keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Erikoisnäyttely

Perhepotretti: Muura 9vko, Minttu 9v, Meela 6v ja Teemo 3v
Erikoisnäyttely oli ja meni. Se järjestettiin täällä Joensuussa meidän treenihallin tiloissa. Kuten odottaa sopii, myös meidän taloutemme oli valjastettu erkkarihommiin, allekirjoittanut lähinnä markkinoinnin ja tiedottamisen parissa.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuin Strömssössä, sillä tietysti juuri erkkariviikonloppuna alkoi norovirusepidemia (sairastuneita 2kpl)! Niinpä tyydyin jakelemaan ohjeita kuvauspaikan rakentamisesta puhelimitse ja päivittämään näyttelyiden facebookia kotisohvalta.

Suurin harmistus näyttelyn peruuntumisessa oli tietysti se, että Katja ajoi Teemon kanssa koko pitkän matkan Tampereelta Joensuuhun. Tietenkään nyt meille ei voinut tulla yöksi, ja lopulta ehdin moikata Teemoa pikaisesti näyttelyn jälkeen. Minun oli tarkoitus myös esittää Gisli, mutta tällä kertaa Anna joutui koiransa kanssa kehään.

Näyttelymenestyksestä erkkarissa vastasi Gisli, joka kuten odottaa saattaa, oli kaikessa brittisirpukkashelttiydessään kovasti rotutuomarin mieleen. Lillipulla sijoittui junnuluokassa neljänneksi ja sai vielä SA:nkin!
Teemo sen sijaan sai H:n, kenties se on vielä vähän turhan rimpulainen näyttelykehiin ja kantaa häntäänsäkin pöyristyttävän korkealla.

Kuva: Netta Timonen
Gisli (Lovestain Too Glam To Give A Damn) JUN ERI4 SA
"Very elegant sable. Very feminine. Nice head and ears, could have a more round shape on eye. Well balanced, good in sense. In good coat. Moved well. Should have a bright future."
Tuomari: Mrs Ann Stafford

Teemo (A. Balrog of Morgoth) AVO H
"3 year old blue merle. Coat of good colour and well broken. Nice reach at neck. Lovely long tail, carry very high on the move. Rich tan markings over head making attractive expression. Movement unsettled. Good show man."
Tuomari: Mrs Mary Glover-Guest

Seuraavia näyttelyhommia onkin sitten tiedossa Outokummussa Gislin kanssa. Pikkukoira ei enää tiputa niin raivokkaasti turkkiaan kuin aiemmin, joten ehkä siitä vielä alkukesäksi näyttelykaveri leivotaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti