Jussin juoksut

Juhannuksena tuli koettua yksi agilitykesän ykköstapahtumista: Jussin juoksut!
Savonlinnalaiset olivat järjestäneet juhannuskisoille huikeat puitteet Tanhuvaaraan, ja siellä kirmattiin agilityä urheilukentällä, kauniin vesistön rannalla upean aurinkoisessa säässä. Kisat olisivat olleet kaksipäiväiset, mutta koska retki Lahteen söi rahapussiin tuntuvan loven, päätin kisailla Meelan kanssa vain lauantaina. Minttu viettää vielä toistaiseksi ansaittua kesälomaa.

Kisareissu oli kommelluksia täynnä. Puolimatkassa tajusin unohtaneeni polvituen kotiin. Ajatus kammotti jo autossa istuessa, sillä olen käyttänyt polvitukea kisoissa, ohjatuissa treeneissä ja juoksulenkeillä, sillä jalka ei vieläkään tunnu ihan entiseltään. Vaan minkäs sille enää mahtoi, kisaamaan oli mentävä, vaikka ilman polvitukeakin.

Ensimmäinen rata menikin sitten siinä. Koko radan ajan varoin alitajuisesti jalkaa, ohjasin huonosti, ja loppuradasta meinasin jo luovuttaa ihan kokonaan. Eipä ole koskaan tullut vastaavaa tilannetta eteen, radan jälkeenkin kädet tärisivät ihan miten sattuu. Ärsyttävää, miten joku tuollainen enimmäkseen henkinen juttu voi täysin pilata hyvän kisapäivän!
Onneksi ystävälliset ilmon ihmiset antoivat minulle sideharsoa, josta kääräisin jonkinlaisen polvituen seuraavien ratojen ajaksi. Ei siitä aidosti kyllä tukemaan ollut, mutta pääkoppaa side boostasi sitäkin enemmän.


Toinen rata oli hyppyrata, joka oli paljon agilityrataa haasteellisempi ilmestys. Ensin pyörin rataantutustumisessa ihan hämmentyneenä, että mikä tämä tällainen on ja mitä täällä muka pitää tehdä. Onneksi rataprofiili kuitenkin lopulta aukeni, ja radalle mennessä oli ihan hyvä fiilis. Meela toimi hienosti ja suunnittelemani jos en uskalla juosta kovaa, voin aina ohjata takaa -ohjaukset pelittivät sen kanssa hyvin. Mepä tehtiin sitten päivän toiseksi nopein nolla, ja koska kisaajia oli niin paljon, siirtyi myös hyppyserti Meelalle!

Ratojen välissä menin fiiliksissä uittamaan koiria rantaan. Kalliot olivat vähän liukkaita, mutta menin silti tutkimaan, voisiko Meela mennä siitä uimaan. No ei voinut, liukastuin itsekin ja valuin järveen kuin hidastetussa elokuvassa! Siellä sitten seisoin polviani myöten vedessä. Onneksi oli edes lämmintä. Kengät märkinä rämmin ylös vedestä ja läpsyttelin takaisin kisapaikalle.

No eipä siinä, olihan märissä vermeissä kisaamista harjoiteltu koko edellinen viikonloppu Lahdessa.
Kolmas rata oli agilityrata, joka oli ihan kivasti tehtävissä oleva sellainen. Meela oli kuitenkin ilmeisesti aika väsynyt, sillä radalla se tiputti yhteensä kolme rimaa, joista ainakin kaksi oli tosi helppoja hypättäviä. Lisäksi se hyppäsi pois keinulta ihan alkuvaiheessa, mikä on aika outo virhe Meelalta. Omat ohjausvalinnat kuitenkin toimivat, ja ilman noita rimoja ja keinua oltaisiin tehty ihan mukiinmenevä nolla!
En kuitenkaan voinut olla erityisen pahoillani - hyvä fiilis oli koko radan, takaaohjaukset toimi, Meela irtosi, meillä on hyppyserti ja päivä oli aivan tolkuttoman kuuma. Ei voi syyttää koiraa, jos sellaisesta väsähtää.

Kivan kisapäivän jälkeen lähdettiin vielä ex tempore Savonrannalle Jaanan luokse grillaamaan, uimaan ja saunomaan. Juostiin kahdessa eri saunassa, uitettiin koiria ja uitiin myös itse. Mitäpä muuta sitä voisi juhannukselta toivoa?
Oli ihan huippuhauska päivä, ja ensi vuonna osallistun ehdottomasti uudelleen juhannuskisoihin, jos sellaiset lähinurkilla järjestetään! Menkää tekin, oli nimittäin sen verran hyvin järkätyt kekkerit, ettei oikein mistään voi edes valittaa.