Suoseikkailu

Viikonloppu vierähti ulkoilmassa retkeillen. Päätimme suunnata porukalla Patvinsuolle, joka on tuttu kohde jo parilta syksyltä. Tällä kertaa reitiksi valikoitui kuitenkin Patvinkierto, joka on 25km pituinen rengasreitti soiden ja metsien lävitse. Mukaan lähtivät koirista vain Meela, Myrn ja Gisli, sekä Jaanan Savu. Minttu pääsi viettämään mökkilomaa vanhempieni luokse, sillä se ei erityisemmin tällaisista kylmänkosteista metsäreissuista perusta. Gisli pääsi nyt 9kk vanhana ensimmäiselle vaellusretkelleen, sillä päivämatkat olivat maltillisia ja maasto sen verran helppoa, että junnukoirakin selviytyi hienosti reissusta.

Retki aloitettiin Lahnalammen parkkikselta, josta lähdimme kohti Nälmänjokea. Alun perin olimme ajatelleet kiertää reitin toisin päin, mutta loppuviimein pieni vahinkomme reitin suhteen oli oikea onni onnettomuudessa. Toisen päivän osuus polusta oli nimittäin aika huonokuntoinen, ja olisi ollut superkurjaa, jos olisimme kastelleet varusteita heti ensimmäisenä päivänä!

Reitti oli lauantain ajan todella helppokulkuista, ja rykäisimmekin yhden tauon taktiikalla suoraan Suomunjärven rantaan taukopaikalle. Tehtiin trangiassa vähän rakettispagetilla jatkettua keittoa ja kaakaota, ihailtiin kaunista järvimaisemaa ja annettiin koirienkin vähän levätä. Gisli ei tosin vielä näin ensimmäisellä vaelluksellaan ihan tajunnut, että taukopaikoilla todellakin kannattaa taukoilla, ja yritti koko ajan saada Myrn-parkaa leikkimään kanssaan. Aikuiset koirat sen sijaan osasivat ottaa lunkisti.

Gisli haluaa leikkiä, Myrn ei arvosta.

Olimme päättäneet viettää yömme Teretinniemessä, jossa sijaitsee myös reitin ainokainen laavu. Teretinniemi on alue suokaistaleiden välissä, ja sinne tultiinkin pitkospuita pitkin astellen. Saavuimme laavulle aikaisin, joten meillä oli hyvin aikaa viritellä yöpaikka kuntoon vielä valoisalla. Koska maaperä oli melko juurakkoinen, päätimme nukkua laavussa, vaikka teltta olikin mukana. Virittelimme teltan roikkumaan laavun katosta mustekaloja ja muita renksuja käyttäen, jotta yöllä olisi vähän lämpimämpi ja vähemmän ötököitä tunkemassa naamalle. Hyvin teltta toimi tuollaisena hyttyskatoksenakin, ja laavuun jäi vielä paljon tilaa, joten rinkatkin saatiin helposti sateensuojaan!

Iltapuuhina laiteltiin sitten ruokaa, ja auringon laskettua pelattiin teltassa taskulamppujen valossa Carcassonnea. Koirat olivat tässä vaiheessa superväsyneitä, ja linnoittautuivat vain omille paikoilleen teltan nurkkiin. Yölläkään ei tullut kylmä, ja aamulla herättiin aikaisin ihailemaan usvaista suota!
Varuilta kannoimme mukanamme ruuanlaittovedet, joista sitten tehtiin ruokaa täällä soiden keskellä. Teretinniemessä on kyllä myös kaivo, mutta sen vesi oli aika ruskeaa, joten se ei juuri houkutellut muuhun kuin täyttämään vedensuodattimilla varustetut juomapullomme kyseisessä kaivossa. Näimme kuitenkin kahden muun retkeilijän juovan vettä suoraan kaivosta, ja todistettavasti he olivat hengissä vielä seuraavanakin päivänä.

Gisli ei jaksanut enää pelata meidän kanssa.

Aamupalahommia ja telttaviritys.

Aamumaisemia telttapaikalta.

