perjantai 1. huhtikuuta 2016

Merkittävyyksiä

Parhain kahdeksanvuotias.

Aprillipäivä on meidän taloudessa Hyvin Tärkeä Päivä: silloin ovat syntyneet sekä Minttu että Teemo! Tänä vuonna tulee kuluneeksi kokonaiset kahdeksan vuotta siitä, kun ihastuin sähköpostiin tulleen kuvan perusteella kolmesta shelttipennusta juuri Minttuun. Ja kaksi vuotta siitä, kun istuimme pentulaatikon laidalla odottaen Mintun lapsenlapsen syntymää.
Suurensuuret onnittelut parhaille aprillipäivän merleille siis!

Tampereella on vähän vähemmän lunta kuin täällä Joensuussa, kuten näistä Teemon synttäriposeerauksista voi päätellä.

Kuva: Katja Nikki
Kuva: Katja Nikki
Kuva: Katja Nikki
 Viime viikko oli aikamoista hulinaa, kun saman katon alle asettui kokonaista seitsemän koiraa. Lappeenrannan näyttelyreissulta nappasin mukaan Mintun tyttären Wiun, jolle olin varannut ajan luustokuviin torstaille. Samoin vanhempieni sekarotuinen, 12-vuotias Timi, tuli meille muutamaksi päiväksi hoitoon. Vapaa-aika menikin lähinnä koiria ulkoiluttaessa.

Wiun halusin kuville siksi, että sen omistaja Stefi epäili polvien käyvän toisinaan pois paikoiltaan. Valitettavasti tämä piti paikkansa, ja Wiun polvet lausuttiin 2/1. Muutoin sen lonkat ja kyynärät näyttivät kuvanneen eläinlääkärin mukaan siistiltä, eikä epävirallisena otetussa selkäkuvassakaan näkynyt mitään ihmeellistä. Todella harmillinen tulos geenilotossa, mutta minkäs teet. Toivottavasti Wiu saa elää pitkään mahdollisimman oireettomana, ja nyt sitä ainakin osataan hoitaa oikein vaivaansa nähden!


Agarwaen Cithri Nightfall "Wiu"

Hoitolaiset lähtivät kaikki tänään kotiinsa, joten taidamme suunnata illaksi hallille Mintun synttäritreeneihin!
Jonkinmoinen näyttelypäivitys Lappeenrannan reissusta pitäisi myös tehdä, mutta antaa sen vielä odottaa hetken aikaa.

4 kommenttia:

  1. Onnittelut Mintulle ja Teemolle! Harmi nuo Wiun polvet, toivottavasti saa kuitenkin elää oireetonta elämää mahdollisimman pitkään.
    Tekisi mieli omaltakin shetlantilaiselta käydä tarkkaamassa polvet uudelleen, kun sille reilu kolme vuotta sitten annettu lausunto on jo käynyt vanhaksi ja täältä noita tarkkaajia löytyisi useampikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi sheltti on niin pieni ja kevyt rotu, että se kestää useimmat tällaiset luustofeelut ihan hyvästi :)

      Poista
  2. Onnea sankareille! Teemo muistuttaa varsinkin "siniseltä puoleltaan" Kaukametsän pakolaisten sinikettuja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulle taas tulee Teemosta mieleen Matka maailman ympäri 80 päivässä-ohjelman Transfer, jolla aina kiilui toinen silmä häijysti kun sillä oli pahat mielessä :D

      Poista