Toukopuuhia

Meela sunnuntain kisoissa. Kuva: Roosa Tykkyläinen

Toukokuu meni ohi ihan huomaamatta. Treenattiin paljon aksaa, oli ohjattuja treenejä SM-joukkueen ja valmennusryhmän kanssa. Seuraavat pari viikkoa tehdään pelkkää täsmätreeniä arvokisoja varten: Mintulle kontakteja ja Meelan kanssa ohjattuja treenejä.
Minttu pääsee edustamaan seuran minijoukkueeseen, jossa Meela on mukana varakoirana. Mintulla on myös yksilönollat kasassa, Meelalta puuttuu yksi aginolla, jota yritetään vielä ensi sunnuntaina Varkaudessa. Meelan kanssa minulla olisi pelkkiä hyppynollia yhden sm-kisan tarpeiksi, mutta aksanollaa vaan ei tule sitten millään! En tiedä miksi, koska ei se ongelma meidän kohdalla ole kyllä todellakaan niissä kontakteissa. Ehkä noi hypärit on vaan niin soljuvampia!

Minttu BIS2 Kuva: Milja Honkanen

Viime keskiviikkona käytiin merlejen ja Gislin kanssa mätsärissä. Gisli on pari kertaa käynyt Annan kanssa mätsärikehässä, mutta koska minä todennäköisesti vien sitä aikuisena kehiin, olen ottanut asiakseni treenata sen kanssa näyttelyitä. Gisli sai sinisen nauhan murjotettuaan tuomarille, eikä sitten sijoittunut enää jatkokehässä.

Meela sen sijaan esiintyi hetkellisestä kaatosateesta huolimatta kiltisti, ja sai paristaan punaisen nauhan. Parina ollut seuratoveri, Uljas-sprinkku, voittikin sitten sinisten BIS-kehän, joten kovin oli tasaväkisen hyvin esiintyvä kaksikko kyseessä! Punaisten kehässä Meela jaksoi myöskin esiintyä kauniisti ja sijoittui siellä toiseksi.

Minttu oli veteraanikehässä, ja oli taas ihan villi. Se yritti tökkiä lahkeeseen, laukkailla ja haukkua. Minua nauratti, ja yllätys yllätys parina ollut brassi sitten veikin voiton parista. Sinisten veteraanien kehässä Minttu sitten vähän jo tsemppasikin, ja meni voittamaan koko kisan. Pääsimme siis BIS-kehään, jossa jo vähän itsekin skarppasin esittämistäni ja vaadin koiraa oikeasti muistamaan, mitä oltiin tekemässä. BIS-kisassa Minttu sijoittui toiseksi. Sen kanssa pitää ehkä käydä vähän treenailemassa, jos joskus aion kehdata viralliseen veteraanikehään. Onhan tuollainen töttöröö tutturuu-asenteella päristelevä merle-eläin vähän pölö ilmestys.

Meela näyttelyssä. Kuva: Anni Rask

Syy mätsärikäyntiin oli oikeastaan lauantain ohjelmassa: Meela osallistui Joensuun näyttelyyn. Yleensä käyn näyttelyissä Annan kanssa, tai ainakin Anna yleensä auttaa minua pakkaamaan kaikki tavarat valmiiksi. Nyt olin paikalla yksin, ja urheasti pakkasin myös näyttelyromppeet ihan itse. Ei olisi kannattanut: näyttelypaikan portilla tarjosin numerolapun sijaan vanhaa laskua, jonka olin napannut mukaan keittiön pöydältä. Onneksi päästiin sisään, ja infosta sai uuden numeronkin!
Seuraavaksi parkkeerasin itseni kehän laidalle huomatakseni, että mukaan ottamassani epämääräisessä kasassa näyttelyremmejä oli tasan kaksi hihnaa: ohut, hieman rikkonainen nylonhina joka voisi vaikka katketa, sekä Mintun näyttelysetti. Mintun setti on niin pieni, ettei panta mahdu Meelan kaulaan. Ei kun siis shoppailemaan! Ensimmäisestä kojusta löytyikin kelvollinen, mutta varsin hintava näyttelysetti.

