Hauskaa juhannusta

Tämän videon myötä toivottelemme kaikille ihanaa keskikesän juhlaa!
Kun koirat on väsytetty tehokkaasti hömppätokon, uinnin ja lenkkeilyn parissa, voi itse lähteä juhlimaan ystävien kanssa.

Kesän märin viikonloppu

Kisojen Agarwaen-edustus: Isla, Minttu & Meela

Nyt on tämän kesän SM-kisat kisailtu ja univelatkin nukuttu pois. Aika tiukka kolmepäiväinen agilityrupeama on takana, mutta voi että meillä oli hauskaa!
Sateisesta säästä ja märistä vaatteista huolimatta tunnelma oli ihan katossa. Ei haitannut hytistä katsomossa medien joukkuefinaalin aikaan tai kirmata agilitykengissä vesilammikoista, kun oli tarjolla hyvää seuraa ja jännittäviä suorituksia!

 Annan kanssa tultiin paikalle jo perjantaina, koska olin ilmoittanut Meelan iltakisoihin. Oltiin paikalla hyvissä ajoin ja kasattiin teltta valmiiksi viikonloppua varten. Meidän telttakommuunin tunnisti mainiosti isosta PoKS-lakanasta, joka hallilta löytyi meidän matkaan! Jo telttaa pystyttäessä sain ilahtua agilitykansan yhteishengestä: kellään meistä ei tietenkään ollut vasaraa mukana, mutta totta kai sellainen löytyi lainaan joltain naapurilta! Sateesta kosteaan maaperään huonot vaarnat eivät kyllä meinanneet upota ollenkaan, vaan niitä sai olla jatkuvasti korjailemassa viikonlopun aikana, ettei teltta olisi lähtenyt tuulen mukaan. Myös teltan katto alkoi vuotaa jatkuvan sateen ansiosta.  Onneksi jossain vaiheessa iltaa myös aurinko halusi paistaa, ja kaikki märät vaatteet kuivivat kivasti samoin tein.

Lämmittelykisat eivät meidän osaltamme menneet kovin kaksisesti. Hyppyradalla oli pimeitä putkia ja sivuttaishyppy, jotka ovat Meelalle aika vaikeita. Tietysti olin kaikissa niissä kohdissa myöhässä, joten kieltojahan sieltä sateli ja lopulta sitten hylätty rata. Agilityradalla Meela teki tosi hyvät kontaktit, mutta tipautti ainakin riman ja jotain muutakin sälää. Näistä starteista kirjasin meille pitkän treenilistan kesän itsenäisiin treenailuihin, niin ei sitten jää jatkossa nollat kiinni samoista virheistä!
Väsyneinä pitkästä kisapäivästä lähdettiin sitten huoltoasemaruokailun kautta takaisin hostellille Hollolaan.

Lauantaina oli joukkuepäivä. Minttu sai kunnian startata PoKSin minijoukkueen ykköskoirana, joten herätys oli aikainen ensimmäisen rataantutustumisen käynnistyttyä kello 8.15. Aamu alkoi tympeän sateisena, ja sama linja pysyi koko päivän. Onneksi me kisasimme minien kentällä, joka oli ehdottomasti kaikkein kuivin juosta!

Minttu oli lähtövuorossa toisena, joten Anna toi sen kentän laidalle odottamaan rataantutustumisen ajaksi. Joukkuerata oli aika simppeli ja tehtävissä, oli hyvä fiilis sen suhteen. Mintun kanssa tehtiinkin pitkä pätkä pelkkää nollaa, kunnes sitten puomi-putkierottelu koitui merlen kohtaloksi ja se päätti käydä koskemassa puomin ylösmenoa etutassuillaan! Hylätty ratahan siitä sitten tuli, voi räkä.
Joukkueen kakkoskoira Edy niin ikään hyllytti radan hyppäämällä yhden hypyn väärin päin, kolmantena startannut Iines tiputti yhden riman ja ankkuripaikalla kisannut Rommelkin teki hyllyn, joten ei meidän minijoukkueelle sitten tullut tulosta tänä vuonna.

Hyvä joukkuehenki pysyi kuitenkin yllä koko päivän, ja kannatus kaikissa säkäluokissa oli huikeaa! Jännitin muiden suorituksia enemmän kuin omaani, ja kun maksijoukkueen Nasta-collie teki ensimmäisen nollan heti aamusella, oli meidän tuuletuksetkin sen mukaiset. Tietenkin jäimme koko päiväksi jännäämään kaikkien joukkuekavereiden suorituksia, viimeisenä Inkan ja Islan radan medijoukkueelle. Tänä vuonna ainoastaan maksit kuitenkin saivat tuloksen.

