maanantai 15. helmikuuta 2016

Ystävänpäivätuliainen


Toiset saa ystävänpäivänä ruusuja ja suklaata - meille muutti koiranpentu.
Pitkällisen etsinnän jälkeen mukavanoloinen pentu syntyi "lähemmäs kuin arvasimmekaan", nimittäin ruotsintuttavan pentulaatikkoon. Äitikoira Fiaan ja sen tyttäreen Jonesiin pääsimme tutustumaan jo viime syksyn ruotsinreissullamme, ja löytyypä sukutaulusta muitakin tuttuja koiria. Ei siis tarvinnut pitkään miettiä, haluaisimmeko pennun tästä pentueesta, jos sopivan oloinen narttu sieltä sattuisi löytymään.

Hän on Gisli, virallisesti Lovestain Too Glam To Give A Damn, yhdistelmästä Sumburgh Head's Rag Doll "Fia" x Request Mr Miracle "Atlas". Kävimme pari viikkoa sitten katsomassa silloin kuusiviikkoisia pikkusoopeleita, ja Gisli erottui joukosta selvästi edukseen. Se on sievä, tasapainoinen, rohkea ja leikkisä pentu, johon olemme parin ensimmäisen päivän perusteella enemmän kuin tyytyväisiä.

Isona Gislistä tulee toivottavasti Annan harrastuskoira ja minun näyttelytettäväni. Aika näyttää, syntyykö meille myös ensimmäiset soopelipennut!
Gislin kuulumisia ja kuvia tulen varmasti jakamaan myös toisinaan omassa blogissani, mutta kuten Myrninkin kohdalla, kirjoittelee Anna tarkemmin sen puuhailuista omassa blogissaan.



Viikonloppu meni pitkälti tien päällä. Perjantaina ajoimme Turkuun, jossa hyppäsimme laivaan kohti Tukholmaa. Yö meni pinnallisesti torkkuessa, sillä tietenkin perjantainen yölaiva oli täynnä bilettäviä nuoria, jotka remusivat menemään läpi yön. Parin tunnin yöunien jälkeen aamuvarhaisella astuimme maihin, ja ajoimme jokusen tunnin lisää Gislin kasvattajan Dijanan luo. Siellä meitä vastassa oli neljä pirtsakkaa pentua, sekä joukko aikuisia koiria. Päivä menikin nopeasti pentuja lällytellessä, koiramaailman kuulumisia vaihdellessa ja Gislin papereita kirjoitellessa.

Lauantai-iltana kävimme aikaisin nukkumaan, mutta vaikka olinkin hurjan väsynyt, ei nukkumisesta tullut oikeastaan mitään. Kun kello soi 02.15, pakkasimme itsemme ja pennun silmät ristissä autoon ja ajelimme takaisin Tukholmaan. Onneksi olimme varanneet ekstraa ajoaikaan, sillä sää tien päällä oli kamala! Välillä sumulta ei meinannut nähdä eteensä, ja välillä lunta tuli niin paljon että näkyvyys oli jo siksikin heikkoa. Selvisimme kuitenkin ehjinä laivaan ja aamupalalle, jonka jälkeen sekä minä että pentu nukuimme tyytyväisinä parin tunnin päikkärit.

Laivassa pentu käyttäytyi oikein esimerkillisesti. Se tutki reippaasti hytin, söi hyvällä ruokahalulla nappuloitaan, leikki ja nukkui. Myöskään autossa matkustelu ei pahemmin pikkuneitiä itkettänyt, vaan se torkkui pitkät pätkät häkissään takapenkillä. Aivan ihanteellinen matkakaveri!



Suomessa oltiin sunnuntaina illalla, ja samoilla silmillä ajettiinkin vielä Turusta Joensuuhun. Onneksi freesiä matkaseuraa löytyi Hyvinkäältä, kun ystäväni Iisa hyppäsi kyytiin. Kahvia kului useampi kuppi ja ajokeli oli todella kamala lumisateineen kaikkineen, pääsimme aamuyöstä ehjinä perille Joensuuhun. Heti sisälle päästyään autossa akkujaan ladannut Gisli tietysti sai hirmuiset leikkihepulit, kirmaili ympäri uutta kotiaan ja retuutti leluja sen suuremmin mitään arastelematta.
Onneksi se jonkin aikaa riehuttuaan sitten myös rauhoittui nukkumaan, sillä voin kertoa että viikonlopun todella vähäisen unisaldon ansiosta itse kukin alkoi olla siihen aikaan aamusta jokseenkin valmiina menemään omaan sänkyyn unille!

Tänään maanantaina kotiutuivat sitten kaikki aikuisetkin koirat hoidosta, ja pentu on otettu hyvin vastaan. Ketään ei oikeastaan aivan hirmuisen paljon ole kiinnostanut koko kakara, mutta eiköhän asenne muutu kun toiset tajuavat sen ihan oikeasti muuttavan meille.

Mielenkiinnolla odotan, kuinka pentuarki lähtee rullaamaan ja kuinka pikku-Gisli kotiutuu tänne Suomeen.



4 kommenttia:

  1. Eka ajatus ole että täh se on soopeli :) Onnea pennusta, mukava seurata molempien blogeista sen kasvua ja kehittymistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täytyy myöntää etten itsekään pari vuotta sitten olisi uskonut että meille joskus soopeli tulee, mutta ehkäpä "väärä väri" olisi sitten tän koiran ainoa "virhe" :D

      Poista
  2. Voi ttu miten söpö! Ihana virallinen nimi myös. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ookkin! Toinen suosikkinimeni tässä pentueessa oli Bitch I'm Fabulous, huomaavaisesti kasvattaja nimesi kaksi potentiaalisinta pentua näillä meidän lempivaihtoehdoilla :D

      Poista