Yöllä oli satanut, joten kaikkialla oli vähän märkää. Rauhallisen aamun jälkeen lähdettiinkin taas etenemään kohti autoa. Tämä oli sitten se reitin huonompi osuus. Paikoin pitkospuut olivat totaalisen lahonneita, toisaalla taas uponneet suoveteen. Pitkoksilla sai ihan tosissaan tasapainotella ja keskittyä, ettei humpsahtanut märkään maastoon! Yhdessä kohti soista metsää pitkospuut puuttuivat kokonaan, vaikka maasto olikin todella märkää ja mutaista. Loppumatkasta jännättiin myös mm. sillalla, joka oli käytännössä kaksi pitkää pitkospuutyyppistä lankkua, joiden keskellä ollut tukipilari oli katkennut. Huh!

Olimme ensin miettineet taukoa Majaniemeen, mutta ranta-alue oli niin tuulinen, että päätimme jaksaa aamupalan voimin vielä Pirskanlammelle asti. Siellä olikin hyvä tulipaikka ja vessakin tarjolla. Keiteltiin vähän tex mex-pataa, koirat nukkuivat kiepillä maassa ja keräsivät voimia viimeiselle pätkälle.
Pirskanlammelta autolle oli sitten vielä viiden kilometrin rutistus. Olin jotenkin ihan siinä uskossa että matkaa olisi hassut 2-3 kilometriä, joten matka tuntui aivan superpitkältä, kun odotin auton näkyvän minkä tahansa metsän laitamilta! Selvittiin kuitenkin siitäkin.

Patvinkierto reittinä oli kiva ja kaunis, mutta vähän ruuhkainen. Teltta on todellakin hyvä varata matkaan, koska tosiaan tarjolla on vain yksi laavu, joka voi sekin olla jo täynnä vaeltajia. Seuraavat retkemme Patvinsuolle tulevat varmasti olemaan lähinnä päiväretkiä, sillä lyhyitäkin kävelyreittejä sieltä löytyy runsaanlaisesti!

Dumppaan vielä kaikki retkikuvat tähän loppuun, ne ovat suoraan Jaanan kännykästä, kuten melkein kaikki muutkin kuvat tässä postauksessa.

Meela ja Savu retkellä. Anna taisi ottaa yhteiskuvia omista koiristaan juuri tällä hetkellä, joten pakkohan näitä muitakin oli kuvata!

Myrn asemoituna poseeraamaan suomaisemaan.

Innostusta ilmassa.

Tasapainoilua uponneilla ja rikkonaisilla pitkospuilla.

Söpö Meela ja silta!

Meela juo ja minä mietin, mistä olisi parasta ylittää tuollainen tulvapaikka.

Agilityvalio

Kaikki ylläolevat kuvat on ottanut Milena Nevanto. Suurkiitos!

Viikonloppuna kisattiin kotikisoissa Poksin ulkokentällä. Nämä olivatkin viimeiset kisat hallin pihalla, sillä heti tällä viikolla käynnistyy lajennusprojekti ja seuraavan kerran juostaan meidän seuran omassa kisamittaisessa sisähallissa!

Lauantainaamu alkoi kuuluttajan hommilla ykkösluokassa. Tämän jälkeen kipaisin kotiin syömään, lämmittelemään ja hakemaan koirat mukaani hallille. Ilmoittautuessa kävi ilmi, että tiedossa olisi kokonaiset kuusi agilityrataa, sillä olin ilmoittanut molemmat koirat kaikille radoille. Päivän mittaan puolestaan opin, että kuusi rataa kisoissa on minulle itselleni ihan liian paljon. Yritän olla jatkossa maltillisempi!

Kisoja tuomaroi Sami Topra, joka oli tehnyt tosi kivoja ratoja koko päivälle. Oli haastetta, mutta sai myös painaa täysillä eteenpäin. Sopii meille!
Kilpailu alkoikin nappisuorituksella Meelan kanssa. Tehtiin puhdas rata, josta en olisi korjannut kuin ehkä yhden takaaleikkauksen, jonka olisi toki voinut vetäistä rohkeasti valssilla. Rata oli kuitenkin kautta linjan tosi sujuva, eikä turattu mitään turhaa.
Sama toistui myös Mintun kanssa (tosin Mintun kanssa minä tein sen valssin enkä ohjannut takaa!), ja kivasti olin tehnyt kaksi nollaa heti ensimmäiseltä radalta.

Ensimmäinen Agarwaen-pentu ja ensimmäinen agilityvalio!

