutkin kuvat tässä postauksessa.

Meela ja Savu retkellä. Anna taisi ottaa yhteiskuvia omista koiristaan juuri tällä hetkellä, joten pakkohan näitä muitakin oli kuvata!

Myrn asemoituna poseeraamaan suomaisemaan.

Innostusta ilmassa.

Tasapainoilua uponneilla ja rikkonaisilla pitkospuilla.

Söpö Meela ja silta!

Meela juo ja minä mietin, mistä olisi parasta ylittää tuollainen tulvapaikka.

Agilityvalio

Kaikki ylläolevat kuvat on ottanut Milena Nevanto. Suurkiitos!

Viikonloppuna kisattiin kotikisoissa Poksin ulkokentällä. Nämä olivatkin viimeiset kisat hallin pihalla, sillä heti tällä viikolla käynnistyy lajennusprojekti ja seuraavan kerran juostaan meidän seuran omassa kisamittaisessa sisähallissa!

Lauantainaamu alkoi kuuluttajan hommilla ykkösluokassa. Tämän jälkeen kipaisin kotiin syömään, lämmittelemään ja hakemaan koirat mukaani hallille. Ilmoittautuessa kävi ilmi, että tiedossa olisi kokonaiset kuusi agilityrataa, sillä olin ilmoittanut molemmat koirat kaikille radoille. Päivän mittaan puolestaan opin, että kuusi rataa kisoissa on minulle itselleni ihan liian paljon. Yritän olla jatkossa maltillisempi!

Kisoja tuomaroi Sami Topra, joka oli tehnyt tosi kivoja ratoja koko päivälle. Oli haastetta, mutta sai myös painaa täysillä eteenpäin. Sopii meille!
Kilpailu alkoikin nappisuorituksella Meelan kanssa. Tehtiin puhdas rata, josta en olisi korjannut kuin ehkä yhden takaaleikkauksen, jonka olisi toki voinut vetäistä rohkeasti valssilla. Rata oli kuitenkin kautta linjan tosi sujuva, eikä turattu mitään turhaa.
Sama toistui myös Mintun kanssa (tosin Mintun kanssa minä tein sen valssin enkä ohjannut takaa!), ja kivasti olin tehnyt kaksi nollaa heti ensimmäiseltä radalta.

Ensimmäinen Agarwaen-pentu ja ensimmäinen agilityvalio!

Radan jälkeen lähdin tietysti heti jäähdyttelemään koiriani, ja missasin tulosten kuulutukset. Meela oli tehnyt koko radan nopeimman nollan, ja tällä voitolla siitä oli tullut agilityvalio! Kuulema tulospalvelussa oli hypetetty mahdollista valiotitteliä jo etukäteen, ja kentän laidalla iloittu porukalla heti tulosten julkistamisen jälkeen - ja kaikesta tästä minä jäin sitten paitsi kun olin metsässä kävelemässä! Se oli kyllä ehkä ihan hyvä, koska siinä tilanteessa olisi ehkä mennyt roska silmään. ;) Hallille takaisin saapuessa sitten tuli tuttuja vastaan ja onnittelemaan, enkä minä ollut yhtään kartalla siitä mitä oli päässyt tapahtumaan.
Minusta on parasta, että yksi meidän uramme kohokohdista osui kohdalle juuri oman seuran kisoissa. Mikään ei ole parempaa kuin päästä fiilistelemään tuoretta valiotitteliä yhdessä treenikavereiden ja ystävien kanssa!

Loppupäivän radoista ei sitten jäänytkään paljon kerrottavaa, sillä keskimmäiseltä nappasin molempien koirien kanssa hyllyt (vieläpä samasta kohtaa rataa!) ja viimeisen radan hyllytin Mintun kanssa ja Meelan kanssa sieltä tuli vitonen, jolla sijoituttiin kolmansiksi. Joka tapauksessa päivän radat olivat molempien koirien kanssa tosi sujuvia, kepit ja kontaktit toimivat moitteetta missä tilanteessa tahansa ja päivä oli aivan mahtava!

Kisapäivä venyi yllättävän pitkäksi, ja rättiväsyneinä ajettiin vielä kaupan kautta kotiin. Oli pakko ostaa S-marketista pikkuinen pullo skumppaa, ja leipoa vielä supernopea mutakakku iltaa varten. Istuttiin porukalla Annan ja Nooran kanssa skumpalle ja kakulle, mutta ei kyllä jaksettu kovin railakkaasti juhlia ennen kuin oli pakko päästä nukkumaan. Todelliset valiobileet vietetään sitten lokakuussa synttärijuhlien ohella meidän mökillä!

Ylläolevat kuvat on ottanut Roosa Tykkyläinen. Kiitos!

Sunnuntaiaamuna painoi lauantain kisapäivä vielä jaloissa, mutta taas kerran aamu alkoi ykkösluokan kuuluttajan pestillä. Sitten taas kodin kautta koirat kyytiin, ja kolmen radan ajaksi kisaamaan!
Sunnuntain tuomarina toimi Asko Jokinen, joka oli tehnyt huomattavasti eilistä kiemuraisemmat radat. Kummallakin radalla oli myös haastavahko keppihässäkkä, joten siinä päästiin testailemaan koirien keppiosaamista ihan urakalla.

Päivä alkoi hyppyradalla, jolle olin ilmoittanut vain Meelan. Kepeille sen piti irrota avokulmaan, mikä onnistui mahtavasti! Keppien jälkeen taas piti tehdä tiukka päällejuoksu, mikä ei onnistunut yhtään niin hyvin. Olin totaalisen myöhässä ja Meela jäi komentamaan minua. Aikamoisen pelastelun kautta kuitenkin tehtiin pudas rata, jolla Meela sijoittui neljänneksi. En yhtään ihmettele ettei palkintoja tippunut, koska oli kyllä niin pelastelua koko yritys että ei mitään rajaa!

Toinen rata oli agilityrata, jolta hylly molempien koirien kanssa. Meela teki superhienot kepit ja kesti takaaleikkauksen niille. Yhdessä vaiheessa rataa olin myöhässä, Meela hyppäsi esteen ristiin ja en saanut enää pelastettua sitä oikealle linjalle. Mintun kanssa taas en myöhästynyt tuossa kohtaa, mutta hukkasin seuraavan esteen ja sitten koira olikin väärällä puolella ja sujahti hypyn väärään suuntaan.

Sunnuntain menestys ei päätä huimannut, mutta onnistumiset vaikeissa kohdissa lämmittävät aina mieltä - niistä tietää, että treeni todella tuottaa tulosta!

Palautuminen rankasta kisaviikonlopusta hoidettiin lähinnä sohvalla makoillen ja aikaisin nukkumaan menemällä. Nyt huilataan ja treenataan pari viikkoa ennen Kuopion kisoja. Siellä ollaan sitten taas iskussa!

Kuvista kiitos Tuuli Komulaiselle!