Sunnuntain yksilökisoissa Meelan vuoro oli meidän porukasta ihan ensimmäisten joukossa. Satoi kamalasti vettä ja kenttä oli yhtä lammikkoa, mutta päätin ettei se saa haitata, vaan tehdään täysillä ja niin, ettei sitten jää turhaan harmiteltavaa radan jälkeen. Meitä pari numeroa ennen starttasivat seurakaverit Maiju ja Rommel, joiden nollaradalle hurratessa viimeinenkin jännitys hävisi ja lähdettiin Meelan kanssa radalle hyvässä vireessä. Lee Gibson oli suunnitellut hyvin juostavan radan, jolla suurimmaksi vaikeudeksi arvelin meidän kohtalla osuvan kepeille viennin ja sen, että kepit olivat kohti putken selkämystä.

Sinne kepeillehän meidän rata sitten hyvän alun jälkeen kosahtikin: sain Meelan aloittamaan kepit oikein, mutta oma ohjaus jäi vähän vajaaksi ja se tuli toiseksi viimeisestä välistä pois! Sen jälkeen totesin että nyt on ihan sama mitä tapahtuu, vedetään vaan kovaa maaliin. Niinhän me vedettiin, niin lujaa että yksi putkikin unohtui suorittaa välissä. Ei kuitenkaan haitannut yhtään, sillä omat tavoitteet kisojen suhteen oli täytetty tällä suorituksella.



Ikuisuuksien odottelun jälkeen sääkin vähän selkeni, kenttä kuivi ja sitä saattoi ihan kisata vaikka T-paidassa! Mintun kanssa menin rataantutustumiseen huolettomasti - hei jos Meelan kanssa meni noin hyvin, niin mitä Minttu nyt voisi mokata?

Paljonkin, ilmeisesti. Alkurata meni hyvin, sitten sössi kepeille viennin valuttamalla persjättöni aivan liian lähelle keppejä ja saatiin sieltä vitonen. Tämän jälkeen luulin, että Minttu kääntyisi hypyiltä yhtä tiukasti kuin tyttärensä, ja juoksin ennen pituutta persjättöön. Väärin meni - Minttu ei kääntynyt ollenkaan, vaan juoksi peräti kahden esteen ohitse. Seuraavaksi luulin sen lukinneen putken: väärin taas. Ei lukinnut, kääntyi takaisin ja juoksi vielä putken ohikin. Nauratti, ja juostiin loppurata sitten ihan sujuvasti maaliin asti. Ihan hassuja mokia, mutta kerrankos sitä!

Kuva: Sirpa Saari

Kuva : Sirpa Saari

Iltapäivä menikin sitten huippujännittävää maksifinaalia seuratessa ja jännätessä minifinaalissa juosseiden kavereiden puolesta. Medejä ei enää jaksettu jäädä katsomaan, sillä meininki oli ajella kotiin vielä saman päivän aikana.
Melko pitkä ja uuvuttava kotimatka se olikin, mutta hengissä selvittiin eikä edes ajettu kameraan Varkaudessa, vaikka melkein kaikki muut kisakaverit olivat niin tehneet. Jee!

Kuva: Sirpa Saari

Isla! Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari

Yksi kesän odotetuimmista tapahtumista on nyt siis ohi, ja seuraaviin arvokisoihin on aikaa kokonainen vuosi.
Kisaviikonloppu oli rankka, mutta antoisa. Meillä oli hurjan hauskaa, hyvää seuraa, loistava tiimihenki ja huippu tunnelma! Ensi vuonna jos vähän enemmän olisi vaikka auringonpaistetta, niin eipä voisi valittaa yhtikäs mistään.

Nyt Minttu saa jäädä vähän kesälomailemaan agilitystä, Meelan kanssa aloitetaan yksi kesäkurssi, käydään parissa näyttelyssä ja elokuussa leireillään agilityn merkeissä.
Kesä on kiva.

Se on siinä!

Kuva: Leena H.

Kuva : Leena H.

Viime kuussa osallistuin koulutusohjaajakurssille, jossa oli mukana myös Paimenlauman hihnanpää. Käytiin toisena kurssipäivänä lenkkeilemässä meidän lähimetsässä porukalla, ja samalla Leena nappasi tuollaiset kesäiset peltokuvat minun koiristani. Kiitos kuvista!
Saavat nyt tulla blogintäytteeksi, kun en ole omaa kameraa saanut raahattua ulos viime aikoina.