Vitsailin keskiviikon mätsärissä, että Meelalla on varmaan suunnitteilla huikea juoni, jossa se perseilee oikeana näyttelypäivänä ihan miten sattuu, kun kerran käyttäytyi mätsärissä niin kauniisti. Miten oikeassa olinkaan! Meela kyllä jaksoi odottaa kiltisti vuoroaan, olla pöydällä ja seistä pönöttää, mutta edes-takaisin liikkuessa se hyppi ilmaan, tarrasi lahkeeseeni ja oli muutenkin ihan holtiton. Onneksi tuomari antoi meille toisen mahdollisuuden, ja laittoi Meelan tekemään liikkeet vielä uudelleen. Uusintakierros meni sentään jo paremmin.

Ruotsista paikalle saapunut Johnny Anderson jakoi paljon keltaista korttia ja säästeliäästi erinomaista. Meela sai kuitenkin monen muun sievän merlen kanssa sen ERIn, ja pääsi näin ollen kilpailuluokkaan koettamaan onneaan. Meidät kuitenkin käteltiin pois kehästä, ja näin ollen sen suurempi menestys jäi saamatta.

Tuomarin mieleen Meela oli himpun pitkä, mutta hyvin kulmautunut ja hienosti liikkuva ja soma yksilö. Noottia tuli myös hännän kannosta ja pyöreistä silmistä - veikkaisin erityisesti tuon ensiksi mainitun häirinneen kaikkein eniten.

Oman kehän jälkeen käväisin vielä esittämässä Annin Lennu-nahkan kasvattajaryhmässä, ja sitten kohti kotia lenkittämään kaikki koirat. Ilta meni mukavasti grillaillessa ja kavereiden kanssa Pinna-bortsun hyppyvaliokakkua nautiskellen.

Kuva: Roosa Tykkyläinen

Kuva: Roosa Tykkykäinen

Sunnuntaina osallistuin molempien merlejen kanssa kotikisoihin! Sää oli valtavan helteinen, ja suosiolla raahasinkin koirien häkit viileään halliin. Minttu sai kilpailla kaksi agilityrataa, Meela puolestaan kaikki neljä tarjolla ollutta, joista kaksi oli sitten hyppyratoja.
Kuuma keli oli etenkin Mintulle tosi raskas, ja se ei olisi kahta rataa enempää jaksanut tuossa kelissä tehdäkään.

A-Agilityradalla Minttu teki nollan ja sijoittui toiseksi. Meelan kanssa taas meni pitkään todella hienosti ja varmasti, kunnes työnsin sen takaakiertoon aivan liian lepsusti ja väärin päinhän se sitten sen hypyn hyppäsi. Suuri harmi, koska kaikki toimi vaikeista kepeistä aina kontakteihin saakka!

B-agilityradalla olin taas Mintun kanssa vähän lepsu, ja se ohitti yhden hypyn ja otti näin ollen hylätyn. Minttu myös porsasteli A:n kontaktin, ja koska minulla meni hetken aikaa miettiä että mitä pitikään tällaisissa tilanteissa tehdä, paineli se jo putkeen ja palkkasi näin itsensä. Jatkettiin sitten loppuun, koska vahinko oli jo tapahtunut.
Meela puolestaan teki taas huikean hyvää rataa, kunnes karkasi loppuvaiheilla ylimääräisen kerran puomille ja teki hylätyn suorituksen. Olin kuitenkin iloinen hyvästä radasta, eikä hyllykään haitannut: seuratoverimme Rommel valioitui voittonollalla, ja sen Rommel oli totisesti viimein ansainnut!

C-hypärille lähdettiin Meelan kanssa hirveän varmalla suorituksella. Meela tosin kävi jotenkin todella kuumana, Anna kertoi sen murisseen ihan superkovaa putkissa mentäessä. Ei siis ihmekään, että kepeille pakkovalssi oli ihan liikaa: Meela tuli käsille, hyppi minua vasten, räksytti ja tilttasi ihan kokonaan. Kun lopulta sain sen kepeille, kääntyi se vikasta keppivälistä väärään suuntaan ja tuli taas huutamaan minulle. Totesin, että sylikyydillä maaliin kyllä nyt.