Radan jälkeen lähdin tietysti heti jäähdyttelemään koiriani, ja missasin tulosten kuulutukset. Meela oli tehnyt koko radan nopeimman nollan, ja tällä voitolla siitä oli tullut agilityvalio! Kuulema tulospalvelussa oli hypetetty mahdollista valiotitteliä jo etukäteen, ja kentän laidalla iloittu porukalla heti tulosten julkistamisen jälkeen - ja kaikesta tästä minä jäin sitten paitsi kun olin metsässä kävelemässä! Se oli kyllä ehkä ihan hyvä, koska siinä tilanteessa olisi ehkä mennyt roska silmään. ;) Hallille takaisin saapuessa sitten tuli tuttuja vastaan ja onnittelemaan, enkä minä ollut yhtään kartalla siitä mitä oli päässyt tapahtumaan.
Minusta on parasta, että yksi meidän uramme kohokohdista osui kohdalle juuri oman seuran kisoissa. Mikään ei ole parempaa kuin päästä fiilistelemään tuoretta valiotitteliä yhdessä treenikavereiden ja ystävien kanssa!

Loppupäivän radoista ei sitten jäänytkään paljon kerrottavaa, sillä keskimmäiseltä nappasin molempien koirien kanssa hyllyt (vieläpä samasta kohtaa rataa!) ja viimeisen radan hyllytin Mintun kanssa ja Meelan kanssa sieltä tuli vitonen, jolla sijoituttiin kolmansiksi. Joka tapauksessa päivän radat olivat molempien koirien kanssa tosi sujuvia, kepit ja kontaktit toimivat moitteetta missä tilanteessa tahansa ja päivä oli aivan mahtava!

Kisapäivä venyi yllättävän pitkäksi, ja rättiväsyneinä ajettiin vielä kaupan kautta kotiin. Oli pakko ostaa S-marketista pikkuinen pullo skumppaa, ja leipoa vielä supernopea mutakakku iltaa varten. Istuttiin porukalla Annan ja Nooran kanssa skumpalle ja kakulle, mutta ei kyllä jaksettu kovin railakkaasti juhlia ennen kuin oli pakko päästä nukkumaan. Todelliset valiobileet vietetään sitten lokakuussa synttärijuhlien ohella meidän mökillä!

Ylläolevat kuvat on ottanut Roosa Tykkyläinen. Kiitos!

Sunnuntaiaamuna painoi lauantain kisapäivä vielä jaloissa, mutta taas kerran aamu alkoi ykkösluokan kuuluttajan pestillä. Sitten taas kodin kautta koirat kyytiin, ja kolmen radan ajaksi kisaamaan!
Sunnuntain tuomarina toimi Asko Jokinen, joka oli tehnyt huomattavasti eilistä kiemuraisemmat radat. Kummallakin radalla oli myös haastavahko keppihässäkkä, joten siinä päästiin testailemaan koirien keppiosaamista ihan urakalla.

Päivä alkoi hyppyradalla, jolle olin ilmoittanut vain Meelan. Kepeille sen piti irrota avokulmaan, mikä onnistui mahtavasti! Keppien jälkeen taas piti tehdä tiukka päällejuoksu, mikä ei onnistunut yhtään niin hyvin. Olin totaalisen myöhässä ja Meela jäi komentamaan minua. Aikamoisen pelastelun kautta kuitenkin tehtiin pudas rata, jolla Meela sijoittui neljänneksi. En yhtään ihmettele ettei palkintoja tippunut, koska oli kyllä niin pelastelua koko yritys että ei mitään rajaa!

Toinen rata oli agilityrata, jolta hylly molempien koirien kanssa. Meela teki superhienot kepit ja kesti takaaleikkauksen niille. Yhdessä vaiheessa rataa olin myöhässä, Meela hyppäsi esteen ristiin ja en saanut enää pelastettua sitä oikealle linjalle. Mintun kanssa taas en myöhästynyt tuossa kohtaa, mutta hukkasin seuraavan esteen ja sitten koira olikin väärällä puolella ja sujahti hypyn väärään suuntaan.

Sunnuntain menestys ei päätä huimannut, mutta onnistumiset vaikeissa kohdissa lämmittävät aina mieltä - niistä tietää, että treeni todella tuottaa tulosta!