Minun viikonloppuni oli kovin tapahtumarikas. Käytiin treenaamassa tokoa pesiskentällä, koiraystävien kanssa juhlistamassa treeniporukan tuoreinta ylioppilasta sekä Meelan kanssa kahdestaan kisaamassa Varkaudessa agilityä. Tai ei me siellä ihan kahdestaan oltu - matkaseurana oli pari naapuriseuralaista, mutta kuitenkin! Reissu oli hauska, joskin melkein kymmentuntiseksi venynyt kisareissu oli myös jokseenkin uuvuttava.

Reissulle oli hirveät paineet - Meelan täytyi saada yksi nolla, jotta pääsisimme SM-kisoihin. Onneksi oli tarjolla kokonaiset neljä agilityrataa, ja kaikki radat olivat jotenkin hirveän kivoja ja mukavia juosta.
Suurimmat onnistumiset olivat ehdottomasti jokaisen radan kepit ja kontaktit, jotka olivat kautta linjan tosi jees!

A-radalla Meela tiputti toisen riman, mikä latisti tunnelmaa heti alkuunsa. Olin aika myöhässä ja ohjasin huonosti, mutta räpisteltiin rata läpi. Seisotin kontakteilla, ja kun Meela lähti ilman lupaa puomilta, kannoin sen pois radalta.
B-radalla taas sössin itse alun niiston, joka oli muuten taas toinen este! Harmitti kamalasti, mutta ei se mitään - nyt oli mahdollisuus testata hurjia juttuja. Vedätin keinulle ihan huolella, ja Meela teki keinun tosi hienosti. Tästä on pätkä videollakin! Se oli hienoa! Loppuradasta jäin varmistelemaan liikaa, ja kuten arvata saattaa, suora putki - hyppy - hyppy-tyyppinen loppusuora meni ihan turaamiseksi, ja Meela tuli ohi yhdestä hypystä. Hylly sieltäkin.
C-radalle mennessä oli jo vähän epätoivoa ilmassa, enää kaksi yritystä! Olin vitsaillut aiemmin, että yleensä aina teen kolmannella yrittämällä nollan, ja aina ne kolmannet radat on hypäreitä. Nolla tuli sitten tälläkin kertaa! Olin myöhässä, edessä, ohjasin huonosti, mutta nolla mikä nolla! Hävittiin sekunnin sadasosalla kolmanneksi tulleille, ja väänsin vähän veistä haavassa toteamalla, että serti olisi vissiin siirtynyt ihan kolmannelle asti, kun osallistujia oli niin rutosti. Damn! Mutta ei se mitään, sertejä ehtii kyllä metsästää.
D-radalla oli helpottunut fiilis, kun tavoitteita ei enää ollut. Radan alussa sössin taas niiston (treenaa näitä!), ja sieltä tuli sitten hylky Meelan hypätessä väärään suuntaan. Loppurata rallateltiin treenin vuoksi, ja yksi rimakin siellä sitten tuli. Seisottelin etenkin A:n huolella, sillä tippunutta rimaa korjaamaan mennyt ratatyöntekijä oli edelleen korjaamassa hyppyä kun tulimme kontaktille, ja se hyppy tietysti olisi ollut seuraava este...



Video on superisti huonolaatuinen, mutta siinäpä joitakin onnistumisen hetkiä kisoista. Viimeisenä on kokonainen nollaratakin sitten. Kiitos Mirvalle, joka ihan pyytämättä videoi suoritukset!

Näin me siis saatiin viimeinen nolla, ja näin me päästään myös SM-kisoihin! Turha varmaan mainita, että olen hirveän onnellinen päästessäni kokemaan isojen kisojen meiningit molempien kisakavereideni kanssa nyt ihan ekaa kertaa! Viime vuonna oltiin toki joukkueessa, mutta yksilöihin ei siinä vaiheessa ollut mitään asiaa.

Agarwaen-edustus kisoissa vallan triplaantui viime vuodesta: yksilöissä nähdään Inka & Isla (medi), sekä meikäläinen Mintun ja Meelan kanssa. Isla ja Minttu edustavat myös kotiseuramme Pohjois-Karjalan Seurakoirat PoKS ry:n joukkuekilpailussa!

Toivotaan aurinkoista säätä Nastolaan parin viikon päästä! Sieltä meidät löytää ja saa tulla moikkaamaan!