D-hypäriltä Meela puolestaan teki nollan. Tämä oli hurjan hauska, sillä olin koko ajan itse vähän ulapalla, enkä todellakaan tiennyt, mitä siellä radalla aina tapahtui. Painettiin vaan menemään, ja nolla se sitten ilmeisesti oli kuin olikin.
Kaverit olivat ottaneet videonkin siinä toivossa, että Meela taas tilttaisi ja voitaisiin myöhemmin nauraa videolle yhdessä. Tuotimme kuulema pettymyksen, pyh!
Vähän huonolla ohjauksella tultiin sitten toisiksi, mutta hei - kepit oli ihan superhienot, ja Meela irtosi loppusuoralle hyvin!

Kisojen jälkeen koirat olivat ihan poikki, eikä ihmekään. Nukuttiin yhdessä parin tunnin päikkärit, että jaksoi taas illalla käydä vielä vähäsen kävelemässä.
Tämä viikko otetaan kevyesti treenin osalta, ja sunnuntaina yritetään taas tosissaan Meelan kanssa sitä viimeistä aginollaa. Toivottavasti on poutaisa, mutta viileä keli!

Kuva: Roosa Tykkyläinen

Kuva: Roosa Tykkyläinen

Kuva: Roosa Tykkyläinen

Viimeinen bonuskuva Islasta! Se on aivan kamalan söpö tässä! Kuva: Roosa Tykkyläinen

Tokokoulutus

Kerrankin sattui niin hyvin, että minulla ei ollut mitään suunnitelmia samana päivänä kun kotiseuramme PoKS järjesti tokokoulutusta. Ihan parasta! Olen missannut ehkä neljä aiempaa valkkua ihan vaan siksi, että olen ollut rämpimässä jossain agilitykisoissa.
Tänään kuitenkin osallistuin Meelan kanssa Marianne Forselin tokokoulutukseen, ja sepäs olikin kertakaikkisen kiva koulutus se.

Tokokoulutuksissa käyminen ei kuitenkaan selvästi ole minun lajini. Agility on hektistä ja nopeaa. Se on seitsemän minuuttia treeniaikaa ja ulos. Koko ajan saat olla lämppäämässä, jäähkäämässä, treenaamassa tai ehkä jopa kuvaamassa kaverin treenejä. Tokokoulutuksen seuraaminen muistuttaa vähän opiskelua, kun kuunnellaan kouluttajaa ja katsotaan kun muut vetää puolen tunnin settejä. Hyviä vinkkejä sieltä saa omiinkin treeneihin, mutta en oikeastaan koskaan ole ollut luento-opiskelutyyppiä. Meinasi tulla tylsää, kylmä, nälkä, voisko tehdä jotain, hei mitä on tapahtunut facebookissa. Onneksi yksilöjuttujen jälkeen tehtiin kimppatreenejä, niin pääsi itsekin liikkumaan!

Meidän vuorollamme olin ajatellut treenaavani minusta poispäin suuntautuvia liikkeitä, koska niissä Meela helposti haukkuu. Ihan ensimmäiseksi otettiin merkin kiertoa, jossa Meelasta sai helposti esiin sen suurimman ongelman: se ei ole tarpeeksi tarkkana siitä, mihin pitää olla menossa ja haukkuu koska ei tajua mitä piti tehdä. Harjoiteltiin kiertoa siten, että minä ja koira liikuttiin ympäri hallia ja Marianne siirsi tötsää aina eri paikkoihin ja Meelan piti oikeasti keskittyä siihen että se tietää missä kartio on. Meela kiersi hienosti ja oli ihan koko ajan hiljaakin! Nämä oli hyviä treenejä, ja teemme niitä siis lisää.

Seuraavaksi halusin harjoitella liikeiden välejä, koska ne ovat toinen kohta jossa Meela aina haukkuu jos pääsee herpaantumaan liiaksi. Liikkeiden välit on myös siitä hauska treenikohde, että olen blogeista lukenut miten niitä pitää harjoitella, mutten oikeastaan ole tiennyt miten. Olen itse järkeillyt, että treeni varmaan toteutetaan palkkaamalla koira aina paikasta toiseen siirryttäessä, mikä sitten olikin ihan oikein. Tehtiin muutamia liikkuroituja juttuja, ja Meela sai palkkaa siirtymistä. Näitäkin pitäisi jaksaa treenata lisää.

Kolmantena juttuna otettiin kaukojen seiso-istu -vaihtoa, joka on jotenkin tosi vaikea. Hyvänä uutena ideana tuli ottaa istuminen luopumisen kautta siten, että ihan vaan pidän namia esillä Meelan naaman edessä ja käsken sen istumaan. Tällöin Meela istui hienosti takajaloilleen ja sen ajatus oli selvästi taaksepäin. Mitenpä tuollaistakaan ei itse ole tajunnut! Täysin samaa metodia olen käyttänyt seiso-maahan -vaihdoissa, mutta jotenkin istumiseen soveltaminen ei ole käynyt pienessä mielessäkään. Hupsua.

Ehdittiin vielä pikainen seuruu heittää loppuun. Kuulema Meela tekee teknisesti tosi kivaa seuraamista, ja ainoa mitä oikeastaan nyt tarvitsee viilata on kontaktin pysyminen. Treenit lopetettiin häiriökontaktiharjoituksiin, joissa Meelan täytyi pitää kontaktia seuraa-käskyllä, vaikka sitä miten häiriköitiin ja hetsattiin tekemään virheitä.

Pienen tauon jälkeen tehtiin ryhmissä vielä paikalla istuminen ja piilopaikkis. Meela oli ainoa avo/voi-koira, joka kesti paikkiksen ilman että meni lonkalleen. Paikkis on vakava asia, tietää Meela.

Kun kaikki olivat tehneet yksilöjutut, tehtiin vielä häiriötreenejä kimpassa. Harjoituksia tehtiin ringissä siten, että ensin koirat olivat perusasennossa ja niiden tehtävänä oli pitää kontaktia, vaikka Marianne häiriköi parhaansa mukaan. Sitten niiden tuli pysyä istumassa ja makuulla häiriöistä huolimatta, ja lopulta vielä tehtiin perinteistä pujottelua maassa olevien koirien ympäri. Harjoiteltiin myös yksi kerrallaan kaukokäskyjä niin, että koirat olivat sisäringissä ja ohjaajat ulkoreunalla. Ihan lopuksi tehtiin vielä luoksarit niin, että muut koirakot olivat treenailemassa häiriönä ja ihmisiä pyöri koiran ja ohjaajan välissä ihan kiitettävä määrä. Ei haitannut Meelaa.
Häiriötreenit on kivoja, etenkin näin kimpassa!

Huikean pitkän tokopäivän jälkeen oli taas pää täynnä uusia ideoita treeneihin ja koirakin huolella väsytetty. Hyvin meni siis! Toivotaan, että tämän koulutuksen tuoma innostus kantaisi läpi kesän ja saisin treenattua eläimeni kisakuosiin syksyksi.

Kevät

Viikko sitten lauantaina minä tanssin häitä Helsingissä ja Anna kilpaili aikuisten shelttien kanssa rallytokoa. Sillä reissulla Meela ja Minttu saivat RTK1-tittelit ja Myrn RTK2-maininnan nimensä eteen. Kyllä vain on kätevä tuollainen kennelhenkilö, jolle voit vain iskeä koirat käteen, ja titteleitä ropisee samalla kun itse nautiskelee hääkakusta muutaman sadan kilometrin päässä kotoa.
Annan kertomuksen kisareissusta voit lukea täältä.

Tämän viikon lauantaina oli taas agilitykisat, tällä kertaa Kuopiossa. Viikon kenraaliharjoitukset eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan: koutsilta tuli kotiläksyksi edes yrittää selviytyä radasta kerran kunnolla läpi. Mutta hei, paska kenraali ja loistava esiintyminen, eikös sitä niin sanota!

Radat kautta linjan tuntuivat Meelan kanssa hyviltä. Se oli kiltisti kuulolla, mutta irtosi totuttuun tapaan esteille eikä meillä oikeastaan ollut kovin suuria yhteyskatkoksia. Oli rento ja hyvä mieli kisata. Hallissa oli todella lämmin, ja t-paita osoittautui oivalliseksi kilpavaatetukseksi. Myös lämpät ja jäähkät sai kävellä lyhythihaisessa. Niin on kovin kesäistä nyt!