Palautuminen rankasta kisaviikonlopusta hoidettiin lähinnä sohvalla makoillen ja aikaisin nukkumaan menemällä. Nyt huilataan ja treenataan pari viikkoa ennen Kuopion kisoja. Siellä ollaan sitten taas iskussa!

Kuvista kiitos Tuuli Komulaiselle!

Saikkua ja seikkailuja

Alkusyksy on ihan parhautta. Aurinko on paistanut paljon, lämpöäkin on riittänyt ja ruska alkaa myös tulla esiin. Kylläpä tykkään!

Silloin kun elettiin vielä elokuun puolta, tapahtui kuitenkin ikävyyksiä. Minttu on aina suhtautunut jonkseenkin fanaattisesti punkkeihin ja muihin ötököihin. Se tapaa kaikki itseensä kiinnittyneet punkit ja yrittää irrotella niitä myös muilta koirilta. Tällä kertaa mummikoira veti homman astetta pidemmälle, ja punkkia irrotellessaan söi takajalkaansa melkoisen kolon. Kaikki tämä tapahtui yön aikana, ja meillä kävi valtavan hyvä tuuri siinä, että aamulla huomasin Mintun nuolevan jalkaansa! Sieltä löytyi verinen, parieurosen kokoinen ja ainakin sentin syvä haava. Ei kun soittoa eläinlääkärille, pikakilautus työpaikalle että nyt myöhästyn ja koira autoon. Lääkärissä olisivat halunneet tikata haavan, mutta koska se oli niin suuri, ei tikkien laitto onnistunut. Siispä päätettiin ilmahoitaa, eli antaa haavan vain olla ja pestä sitä pari kertaa päivässä. Tietysti Minttu sai suojakaulurin ja antibiootteja, joilla haava sitten lähtikin paranemaan. Nyt haavassa on enää pikkuinen rupi, joten Minttu saa taas leikkiä kavereiden kanssa ja kohta päästään treeneihinkin!

Kuva 1: Tuore haava. Kuva 2: viikon verran parantunut haava. Kuva 3: Tuuba päässä.
Kuva 4: Minttua ei tietysti voinut viedä metsään lenkille, niin loppusaikusta se pääsi keskustaan jäätelölle.

Eilen oli ihanan kaunis päivä, joten päätin haluta retkelle. Yllättäen saatiin lenkkiporukka kasaan, ja suunnattiin porukalla Nahkiaissaloon retkelle! Otettiin ihan eväät ja kaikki, että saatiin tehdä ruokaa nuotiolla. Nahkiaissalon reitti kulki metsää pikin Koloveden rannalle ja pituutta reitillä oli nelisen kilometriä. Kolovesi on hirmu suosittu kanoottipaikka, ja se oli otettu huomioon taukopaikallakin. Kanootin olisi saanut kivasti laiturin nokkaan ja tulipaikka oli hirmu hyvä ja moderni!

Sunnuntainen aamu alkoi puolestaan rally-tokokisoilla. Olin ensin menossa kisoihin molempien merlejen kanssa, mutta Mintun saikku tietysti sotki suunnitelmat. Suuntasimme siis kaksin Meelan kanssa ensimmäiseen avoimen luokan koitokseen!

Meela oli kisoissa hyvin. Se teki kaikki tehtävät ja kulki mukana kauniisti. Tietysti näidenkin kisojen kanssa kävi klassiset, ja tajusin kisoja edeltävänä viikkona että varmaan koiralle pitäisi näyttää niitä kylttejäkin joskus!Yhden viralliset rallytreenit ehdittiin siis heittää pohjalle, ja sitten kokeeseen.
Hyväksyttyä tulosta ei tällä kertaa saatu, sillä Meela sai kolmelta kyltiltä -10p ja sitten parit irtomiinukset. Yhden kymppivirheen tein tietoisesti, sillä Meela ei vielä osannut kisatilanteessa nousta sivulta seisomaan ja päätin olla uusimatta. Kaksi muuta olikin sitten ylläreitä: rintamasuunta oli ollut jossain kyltillä väärin ja toisella Meela oli huomaamattani käynyt perusasennossa. No minkäs teet, pääasia että fiilis oli hyvä!

Kisojen jälkeen koirat pääsivät vielä leikkimään kanavanvarren lenkille. Mikäs sen parempi tapa viettää sunnuntaipäivä.