A-radalla hylly tuli heti neljännelle esteelle, kun olin aivan liian myöhässä ohjaamassa Meelaa takaakiertoon. Ei se mitään, otin radan lähinnä kontaktitreenin kannalta ja seisottelin Meelaa 2o2o-asennoissa kunnolla. Keinulta se porsaili läpi, joten uusintaan meni ja pois radalta.



B-radalla nolla oli lähellä! Sitten erehdyin seisomaan koiran linjalla ja työnsin sen epähuomiossa takaakiertoon. No voihan rähmä! Kokonaisuutena rata oli kuitenkin ihan toimiva, olkoonkin että ihan loppupuoliskolla Meela luki takaaleikkauksen väärin ja pyöräytti itsensä väärän siivekkeen kautta. Mutta eipä tuo mitään.



C-hyppyrata oli sitten tyylipuhdas nolla, jolla Meela sijoittui neljänneksi. Yksi kaarros levähti hyvin radikaalisti ekstrahuonon persjätön ansiosta, ja sylivekin rytmitin tosi huonosti ja Meela jäi siinä komentamaan minua. Nollana kuitenkin maaliin, ja merkintä kisakirjaan! Harmi vaan että tämä oli nyt hypäri, sillä Meelalta puuttuu nimenomaan yksi aginolla niistä SM-tuloksista. Onneksi on vielä kisoja tulossa.

Vappuaattona shelttiosasto sai osallistua Liperissä järjestettyyn mätsäriin. Gislille tämä oli ensimmäinen laatuaan, eikä näyttelyhommia ole juuri tullut muutenkaan harjoiteltua. Kehässä se seisoi tosi hienosti, mutta raviosuuksissa lähti hieman seilaamaan ja kiinnostui turhan paljon pälyilemään ympäristöään. Jotenkin tuollaisen pikkukoiran kanssa kehäkin tuntui vaaaaltavalta, kun toinen niin pienin askelin tepsutteli menemään! Pöydällä Gisli hieman arasteli miestuomaria, mutta antoi kuitenkin silittää ja katsoa hampaat. Se kuitenkin voitti parinsa saaden punaisen nauhan.
Nauhakehässä Kilinä oli selvästi väsynyt, ja häiriintyi valtavasti lähellä olevista muista koirista. Paljon namia naamariin, ja pikkusheltti jaksoi hienosti tsempata jokusen minuutin arvosteltavana. Meidät käteltiin ulos, ja lähtiessä tuomari vielä huikkasi perään, ettei olisi esiintymisen perusteella uskonut pentua vasta nelikuiseksi.

Minttu puolestaan oli ihan ylivilkkaalla tuulella. Se haukkui melkein koko ajan kehässä, ja halusi tökkiä minua lahkeeseen ja hypätä laukallekin! Seistä se sentään malttoi hiljaa. Minttu sai sinisen nauhan ja sijoittui sinisten nauhakehässä toiseksi. Palkinnoksi saatiin ruisleipä, hih.

Kehien päälekkäisyyden vuoksi Anna esitti Meelan. Suureksi ihmetykseksi Meela ei missään vaiheessa ryhtynyt keulimaan tai äännellyt, vaan esiintyi oikein mallikelpoisesti alusta loppuun. Seisottaessa nauratti, miten vakavana pikkumerle kehässä pönötti. Selvästi oli tärkeä tehtävä menossa. Meela sai punaisen nauhan, mutta ei sitten minun kanssani punaisten kehässä enää sijoittunut, vaikka käyttäytyikin siellä tosi hienosti.
Sen sijaan Annan alusta loppuun esittämä Myrn pääsi palkinnoille, olisiko ollut punaisten kolmas taikka neljäs.

Mätsäritouhujen jälkeen lähdettiin vielä päiväselti mökkeilemään. Puunattiin autoa ihanassa säässä ja koirat saivat touhuilla omiaan pihapiirissä. Shelttiosaston kanssa käytiin vielä pienellä metsäkävelyllä ja ottamassa muutamia kuvia mökkimetsän poluilla.
Mökille ajellessa nähtiin peurapariskunta pellolla ja kahvin kanssa meille (ja vähän myös koirille) tarjoiltiin vohveleita.
Ei mitenkään huono vappu!

Mökkiporukka. Timi on hirveän onnellinen.